Kirjoittaja Aihe: 2010-05-10 Kaleva: Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa  (Luettu 1872 kertaa)

Mekaanikko

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 261
  • Liked: 60
  • Tyhmyydelle vihainen rakkikoira
Lainaus
Oulu 14:45

Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa

Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa. Kansainvälisen työn pastori Arpad Kovacs tietää useita tapauksia, joissa henkilöön on kohdistettu jonkinlaista kunniaväkivaltaa.

"Tapauksia on valitettavan paljon", kansainvälisten yhteisöjen parissa työtä tekevä Kovacs selittää. Hän ei osaa arvioida, onko tapausten määrä vähentynyt tai laskenut.

"Ongelma on piilevä. Sitä pitää osata etsiä."

Oulussa kohdattu kunniaväkivalta on ilmennyt fyysisenä ja psyykkisenä väkivaltana.

"Tietooni on tullut melko raakojakin tapauksia. Fyysistä väkivaltaa on käytetty esimerkiksi kepein ja nyrkein", Kovacs kuvailee. Poliisin tietoon tapauksia ei ole tullut. Sille ei ole tehty yhtään rikosilmoitusta, jotka liittyisivät kunniaväkivaltaan.

Ihmisoikeusliiton asiantuntijan Rebwar Karimin mukaan kunniaan liittyvä väkivalta on henkilön fyysistä tai psyykkistä painostusta tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten siveysperiaatteiden loukkaamisesta teolla, joka aiheuttaa julkista häpeää patriarkaalisen arvomaailman näkökulmasta.

Kunniaväkivallasta keskusteltiin maanantaina Oulussa pidetyssä koulutuksessa. Rikosuhripäivystyksen järjestämään tilaisuuteen osallistui noin 70 henkeä. Mukana oli poliiseja, syyttäjiä, vastaanottokeskuksien ja maahanmuuttajatoimistojen ja muiden maahanmuuttajia kohtaavien tahojen ihmisiä Pohjois-Suomen alueelta.



Susanna Kemppainen


http://www.kaleva.fi/uutiset/oulussakin-esiintyy-kunniavakivaltaa/853591

hammerzeit

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 980
  • Liked: 71
Vs: 2010-05-10 Kaleva: Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa
« Vastaus #1 : 10.05.2010, 15:04:33 »
Mahdotonta. Astrid Thors ja Suurpää ovat useasti kertoneet, että Suomessa kunniaväkivaltaa ei tapahdu. Toisaalta ei täällä tapahdu mitään muutakaan ikävää, kummallista joukkohysteriaa.
A war is easily won if your enemy does not know he is fighting.

Ano Nyymi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 909
  • Liked: 1120
  • Suvaitse tai saat turpaas!
Vs: 2010-05-10 Kaleva: Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa
« Vastaus #2 : 10.05.2010, 21:36:08 »
Mikäs peskeles oululaisiin on mennyt? Ei siellä ennen tuollaista ilmiötä ole ollut. Ja jos suviksilta kysyy niin ei taida olla vieläkään..
Mutta ei tuokaan ikävä asia sillä katoa että siitä viranomaisten ja valtamedioitten toimesta ollaan hipihiljaa.

OTU

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 206
  • Liked: 128
  • Oka ET shoppailijoita Suomeen päästävien persiissä
Vs: 2010-05-10 Kaleva: Oulussakin esiintyy kunniaväkivaltaa
« Vastaus #3 : 10.05.2010, 21:44:54 »
Uutinen ei kerro, ketkä kunniaväkivaltaa oikein harjoittavat? Lappalaisetko? Vaiko valkoihoiset, pellavapäiset suomalaiset naiset?
 ;)

Ärsyttää tuollaiset "uutiset". Vai esiintyy? Miksei sanota suoraan, että maahanmuuttajamiehet -lähinnä muslimit- alistavat naisia väkivalloin, jopa murhaten.
« Viimeksi muokattu: 10.05.2010, 21:59:46 kirjoittanut OTU »
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: „Multi-Kulti ist absolut gescheitert“
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has “failed” and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Tagit: