HOMMAN KESKUSTELU > Mylly

Suomalaisten pimeä työ ja veronkierto rakennusalalla

(1/1)

Jouko Piho:
Helsingin Sanomien mielipidepalstalla oli 28.4.2010 rakennusalan asiantuntijan Markku Axelssonin merkittävä kirjoitus suomalaisten pimeästä työstä ja veronkierrosta rakennusalalla.

Otsikko sanoi jo kaiken: Veronkierto rakennusalalla ei ole ulkomaalaisten syytä vaan maan tapa.

Seuraavassa valittuja otteita Axelssonin suorasta tekstistä.

”Rakennusliitto osoittelee sormella ulkomaisia työntekijöitä veronkierrosta (HS 10.4.). Samalla liitto pitää salassa, että sen omat jäsenet ovat kymmeniä vuosia tehneet pimeitä rakennustöitä.

Helsingin Sanomien (9.4.) mukaan Pohjois-Suomessa on yli tuhat työtöntä rakennusalan ammattilaista. Kuitenkin moni tekee Lapin pientalotyömailla ja lomakohteissa pimeitä keikkoja. Tilanne on sama koko maassa.

Me suomalaiset tilaajat olemme vuosikymmeniä hyväksyneet pimeän palkanmaksun ja tehneet siitä maan tavan. Haluamme talomme halvalla, puoli-ilmaiseksi tai toisten talkootyöllä ilmaiseksi. Osaamme ihan kotoperäisesti riistää työntekijöitä tai sopia urakoista jopa rikollisten yrittäjien kanssa.

Rakennusalan tapa on rapauttanut tuloverotustamme sekä käsitystämme oikeasta ja väärästä. Ulkomaalaisten osoittaminen veronkierrosta on osatotuus ja samalla meidän omaa epärehellisyyttämme.”
 
- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 29.4.2010

Rakennusalalla olisi isolla kirveellä töitä ja paljon.

Epärehellinen maan tapa on saatava loppumaan. Jotkut hyötyvät nykyisestä petostilanteesta, mutta jotkut kärsivät, kuten rehelliset rakennuttajat ja valtio, joka menettää suuria summia verotuloja. Lisäksi koko kansan moraali laskee, kun ei enää eroteta, mikä on oikeaa ja mikä on väärää.

On saatava aikaiseksi toimiva ja tehokas rakennusvalvonta, jossa rikolliset ja epärehelliset yrittäjät joutuvat tuntuvaan vastuuseen tai elinkeinolupansa menettämiseen. Myös ulkomaalaisen työvoiman halpatuonti ja verojen kiertäminen on saatava loppumaan. Suomeen voi minun mielestäni tulla vain sellaisia työntekijöitä, joita ei Suomesta löydy, eli selkeään tarpeeseen.

On käsittämätöntä, että Suomessa saa rehottaa tämänkaltainen petostoiminta muka hyväksyttynä maan tapana. Poliitikot, jotka tällaisen kieroilun hyväksyvät, on vaihdettava rehellisiin toimijoihin, jotka haluavat, että lakeja noudatetaan ja jos ei ole kunnon lakeja, sellaiset säädetään.

Griffinvaari:
Ehdottomasti näin, tämä on eräs niistä aiheista kun toisessa yhteydessä, vaadin tutkimusta(yhdistettynä mamuun).
Nyt kun kärsijöinä lopulta ovat isot rakennus firmat , on tällä sektorilla asiaan pikku hiljaa kiinnitetty myös virallista huomiota. Jos katsotaan samaa ilmiötä muilla sektoreilla jossa ei ole suur firmoja kärsijöinä, vaan pien yrittäjiä, kuten pubit, valmiin ruuan myynti ja valmistus  pizzeriat jne. niin mamut ja epärehelliset yrittäjät yhteiskunnan maksujen maksamattomuuden antamalla kilpailu edulla ,ovat tuhonnet entiset Suomalaiset yrittäjät. Onko tähän kiinnitetty mitään huomiota virallisilta tahoilta, kyllä, ja annettu sille tukea hiljaisen hyväksynnän periaatteella pidättäytymällä toimista, ja vieläkin enemmän tuettu kyseisiä pää asiassa mamu yrittäjiä.
Iso kysymys on virallinen moraali joka juontuu suoraan vallassa olevista poliitikoista. Kysymys on siis mitä suurimmassa määrin poliittinen.
Muuten tämä on aihe joka ei tätä joukkoa paljon kiinnosta ja onhan se jokseenkin kuiva, vähemmän raflaava.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta