Tähän ketjuun kuuluu ranskalaisen oikeustieteen professori
Jean-Louis Harouelin hahmotelma, jolla hän pyrkii ymmärtämään eurooppalaista poliittista tilannetta. Siitä on jo lyhyesti keskusteltu Tuvan puolella, kun jäsen akez
käänsi LeFigaro-lehden haastattelun suomeksi. En ole lukenut Harouelin teoksia, ja kirjoitan ajatuksiani yllä mainitun haastattelun pohjalta.
Harouel kutsuu nykyistä populaaria tai vallitsevaa poliittista suuntausta ihmisoikeususkonnoksi. Hänen mukaansa se on syntynyt hiipuvien neuvostokommunismin ja länsimaisen kristillisyyden raunioille. Monet sen kannattajat ovatkin entisiä kommunisteja ja kulttuurikristittyjä. Lainaan akezin käännöstä, josta kaikki ao. lainaukset ovat:
Ihmiskuntauskonnon ruumiillistuma, ihmisoikeuskultti, korvasi muutama vuosikymmentä sitten kommunismin - molemmat ovat luonteeltaan maallisia uskontoja - utopiana, jonka tavoitteena on pystyttää hyvän valtakunta maan päälle. Tässä uudessa maallisessa uskonnossa ihmisoikeudet ilmentävät lupausta maanpäällisestä Jumalan valtakunnasta ja niiden avulla toteutetaan projektia yhdistyneestä ihmiskunnasta, joka syntyy kun täydellinen yhteiskunta perustetaan muuttamalla ensin vanha maailma täysin kosmopoliittiseksi ja vain ihmisoikeuksille perustuvaksi uudeksi maailmaksi. – – Aiempien utopioiden romahdus synnytti "uusimman utopian" - ihmisoikeudet . Niiden tehtävä on toimia ylimpänä normina luotaessa uutta parempaa maailmaa.
Harouelin maalliseksi ihmisoikeususkonnoksi kutsuma ilmiö ei ole hänen mukaansa kristillistä alkuperää, vaan se pohjautuu ennemminkin ns.
gnostilaisuuteen ja ajatukseen tuhatvuotisesta valtakunnasta maan päällä (kreik. kiliasmi, lat.
millenarismi). Tässä asiassa en päästäisi kristinuskoa näin helpolla, koska kristilliset periaatteet kuten
kultainen sääntö ja
rakkauden kaksoiskäsky on luontevaa nähdä keskeisinä
YK:n ihmisoikeusjulistuksen taustalla. Minä kutsun tätä Harouelin hahmottelemaa uskontoa mieluummin ideologiaksi monikulttuuri-ideologian tapaan, koska siitä puuttuu useita uskonnon tunnusmerkkejä, kuten selkeä oppi- ja rituaalijärjestelmä.
Harouel korostaa, että ihmisoikeususkonnossa kristinuskon kritisoiminen on sallittua vaan islamin ei. Toisaalta on mielestäni totta, että julkisuudessa muslimien terroriteot tavanomaisesti ja kaavamaisesti kuitetaan toteamalla, että se on uskonnon väärinkäyttöä ja/tai onhan myös kristinuskon nimissä tehty vastaavaa. Toisaalta väitän, että monikulttuuri-ideologian (tai ihmisoikeususkonnon) kannattajat paheksuvat kyllä muslimien terrorismia, mutta heidän ydinajatuksenaan on että kaikki ihmiset ja uskonnot ovat lopulta samanlaisia, eli islam ei periaatteessa eroa missään esim. kristinuskosta. Tähän perustuu nähdäkseni mokuttajien ajatus, että
lopulta muslimitkin integroituvat länsimaiseen yhteiskuntaan, eli Harouelin määrittelemän maallisen ihmisoikeususkonnon kannattajiksi. Tämä ajattelumalli on mielestäni perustavanlaatuinen harhakuvitelma. Yksilöt perinteisestä islamista riittävästi irtautuessaan voivat integroitua, mutta yhteisöt vain voimakkaan painostuksen jälkeen. Tällainen painostaminen on vieras ajattelutapa monikulttuuri- tai ihmisoikeusideologian kannattajille.
Länsimaisten yhteiskuntien epäterve poliittinen tilanne tulee mielestäni parhaiten esiin nykyisessä turvapaikanhakijakriisissä. Näihin ulkomaalaisiin sovelletaan ihmisoikeuslainsäädäntöä, jossa ylimpänä yksikkönä on ihminen. Toisin sanoen heille annetaan hyvin pitkälti samoja oikeuksia, mitkä perinteisesti ovat kuuluneet VAIN kansalaisille. Tämä tilanne on Harouelin mukaan demokratian irvikuva. Demokratia on määritelmällisesti kansa(laiste)n valtaa, ja kansan ulkopuolelle rajataan silloin KAIKKI muut. Ne ovat ulkomaalaisia. Nyt turvapaikanhakijoita kohdellaan lähes kuin kansalaisia. Harouel toteaa:
Emme voi kuitenkaan ottaa heitä [so. pakolaisia] vastaan tarjoten samalla länsimaista elintasoa ja elämäntyyliä. He eivät voi järkevästi ajatellen odottaa saavansa meiltä muuta kuin minimitason asuinolosuhteet, sosiaalituen ja terveydenhoidon. Lisäksi heille ei saa syntyä kuvitelmaa, että he voisivat jäädä tänne pysyvästi.
Harouelin mukaan Euroopassa tulisi palata selkeään kansalaisten ja ulkomaalaisten eriarvoiseen kohteluun. Nykytilanteessa ihmisoikeudet on kuitenkin nostettu kansalaisoikeuksia tärkeämmiksi. Tilanne on nurinkurinen. Nationalismi synnytti kansallisvaltiot. Ne perustuvat lähtökohtaisesti kansan valtaan eli demokratiaan. Mokuttajat pyrkivät hävittämään perinteiset kansan (kr. deemos) identiteetin rakennusaineet, kuten toisista kansoista erottavan kielen, kulttuurin ja historian. Kansat pyritään sulauttamaan yhdeksi eurooppalaisuudeksi, jossa kuvitellaan, että eri kieliä puhuvat, eri kulttureista kotoisin olevat, eri uskontoja tunnustavat omaksuisivat monikulttuuri-identiteetin. Tämä harhakuvitelma tietää lopulta tuhoa. Harouel toteaa:
Jos aiomme säilyä elossa kansana, niin meillä ei ole valinnanvaraa: Meidän on pakko palata syrjintään, joka muuten ei ole millään muotoa demokratian vastaista, vaan aivan päinvastoin. Fanaatikot, jotka ovat korottaneet maahanmuuton ihmisoikeudeksi, väittävät harjoittavansa kansalaisaktivismia toimiessaan laittomasti maahan tulleiden ulkomaalaisten hyväksi. Kyse on huiputuksesta: Heidän aktivisminsa on taistelua valtiota ja sen kansalaisia vastaan, se on taistelua demokratiaa ja maan kansalaisia vastaan.
Näitä länsimaisen nykyisen ihmis(oikeus)käsityksen ongelmia olen
hahmotellut forumilla aiemmin useissa ketjuissa. Teoreettisista aiheista on vaikea saada vilkasta keskustelua aikaiseksi. Kuitenkin nykymaailmasta on riittävällä analyysillä löydettävissä piirteitä, jotka ohjaavat ihmisiä ajattelemaan tietyllä tavalla. Ranskasta katsottuna nämä ongelmat avautunevat helpommin, koska siellä hyvällä syyllä voidaan puhua muslimivalloituksesta. Niin monia
regions sensibles -alueita Ranskassa jo on. Suomessa tämä on vasta aluillaan, ja siksi monien lienee vaikea nähdä tätä kehitystä.
Toisaalta ihmettelen edelleen tätä sokeutta, koska tällaisella historiallisella prosessilla on monia esikuvia. Eurooppalaisten kansojen valloittama Amerikka tulee ensimmäiseksi mieleeni. Harouel nostaa esimerkiksi kansainvaellusajan Euroopan, eli historiakirjoissa ajanjakson myöhäisantiikin ja varhaiskeskiajan välillä. Kantaväestö antoi tulokkaiden tulla ja asettua aloilleen. Parissa sukupolvessa heillä oli omalakisia (autonomisia) kuningaskuntiaan rappeutuvan Länsi-Rooman alueella.
Nyt muslimit ovat kansainvaelluksella länsimaihin, jotka he pyrkivät muuttamaan enemmän tai vähemmän itselleen sopiviksi. He eivät siis pyri omaksumaan meidän tapojamme. Aivan samoin toimivat euroopalaiset siirtolaiset Pohjois- ja Etelä-Amerikassa intiaanien alueille asettuessaan. Toki sielläkin tulijoissa oli yksilöitä, jotka hylkäsivät oman kulttuurinsa ja "kääntyivät intiaaneiksi". Kyse on kuitenkin pienestä joukosta. Suurin osa loi autonomisia yhteisöjä, jotka alistivat kanta-asukkaat näiden suosiollisella myötävaikutuksella. Muutettavat muuttaen sama prosessi on menossa länsimaissa, jossa ihmisoikeuksien ja monikultturi-ideologian varjolla rapautetaan esikristillisten ja kristillisten tapojen ja arvojen varaan rakentuneet yhteiskunnat.
Toki voidaan jäsen Don Nachoksen tavoin ajatella, ettei siinä mitään, koska näin on aina tehty. Ullatus, ullatus esimerkinä ovat kristityt Suomessa, jossa suomalainen kansanusko hävitettiin. Kiistämättä näin kävi. Voidaan olla montaa mieltä, oliko se hyvää vai pahaa. Aivan samalla tavalla ollaan montaa mieltä nykykehityksestä. Olen itse puoleni valinnut. Tulevat sukupolvet tuomitkoot minut.