HOMMAN KESKUSTELU > Salonki
Monikulttuurinen koulunkäynti
VeePee:
Tässä ketjussa voitaisiin keskustella siitä, millaista on käydä koulua monikulttuurisessa koulussa, eli siitä, miten asiat käytännössä sujuvat.
Tämä asia alkaa olla minulle varsin ajankohtainen, sillä ensi syksynä vanhin lapsi aloittaa peruskoulun. Eilen olin lapsen kanssa tutustumassa kouluun. Rehtori esitteli koulua ja kertoi, että maahanmuuttajien osuus on tällä hetkellä noin puolet ja nousee syksyllä luultavasti 55%:iin. Eri äidinkieliä oppilailla on noin 20. Täytyy myöntää, että olen hieman huolissani tulevista kouluvuosista.
Asiallista keskustelua siis toivoisin aiheen tiimoilta.
M.E:
Hei,
Omakohtaista kokemusta ei löydy, koska paikoissa, joissa olen asunut ei ole liemmin ollut "varsinaisia" maahanmuuttajia. Kaverieni kokemukset ovat kyllä pääsääntöisesti olleet negatiivisia mutta kyllä yksi positiivinenkin kokemus löytyy. Kyseinen henkilö on itsekin "varsinainen" maahanmuuttaja, joten se saattaa vaikuttaa asiaan.
Jos pitäisi antaa neuvoja (siis muita kuin muuta pois), niin yritä järjestää niin, että lapsesi pääsee sellaiselle luokalle, jossa hänellä on jo ennestään tuttuja tai kavereita. On tärkeää, että lapsi saa mahdollisimman pian kavereita koulusta, ettei jää yksin. Tämä pätee kyllä kaikkiin kouluihin mutta sanoisin, että se saattaa olla erityisen korostunutta monikulttuurisissa kouluissa.
VeePee:
Enempi toivoisin ihan asiallista, jopa omiin kokemuksiin perustuvaa keskustelua. Ateistina en usko Herran siunauksen olevan hyödyksi :)
Miniluv:
Siirrän Salonkiin.
Ja pidetään onelinerit sitten poissa ja ketju asiassa.
Veli Karimies:
--- Lainaus käyttäjältä: VeePee - 20.05.2010, 17:35:36 ---Enempi toivoisin ihan asiallista, jopa omiin kokemuksiin perustuvaa keskustelua. Ateistina en usko Herran siunauksen olevan hyödyksi :)
--- Lainaus päättyy ---
No okei. Omakohtaiset kokemukset, älä pistä lastasi monikulttuuriseen kouluun! Koska en tiedä vaitiolovelvollisuuksieni rajoja en kirjoita enempää yleiselle foorumille.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta