http://yrjoperskeles.blogspot.com/[...]
Suomalainen media kumartaa ulkomaalaisille niin syvään, että jos se kumartaa vielä syvempään, näyttää siltä, että se yrittää nostaa päätään. Niin että sitä näkyvyyttä on jo kyllästymiseen saakka.
Lisäksi tietysti täällä asuvat ulkomaalaiset – mukaan lukien naiset - voivat ihan rauhassa rääpiä turpaansa kantaväestölle, tarvitsematta pelätä että joku turapartainen uskontopoliisipartio vie mennessään eikä tuo takaisin.
Noin yksinkertaisemmalla ajatuksenjuoksulla varustettu henkilö, esmes minä, voisi tuumia, että eipä noilla pitäis valittamista olla. Harvassa maassa ulkomaisperäistä väestöä näin hyvänä pidetään.
Mistä siis on kyse?
Vallanhimosta, sanoisin ma. Varsinkin, kun yhdistyksen jäsenenä on eräs Umayya Abu-Hanna. Mamma on ollut Suomessa kohta kolmekymmentä vuotta ja keskittynyt koko ajan julistamaan sitä, miten paskaa porukkaa me suomalaiset kertakaikkiaan ollaan. Ja tämä on tietysti tapahtunut suomalaisten kustannuksella. Mamman vallanhalu ei liene kenellekään epäselvä, mutta onneksi kaikkea haluamaansa ei saa ihan pyytämällä. Ainakaan ei tähän asti ole saanut.
Hyvä esimerkki yhdistyksen tavoitteista on myös Alexis Kouroksen lausuma : ”Suomesta puuttuu vahvoja, persoonallisia johtajia ja sisukkaita poliitikkoja. On asioita, joita ei kannata kysyä kansalta. Ei kansalta pidä kysyä, onko maahanmuutto hyvä asia, vaan kansaa pitää johtaa.”
Tuo ei pahemmin jätä tulkinnanvaraa. Maahanmuuton hyöty, haitat ja vaikutukset yleensä kantaväestöön on yhdentekevää, pääasia, että sitä tapahtuu. Tämä perustettu yhdistys on abuhannojen ja kouroksien kannalta loistava idea. Koska Suomen poliittinen järjestelmä on hampaaton, kynnetön, munaton, moraaliton ja selkärangaton, tämä siirtolaisparlamentti tullaan mitä varmimmin perustamaan, ja se muuttuu eräänlaiseksi Suomen eduskunnan ylähuoneeksi, eikä sen ”neuvoja” pahemmin vastusteta rasismikortin pelossa, ja monikulttuurisuushan on sitä rikkauttakin. Siirtolaisparlamentti tulee todellakin neuvomaan lainsäätäjiä ja viranomaisia. Ja kansalta ei pidä kysyä, kansaa pitää johtaa.
[...]
Ykä osaa!!!