Kirjoittaja Aihe: 2010-07-05 YLE: A-Studion reportaasi: Imaami ja profeetan piirtäjät  (Luettu 34445 kertaa)

Topelius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 509
  • Liked: 3
  • vihreä pienellä veellä
Todella positiivinen yllätys. Sanna pisti mielestäni molempia osapuolia suunnilleen yhtä koville. Varsin perusteltu lähestymistapa.

Ainoa missä linjasta lipsuttiin oli lopussa kuin imaamille näytettiin vastaukset. Hän ei ymmärtänyt niitä lainkaan ja Sanna antoi hänen ihan rauhassa jutella mottipäisiä. No toisaalta eipä Sanna tivannut piirtäjiltäkään selityksiä vastauksilleen, että tavallaan linjassahan sekin oli. Ja olihan Sanna siinä loppuosuudessakin yksi "meistä" sananvapauden kannattajista, vaikka happy end olikin vähän liian siirappinen ja utopistinen.

Täsmälleen näin. Sanna on kyllä kelpo toimittaja, sanoivat muut mitä hyvänsä. Esiintymisessä on vielä vähän hiomista, mutta se taitaakin olla hänelle uutta puuhaa. Toisaalta Ukkolalla on selvästikin kiinnostusta näihin hommahenkisiin aihepiireihin, mitä on pidettävä positiivisena juttuna. Näitä ohjelmia on nimittäin varmasti tulossa lisää, ja viimeistään tämänpäiväinen osoitti, että Ukkola kykenee myös melko objektiiviseen journalismiin. Vaikka pieniä virheitä aina onkin, niin kyllä tästäkin ohjelmasta voi sanoa, että mieluummin tehtiin kuin jätettiin tekemättä.

Toimittajantyötä itsekin tehneenä ymmärrän kyllä tuon kenkä- ja kättelyepisodin Ukkolan kannalta. "En kättele naisia" särähti kuitenkin hyvin voimakkaasti katsojan korvaan, ja tuo pätkä oltiin tarkoituksellisesti jätetty editoimatta pois. Ei Ukkolan tarvinnut ottaa siihen itse kantaa, vaan antoi koko tilanteen puhua puolestaan. Toimittajalta jopa yllättävän kypsä ratkaisu, itselleni olisi ollut tuon jälkeen hyvin vaikea teeskennellä kohteliasta.

Kukko

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 983
  • Liked: 6501
En kättele naisia" särähti kuitenkin hyvin voimakkaasti katsojan korvaan, ja tuo pätkä oltiin tarkoituksellisesti jätetty editoimatta pois. Ei Ukkolan tarvinnut ottaa siihen itse kantaa, vaan antoi koko tilanteen puhua puolestaan.

Sanna teki todella loistavan liikkeen tuolla "anteeksipyynnöllään". Sillä hän nimenomaan oikein alleviivasi kuinka sairasta imaamin keskiaikainen käytös on. Nainen on edelleenkin vielä niin ala-arvoinen olento näiden mielestä ettei häntä voi edes kätellä. Luulisi nyt viimeistään hitaammallakin sytyttäneen.
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi ”vihapuheesta” tai jostakin tekaistusta ”rasismista”.
 -J. Sakari Hankamäki

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 278
  • Liked: 18452
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Jahas. Sanna ei osaa ruotsia, ja puhuttu englantikin on välttävä. Tiesi sentään, että Ruotsissa lehmät laiduntavat pelloilla. Melko kummallista.

"Wai tu juu teliperätely insalt muslims?" Melko kohteliasta.

Simo Hankaniemi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 791
  • Liked: 120
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen. Mitään järjellisiä selityksiä ei olisi tullut ja sitten olisikin ollut aika kameran siirtyä kuvaamaan Ukkolan auton takavalojen loitontumista. Tämä kohtaus olisi pähkinänkuoressa kertonut katsojalle sen, mistä islamin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisessa on kysymys. Imaamilta ei olisi tarvittu mitään muita kannanottoja.

Lopenkyllästynyt

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 116
  • Liked: 0

Äläs nyt. Tässähän suvaitsevaisuus toimii juuri niin kuin se on suvaitsevaisuusdoktriinin mukaan tarkoitettu toimivaksi  ;)
Keskiajan ajatellaan yleisesti alkaneen 400-luvulla Rooman valtakunnan hajoamisesta. Varhaista keskiaikaa leimasivat sodat, kansainvaellukset ja konfliktialtis "monikulttuurisuus". (Vehmas, 2005)

Perttu Ahonen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 524
  • Liked: 3556
  • Difficile est satiram non scribere.

Lainaus
Hän ei esim. tuominnut iskuja vaan totesi, että ne tuomittiin joillain internet sivuilla. Tätä asiaa Sanna ei hoksannut tai halunnut tarkentaa.

Kun ei itse sanoudu irti väkivaltaisista iskuista sitä selkeästi kysyttäessä, niin silloin antaa ymmärtää, että hiljaa (ainakin julkisuudessa) hyväksyy väkivaltaiset iskut.

Lainaus
Islam ei ole varsinainen uskonto vaan se on koko elämän kattava kaapu, jonka sisälle ihminen on suljettu. Kaavun sisään on kätketty kaikki islamin mielestä tarpeelliset asiat. Islam on elämämuoto, jota ylläpidetään uskonnollisten riittien avulla.

Voipi olla, että katsottuaan ohjelman toteaa imaami, että....  ja nyt riitti.

Lainaus
Itse asiasta minulle pahiten särähti korvaan imaanin vastaus toimittajan tiedustellessa ymmärrystä pilapiirtäjiä kohtaan. Ymmärrystä hänen rajojen rikkomiselle ei tuntunut löytyvän.

Eivät pilapiirtäjät mitään länsimaisia rajoja rikkoneet. Sen sijaan ääri-islamilaiset ovat rikkoneet länsimaisia vapauden rajoja.  Tässä korostuu käsite maassa maan tavalla ja sama on asianlaita siinä kättelyasiassa; on törkeää olla kättelemättä esittelyssä. Toisaalta on kaiketi kuvaavaa, että Imaami ei kätellyt, sillä länsimaisessa kulttuurissa avoimella kädellä kättely kuvastaa luottamusta siitä, että ei kanna asetta, eikä pahoja taka-ajatuksia, vaan on rehellinen ja avoin.

Ja sitten näitä maassa- ja kulttuurissa maan- ja kulttuurin tavalla juttuja...
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=0046309&id=1111741#

...ja muistetaan miten Suomessa- ja muissakin länsimaissa tulee käyttäytyä = maassa maan tavalla.

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 727
  • Liked: 4521
Tanskassa siis 4 poliisia suojelee ja vartioi tätä pilapiirtäjää ympäri vuorokauden? Sehän tekee noin 24 miestyövuotta vuodessa. Kuulostaisi noin ens kuulemalta aika kalliilta, mutta kun muistaa että nuo tätä tappamaan pyrkivät elävät suunnilleen kaikki Tanskan valtion täyshoidolla, niin se se vasta kalliiksi tulee.

Mekaanikko

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 261
  • Liked: 60
  • Tyhmyydelle vihainen rakkikoira
Elekääpä lyökö silloin, kun ei ole aihetta lyödä. Sanna teki tässä hyvää työtä, ja antoi imaamin ja pilapiirtäjiän "tehdä sen itse" kuten sanonta on.

Onko muuten tuo Oulun imaami sama mies, joka on ajellut ainakin Linnanmaalla jo yli 10 vuotta sitten Datsun Patrolilla? Asuin aikoinaan alueella ja luulin joksikin IT-ihmeen jäseneksi, mutta se olikin vissiin sitä "varsinaista" kansainvälistymistä..

CaptainNuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 501
  • Liked: 5264
Imaamin jutuista käy vähintäänkin selväksi se että tämän porukan Suomeen
intergroituminen ei onnistu, ei millään rahalla eikä millään resursseilla.

Mielenkiintoinen oli Wiiksin toteamus siitä perjantaisin on oltava varuillaan koska silloin muslimit ovat käyneet viikkorukouksen suorittamassa ja vihaa pukkaa oikein urakalla.
Ollappa nyt suvis jolta kysyä että miten ne menivätkään, ne viharikoksiin kiihoittavat pykälät ja mitä pitäisi näiden kohdalla tehdä...

Mainio oli myös loppukohtaus jossa vastauksia kyssäreihin esiteltiin, imaamin
ele -ja kehonkieli kertoi suvaitsemattomuudesta kaikkea elämää kohtaan, aivan kuin itse piru olisi pyrkinyt piirroksista tarrautumaan imaamin partaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Imaamin olisi varmasti parempi olla ja elää muualla kuin Suomessa keskiaikaansa, kuten kuuntelijoidensakin.

Niin ja tämä vielä...kristityiltä pilapiirtäjä saa paheksuntaa, muslimeilta tappouhkauksia ja hyökkäyksiä.
Oikein hyvä näyttö "Rauhaan ja yhteiseloon" uskovilta, taas kerran, ja tämän pitäsi kertoa synkkää sanomaansa jos vain sokeat/kuurot suvikset viitsisivät pysähtyä edes hiukan ajattelemaan visoidensa hurmassa.
Olen entistä vakuuttuneepi siitä että useat Euroopan maat tulevat kokemaan
erittäin vakavia sisäisiä konflikteja 10-20 vuoden sisällä, Ruotsi etunenässä.
Suomi seuraa tietty perässä koska suvikset eivät halua "Juntteja" vaan ihquja eurooppalaisia ja näiden visioiden vuoksi tulee ihmisiä vielä kuolemaan ja paljon.

Joku voisi väittää juttuni olevan "Aivan kauheaa" islamfobiaa....Tietty minäkkin vosin sanoa jonkun kärsivän aivan naurettavasta happofobiasta jos tämä ei suostu menemään happokylpyyn jos kerran näissä fobiaväitteissä kuuluu rajata pois kaikki tietämys ja tuntemus siitä että mitä happokylpijälle tapahtuu.

"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Määritelmällisesti "fobia" on järjetön pelko. Psykopaattien pelkäämisessä ei ole mitään foobista.

Tätä juuri tarkoitin.
Tietämys ja ehkä kokemus psykopaatista on sama kuin happokylvystä,kumpiakin pitää
pyrkiä välttämään.

Jostain syystä joidenkien mielestä islamin kohdalla ei tarvitse pyrkiä välttämään kehitystä joka vie esim.kohti tunnesyistä tehtyjä murhapolttoja.
Veikkaisin että näin uskovta/käyttyvät ihmiset ovat enemminkin tyhmiä ja itsetuhoisia kuin suvaitsevaisia.
Toisaalta, psykopaattikin pistää mielellään toiset kärsimään omien tekojensa ja halujensa vuoksia joten tuskin telaketjusuviksella ja psykopaatilla lopultakaan niin suurta eroa on :P
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Jäniksenkäpälä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 535
  • Liked: 380
  • Kolme ja puoli
Pari pikku pointteria. Katsoin uudestaan tuon imaamin touhuja.

Imaamin kasvojen suunta on alkuhaastattelussa koko ajan jonkin verran oikealla suhteessa haastattelijaan ja kädet tiukasti ristissä, myöskin hänen ilmeensä on koko ajan ilmeiltään tiukka. Tämä voitaisiin tulkita hänen olevan lähtökohtaisesti vastaan kaikkea haastattelijan kertomaa. Muutenkin vaikutti kuin hän olisi kertonut jotakin hänelle vamliiksi tehtyä tekstiä.

En osaa tulkita kunnolla tulkintoja kuvista, niistä ei ole riittävästi kuvamateriaalia. Näyttää rankasti leikatulta.
Pu, pu, pu, pu, pu

Reinhardt42

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 033
  • Liked: 2389
Niin noh... Pienenä sivukuriositeettinä ja aiheen sivusta muutenkin, mutta jos somalifundalistimies, tai ihan kuka saatana hyvänsä tulisi kirveen kanssa riehumaan meille, en todellakaan jättäisi viisivuotiasta yksinään olohuoneeseen kyseisen kaverin armoille. Jompikumpi, minä tai kirvesmies, poistuisi toisten ihmisten kantamana näyttämöltä. Aikusena vastuuntuntoisena miehenä Westergaardinkin pitäisi (ja varsinkin Westergaardin) pitää huolta että tarvittava puolustusvälineistö, ja puolustustahto, kotoa löytyy. Jumalauta  >:(
Notta muuten niin rohkealle ja fiksulle miehelle tuosta rapisee helvetin isot miinukset, jättää saatana lapset oman onnensa nojaan!
« Viimeksi muokattu: 06.07.2010, 02:53:44 kirjoittanut Reinhardt42 »
Aika saatananmoista tiäksäämeininkiä.

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1493
  • "je m’en fous"
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen.

Ai että jotain "... sitäpaitsi imaameille minun ei tarvitse perustella mitään"?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

kaivanto

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 153
  • Liked: 133
  • Grouchomarxilainen maahanmuuttokriitikko
    • kaivannon kanava
Todella positiivinen kesäyllätys YLEltä! :sanna: oli oikein söpö, itse en olisi vastaavaan söpöyteen yltänyt, vaikka muuten olisin ehkä tehnyt jotain toisin, jos olisin saanut tehdä tällaisen ohjelman. Mitähän Oulun imaami ajattelee, jos katsoo ohjelman ja bongaa hetken, jossa Lars Vilks käpälöi Sannaa tai ahtautuu samaan turvakoppiin? Minä ainakin tulin jo mustasukkaiseksi.

Vakavasti ottaen, minua otti eniten päähän sanan islamofobi käyttö.

saint

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 496
  • Liked: 541
...Lars Vilks käpälöi Sannaa tai ahtautuu samaan turvakoppiin...

Harmi, että "parhaat palat" oli todennäköisesti leikattu pois... ;D
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Loppuunpalanut

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 31
  • Liked: 0
Suotta toistan jo tässä ketjussa todettuja asioita, mutta pakko sanoa, että positiivinen yllätys! Kiitos tekijöille! Toivottavasti mahdollisimman moni näkisi tämän. Voisiko joku osaava pistää videon Youtubeen?

Kettu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 138
  • Liked: 0
Luulen, että olen rakastanut.  :) Sanna on vetävä mimmi ja tekee hyviä juttuja.

Puolituntinen oli tehty mukavalla reppari-otteella, islamin ja länsimaiden oikeuskäsitysten jyrkkä ristiriita tuli esiin hienolla tavalla.

Me emme voi taipua islamin vaatimuksiin rajoittaa sanan- tai ilmaisuvapauttamme.

Imaamin pitäisi tietää Suomessa pitkään asuneena, että meistä on äärimmäisen loukkaavaa kieltäytyä kättelemästä vierasta. Kättelyepisodissa kiteytyi yksi tärkeistä ristiriidoista: emme voi hyväksyä naisen asemaa islamissa, olkoonkin, että naisen asema Suomessa on kehittynyt tähän pisteeseen vasta viime vuosikymmenten aikana.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 017
  • Liked: 37692
  • The Buddha of Kerava
Minulla olisi ilmainen neuvo muslimeille. Jos te haluatte elää maailmassa, jossa teidän ei enää ikinä tarvitse loukkaantua - älkää loukkaantuko!

Maailmassa on yli kuusi miljardia ihmistä. On täysin absurdia olettaa, ettei joku näistä ihmisistä joskus sanoisi, kirjoittaisi tai piirtäisi jotakin, jota te pidätte loukkaavana. Loukkaantuminen loppuu vasta, kun te päätätte olla loukkaantumatta. Se on ainoa tie. Ette voi hallita toisten ihmisten tekemisiä. Voitte hallita vain omia reaktioitanne. Se on ainoa, mitä voitte tehdä. Tehkää siis edes se.

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 890
  • Liked: 59122
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Minua hieman ihmetytti tuo tapa, jolla pilapiirroksia käsiteltiin oletusarvoisesti loukkaavina. "me loukkaamme kristittyjä kaiken aikaa" tai "meidän sananvapauteemme kuuluu, että saamme loukata ketä hyvänsä".

Ei pilapiirrosten tarkoitus ole käsittääkseni loukata. Niiden tarkoitus on nostaa keskusteluun tai tuoda uusia näkökantoja yhteiskunnallisesti arkoihin aiheisiin. Tämä toki johtaa siihen, että pilapiirros lähes aina loukkaa kritiikin kohteeksi johtuvaa tahoa jossain määrin. Mutta loukkaaminen ei ole päätarkoitus.

Sitten pohdiskelevaa tajunnanvirtaa...

Muhammed-kuvien piirtäminen tuo esille juuri islamin absurdiuden sen suhteen, kuinka myös vääräuskoisilta edellytetään islamin sääntöjen noudattamista "kunnioittamisen" nimissä. Sääntö on länsimaiden kannalta harmiton. Sen rikkominen ei fyysisesti automaattisesti vahingoita ketään, ja säännön rikkominen on konkreettisesti helppoa.

Sinänsä on hassua, että länsimaalaiset naiset saavat edelleen pukeutua miten haluavat. Onkohan erona se, että pukeutumissääntö on osoitettu ihmisille jotenkin tyyliin "kunnon muslimin pitää". Profeetan piirtämiskielto lienee yleismaailmallisempi "profeetan kuvaa ei tule piirtää". Jos tuo sääntö tulkittaisiin myös "kunnon muslimi ei piirrä"... niin olisi vaikeampi perustella miksei vääräuskoiset saa kuvia piirtää... Tosin länsimaalaiset naiset saavat pukeutua länsimaalaisittain vain omissa maissaan. Yllättäen vaikkapa arabimaissa muslimien pukeutumissäännöt koskevat myös turisteja. Kiellot riippuvat siis käskyn muodosta, kohteen uskosta ja tapahtumamiljöön valtauskosta. Johtuuko siis tuon pilapiirrosjupakan vakavuus miljööstä? Pariisilaista bikinityttöä ei näe kuin menemällä pariisiin, mutta profeetan kuva levisi median mukana myös muualle? Entä jos pariisilaisen bikinitytön kuva leviää islamilaisiin maihin, mestataanko pariisilaistyttö vai kuvan levittäjä, vai katsellaanko kuvaa vain kuola valuen ja todetaan, että onneksi on myös vääräuskoisia...

Aktiivi, passiivi, transitiivi, intransitiivi... Nämä verbimuodot eri kielten välillä on usein niin vaikeita kääntää, että kapulakielen välttämiseksi jokin asia ilmaistaan kiertoilmaisuna ja tulkintoja tulee siitä onko käsky kohdennettu vai yleinen ja onko sallittua tehdä asioita, vai onko asioiden sallittua edes tapahtua.

Miksei imaami BTW jo opettanut Sannalle, että tämä loukkasi häntä tarjotessaan kättään tervehdykseen. Olisihan Sannan pitänyt tietää, että muslimimies ei naista kättele. Ihan kuin kolmasluokkalaisen Villen tulee tietää, että profeettaa ei saa piirtää. Se on sitä suvaitsemista ja toisen kunnioittamista jo kehdosta alkaen. Onneksi meillä on Suomessakin imaameja, että opimme oikeaa sananvapautta ja suvaitsevaisuutta.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Veli Karimies

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 179
  • Liked: 315
  • Tampere
Tuossa oli se yksi kysymys, että eikö pilapiirtäjä tiedä ettei pilakuvien piirtäminen Muhammedista edistä muslimien integraatiota Euroopassa? Ajattelin, että juuri päinvastoin..

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen. Mitään järjellisiä selityksiä ei olisi tullut ja sitten olisikin ollut aika kameran siirtyä kuvaamaan Ukkolan auton takavalojen loitontumista. Tämä kohtaus olisi pähkinänkuoressa kertonut katsojalle sen, mistä islamin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisessa on kysymys. Imaamilta ei olisi tarvittu mitään muita kannanottoja.
Säestän. Siinä näkyy se kotouttamisongelma konkreettisesti islamilaisten kanssa. Heitä pitää aina lähestyä heidän omilla ehdoillaan. He asettavat rajat ja säännöt ja rikkovat niitäkin kun se heille sopii. He eivät huomioi muita millään lailla. Siitä seuraa vastareaktio ilman muuta. V-tuilun täytyy jatkua.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Malla

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 852
  • Liked: 3092
Miten profeetasta (tai Jeesuksesta jne.) voisi edes piirtää loukkaavaa kuvaa? Missä on se foto, jonka perusteella näköisyys todistetaan?
Tulkitaanko jokainen partasuu Muhammediksi (ja jokainen hippikaapuilija Jeesukseksi jne.)?

Topelius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 509
  • Liked: 3
  • vihreä pienellä veellä
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen. Mitään järjellisiä selityksiä ei olisi tullut ja sitten olisikin ollut aika kameran siirtyä kuvaamaan Ukkolan auton takavalojen loitontumista. Tämä kohtaus olisi pähkinänkuoressa kertonut katsojalle sen, mistä islamin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisessa on kysymys. Imaamilta ei olisi tarvittu mitään muita kannanottoja.
Säestän. Siinä näkyy se kotouttamisongelma konkreettisesti islamilaisten kanssa. Heitä pitää aina lähestyä heidän omilla ehdoillaan. He asettavat rajat ja säännöt ja rikkovat niitäkin kun se heille sopii. He eivät huomioi muita millään lailla. Siitä seuraa vastareaktio ilman muuta. V-tuilun täytyy jatkua.

Edelleen: keskimääräisen katsojan silmään tuo koko episodi särähti niin pahasti, ettei Ukkolalla ollut enää mitään tarvetta ottaa aiheeseen itse kantaa. Tuollainen ovien paukuttelu ja katkera itkeminen toisi Sannallekin aika nopeasti potkut. Olisi ollut aika surkea reportaasi, jos Ukkola olisi heti alussa lähtenyt ovet paukkuen karkuun. Ei toimittajan tehtävä ole mitenkään hirveän alleviivaavasti ottaa kantaa käsittelemiinsä asioihin. Repparissa osapuolia olivat imaami ja pilapiirtäjät, ja Ukkola oli hyvin pitkälti ulkopuolinen. Juuri näin toimittajan pitääkin tehdä: jättää tuo tilanne puhtaasti katsojan arvioitavaksi. Ei siitä arviosta kyseinen imaami voittajana selviä. Jos tarkoitus olisi ollut näyttää imaami mahdollisimman positiivisessa valossa, niin koko kättelyepisodi oltaisiin leikattu pois. Nyt se leikattiin mukaan, ja varmasti tarkoituksella.

Toisaalta Ukkolan toiminnassa kiteytyy juuri yksi tämän integraatiokysymyksen piirre. Osa muslimeista on tunnetusti suoranaisia ammattiloukkaantujia. He loukkaantuvat lähes kaikesta länsimaisesta. Ukkolahan vain todisti olevansa tällaisia ammattiloukkaantujia kypsempi ottamalla tilanteen noin rennosti. Kyllä kai meidän täällä länsimaisessa sivistysvaltiossa tulee ollakin dokkarissa näytettyä imaamia kypsempiä, eikä suinkaan vajota samalle tasolle.

Tavallaan outo juttu, että joidenkin mielestä selvästi paras keino taistella radikaalia islamia vastaan on ottaa heidän omat aseensa käyttöön. Mutta ketäs vastaan se taistelu silloin oikeastaan enää käydään, ja mikä silloin erottaa meidät heistä?

Köyhä kylddyyri

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 241

Nyt voidaan vain arvailla jos vaikka joku suomalainen - vaikkapa lihaa syövä valkoinen heteromies poliitikko - kieltäytyisi kättelästä Sannaa ennen haastattelua, vain sen takia että Sanna on nainen. Siinä ois presidenttiä myöten otettu asiaan kantaa, loukkaannuttu ja paheksuttu oikein kilpaa. Nyt se on ihan normaali teko, kun sen tekee muslimi. Highly illogical, sanos Spock.
"Pain is weakness exiting your body"
"No pain, no change"
"Opinions are like assholes - everyone has one"
"To secure the peace, is to prepare for war"

kiukiu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 333
  • Liked: 5
Kun imaami loppulausunnossaan esitti, että: "Teidän olisi tultava meitä vastaan ja meidän teitä vastaan..." niin Sannan olisi pitänyt tarjota kättään hyvästiksi ja jos se ei olisi kelvannut, kysyä: "eikö minun kätteleminen olisi voinut olla ensimmäinen pieni askel teidän tulosta meitä vastaan?"

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen. Mitään järjellisiä selityksiä ei olisi tullut ja sitten olisikin ollut aika kameran siirtyä kuvaamaan Ukkolan auton takavalojen loitontumista. Tämä kohtaus olisi pähkinänkuoressa kertonut katsojalle sen, mistä islamin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisessa on kysymys. Imaamilta ei olisi tarvittu mitään muita kannanottoja.
Säestän. Siinä näkyy se kotouttamisongelma konkreettisesti islamilaisten kanssa. Heitä pitää aina lähestyä heidän omilla ehdoillaan. He asettavat rajat ja säännöt ja rikkovat niitäkin kun se heille sopii. He eivät huomioi muita millään lailla. Siitä seuraa vastareaktio ilman muuta. V-tuilun täytyy jatkua.
Nyt voidaan vain arvailla jos vaikka joku suomalainen - vaikkapa lihaa syövä valkoinen heteromies poliitikko - kieltäytyisi kättelästä Sannaa ennen haastattelua, vain sen takia että Sanna on nainen. Siinä ois presidenttiä myöten otettu asiaan kantaa, loukkaannuttu ja paheksuttu oikein kilpaa. Nyt se on ihan normaali teko, kun sen tekee muslimi. Highly illogical, sanos Spock.
Kättelykulttuuri hieman kärsi viime talvena virusvaaran takia. Se on järkisyy olla kättelemättä.
Mutta kunkas menettelemme kun vierailemme islamilaissa maissa? Tietenkin meidän täytyy noudattaa paikallisia tapoja ja opiskella niitä jopa etukäteen koska maassa maan tavalla. Eli ei naisia kätellä niissä maissa vaikka se kuuluu meidän kulttuuriimme. Länsimaistenkin naisten on pidettävä vähintään huntua jopa peitettävä kasvonsa j.n.e..
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

LambOfGod

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 373
  • Liked: 113
Ihan dokumentin loppupuolella sanna ja imaami juttelevat sananvapauden ja islamin törmäyskohdasta. Imaami kertoo kuinka tärkeää on kunnioittaa toisia uskontoja, ja seuraavaksi kertoo mitä kunnioittaminn tarkoittaa; ei saa loukata profeettaa, jumalaa, pyhää kirjaa jne. Eli kunnioittaminen tarkoittaa alistumista toisen tahtoon. Islam sanelee ehdot ja muiden täytyy kunnioittaa sitä. Jos "kunnoittaminen" tarkoittaa tätä, ei me suomalaiset voida "kunnioittaa" islamia koska sen sijaan arvostamme sananvapautta, uskonnonvapautta, naisten ja lasten oikeuksia, homojen oikeuksia jne. ja islman ei. Jos "kunnioittaisimme" islamia joutuisimme luopumaan meille tärkeistä asioista.

Pakko oli vaan purkaa ulos tuon yhden arvonsa menettäneen käsitteen (uskontojen kunnioittaminen) käytöstä.
Kukkahattuinen Fatima: "Mitkä positiivisen syrjinnän muodot itseäsi eniten huolettavat ja ärsyttävät?"

Ramazotti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 55
  • Liked: 5
Aihe oli hyvä mutta ohjelma oli kyllä täysin tekijänsä, Sanna Ukkolan näköinen. Eli roskaa. En ymmärrä miksi Ukkola ylipäätään tuuppautuu kuviin, kun ei kerran osaa kysymyksissään paremmin pureutua vastauksiin ja laatia jatkokysymyksiään niiden mukaan, sen sijaan että katsoja kuulee taas kerran saman jaarituksen sananvapaudesta ja koraanin loukkaamattomuudesta. Se että Ukkola haastatteli konfliktin kahta osapuolta ei vielä tee hänestä hyvää toimittajaa tai missään nimessä kriittistä mihinkään suuntaan. Kriittinen toimittaja olisi ehdottomasti vaatinut imaamilta parempia selityksiä sen sijaan, että vie hänelle uusia piirroksia, vaikka edellistenkin viesti oli mennyt totaalisesti ohi.

Paras esimerkki Ukkolan kyvyttömyydestä/haluttomuudesta ottaa kantaa tai analysoida vastausta lennossa:

Imaami:
"Miksi haluatte loukata Profeettaa, joka haluaa tuoda maailmaan rauhaa ja  
 rakkautta"

Ville Ranta:
"Vain ihmiset voivat loukkaantua"

Imaami:
"Ville Rannan tulisi ymmärtää ero ihmisten ja Profeetan välillä."

Sanokaa, jos olen hullu, mutta eikö kriittinen journalisti tässä vaiheessa olisi huomauttanut arvon imaamille, että ehkäpä juuri HÄNEN tulisi tässä vaiheessa ymmärtää, ettei tässä Profeetta ole loukkaantunut vaan nimenomaan ihmiset. On kieltämättä kätevää että omat loukkaantumiset ja sitä kautta teot voi tarvittaessa ulkoistaa Profeetalle.

Ukkola vain nyökytteli.

Komediaelementtinä Ukkola esitteli kysymykset pilapiirtäjille "Suomalaisen imaamin" lähettäminä. Röhöhöhöhööö
« Viimeksi muokattu: 06.07.2010, 13:39:34 kirjoittanut Ramazotti »
Cosa di nostra

saint

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 496
  • Liked: 541
Ukkola olisi voinut lopettaa imaamin "haastattelun" siihen, kun kättely ei onnistunut. Hän olisi voinut kysyä perusteita imaamin moukkamaisuuteen. Mitään järjellisiä selityksiä ei olisi tullut ja sitten olisikin ollut aika kameran siirtyä kuvaamaan Ukkolan auton takavalojen loitontumista. Tämä kohtaus olisi pähkinänkuoressa kertonut katsojalle sen, mistä islamin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisessa on kysymys. Imaamilta ei olisi tarvittu mitään muita kannanottoja.
Säestän. Siinä näkyy se kotouttamisongelma konkreettisesti islamilaisten kanssa. Heitä pitää aina lähestyä heidän omilla ehdoillaan. He asettavat rajat ja säännöt ja rikkovat niitäkin kun se heille sopii. He eivät huomioi muita millään lailla. Siitä seuraa vastareaktio ilman muuta. V-tuilun täytyy jatkua.

Edelleen: keskimääräisen katsojan silmään tuo koko episodi särähti niin pahasti, ettei Ukkolalla ollut enää mitään tarvetta ottaa aiheeseen itse kantaa. Tuollainen ovien paukuttelu ja katkera itkeminen toisi Sannallekin aika nopeasti potkut. Olisi ollut aika surkea reportaasi, jos Ukkola olisi heti alussa lähtenyt ovet paukkuen karkuun. Ei toimittajan tehtävä ole mitenkään hirveän alleviivaavasti ottaa kantaa käsittelemiinsä asioihin. Repparissa osapuolia olivat imaami ja pilapiirtäjät, ja Ukkola oli hyvin pitkälti ulkopuolinen. Juuri näin toimittajan pitääkin tehdä: jättää tuo tilanne puhtaasti katsojan arvioitavaksi. Ei siitä arviosta kyseinen imaami voittajana selviä. Jos tarkoitus olisi ollut näyttää imaami mahdollisimman positiivisessa valossa, niin koko kättelyepisodi oltaisiin leikattu pois. Nyt se leikattiin mukaan, ja varmasti tarkoituksella.

Toisaalta Ukkolan toiminnassa kiteytyy juuri yksi tämän integraatiokysymyksen piirre. Osa muslimeista on tunnetusti suoranaisia ammattiloukkaantujia. He loukkaantuvat lähes kaikesta länsimaisesta. Ukkolahan vain todisti olevansa tällaisia ammattiloukkaantujia kypsempi ottamalla tilanteen noin rennosti. Kyllä kai meidän täällä länsimaisessa sivistysvaltiossa tulee ollakin dokkarissa näytettyä imaamia kypsempiä, eikä suinkaan vajota samalle tasolle.

Tavallaan outo juttu, että joidenkin mielestä selvästi paras keino taistella radikaalia islamia vastaan on ottaa heidän omat aseensa käyttöön. Mutta ketäs vastaan se taistelu silloin oikeastaan enää käydään, ja mikä silloin erottaa meidät heistä?

Luulisinpa, että Sanna tietää oikein hyvin, etteivät muslimimiehet alennu kättelemään naisenpuolia, tehden toisiaankin tuon kättelyeleen tarkoituksella. Pojot Sannalle ohjelmasta.
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Tagit: