Oma näkemykseni islamista on perustunut tiedotusvälineiden ja kohtaamieni muutaman muslimin antamaan kuvaan siitä. Monikulttuurisuuden problematiikka ja siitä käyty keskustelu viime aikoina on saanut minut selvittelemään sitä, mitä minun itseasiassa pitäisi vastustaa, islamia vai sen nimissä harjoitettua politiikkaa. Omat negatiiviset ennakkokäsitykseni johtuvat, kuten niin monien muidenkin kohdalla, rajallisesta tutustumisesta aiheeseen ja siten myös ihmiselle luonnollisesta ksenofobiasta. Negatiivinen kokonaiskäsitys siitä, mitä lisäarvoa islamin laajempi rantautuminen Suomeen tuo mukanaan, saattaa säilyttää ajatuksissani paikkansa, mutta ainakin olen päättänyt tutustua siihen, mitä islam on Koraanin ja Hadithien valossa sekä millaisiin tulkintoihin muslimit maailmalla ovat päätyneet.
Pakistanin entinen naispääministeri Benazir Bhutto, joka surmattiin sotilasdiktatuurihallinnon äänettömällä hyväksynnällä terrori-iskussa vuonna 2007, kirjoitti ennen kuolemaansa kirjaa Sovinto - islam, länsi ja demokratia (Tammi 2008), jonka käsikirjoituksen hän ehti antaa avustajalleen Mark A. Siegelille. Tuossa kirjassa esitetään hyvin perustavanlaatuisesti islamin sateenvarjon alla esiintyvät poliittiset ja vähemmän poliittiset suuntaukset, joiden määrä yllättää asiaan perehtymättömän ja antaa islamista yhtä monenkirjavan kuvan kuin kristinuskosta monine suuntauksineen. Britanniassa koulutettuna ja demokratiaa ylistävänä muslimina hänen kokemuksensa maanpaossa ja kotimaassaan ovat antaneet hänelle näköalaa tarkastella islamin ja lännen suhdetta hyvin läheltä.
Puoliksi shiia- ja sunnimuslimina hän on kokenut myös islamin sisäiset ristiriidat.
Bhutto ei ole suinkaan ateisti eikä agnostikko, vaan uskoo ja puolustaa Koraanin julistamia arvoja, jotka hänen mukaansa ovat demokratiaa, naisten ja miesten tasa-arvoa tukevia ja uskonnon vapautta puolustavia. Hän sanoo islamin puolustavan moniarvoisuutta ja kunnioittavan ns. Kirjan uskontoja eli kristinuskoa ja juutalaisuutta muina oikeutettuina uskomisen muotoina yhteiseen jumalaan sekä puhuvan näiden sopuisan rinnakkainelon puolesta. Hänen mukaansa yksi koraanin tärkeimmistä viesteistä on se, että mikään ei pakota elämään millään tietyllä tavalla, periaatteena "teillä on uskontonne ja minulla uskontoni". Esimerkkinä eri uskontojen rauhanomaisesta rinnakkaielosta hän mainitsee profeetta Muhammedin vuonna 622 perustaman ensimmäisen islamilaisen valtion, joka perustui kolmen yhteisön, Mahajirunin, Ansarin ja Yahudin väliselle sopimukselle ja se oli eräänlainen liittovaltio, jossa eri uskonnoista riippumatta yhteisöillä oli tasa-arvoiset oikeudet.
Benazir Bhutton esittämiin koraanintulkintojen oikeellisuuteen en voi edelleenkään ottaa kantaa, koska en ole lukenut Koraania kokonaan, mutta hänen mukaansa Koraanissa annetaan pohja demokratialle, tasa-arvoisuudelle ja suvaitsevaisuudelle. Syy miksi näin ei käytännössä islamilaisessa maailmassa ole edelleenkään hän mainitsee 1300 vuotta jatkuneiden poliittisesti motivoituneiden islaminsuuntausten verisen historian ja niiden tavan muokata esim. naisia ja vääräuskoisia sortavilla perinteillä; nämä vääristävät kuvaa islamista sellaiseksi, jota se ei alunperin ole ollut. Hän peräänkuuluttaa sitä, ettei islamiakaan tulisi sitoa ikävään historiaan kuin kristinuskoa ja juutalaisuuttakaan: että meidän ei tarvitse olettaa nykymuslimien enemmistön kannattavan epädemokraattisia ja suuntauksia, kuten ei tarvitse olettaa kristittyjenkään kannattavan keskiaikaista kirkon tyrannia ja kidutusta.
Islam jakaantuu kahteen pääsuuntaukseen, sunneihin ja shiioihin. Shiialaisuus on jaettavissa kolmeen pääryhmään: imaamilaiset, zaidilaiset ja imaamilaisiin, joista viimeksi mainittuja on eniten. Shiialaisia asuu eniten Iranissa, Irakissa, Syyriassa, Libanonissa, Pakistanissa, Intiassa ja Persianlahden valtioissa. Sunnalaisuuden neljä koulukuntaa ovat: hanafilaiset, shafi'ilaiset, malakilaiset ja hanbalilaiset. Sunnalaisuudessa on myös uudempia lahkoja kuten wahhabilaiset ja deobandit, jotka muodostuivat 1700- ja 1800 luvuilla. Wahhabilaisuus on Saudi-Arabiassa vallitseva liike, jonka perusti filosofi ja saarnamies Muhammad ibn Abd al-Wahhab 1700-luvulla, joka oli alunperin hanbalilaisen koulukunnan tukija. Yhdessä arabipäällikkö Muhammed ibn Sa'udin kanssa he valtasivat Arabian niemimaan, sekä hyökkäsivät Irakin Kerbelaan, shiialaisten pyhimpään paikkaan, jossa he teurastivat kaikki naisia ja lapsia myöten. Wahhabilaisia onkin leimannut julmuus ja suvaitsemattomuus shiioja, muita islamin lahkoja sekä kristittyjä ja juutalaisia kohtaan. Deobandit ovat 1800-luvulla Intiassa muodostunut koulukunta, joka julistaa, että ei ole eroa uskonnollisten ja maallisten asioiden välillä ja että islamin vaikutuksen tulee ulottua elämän kaikille alueille. Heidän tahtonsa on, etteivät islamilaiset omaksuisi länsimaisia arvoja, vaan säilyttäisivät oman identiteettinsä. Wahhabilaiset ovatkin yrittäneet rahoittaa deobandi-kouluja levittäytyäkseen myös Etelä-Aasiaan. Wahhabilaiset ovat kanavoineet varojaan erilaisille ääriliikkeille, myös Euroopassa.
Omasta mielestäni näyttää siltä, että länsimaiden suurin uhka ovatkin aggressiivista levittäytymistä ja terrorismia tukevat lahkot kuten wahhabilaiset.
Kirjassaan Benazir Bhutto tuomitsee islamin vastaisena kaikki sheikki Taj el-Din "lihanpala" al-Hilalin, Abu Usamahin at-Thahabin, sheikki Al-Faisalin ja Murtaza Khanin kaltaiset Britanniaan ja Australiaan pesiytyneet viha- ja propagandasaarnaajat. Tosin Bhutto ei käsittele kirjassaan multikultturalismin ja länsimaiden suvaitsevaisuuden heikkouksia, joita ei paikata sillä, että uskomme, että islam ei ole suvaitsematon. Länsimaihin uiskennelleet vihasaarnaajat kun voivat nostaa suosiotaan syrjäytyneiden ja kouluttamattomien muslimien keskuudessa suvaitsevien länsimaiden suojissa, ja riippumatta siitä, miten ääriliikkeet voivat muualla. Britanniasta käsin toimiva islamistijärjestö Hizb ut-Tahrir uskoo klassisen kalifaatin perustamiseen eli muslimien poliittiseen ja uskonnolliseen valtakuntaan, joka ulottuu Etelä-Euroopasta Lähi-itään, Etelä-, Keski- ja Itä-Aasiaan. Se pitää kulttuurisena ylimielisyyen huipentumana sitä väitettä, että länsimainen maallinen demokratia voisi muodostaa toimivan yhteiskunnan. Tietenkin sen mielestä vain islamilainen polittinen järjestelmä voi tarjota kaikille hyvinvointia, lakia ja oikeutta. Maallisen demokratian heikkouden merkkinä se pitää Georgian, Ukrainan, Venäjän, Pakistanin ja Libanonin tilannetta esimekkinä, että maallinen demokraita ei toimi. Sikäli huvittavaa, että lännen järjestelmää kritisoiva liike antaa esimerkiksi maita, jotka eivät sijaitse kovinkaan lännessä, eikä niiden demokratia ole samalla tasolla kuin esimerkiksi Länsi-Euroopassa.
Eräs seikka, jota Bhutto ei ota kirjassaan myöskään huomioon on se, että niin sanotut rauhanomaiset ja maltilliset muslimit voivat muuttaa suhtautumistaan länsimaalaisiin tapoihin siinä vaiheessa, kun muslimien määrä kasvaa tarpeeksi suureksi jossain maassa. Voihan olla, että jos jossain Euroopan maassa muslimien osuus kasvaa vaikkapa useaan kymmeneen prosenttiin, niiden hiljaistenkin joukosta alkaa kuulua vaatimuksia islamilaisten lakien käyttöönottamiseksi valtiossa. Kukaan ei myöskään takaa sitä, etteikö merkittävissä muslimien liikkeissä voisi ääriainekset, vaikkapa joidenkin islamilaisten valtioiden tai liikkeiden tuella, nousta valtaan. Silloin olisi varmaa, että kristittyjen ja muunuskoisten oikeuksia alettaisiin polkea. Nykymaailmassa kun ei ole kovin tasapainoisia esimerkkivaltioita, joissa kristittyjä ja muslimeja olisi suunnilleen samansuuruinen joukko ja joissa ei siitä olisi aiheutunut uskonnollisia konflikteja.
Islamin suvaitsevaisuus muita uskontoja kohtaan löytyy Bhutton mukaan Koraanista, mutta mielestäni reaalimaailmassa oppeihin on lisättävä perinteet, painotukset ja tulkinnat, jotka pääasiassa määrittelevät, onko islam uhka länsimaille. Kristinuskonkin vaikutus maailmaan on ollut sitä, mitä sen kannattajat ovat sen antaneet olla, Raamatun sanoista riippumatta, eikä senkään historia ole kovin puhdas.
Esimerkkinä islamin suvaitsevuudesta muita uskontoja kohtaan hän mainitsee koraanin kohdan:
Niitä uskovista sekä juutalaisista, kristityistä sekä saabilaisista, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, odottaa palkka heidän Herransa luona. Ei heidän tarvitse pelätä, eivätkä he joudu suremaan.
Koraani 2:62
Selitykseksi täälläkin esitetyille kohdille Koraanista, joissa kehotetaan taistelemaan vääräuskoisia vastaan, hän mainitsee, että ne oli tarkoitettu Medinassa tapahtunutta kuvainpalvontaa vastaan. Toisessa kohdassa hän sanoo sen kohdistetun ateisteja vastaan, ei Kirjan uskontoja vastaan, ja silloinkin vain siihen saakka kuin vihollisuus toiselta puolen loppuu. Hänen mukaansa Koraani antaa ymmärtää, että sellaisia vastaan ei voi hyökätä, jotka eivät aloita vihollisuuksia ja että rauhaa pyytävän vihollisen pyyntöön on suostuttava.
Kirjassaan Benazir Bhutto antaa ymmärtää, että länsimaisen yhteiskunnan uhka ei ole islam, vaan sen alla keskenään taistelevat suuntaukset, joista osa havittelee suuren kalifaatin muodostumista. Tämän vuoksi hän palasi kotimaahansa maanpaosta, jotta hän voisi taistella Pakistanissa leviävää islamismia vastaan. Kotiinpaluunsa haasteista hän sanoi seuraavaa:
Panokset eivät olisi voineet olla korkeammat. Sotilasdiktatuurin alaisesta Pakistanista oli tullut kansainvälisen terroristiliikkeen maanpäällinen keskus. Liikkeellä oli kaksi tavoitetta: Ensiksikin ääriliikkeiden kannattajat herättivät uudelleen henkiin ajatuksen kalifaatista, suuresta umman eli muslimiyhteisön kansat kattavasta poliittisesta valtiosta, joka yhdistäisi Lähi-idän, Persianlahden valtiot, Etelä-Aasian, Keski-Aasian ja osia Afrikasta. Toisena tavoitteeena militantit pyrkivät sivilisaatioiden yhteenottoon lännen ja sellaisen islamin tulkinnan välille, joka torjuu moniarvoisuuden ja nykyaikaisuuden. Päämääränä - militanttien suurena toiveena- on yhteentörmäys, lännen arvojen ja ääriliikkeiden kannattajien väitteiden mukaisten islamin arvojen välinen räjähdys.
Osama Bin Ladenin johtamia terrori-iskuja World Trade Centeriin hän sanoo esimerkkinä tästä vastakkainasettelun liikkeestä:
Hyökkäykset 11. syyskuuta 2001 olivat merkkinä eturintamasta kalifaatin innoittamassa verisen vastakkainasettelun unelmassa; ristiretket päinvastaiseen suuntaan. Kun kuvat palavista ja sitten luhistuvista kaksoistorneista olivat maailman jokaisessa tv-vastaanottimessa, hyökkäys otettiin muslimimaailmassa vastaan kahdella vastakkaisella tavalla. Paljolti, ellei suurimmaksi osaksi, muslimimaailma tunsi kauhua, kiusaantuneisuutta ja häpeää, kun historian suurin terroristihyökkäys osoittautui muslimien Allahin ja jihadin nimessä toteuttamaksi. Oli myös toinen, häiritsevä ja huolta herättävä reaktio: jotkut tanssivat kaduilla Palestiinassa. Pakistanissa ja Bangladeshissa vaihdettiin makeisia. Tuomiot olivat harvassa Indonesiassa, maailman väkirikkaimmassa muslimivaltiossa. Syyskuun 1I. päivän kaappaajat tuntuivat osuneen hermoon muslimien voimattomuudessa. Palavat ja sen jälkeen sortuvat tornit edustivat joillekin muslimimahdin elpymistä, muslimien kieroutunutta kostoa lännen ylivallasta. Toisille se oli uskonnollinen ilmestys.
Hän uskoo, että muslimien vaitonaisuus iskujen tuomitsemisessa kertoi monessa maassa kytevästä vihasta, joka juontuu Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen vuosikymmeniä harjoittamasta sekaantumisesta muslimimaiden politiikkaan. Pew-tutkimuskeskuksen vertailututkimuksen mukaan monet muslimit "pitivät hyvänä, että nyt amerikka tietää, millaista on olla haavoittuvainen". Muutamien länsivaltojen puuttumista entisten siirtomaidensa ja protektoraattiensa politiikkaan Bhutto pitää syyllisenä monenkin maan demokraattiseen kehitykseen. Hän sanoo monessa maassa demokraattisen yhteiskunnan jo alkaneen kehittyä mallikkaasti, kunnes USA ja Britannia ovat halunneet nostaa valtaan henkilöitä, jotka ovat vieneet maan diktatuuriin ja jopa totalitaariseen uskonnolliseen yhteiskuntaan. Suurvaltojen politiikalla on kumottu demokraattisesti äänestettyjä ja demokratiaa tukevia puolueita ja valtionpäämiehiä, diktatuurin hyväksi. Lisäksi nykyään kauppasuhteita ja terrorisminvastaisen sodan edistymistä ylläpitääkseen USA sulkee silmänsä ihmisoikeusrikkomuksilta ja totalitarismilta Saudi-Arabian, Pakistanin ja Egyptin kohdalla samalla, kun se syyttää Irania ja Burmaa (Myanmar) niistä.
The Clash of Civilizations? -kirjan kirjoittaja Samuel Huntington sanoo maailman jakautuneen kylmän sodan kaksipuolisen ideologioiden vastakkainasettelun jälkeen seitsemään tai kahdeksaan sivilisaatioon, joita ovat mm. länsimainen, konfutselainen, japanilainen, islamilainen sivilisaatio.
Huntingtonin teoriaa sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä tulevaisuudessa Bhutto pitää vääränä, koska monien teorian kriitikkojen tutkimuksen mukaan mikään historiassa ei tue väitettä, että mikään kansallisuus lähtisi ennemmin liittoutumaan sivilisaation perusteella kuin kansallisten etujensa mukaan.
Teorian mukaan esimerkiksi kylmän sodan loppumisen olisi pitänyt siirtää vastakkainasettelua sivilisaatioiden väliseksi, mutta tutkimusten mukaan kylmän sodan jälkeen sivilisaatioiden väliset konfliktit ovat vähentyneet ja yhä suurempi osa konflikteista käydään sivilisaation sisällä eri kansallisuuksien välillä. Bhutton esittelemien kriitikoiden mukaan Saddam Husseinin julistus Persianlahden sodasta, jonka mukaan kyseessä on islamilaisen ja länsimaisen sivilisaation välisestä konfliktista, ei herättänyt tukea islamilaisissa naapurimaissa, vaan päinvastoin kertoi maiden ajattelevan vain omaa etuaan. Naapurimaat toimivat siis ennemmin kansallisten etujensa mukaan kuin identiteetin pohjalta. Heidän mukaansa tämänlainen käyttäytyminen on ollut pääteltävissä vuosituhansien ajan, sillä erilaiset valtakunnat, kaupunkivaltiot, heimot ja kansallisvaltiot ovat jättäneet huomiotta kulttuuriset yhtäläisyydet omaa etua tavoitellakseen. Vuonna 2002 maailmalla tehty tutkimus, johon oli haastateltu muslimeja ja ei-muslimeja, kysyi millaisia vakaumuksia ja arvoja näillä oli ja miten he suhtauivat demokratiaan [riippumatta millaisen hallitusmuodon alaisuudessa he itse elivät]. Tuloksena oli, että demokratian kannatus ja arvostus oli universaali, eikä muslimien ja muiden välillä ollut eroja. Länsimaiden ja muslimimaiden erot näkyivät sen sijaan suhteessa homoseksuaalisuuteen ja naisten tasa-arvoon.
Benazir Bhutton mielestä todennäköisempää on, että vastakkainasettelu tulee olemaan rikkaiden ja köyhien sekä demokratioiden ja sitä tuntemattomien välillä. Länsi voi hänen mielestään estää yhteentörmäyksiä islamilaisten maiden demokratian rakenteita tukemalla.sekä esimerkiksi kaupankäynnin ja globalisaation kautta. Muslimeille hän tarjoaa selviytymiseksi nykyaikaistumista pois historiaan sitovista islamin tulkinnoista. Islamilaisessa maailmassa oli kerran kukoistavia aikoja, jolloin siellä kukoisti taide ja huipputiedemiehet kuten lääkärit, matemaatikot ja tähtitieteilijät olivat muslimeja. Samaan aikaan Eurooppa eli melkoisen barbaarista keskiaikaa, jossa taikausko oli yleistä, naisen asema oli huono, väkivalta rehotti ja yksilönvapaudet olivat rajalliset.
Asetelma on joskus ollut nykyhetkelle vastakkainen, joten Bhutto uskoo, että valtakuntien menestyminen ei riipu uskonnosta ja kansojen alkuperästä, vaan demokratiasta ja suvaitsevaisuudesta, jotka eivät ole pelkästään länsimaille mahdollisia.
Bhutton kirjan luettuaan saa sellaisen vaikutelman, että islamin kasvot ovat todella moninaiset, mutta ilmaan jää myös paljon kysymyksiä. Bhutton koraanintulkinnat vaikuttavat ajoittain selittelyltä ja puolustelulta, erityisesti silloin kun ehkä olisi järkevämpää myöntää, että ne ovat ristiriidassa nykyihmisten arvojen kanssa. Myös tuo hänen väitteensä, että Koraani itse asiassa opettaa, että kaikki Kirjan uskonnot vievät pelastukseen, vaikuttaa melko ristiriitaiselta useimpien kuulemieni Islamin uskonoppineiden puheiden kanssa. Toisaalta, jos Benazir Bhutton kaltaiset demokratiaa, ihmisoikeuksia kannattavat ja ääriliikkeitä vastustavat ihmiset ovat muslimimaailman enemmistö, miksi hänen kaltaisia hahmoja ei nouse enemmän julkisuuteen estämään vastakkainasettelua, ja jos nouseekin, miksi he eivät pysy hengissä? Voisiko olla niin, että maltillisten enemmistöllä ei ole loppujen lopuksi merkitystä maailmanrauhan kannalta, jos se ei nouse kotimaassaan ääriliikkeitä vastaan, vaan hyväksyy ne mielipiteinä muiden joukossa. Ottaen huomioon länsimaissa äänekkään ja jopa pelottavan monikulttuurisuusfanatismin, muslimimaailmalta odottaisi jonkinlaista länsimaisuutta, tasa-arvoa ja yksilönvapauksia äänekkäästi kannattavaa liikettä.
