Kirjoittaja Aihe: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?  (Luettu 7495 kertaa)

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Monikulttuurisuus ja monikultturismi mainitaan täällä jokaikisessä keskustelussa ja varmaan joissakin puheenvuoroissa niitä on oivan aforistisesti määriteltykin, mutta en löytänyt edes Salongista keskustelua, jossa näitä pohdittaisiin niin selkeästi, että hommalaiset itse pystyisivät niistä kehittämään oman käsityksensä ja mielipiteensä. (Voi vitsi, tuli yli seitsemän sanan virke :( Mulle nimittäin kävi tänään iltapäivällä terassilla näin:

Antauduin tuopposen äärellä keskusteluun ja siinä katuvilinässä aiheeksi kuin itsestään tuli, näkymistä kai johtuen (oltiin stadissa), monikulttuurisuus. Taisin sanoa rehellisesti, että se on minun mielestäni paha juttu. Kaveri katsoi minuun oudoksuen ja kysyi, että mitä pahaa siinä on, että suomalaiset saavat kotonaan puhua suomea, ruotsia, saamea, tataaria, venäjää (Tätä kaveri tarkensi sanomalla, että meillä on paljon venäläisiä sukuja, jotka ovat muuttaneet tänne tsaarin aikana tai tulleet emigrantteina siinä 1920 vuoden kieppeillä.) ja mitä niitä suomalaisia äidinkieliä onkaan. Että toiset tykkää mämmistä ja toiset pashasta, toiset klimppisopasta ja toiset kalakukosta ja jotkut karjalanpaistista, mitä hän sanoi suomalaiseksi kebabiksi. Sitten hän kyllä sanoi, että ei tämä suomalainen monikulttuurisuus seurauksiltaan ihan pelkkää onnea tuota kun virpominen ja trullihomma on sekoittunut ja juhannussalkojakin pystytetään minne sattuu. Ja halloweeniä vietetään ja ystävänpäivää.

Sanoin siihen, että mutta nuohan ovat suomalaisten juttuja, että ei niillä voi perustella holtitonta maahanmuuttoa. Kaveri kysyi että kuka niin perustelee ja minä sanoin, että monikultturistit. Siihen tuo tokaisi, ettei kukaan hullu edes maahanmuuttoa millään monikultturismilla voi perustella, koska monikultturismi on sitä, että suomalainen tapa on sallia kansalaisille etninen, kulttuurinen, poliittinen jne. identiteetti eikä se siis mikään maahanmuutto tai turvapaikkaohjelma ole.

Jäin vähän sanattomaksi kerrankin. Ja stallarille vielä.
« Viimeksi muokattu: 23.07.2010, 20:26:40 kirjoittanut prestionat »

citizen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 164
  • Liked: 8
  • Herman & Muammar, old drinking buddies?
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #1 : 23.07.2010, 21:01:04 »
Monikulttuurisuus on monin paikoin varsin luonnollinen asiantila. New York esimerkiksi. Suomessa taas on perinteisesti ollut vahva yhtenäiskulttuuri ja maahantulijoiden assimilaatio. Kummassakaan ei ole mitään väärää, "maassa maan tavalla" on kannatettavaa globaalia monimuotoisuutta. Mutta sitten on poliittinen liike, monikultturismi. Heille monikulttuurisuus on hyvin pitkälti eufemismi islamisoitumista seuraavalle dhimmiytymiselle. Ikäviä asioita ei haluta kutsua oikeilla nimillä.
« Viimeksi muokattu: 23.07.2010, 21:51:24 kirjoittanut citizen »
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #2 : 23.07.2010, 21:49:58 »
Tässä kun etsin vastauksia, niin löysin Teemu Lahtisen määritelmän:

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.


(lihavoinnit p)

Iltapäiväinen olvikaverini sai minut epäilemään tuota Teemun ensimmäistä virkettä: "Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita..." Näinkö tavallinen suomalainen äänestäjäkansalainen monesti näkee? Eikö ne luulekaan, että kysymys on työvoima- tai ihmisoikeuspolitiikasta? Luulevatko ne väärin kun luulevat, että maahanmuutto ja turvapaikka ovat eri asioita?

Siis selittäkää nyt mullekin, että miten ja missä se monikultturismi näissä turvapaikka asioissa esiintyy? Tai muuten teen pahemmat kuin Mäki-Ketelät.
« Viimeksi muokattu: 23.07.2010, 22:01:12 kirjoittanut prestionat »

Nuivettunut Han-nenetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 779
  • Liked: 2361
  • Asyyl akbar!
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #3 : 23.07.2010, 22:28:01 »
Mun mielestäni ollaan nykyisen monikultturismin ytimessä kun pidetään "rikkautena", ts. itseisarvona sitä että kadulla, työpaikoilla ja joka puolella yhteiskuntaa on eri kulttuuritaustan tai etnisyyden omaavia ihmisiä. Hyvin usein myös monikulttuurin pakollisella tarpeella perustellaan "rajat auki"-tyyppistä maahanmuuttopolitiikkaa - koska katukuvaan tarvitaan väriä, tai koska monikultturistia nolottaa kun jopa Helsingissä kulkiessaan voi välttyä näkemästä yhtään tummaihoista ihmistä koko päivän aikana.

Jälkimmäisessä on kyse ns. monikulttuurisesta kilpavarustelusta (itse äsken lennosta keksimäni termi, ellei joku todista omakseen) eli monikultturisti voi esim. ylpeänä esitellä Ruotsin serkulleen kuinka meillä Suomessa ollaan niin edistyksellisiä ja internationaaleja kun seinänaapurissa asuu ilmi elävä afrikkalainen.
Toksinen soijamaskuliini

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #4 : 23.07.2010, 22:37:25 »
Mun mielestäni ollaan nykyisen monikultturismin ytimessä kun pidetään "rikkautena", ts. itseisarvona sitä että kadulla, työpaikoilla ja joka puolella yhteiskuntaa on eri kulttuuritaustan tai etnisyyden omaavia ihmisiä.
Esimerkkisi on passiivissa. Se tarkoittaa, ettet osaa tai halua nimetä  aktiivia. Kysymys on nyt siitä, että miten se, että tykkää kansainvälisestä meiningistä kaupungilla, liittyy turvapaikkahakemuksien käsittelyyn. V*tt* alan kuulostaa mokuttajalta, mutta ei tässä järjen vastausta ilman näytä kuuluvan. En halua munata itseäni toista kertaa terassilla.

Anti-Utopisti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 496
  • Liked: 7
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #5 : 24.07.2010, 08:12:23 »
Monikulttuurisuus ja monikultturismi mainitaan täällä jokaikisessä keskustelussa ja varmaan joissakin puheenvuoroissa niitä on oivan aforistisesti määriteltykin, mutta en löytänyt edes Salongista keskustelua, jossa näitä pohdittaisiin niin selkeästi, että hommalaiset itse pystyisivät niistä kehittämään oman käsityksensä ja mielipiteensä.

Yritän selittää alla mahdollisimman teoreettisen täsmällisesti (vaikkakaan en ehkä kovin selkeästi), mitä monikulttuurisuus ja monikultturismi tarkoittavat ja miksi niissä on kysymys aivan eri asioista.

1) Monikulttuurisuus on valtiotieteellinen termi, jolla kuvataan (mahdollisesti valtiovallan tukemaa) eri kulttuurien rinnakkaiseloa saman valtion sisällä, ja paikkana voivat olla yhtä hyvin länsimaat kuin valtiot muillakin mantereilla. Vaikka itse monikulttuurisuus-sana nykymerkityksessään lienee peräisin 1900-luvulta, niin monikulttuurisuuden kaltaisia valtiomalleja lienee ollut olemassa jo vuosisatoja (esim. Sveitsissä: "The birth of Swiss quadrilingualism can be dated precisely. It began with the Helvetic Republic in 1798." - Bruno Schoch: Switzerland – A Model for Solving Nationality Conflicts?) ellei peräti vuosituhansia. Näiden toimivuus on vaihdellut kulloistenkin reunaehtojen ja erilaisten sattumien seurauksena, mutta ei liene syytä olettaa sananmukaisen monikulttuurisuuden olleen aina automaattisen huono sen paremmin kuin automaattisen hyväkään valtiomalli.

Mitäkö sananmukainen monikulttuurisuus sitten pitää sisällään? Yleensäkin kulttuuriset käsitykset perustuvat enimmäkseen ns. Introverted Sensing -hahmottamistapaan, joka tarkoittaa ihmisaivojen kykyä arvioida arkipäiväisistä asioista, ovatko ne asiallisia ja mikä niiden taso ylipäätään on. Nämä Introverted Sensing -käsitykset perustuvat osittain universaaliin arvostelukykyyn siitä, mikä on sopivuuden rajoissa. Esimerkkeinä voisivat olla vaikkapa pukeutuminen ja itsehillintä: alasti ympäri kylää hyppelevä viuhahtaja nähtäisiin kai kaikissa kulttuureissa omituisena tyyppinä, jolle naurettaisiin. Mutta osittain Introverted Sensing -käsitykset ovat kulttuurisidonnaisia. Kun konservatiivimuslimi vaikkapa kehaisee, että hänen mielestään joku burkhaa käyttävä nainen "on asiallisesti pukeutunut", niin tämä edustaa Introverted Sensing -ajattelua tyypillisimmillään. Jos taas joku länsimaalainen sanoo esimerkiksi, että musliminaisten burkhaan pukeutuminen "näyttää omituiselta", niin tämäkin on Introverted Sensing -ajattelua. Sananmukainen monikulttuurisuus tarkoittaa kognitiivisesti katsottuna sitä, että yhteisössä annetaan esiintyä erilaisia ja toisilleenkin vastakkaisia eri väestöryhmien Introverted Sensing -käsityksiä ilman, että kukaan auktoriteetti yrittää niitä yhtenäistää. Siksi sananmukainen monikulttuurisuus edellyttää käytännössä mm. sitä, että eri kulttuurien edustajat voivat käydä omia erillisiä koulujaan, sillä juuri koulut ovat Introverted Sensing -käsitysten keskeinen tai jopa pääasiallinen muodostamispaikka.

Introverted Sensing -hahmottamistapa selittää esimerkiksi sen, että muslimien koulua ja länsimaalaista koulua käyneet pojat voivat aivan hyvin pelata toisiaan vastaan jalkapalloa ilman suurempia ongelmia. Kumpienkin arvostelukyky hahmottaa kentän tapahtumat suunnilleen samalla tavalla: pahasti överiksi menneet taklaukset loukkaavat universaaleja kohtuullisuuskäsityksiä, ja samalla logiikalla osataan olettaa, että myös taklaajan täytyi tajuta, mitä tuli juuri tehneeksi. Kummastakin ryhmästä löytyy hyvinkin skarppeja tyyppejä, joilla on erinomainen arvostelukyky tämäntapaisissa asioissa. Ristiriitoja syntyy vasta, kun eri kulttuurit kohtaavat elämän sellaisilla osa-alueilla, joilla universaalin arvostelukyvyn prosenttiosuus henkilökohtaisesta Introverted Sensing -kokonaisarviosta on kulttuurisia perinteitä pienempi ja joilla siten aitojen ristiriitojen todennäköisyys on suurempi - kuten esimerkiksi juuri naisille sallittujen käyttäytymismallien kohdalla.

2) On traaginen monikulttuurisuus-sanan tulkintavirhe, että monet maahanmuuton epäkohtia kritisoivat poliittiset toimijat ovat keskittyneet pohtimaan sananmukaisen monikulttuurisuuden toimivuutta, vaikka tämä ei liene lähellekään pääsyy maahanmuuton suurimpiin ongelmiin kuten maahanmuuton kohtuuttomaan volyymiin ja alkuperäisväestön kyykyttämiseen. Maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen johtunee sananmukaisen monikulttuurisuuden sijasta ns. mean green meme -maailmankuvasta ja siihen sisältyvästä monikultturismista, jotka ovat levinneet länsimaissa laajalle erityisesti viimeisten 20 vuoden aikana. Käsittääkseni myös Suomen maahanmuuttopolitiikkaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa (eli tasan 20 vuotta sitten) muuttaneet viralliset pohjapiirrustukset olivat juuri mean green meme -tutkijoiden käsialaa, mikä näkyi ensinnäkin näiden pohjapiirrustusten politisoituneessa lähdeaineiston valinnassa sekä toiseksi Ruotsissa kehitettyjen monikultturismin "toimintatapojen" (pikemminkin rasisminmanausrituaalien) ottamisessa Suomenkin maahanmuuttopolitiikan esikuvaksi. Niinpä tämän muutoksen pääasiallisena lopputuloksena ei ollutkaan sananmukainen monikulttuurisuus Suomessa vaan tietyn poliittis-mytologisen uskomuskokoelman nostaminen hegemonia-asemaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjattaessa.

Monikultturistit perustavat ajattelunsa paljolti Introverted Intuition- (sekä osittain myös Introverted Feeling) -hahmottamistapaan ja eroavat siten kognitiivisesti aivan ratkaisevasti sekä Introverted Sensing -painotteisista tavis-muslimeista että Introverted Sensing -painotteisista tavis-länsimaalaisista. Luullakseni sekä tavis-muslimit että tavis-länsimaalaiset pitävät monikultturisteja käsittämättöminä hörhöinä. Monikultturistit taas saattavat vähintäänkin alitajuisesti pitää kaikkia taviksia (näiden kulttuurista riippumatta) juntteina, jotka eivät tajua elämän korkeampaa merkitystä. Ehkäpä jalkapallon MM-kisojen aikana Saksassa tapahtunut lippujupakka oli seurausta juuri tästä Introverted Sensing- ja Introverted Intuition -hahmottamistapojen erosta: Saksassa asuville tavis-muslimeille Saksan lippu oli normaalia jalkapallon kannatusrekvisiittaa (Introverted Sensing), kun taas mean green meme -anarkisteille Saksan lippu edusti arkkityyppistä Pahan Paluuta (Introverted Intuition).

Mitäkö Introverted Intuition sitten pitää sisällään? Lukijan kannattaa miettiä hetken aikaa, miksi juuri humaanisuutta painottavaan radikaalivasemmistolaisuuteen linkittyneet Ihmisoikeusliitto, Amnesty ja Demla sekä hengellisyyttä ja vastuullisuutta painottavaan kristillisyyteen linkittyneet Kirkon Ulkomaanapu, Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ja International Evangelical Church in Finland ovat Suomessa monikultturismin kantavia voimia Pakolaisneuvonnan jäsenjärjestöinä. Selvästikin kyseessä täytyy olla aktivistien jonkinlainen henkilökohtainen viehtymys arkkityyppiseen ajatteluun ja eskatologiaan. Tuoreimpana todisteena tälle hypoteesille voisin mainita sen, että "normaalilla" maalaisjärjellä varustettu tavis ei piirtäisi Faces -etnofestivaalimainoksen lintua seuraavalla tavalla, vaan tässä piirroksessa on selvästi kyseessä arkkityyppeihin viehtyneen mainostajan pyrkimys hämärtää raja reaalimaailman ja näkymättömän hengellisen maailman väliltä:

http://www.faces.fi/sumuSHOP/kuvat/ylapalkki_2010.gif

Muitakin todisteita monikultturismin hengellisestä perusvireestä löytyy. Katsotaanpa vaikkapa, kuinka yksi monikultturismin keskeisimpiä taustahahmoja Suomessa eli Risto Laakkonen on kuvannut monikultturistista kohtaamista:

"Kuitenkin ihmisten kohtaamista ja kohtaamisen rikastuttavaa ja uudistavaa vaikutusta ei voi mitata taloudellisilla suureilla. Kokonaisuuden mittaaminen on yhtä vaikeaa tai mahdotonta kuin mitata sellaisia käsitteitä kuten etäisyys, rannattomuus ja äärettömyys tai sellaisia elämän elementtejä kuten suru, toivo ja ilo."

Lähde: http://www.eurocult.fi/julkaisut/Maahanmuuttaja-kahden-kulttuurin-valissa-2000.pdf

Jos tulkitsen Risto Laakkosen tekstiä oikein, niin hän pyrkii tässä nimenomaisesti ilmaisemaan, että monikultturistista kohtaamista ei ole tarkoitus yrittää mitata Introverted Thinking -pohjalta kylmillä lukuarvoilla, vaan kyseessä on jonkinlainen hengellinen valaistumiskokemus - mikä siis lukeutuu Jungin typologiassa Introverted Intuition -hahmottamistapaan.

Monikultturismin liturgiassa puhutaan paljon esimerkiksi "kansainvälistymisestä", mutta eivät maantieteelliset välimatkat ole mihinkään kadonneet eikä matkusteluun kykenemättömien ihmisten prosenttiosuus liene laskemassa dramaattisesti. Siksi kansainvälistyminen täytyykin käsittää Risto Laakkosen mytologiapohjaisesta näkökulmasta, eli se on eräänlaista tietoisuutta Toiseuden Kosketuksesta.

Niinpä sekä yllä olevan Faces -etnofestivaalimainoksen että Risto Laakkosen ajattelutavan valossa näyttää todellakin siltä, että monikultturismi on joukko mytologisia ja kulttihenkisiä uskonkappaleita etnisyydestä. Tämän takia monikultturismia (toisin kuin monikulttuurisuutta) voi käytännössä esiintyä laajamittaisesti vain länsimaiden maaperällä, koska muilla mantereilla ei ole ehditty omaksua sen pohjalla olevaa mytologiaa eikä ole muodostettu tätä mytologiaa ylläpitävää eliitin alakulttuuria.

Monikultturismin mytologiassa Pyhää Maaperää lienevät edustaneet alun perin lähinnä 1960-luvun kapinakeskukset: Kalifornia sekä Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian, Saksan ja jopa Ruotsin yliopistokaupungit. Sittemmin Euroopan Unionin perustamisen myötä on kuitenkin ilmeisesti kaikki valkonaamojen alkuperäiset asuinsijat vihitty kuuluviksi tähän Pyhään Maaperään, jonka eskatologista väestönvaihtoa yritettäneen toteuttaa lähitulevaisuudessa sellaisten mytologisten käsitteiden kuin "taakanjakamisen" ja "pakolaisten ihmisoikeuksien" perusteluilla. Joka tapauksessa mytologiapohjainen monietnistäminen lienee se tosiasiallinen motiivi maahanmuuton nykyiseen kohtuuttomaan volyymiin.

Maahanmuuttokritiikki taas nähdään kai monikultturistipiireissä mytologiselta kannalta Pahan Kosketuksena, ja monikultturistit tuntisivat itsensäkin syyllisiksi (left-wing ethics of self-flagellation), elleivät puuttuisi epäröimättä kaikkeen näkemäänsä epäpuhtauteen:

"... It's not for the glory that I'm leaving
It's not trouble that I'm looking for
But there's lots of good work calling me down
And The waiting won't do no more
No, The waiting won't do no more

Don't call me the brave one for going
No, don't pin a medal to my name
For even if there was any choice to make
I'd be going down just the same
I'd be going down just the same

For someone's got to go to Mississipi
Just as sure as there's a right and there's a wrong
Even though you say the time will change
That time is just too long
That time is just too long ..."


Phil Ochs: Going Down To Mississipi

Lihavoiduista kohdista löytyy siis 1960-lukulaista etiikkaa sekä mytologinen teema, jossa matka taistelupaikkaan (Mississippi) on keskeisin rituaali arkkityyppisen Suuren Muutoksen eskatologisessa etenemisessä.

Monikultturismi on osa laajempaa mean green meme -uskomuskokoelmaa/alakulttuuria, joka on helpompi esittää kuvina kuin selittää sanallisesti (kts. erityisesti aktivistien ilmeitä):

(http://images.salon.com/news/feature/2004/08/17/convention_protest/story.jpg)

Lähde: http://www.salon.com/news/feature/2004/08/17/convention_protest/index.html

(http://4.media.tumblr.com/tumblr_ktl3urFowT1qzeiwjo1_500.jpg)

Lähde: Michelangelo Antonioni: Blow-Up (1966)

Näissä kuvissa esitetty 1960-luvun henki oli kai samanaikaisesti sekä 1960-luvun aktivismin päämäärä että keino päämäärän ajamiseen. Mitään rationaalista tavoitetta ei tällä aktivismilla käsittääkseni ollut. Jotkut 1960-lukulaiset opiskelijaradikaalit tosin yrittivät löytää selkeärajaista yhteiskuntavisiota, jota tavoitella, mutta tämä ei käsittääkseni onnistunut, vaan 1960-luvun henkeen sisältyvien uskomusten ("We shall overcome!") ja rituaalien (manaukset, mielenosoitukset ja marssit) ylläpitäminen jäi itseisarvoksi, joka on edelleen näiden 1960-lukulaisten uususkovaisten elämän päätarkoitus.

Ja koska 1960-luvun henki oli pitkälti kapinahenkistä alakulttuuria, niin siksi länsimaihin ovat tervetulleita erityisesti ns. "värisevät" maahanmuuttajat, jotta 1960-lukulaisen alakulttuurin säilyttäminen luonnistuisi ilman suurempaa vaivannäköä. Yksi 1960-luvun keskeisimmistä teemoista oli 1960-luvun opiskelijaliikkeen aktivistien tuki Black Panther Partylle. Nykyään tässä kuviossa Black Panther Partyn paikan ovat ottaneet mm. radikaalit muslimit, jotka värisevät 1960-lukulaisesta näkökulmasta katsottuna lähes alkuperäisen esikuvan veroisesti. Opiskelijaliikkeen paikan kuviossa ovat ottaneet erilaiset ihmisoikeusjärjestöt ja -organisaatiot (Amnesty, Punainen Risti, UNHCR). Näin 1960-luvun etnisyys- ja solidaarisuusteemat on saatu säilytettyä lähellä alkuperäistä muotoaan.

Muita esimerkkejä 1960-luvun kapinateemojen säilyttämisestä lähellä alkuperäistä muotoaan löytyy valtavasti. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon 1960-luvun apartheidin vastainen teema. Kun tämän tarinan pahis eli Etelä-Afrikan hallitus on nykyään korvattu Israelin hallituksella ja kun tarinan sankari eli ANC on nykyään korvattu palestiinalaisilla militanteilla, niin näin on saatu uusinnettua 1960-luvun apartheidinvastainen taistelu. Ei kai myöskään ole sattumaa, että Gazan saarronmurtoyrityksen nimeksi valittiin juuri Freedom Flotilla erästä toista keskeistä 1960-lukulaista esikuvaa eli Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen Freedom Riders -aktivistijoukkoa jäljitellen.

YHTEENVETO: Monikulttuurisuuden ja monikultturismin pääero on hahmottamistavan ero: tavisten Introverted Sensing vastaan kiihkouskovaisten Introverted Intuition ja Introverted Feeling. Monikultturismissa ei siis taida olla kysymys niinkään yhteiskuntamallista vaan tunnelmasta: jokaisen uuden maahanmuuttajaerän tuoman värinän ansiosta voidaan jatkaa 1960-luvun iki-ihanaa henkeä vielä yksi suvaitsevaisuuskierros eteenpäin.


86962319@hotmail.com

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #6 : 25.07.2010, 10:07:32 »
Kiitos Anti-Utopisti, mutta en ymmärtänyt mitään. Onneksi et ollut nuivaa manifestia kirjoittamassa :) Tosin ei siinäkään kyllä monikultturismin käsite juuri avautunut.

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #7 : 25.07.2010, 19:15:20 »
Ei näytä tähän keskusteluun tulevan viestejä. Mutta koska nyt koen olevani kuni Jukolan Jussi, niin pistän tähän pätkän Nuivasta Manifestista:

Irtisanoutuminen monikultturismista

Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin Ruotsista kopioidusta monikultturistisesta valtioideologiasta, erilaisuuden ihannoimisesta ja itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.

Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, sikäli kuin tämä ei loukkaa tai rajoita muiden ihmisten vastaavaa vapautta, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

Monikultturismista luopuminen merkitsee myös sitä, että maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien ”yhteisöllisten oikeuksien” varjolla.


Olen hullu suomalainen. En usko mitään ennen kuin näen sen. Näyttäkää nyt jo vihdoin j*m*l**t* se monikultturismi minulle! Esimerkiksi tämä:

"Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin."

Siis mitä mä olen joutunut maksamaan? Olenko joutunut ihannoimaan erilaisuutta?

Anti-Utopisti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 496
  • Liked: 7
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #8 : 26.07.2010, 21:17:39 »
Kiitos Anti-Utopisti, mutta en ymmärtänyt mitään.

Tässä oli selvästi kyseessä pieni väärinkäsitys. Luulin edellisessä viestissäni, että asia pyydettiin selittämään teoreettisen selkeästi. Ilmeisesti kuitenkin kaipasitkin monikultturismin selittämistä mahdollisimman helppotajuisen selkeästi.

Yritän tällä kerralla antaa vastauksen mahdollisimman helppotajuisesti, vaikka asia onkin yllättävän monimutkainen.

Jotta poliittista radikalismia kuten monikultturismia voitaisiin ymmärtää, niin täytyy tietää varsin paljon ihmisaivojen toiminnasta. Avainkysymys on se, miksi jotkut ihmiset haluavat tarkastella maailmaa "epätavallisesta" näkökulmasta.

Enemmistö ihmisistä tarkastelee tietenkin maailmaa "tavallisesta" näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsesta asti he ovat kiinnostuneita lähinnä siitä, millaisia asioita ihmisen käytännön elämässä ja yhteiskunnassa tulee vastaan. Vähitellen he muodostavat kokemusperäisen käsityksen useimmista asioista. Myös luontainen arvostelukyky auttaa, kun nuori ihminen muodostaa omaa käsitystään siitä, kuinka käytännön asiat kannattaa hoitaa mahdollisimman asiallisesti.

Nämä "yleistietäjät" ovat kiinnostuneita ensisijaisesti kokemusperäisestä tiedosta, käytännön asioista sekä niiden hoitamisesta mahdollisimman asiallisesti. Niinpä "käytännön ihmisillä" saattaa olla jo parikymppisenä paremmat tiedot monista reaalimaailman asioista kuin ns. yliopistopelleillä. Tämä johtuu paljolti siitä, että edellämainitut käyttävät yksinkertaisesti enemmän aikaa reaalimaailman asioiden tarkkailemiseen ns. terveellä maalaisjärjellä kuin yliopistopellet.

Monet opettajat, poliisit, portsarit, aliupseerit, yms. ovat tyyppiesimerkkejä ihmisistä, joilla on korkeatasoinen käsitys siitä, mikä on korrekti tapa toimia kussakin tilanteessa ja miten asiat yleensä ovat reaalimaailmassa. Luulisin politiikassa lähinnä Perussuomalaisten edustavan tätä terveen maalaisjärjen näkökulmaa.

Koska suurin osa ihmisistä katsoo maailmaa tästä ns. terveen järjen kokemusperäisestä näkökulmasta, niin siksi kaikki valtakulttuurit muodostuvat enimmäkseen terveellä järjellä laadittujen kokemusperäisten käsitysten pohjalta. Eli ne ovat ns. tapakulttuureita. Eri maantieteellisillä alueilla tosin on hieman erilaiset kulttuurit. Monikulttuurisuus tarkoittanee yksinkertaisesti sitä, ettei valtion sisällä ruveta väkisin tunkemaan mitään yksittäistä kulttuuria elämänohjeeksi muiden kulttuurien edustajille. Näin kaikki voivat säilyttää oman ryhmänsä käsitykset siitä, kuinka reaalimaailman asioita kannattaa hoitaa.

Osa ihmisistä ei kuitenkaan ole kovin kiinnostuneita terveestä maalaisjärjestä. Teini-iästä alkaen he käyttävät suurimman osan ajastaan pohdiskelemalla ns. syntyjä syviä. Voidaan erottaa kolme alaryhmää: 1) eettisten arvovalintojen pohdiskelijat, 2) maailmaa teoreettiselta kannalta tarkastelevat mallintajat sekä 3) uskonnollisten asioiden pohdiskelijat, jotka kokevat näkyvän reaalimaailman taustalla olevan näkymättömän yliluonnollisen maailman. Esimerkkejä näistä kolmesta ryhmästä voisivat olla vaikkapa 1) kasvissyönnistä ja reilusta kaupasta kiinnostuneet, 2) Kauppalehden keskustelupalstan sijoittajat sekä 3) herännäiskristittyjen kokoukset.

Kysyit, mikä ero on monikulttuurisuudella ja monikultturismilla. Monikultturismi on uskomuskokoelma etnisyydestä, arvovalinnoista ja tulevaisuuden eri vaiheista, joka perustuu erityisesti ylläolevien ryhmien 1 ja 3 ajattelutapaan (joka siis poikkeaa "tavallisesta" näkökulmasta). Niinpä monikultturismissa painotetaan eettisiä ja (uus)uskonnollisia käsityksiä. Esimerkki eettisestä käsityksestä on se, että "yksikään ihminen ei ole laiton" eli jokaisella ihmisellä on synnynnäinen yhtäläinen ihmisarvo vapaaseen liikkumiseen, jota ei voida rajoittaa millään luokittelu- tai lakijärjestelmällä. Esimerkki uususkonnollisesta käsityksestä taas on se, että eri kulttuurien edustajien kohtaaminen saa aikaan "rikastuttavan" kokemuksen, jonka myötä päästään korkeammalle inhimilliselle tasolle ihmiskunnan edistyksessä.

Siinä siis vastaus esitettynä niin helppotajuisesti, kuin mihin kykenen. Tämän viestin pääasia tuli jo sanottua yllä. Laitan kuitenkin vielä alle oman näkökulmani siitä, mitä poliittisen keskustelun "selkeys" minun mielestäni tarkoittaa.

"Epätavallisesta" näkökulmasta ympäröivää maailmaa tarkastelevat monikultturistit eivät luullakseni osaa arvioida lainkaan nykymuotoisen maahanmuuton seurauksia. Ikävä kyllä siihen eivät luullakseni pysty riittävän hyvin myöskään "tavallisesta" näkökulmasta ympäröivää maailmaa tarkastelevat "käytännön ihmiset". Luotettavien ennustusten laatimiseen maahanmuuton seurauksista tarvittaisiin nimittäin sellaista teoreettista näkökulmaa, jota monellakaan ihmisellä ei ole.

Itse näen nykymuotoisen maahanmuuton teoreettiselta kannalta itsetuhosysteeminä. En tiedä, vastaako tämä mallini reaalimaailmaa, mutta joka tapauksessa sen pohjalta voidaan laatia ennustuksia.

Juuri siksi viestini ovat niin monimutkaisia, että poliittiset väitteet täytyy mielestäni esittää siten, että niiden pohjalta voidaan laatia empiirisiä testejä, joilla väitteiden totuusarvo pystytään tarvittaessa selvittämään. Tämä edellyttää sitä, että jokaisen väitteen yhteydessä mainitaan riittävästi sen taustalla olevasta teoreettisesta viitekehyksestä.

Usein maalaisjärkeen perustuvat poliittiset väitteet toimivat keskustelupalstalla paremmin kuin pitkät teoreettiset selitykset. Mutta käytännön elämänkokemukseen ja maalaisjärkeen perustuvissa viesteissä on se heikkous, että lukija joutuu niissä luottamaan kirjoittajan arvostelukykyyn ja tietolähteiden uskottavuuteen. Mikäli lukija alkaa epäillä tällaisen viestin uskottavuutta, niin hänellä ei ole yleensä mitään keinoa selvittää, kuinka väite oli muodostettu: ehkäpä tieto oli saatu suoraan erittäin luotettavasta lähteestä, mutta on mahdollista myös, että väite oli hatusta vetäisty ja täysin virheellinen. Siksi maalaisjärkeen perustuvat poliittiset väitteet saattavat kokea täystyrmäyksen esim. vaaliväittelyissä, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkistaa kaikki väitteet etukäteen sopivien taustateorioiden avulla. Tämä taas edellyttää ammattitaitoisten (mutta lisäksi riittävän realististen) teoreetikoiden apua.


90502837@hotmail.com

PaulR

  • Vieras
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #9 : 26.07.2010, 21:27:16 »
kiitos au

pelle12

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 686
  • Liked: 82
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #10 : 26.07.2010, 21:34:34 »
Kiitos Anti-Utopisti, mutta en ymmärtänyt mitään. Onneksi et ollut nuivaa manifestia kirjoittamassa :) Tosin ei siinäkään kyllä monikultturismin käsite juuri avautunut.
Oletko ihan varma, ettet vain sinä ole se stallari? ;D Avaamassa täällä typerien monokultturistien silmiä multikultin ihanuudelle? Olit tai et, teretulemast vain.

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 984
  • Liked: 172
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #11 : 26.07.2010, 21:58:48 »
Monikulttuurisuus:

Integraatio: uhkasta mahdollisuudeksi
http://www.konstit.fi/koti/mcollanus/
Wikipedia: Monikulttuurisuus Suomessa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monikulttuurisuus_Suomessa
Wikipedia: Monikulttuurisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monikulttuurisuus
Wikipedia: Category:Multiculturalism
http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Multiculturalism
Wikipedia: Multiculturalism
http://en.wikipedia.org/wiki/Multiculturalism
BBC: So what exactly is multiculturalism?
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/3600791.stm
Canadian Multiculturalism Act
http://en.wikipedia.org/wiki/Official_Multiculturalism_Act
Wikipedia: Multiculturalism and Islam
Islamin ja monikultturismin välinen yhteys ei ole täysin tuulesta temmattua.
The relationship between multiculturalism and Islam is an important aspect in the overall debate on the soundness of the modern doctrine of multiculturalism, given that many Muslims are culturally opposed to the idea of nationalism, and often prefer to identify themselves as Muslims instead of Egyptians, Iranians, Moroccans, Pakistanis, etc.
http://en.wikipedia.org/wiki/Multiculturalism_and_Islam

Monikulttuurisuus kritiikkiä:

Criticism of multiculturalism
http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_multiculturalism
Multiculturalism and Marxism
http://www.reversespins.com/pcmarx.html
Suomen Sisu: Rajat auki – monikulttuuria kulttuurien kustannuksella
http://www.suomensisu.fi/kirjasto/monikult.html
Blame Canada for multiculturalism
http://www.youtube.com/watch?v=PfrVBHK16WU&feature=player_embedded
Immigrant criminality
http://en.wikipedia.org/wiki/Immigrant_criminality

Muuta:

Interculturalism
http://en.wikipedia.org/wiki/Interculturalism

Intercultural cities
The Intercultural City programme is a joint project of the Council of Europe and the European Commission. It aims at stimulating new ideas and practice in relation to the integration of migrants and minorities
http://en.wikipedia.org/wiki/Intercultural_cities

prestionat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 503
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #12 : 27.07.2010, 10:54:23 »
Hieno linkkilista. Ensimmäinen toi silmiini tämmöisen tekstin pätkän:
Lainaus
Tämän tekstin ideana on purkaa auki erilaisia ymmärryksiä yhteistyöstä integraation käsitteen kautta. Lähtökohtani on konstilainen: integraatio on mahdollisuus, ei uhka. Kysyn, miten eri oppiaineiden yhteistyötä on mahdollista ja mielekästä toteuttaa. En pyri oikeaan vastaukseen tai osoittamaan jonkun tyylin paremmuutta. Valmista ja kaikkia tyydyttävää ratkaisua integraation toteuttamiseen tuskin löytyy eikä se ole mielestäni tarpeellistakaan. Uskon, että jo pelkkä tietoisuus erilaisista integraatiomuodoista auttaa kokonaisvaltaisemman opetuksen ja yhteistyön suunnittelussa.
Minun aivoni ei löydä yhteyttä nuivassa manifestissa mainittuun "monikultturismiin". Yritänpä etsiä yhteyttä muista linkeistä. Kas, toisessa linkissä sanotaan:
Lainaus
Monikulttuurisuus Suomessa on lisääntynyt 2000-luvulla nopeammin kuin koskaan ennen.
Teksti viittaa Kielitoimiston sanakirjan määrittelyihin käsitteistä monikulttuurinen, monikulttuurisuus seuraavasti: ’useaan kulttuuriin liittyvä, perustuva tai kohdistuva; usean kulttuurin piirteitä sisältävä’. Enpä taida kahlata linkkejäsi pitemmälle. Eikö nyt kukaan osaa kertoa mitä se monikultturismi on ja ketkä sitä harjoittavat. Onko kysymyksessä sala liitto?

_w_

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 227
  • Liked: 1
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #13 : 27.07.2010, 11:41:34 »
Termit muuttavat merkitystään vuosien mittaan.
Nykyisin nuo tarkoittavat muuta kuin mitä alunperin.
Alunperinhän ovat varsin positiivisia asioita mutta koska tietyt tahot ovat ne omineet tarkoittamaan kielteisiä asioita, väittäen sellaisia asioita jotka alunperin eivät olisi olleet niiden mukaisia, ovat myös itse termit muuttuneet kielteisiski.

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1493
  • "je m’en fous"
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #14 : 27.07.2010, 11:52:34 »
Alunperinhän ovat varsin positiivisia asioita mutta koska tietyt tahot ovat ne omineet tarkoittamaan kielteisiä asioita, väittäen sellaisia asioita jotka alunperin eivät olisi olleet niiden mukaisia, ovat myös itse termit muuttuneet kielteisiski.

Otetaan esimerkiksi sivistyskansojen johtotermit:
- tyranni
- diktaattori

tai kiihoittava kansanryhmä
- filistealainen
- vandaali
- hunni
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

ikki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 005
  • Liked: 343
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #15 : 27.07.2010, 12:00:47 »
pohjoisameriikan juttu koska mustat eivät halunneet amerikkalaisiksi. Siksi heille päätettiin antaa hieman omaa kulttuuria että liittyminen amerikkalaisuuteen ois helpompaa.

Monikulttuurisuus on pohjimmiltaan siis keskustaa päin suuntautuvaa periferiaa orjuuttava järjestelmä joka myös tuhoaa kaikki kulttuurit altaan korvaen ne megabrändeillä.
Esimerkkinä yhdistetään intiaanien sadetanssia, afrikkalaisia puumaskeja, suomalaista saunaa ja koraanin välittämättä pätkääkään mitä nämä saattavat merkitä alkuperäiskulttuureille/uskonnoille. Rahalla saa, ja eikun yhdistämään tavalla johon vain tyhmä lapsi kykenee.

http://hermetic.com/bey/pw-multicul.html voi olla ihan hyvä lukea..

Fincum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 947
  • Liked: 950
  • Idiootti, aina tosissaan.
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #16 : 27.07.2010, 15:30:12 »
Eipä ole paljoa aikaa siitä, kun alettiin puhua yrityselämässä ja taloudessa, että jokin yritys on monikansallinen. Tällä lähes kirosanan statuksen saaneella termillä tarkoitettiin jotain kasvotonta, rumaa, ja hallitsematonta toimintatapaa, joka ei Suomeen sovellu, ei niin millään.
Monikansallinen yritys aina sorti heikompiaan, ei kunnioittanut lakeja, vei voitot pois ja saastutti.

Monikansallinen oli uhka ja vain tarkaan säädeltynä mahdollisuus.
Nykykäsityksen mukaan monikulttuurisuus on ainoa toivo ja sen puuttuminen pahin kuviteltavissa oleva uhka.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 314
  • Liked: 15155
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #17 : 18.11.2023, 07:23:56 »
Camilla Tominey kysyi Jordan Petersonilta muun muassa monikultturismista.

https://youtu.be/ly67lnekEwc?t=900

Petersonin vastaus kannattaa kuunnella, tai sitten lukea, sillä onhan videossa tekstityskin.

Nikolas

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 314
  • Liked: 15155
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Vs: Mitä on monikulttuurisuus, entä monikultturismi?
« Vastaus #18 : 16.12.2023, 15:42:55 »

Camilla Tominey kysyi Jordan Petersonilta muun muassa monikultturismista.

https://youtu.be/ly67lnekEwc?t=900

Petersonin vastaus kannattaa kuunnella, tai sitten lukea, sillä onhan videossa tekstityskin.


Lainaus

Well, there was no such thing as multicultural philosophy. It is so purile and moralizing and unsophisticated that it is kind of a miracle of stupidity. I mean, first of all, we have always had a multicultural world. That's why there has been wars. Right? So along with multiculturalism goes wars when the cultures don't get along. So, what happens when you import that? Well, two things: You either import that under a unifying rubric, which should be something like the melting pot in the United States, or you retain the multicultural divisions. Okay, and you might say "Well we benefit from the diversity", which is arguably true, you know. I mean when I came to London in the 1980's I went to a reasonably good restaurant, and I was fed canned spaghetti. You know, the food here was to call it dismal was an absolute compliment, and so one of the benefits of multiculturalism has been a radical diversification, let's say in cuisine, and that is a huge benefit. But, if you think you can import multitude of cultures without a unifying rubric and not import the problem of interpersonal and social conflict, you are either blind or stupid or both, and both is a dreadful combination. So, what basis does multiculturalism become peace? You wave some magic wand, and all of a sudden everybody gives up their cultural differences and can live in harmony? Harmony defined by what? Is there some unifying harmony? Well, if there is some unifying harmony then multiculturalism is not the solution. It is like unity through diversity, you know. Peace through war, you know. It is a preposterous claim. It is foolish in its extreme, and so. And then when there is tension like there is in the world now, well you see the rifts emerge, and why wouldn't they? Especially if you're telling people, you know, adhere to the dictates of your previous culture.


Lisäksi saman videon kommenteista löytyi muuan helmi.

Joku nimimerkillä RushiesBoots kirjoitti:
Lainaus

It is not 'multiculturalism'.
It is contraculturalism.
Forcing incompatible cultures together has never worked and never will.

« Viimeksi muokattu: 16.12.2023, 15:49:02 kirjoittanut Nikolas »

Tagit: