Kirjoittaja Aihe: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui  (Luettu 10367 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 692
  • Liked: 103287
2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« : 05.10.2010, 00:21:38 »
Lainaus
STTK:n Maahanmuutto-blogissa STTK:n toimiston asiantuntijat kirjoittavat aiheesta ja pyrkivät avaamaan uusia polkuja ajankohtaiseen keskusteluun.

Maahanmuutto on aihepiiri, joka herättää mielipiteitä, intohimoja, kannanottoja ja keskusteluja. Se nousee myös kevään 2011 eduskuntavaalien teemaksi.

Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen.

http://www.pardia.fi/?x43=1750009
http://www.sttk.fi/fi-FI/maahanmuuttoblogi/

Lainaus
Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen?

Kaikki fiksuus ja edistys ei ole aina syntynyt aivan suomalaisin voimin. Vuosikausia Suomi oli maa, joka maantieteellisen sijaintinsa vuoksi oli paikka elää, tehdä työtä ja asua likimain vain meille alkuasukkaille. Kuitenkin entisinäkin aikoina kehitys ja uudet vaikutteet tulivat meille muilta mailta, esimerkiksi teollistumisen myötä.

Suomessa asuu arviolta noin 200 000 ulkomaalaista. Osa on tullut työn perässä, osa opiskelun tai vaikkapa avioliiton vuoksi. Suomi vastaanottaa myös pakolaisia. Laittomasti maahan tulleita Suomessa on varsin vähän eikä tätä voida pitää merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana.

Finanssikriisin ja sitä seuranneen Suomen talousahdingon ja kasvaneen työttömyyden myötä maahanmuuttokriittisyys on selkeästi lisääntynyt. On välttämätöntä, että maahanmuutosta keskustellaan, sillä se toivon mukaan myös kehittää toimivia ratkaisuja muualta tulleiden kotoutumiseksi Suomeen.

Silti on syytä olla huolissaan myös enemmän tai vähemmän rasistisista äänenpainoista, joita maahanmuuttoon liittyviin puheenvuoroihin yhä useammin sisältyy. - Rasismi kaikissa muodoissaan on tuomittavaa.

Työelämässä maahanmuuttajat kohtaavat monenlaisia haasteita. Esimerkiksi kielimuuri tai perisuomalaiset käytännöt voivat aiheuttaa törmäyksiä. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla työntekijöillä on Suomessa samat pelisäännöt, samat vastuut, oikeudet ja velvollisuudet.

Vaikka työmarkkinajärjestöissä pohdimme maahanmuuttajien asemaa ennen kaikkea työelämässä, on muistettava, että he ovat myös kanssaihmisiämme: ystäviämme, naapureitamme, lastemme koulu- ja opiskelukavereita tai harrastuksista tuttuja.

Mikko Mäenpää

STTK:n puheenjohtaja
http://www.sttk.fi/fi-FI/maahanmuuttoblogi/miksi-kaipaamme-suljettuun-suomeen
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Late

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 700
  • Liked: 513
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #1 : 05.10.2010, 09:41:18 »
Lainaus
STTK:n Maahanmuutto-blogissa STTK:n toimiston asiantuntijat kirjoittavat aiheesta ja pyrkivät avaamaan uusia polkuja ajankohtaiseen keskusteluun.
..
Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen.

http://www.pardia.fi/?x43=1750009
http://www.sttk.fi/fi-FI/maahanmuuttoblogi/

Lainaus
Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen?
..

Tavoite: Pyrkiä avaamaan uusia polkuja ajankohtaiseen keskusteluun.

Arvio:
kuluneita kliseitä, jo kirjoituksen otsikko on epä-älyllinen olkiukko, humanitaarisia mamuja tulee niin vähän, työelämän syrjintä (ei mitään kannanottoa siihen, osaavatko mamut oikeastaan mitään) jne.

Tavoite jäi täysin täyttymättä. Ottaen kirjoittajan aseman huomioon voidaan suoritusta pitää ala-arvoisena.

Arvosana (asteikko 4-10): 5-

Toivottavasti seuraava kirjoittaja onnistuu paremmin.

Pliers

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 570
  • Liked: 23
  • Every human being is the author of his own health
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #2 : 05.10.2010, 09:51:10 »
En ollenkaan ymmärrä miksi näitä ääliömäisiä kirjoituksia pitäisi jaksaa...

Vaikuttaa siltä, että maa todella on idioottien käsissä.
"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

-gentilhommehki-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 259
  • Liked: 173
  • Monikulttuurisuus on rikkaus. Kyllä, mamuille.
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #3 : 05.10.2010, 09:58:06 »
Lainaus
Suomessa asuu arviolta noin 200 000 ulkomaalaista. Osa on tullut työn perässä, osa opiskelun tai vaikkapa avioliiton vuoksi. Suomi vastaanottaa myös pakolaisia. Laittomasti maahan tulleita Suomessa on varsin vähän eikä tätä voida pitää merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana.

STTK:n maahanmuuttoblogi oli todellinen rimanalitus, vauhti sata, äly nolla.

Käydäänpä taas läpi nämä höttö...

"Suomessa on 200 000.." niin on, ja esim. Homma-foorumilla kukaan ei ole ottanut negatiivista kantaa siihen, että Suomessa on 200 000 ulkomaalaista. Sen sijaan keskustelua on käyty siitä, miksi Suomi haluaa vapaaehtoisesti harjoittaa itsetuhoista ja sosiaaliturvaturismia, rikollisuutta, ja nimenomaan kansakuntaa hajottavaa ulkomaalaispolitiikkaa. Edelleenkään ongelmana eivät ole ne, jotka tulevat Suomeen työhön, ja joilla usein on duuni valmiiina kun tulevat, vaan nk. turvapaikanhakikoiden kasvava ryhmä, joka jo tässä vaiheessa on sekä taloudellinen rasite että yhteiskunnallinen riski. Laittomasti maahantulleista ei ole edes kyse. Turvapaikkaturismi on laillista toimintaa, saahan turvapaikkaa anoa.

"Silti on syytä olla huolissaan myös enemmän tai vähemmän rasistisista äänenpainoista.." Harmi Mikko, että et ole huolissasi etnisten jengien väkivallasta, kasvavasta huumerikollisuudesta tai niistä ongelmista, joihin Malmö tai Rotterdam on ajautunut. Mikko, siellä pilvilinnassasi, jatka vaan unia ja rasismin päivittelyä....
Olin tänään aamulla kymmeneltä Turun kauppatorilla yli 20 asteen pakkasessa toista tuntia. Kuulostaa hullulta, mutta oli siellä muitakin hulluja. Yli tuhat ihmistä tuli kuuntelemaan ja tapaamaan Pekka Haavistoa. (Ville Niinistö vihreiden nettisivuilla 4.2.2012 http://www.vihreat.fi/node/7291)

as336uyli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 182
  • Liked: 1
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #4 : 05.10.2010, 10:12:56 »
Lainaus
Maahanmuuttoblogi avaa uusia näkökulmia keskusteluun

Jahas. Sitä odotellessa.
 :roll:

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 692
  • Liked: 103287
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #5 : 05.10.2010, 10:22:23 »
Lainaus
Blogikirjoitukset julkaistaan kirjoituskokoelmana lokakuun lopulla. Pamfletin julkaisee STTK:n Tulevaisuusfoorum, joka on perustettu synnyttämään keskustelua niistä mahdollisuuksista ja haasteista, joita Suomi lähitulevaisuudessa kohtaa. Yksi tällainen on suhtautuminen maahanmuuttajiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 692
  • Liked: 103287
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #6 : 14.10.2010, 11:41:54 »
STTK:n blogiin on ilmestynyt uusia kirjoituksia. Mutta että oikein kirja näistä latteuksista...

Lainaus
Täydellinen suomenkielen taito, siivousalan ammattitutkinto, vähintään x vuoden kokemus alalta... Mihin kaikkeen nämä vaatimattomampiinkin työtehtäviin asetetut vaatimukset ovat johtaneet? Kun suomalainen yhä palkkaa vain rehtejä suomalaisia tai siirtää työvoiman saantiongelman aliurakointiketjussa seuraavalle, voi käydä niinkin, että työn lopulta kuitenkin tekee se valitsematta jäänyt maahanmuuttaja.
Heli Ahokas: Täydellinen suomen kielen taito

Lainaus
Maahanmuuttokeskustelussa pakkaavat puurot ja vellit mennä pahasti sekaisin. Maahanmuuttokeskustelun kannalta maahanmuuttajat tulisi jakaa ainakin kolmeen ryhmään.

EU-maiden välillä on työvoiman liikkuvuus vapaata. Siihen ei pidä mitään lupapolitiikkaa sotkea. Toinen ryhmä on EU-maiden ulkopuolelta tuleva työvoima. Tähän ryhmään kuuluvat tarvitsevat työluvan. Kolmas ryhmä on humanitaarisin perustein maahan muuttavat. Tähän ryhmään kuuluvat maahanmuuttajat ovat poliitikkojen reviiriä – siihen ei tarvitse ay-liikkeen sotkeutua. Sen verran voi kuitenkin sanoa, että Suomenkin on kannettava oma vastuunsa humanitaarisissa asioissa.
Ralf Sund: Maahanmuuton lyhyt historia

Lainaus
Nälänhädät, tautiepidemiat, sodat ja syrjintä ovat aina ajaneet ihmisiä pois vieraille maille. Myös puute, sekä aineellinen että henkisten mahdollisuuksien, on toiminut työntövoimana kotimaasta. Suomalaiset tuntevat nämä ilmiöt hyvin omakohtaisesti, niin sotien seurauksena, kuin myös ulkomaille muuttoina, leveämmän leivän ääreen hakeutumisena.

Talvi- ja jatkosodan aikana syntyi Suomessa käsite ”evakko”. Kaksi kertaa joutui myös karjalainen isoäitini jättämään maansa, karjansa ja omin käsin rakennetun kotitalonsa. Lähtö oli aina yhtä nopea. Muutama lehmä saatiin mukaan, vanhin pojista pantiin karjanajajaksi.
Leila Kurki: Muille maille, vierahille, mentävä nyt on

Lainaus
Maahanmuuttokeskustelussa harvoin muistetaan, että myös Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa vaikka maailman ääriin, etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Vuosina 1881–1914 lähtijöitä oli noin 280 000 ja vuosina 1835- 1930 Suomesta pelkästään Yhdysvaltoihin muuttaneiden määräksi on arvioitu noin 380 000 ihmistä. Samaan aikaan Pohjoismaihin muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä arveltiin olevan noin 40 000.

Tietojen keruu ja tilastointi ei tuolloin välttämättä ollut kovin kattavaa, mutta kun maamme väkiluku oli miljoonasta reiluun kahteen 2 miljoonan, nämäkin ”elintasopakolaisten” määrät antanevat hieman perspektiiviä tämän päivän maahanmuuttokeskusteluun.
Heli Ahokas: Vuoroin vieraissa

Lainaus
Harva meistä tunnustautuu rodunjalostuksen kannattajaksi, kansalaisten perusoikeuksien ja tasa-arvon kieltäjäksi tai ihmisarvon halveksijaksi. Rasistia ei löydy kenestäkään. Miksi sitten maahanmuuttajien kokemus todistaa toista?

Erityisesti talouden alamäessä maahanmuuttajat ovat ensimmäisinä silmätikkuja. Unholaan jäävät projektit, joilla nousukauden aikana hankittiin lisää työvoimaa jopa mannerten ja merten takaisista kaukaisista maista kansantuotettamme kasvattamaan.
Leila Kurki: Asenteiden etnisestä hierarkiasta
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Jussi Halla-aho

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 228
  • Liked: 1896
  • Pullohartiainen vinkuheinä. Älykääpiötohtori.
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #7 : 14.10.2010, 11:47:33 »
Mahdottoman omaperäisiä puheenvuoroja. Kyllä maahanmuuttokeskusteluun nyt tulee tuoretta näkökulmaa.
"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 953
  • Liked: 693
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #8 : 14.10.2010, 11:55:20 »
Tämä ennenkuulumaton näkökulma on pakko tuoda näkyviin ihan kokonaisuudessaan:

Lainaus
12.10.2010 10:44:56

Maahanmuuttokeskustelussa harvoin muistetaan, että myös Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa vaikka maailman ääriin, etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Vuosina 1881–1914 lähtijöitä oli noin 280 000 ja vuosina 1835- 1930 Suomesta pelkästään Yhdysvaltoihin muuttaneiden määräksi on arvioitu noin 380 000 ihmistä. Samaan aikaan Pohjoismaihin muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä arveltiin olevan noin 40 000.

Tietojen keruu ja tilastointi ei tuolloin välttämättä ollut kovin kattavaa, mutta kun maamme väkiluku oli miljoonasta reiluun kahteen 2 miljoonan, nämäkin ”elintasopakolaisten” määrät antanevat hieman perspektiiviä tämän päivän maahanmuuttokeskusteluun.

Uudempana esimerkkinä kannattaa muistaa Ruotsin maahanmuuttajat, joista yli 300 000 oli vielä 1960-luvulla paremman elintason toivossa naapurimaahan muuttaneita suomalaista.

Elokuussa 2009 julkaistu YK:n kehitysjärjestön raportti vahvistaa, että siirtolaisuutta on kaikkialla maailmassa. Ylivoimaisesti yleisintä on maan sisäinen siirtolaisuus. Maastamuuttokin suuntautuu yleensä naapurimaihin ja kehitysmaista muutetaan toisiin kehitysmaihin, kehittyneistä toisiin kehittyneisiin maihin.

Vain 7 % siirtolaisista muuttaa kehitysmaista kehittyneisiin maihin. Yhteyttä kotiin, perheeseen ja ystäviin ei haluta kadottaa vaikka toimeentuloa täytyisi etsiä muualta, joten Eurooppa tai Suomi eivät suinkaan ole kaikkien päämääränä.

Supisuomalaista Fazerin sinistä tai Koffin olutta Stockmannilta ostetun pitsan kanssa nauttiessa, voimme samalla miettiä mitä tarkoittaa maahanmuuttaja ja kuinka kauan tämän leiman poiskuluminen kestää. Jos Suomen 5 miljoonaiseen väestöön meitä jo mahtuu kaikenlaisia, olisiko näin myös maailman 241:n valtion lähes 7 miljardin muun asukkaan joukossa. Ehkä 9 miljoonaa somalia, 142 miljoonaa venäläistä tai 160 miljoonaa nigerialaista eivät hekään samasta puusta veistettyjä.

Heli Ahokas

lakimies

http://www.sttk.fi/fi-FI/maahanmuuttoblogi/vuoroin-vieraissa
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Iloveallpeople

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 153
  • Liked: 2766
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #9 : 14.10.2010, 12:02:47 »
Lainaus
Supisuomalaista Fazerin sinistä tai Koffin olutta Stockmannilta ostetun pitsan kanssa nauttiessa, voimme samalla miettiä mitä tarkoittaa maahanmuuttaja ja kuinka kauan tämän leiman poiskuluminen kestää.

Aika kauan näemmä. Suvaitsevaisto ei anna tämän leiman poiskulua, kun siitä aina muistuttaa.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Jussi Halla-aho

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 228
  • Liked: 1896
  • Pullohartiainen vinkuheinä. Älykääpiötohtori.
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #10 : 14.10.2010, 12:04:51 »
Lainaus
Maahanmuuttokeskustelussa harvoin muistetaan, että myös Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa vaikka maailman ääriin, etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Nähdäkseni se muistetaan varsin usein. Jopa useita kertoja päivässä.
"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 112
  • Liked: 2725
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #11 : 14.10.2010, 12:12:46 »
Jotenkin tämä tekstinkappale yhdistettynä allaolevaan selvästi typotettuun linkkiin herätti hilpeyttä:

"Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen."

http://www.pardia.fi/?x43=1750009

Tuohan kuuluisi ilman muuta olla www.parodia.fi...
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2301
  • junttiälymystön etustaja
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #12 : 14.10.2010, 12:20:40 »
Lainaus
STTK:n Maahanmuutto-blogissa STTK:n toimiston asiantuntijat kirjoittavat aiheesta ja pyrkivät avaamaan uusia polkuja ajankohtaiseen keskusteluun.

Maahanmuutto on aihepiiri, joka herättää mielipiteitä, intohimoja, kannanottoja ja keskusteluja. Se nousee myös kevään 2011 eduskuntavaalien teemaksi.

Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen.

Suljettuun? Kait kyse on kriitikoillakin siitä, että ketä tänne kannattaa päästää ja ketä ei ja ketkä tuovat oikeasti jotain hyvää tullessaan ja ketkä taas tulevat lähinnä ongelmaksi. Eikö nämä maahanmuuttajat ovat ystäviämme ihmiset näe muut vaihtoehtoa kuin joko tai, ovi auki tai ovi kokonaan kiinni?

Täysin mustavalkoinen otsikko...

olipa heikko avaus, mutta ehkäpä keskustelun taso tuosta nousee? epäilen kyllä vahvasti.
Impossible situations can become possible miracles

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 112
  • Liked: 2725
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #13 : 14.10.2010, 12:24:08 »
Lainaus
Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen.

Vastailin tuonne näin:

Lainaus
Eihän kukaan kaipaa "suljettuun Suomeen", ainakaan mitä maahanmuuttokriittiseen "rintamaan" tulee. Maahanmuuttoa ei käytännössä kukaan halua lopettaa tai rajoja sulkea.

On maahanmuuttoa ja maahanmuuttoa. Moni tiukentaisi mielellään maahantulon ehtoja sellaisen maahanmuuton osalta, joka on vaikutuksiltaan ilmeisen haitallista. Tätä kutsutaan maahanmuuttokriittisyydeksi. Kahden peräkkäisen Taloustutkimuksella teetetyn kyselyn perusteella n. 9/10 suomalaisista haluaisi esimerkiksi rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien palauttamisen olevan nykyistä helpompaa.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

pelle12

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 686
  • Liked: 81
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #14 : 14.10.2010, 12:34:10 »
Mahdottoman omaperäisiä puheenvuoroja. Kyllä maahanmuuttokeskusteluun nyt tulee tuoretta näkökulmaa.
;D Todellakin. Milloinkohan  nämä älyn riemuvoitot lopettavat iänikuisten onttojen fraasien kierrättämisen ja vihdoin antautuvat aitoon, oikeaan keskusteluun maahanmuutosta muidenkin kuin tarkoin valikoitujen samanmielisten kanssa omissa hyvien ihmisten seminaareissaan?

Sanglier

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 374
  • Liked: 74
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #15 : 14.10.2010, 12:38:57 »
Puhettamaahanmuutosta:n pojan paluun kosto ratsastaa jälleen.

Kerrassaan tyrmäävää nähdä KAIKKI kliseet ja olkiukot samalla sivulla. Kuinka moni julkinen ja virallinen taho vielä aikoo tulla ulos samoilla jutuilla?

Päättymätön tarina. Liisa Ihmemaassa. Pitää juosta aina vaan kovempaa pysyäkseen paikallaan.

Kaipaan johonkin suljettuun paikkaan.

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 151
  • Liked: 7967
  • Huumoria(?) Lappeenrannan metsistä
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #16 : 14.10.2010, 12:55:16 »
Lainaus
Supisuomalaista Fazerin sinistä tai Koffin olutta Stockmannilta ostetun pitsan kanssa nauttiessa, voimme samalla miettiä mitä tarkoittaa maahanmuuttaja ja kuinka kauan tämän leiman poiskuluminen kestää.

Aika kauan näemmä. Suvaitsevaisto ei anna tämän leiman poiskulua, kun siitä aina muistuttaa.

Lainaus
Maahanmuuttokeskustelussa harvoin muistetaan, että myös Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa vaikka maailman ääriin, etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Nähdäkseni se muistetaan varsin usein. Jopa useita kertoja päivässä.

 ;D ;D HUUTONAURUA  ;D ;D

Miten ihmeessä te pystytte kommentoimaan, itse en pystyisi! On nuo keskustelunavaukset niin ...
Virus on taas laukalla ja vieläpä keskellä kesää! Ja eikun pahenee mitä pidemmälle syksy etenee... Talvi 21-22 ja virus huutaa jippiitä rokotuskattavuudesta huolimatta. Mutta onneksi helmikuussa 2022 koko painajainen on ohi, näin Sanna I Suuri on päättänyt. Kaikki pääsee hiihtolomille ja bilettämään, kiitos Sannamme!

IPS

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 194
  • Liked: 136
  • Koulutusta vastaamattomassa työssä.
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #17 : 14.10.2010, 12:58:23 »
Tuoretta näkökulmaa juu. Parhaimpana silmien avaajana mielestäni työllisyyspoliittisen asiantuntija Kurjen monivivahteinen pakina Muille maille, vierahille, mentävä nyt on.

Ei voi pelkästään osia lainata, kun on koko teksti niin uutta ja innovoivaa, että oikein huimaa.

Sotalapset: Check
Suomen evakot: Check
Solidaarisuus: Check
Maahanmuuttokriitikoiden lietsoma pelko: Check
Populismi: Check
Kultamunamaahanmuuttaja: Check
Innovaatinen Fazer-maahanmuuttaja: Check
Vihakirjoittelu. Check
Hävettää: Check

Kyllä nyt silmät avautuivat... Liityn heti Virheisiin ja alan saarnaamaan Monikulttuurisen Suomen evankeliuimia.


PS. Pakko nyt jotain lainata:

Lainaus
Kunnat vastaanottivat pakolaisia viime vuonna runsaat 700, turvapaikan hakijoita noin 1 200, ja perheen yhdistämisen kautta tulijoita oli noin 570. Kaikkiaan turvaa Suomesta haki vajaa 6 000 henkilöä, joista lähes 560 oli lapsia.

Yksi lapsi vastaa kymmentä aikuista? Ja kuka puhuu suurperheistä ja avun tarpeessa olevista heikompiosaisista, varsinkin lapsista.

 :facepalm:

FadeAway

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 473
  • Liked: 828
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #18 : 15.10.2010, 02:36:39 »
Pitäisikö avata "Uhkaavan oloinen kirjoituskilpailu osa III" ?

Pystyykö kukaan päihittämään Maahanmuuttoblogin kirjoitelmia ?
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 692
  • Liked: 103287
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #19 : 20.10.2010, 21:07:36 »
Lainaus
Tehdään ajatusleikki. Kuten taloustieteilijät sanovat, oletetaan, että...

Oletetaan, että Suomi laittaa rajat kiinni työvoiman liikkumisen osalta. Tavarakauppa ja turismi jatkuu. Oletus on lähinnä teoreettinen, vaikka eräissä kiihkoisimmissa ulkomaalaisvastaisissa puheenvuoroissa tämän kaltaista visiota selvästi ajatellaan. Todennäköisesti tämmöisillä teemoilla kiipeää muutama ihminen Arkadianmäelle ensi vaaleissa.
[...]
Kansainvälinen vaihdanta kaikkinensa vähenisi ja Suomessa alkaisi esiintyä pulaa joistakin kulutustavaroista. Pimeillä kujilla saatettaisiin Suomessa myydä sukkahousuja. Naisten tansseissa miehen kovettunut housun etumus toisi menestystä, kun voisi kertoa tanssipartnerille, että taskuissa on saippuaa.

Kaikkein murheellisinta olisi kansalaisten mielissä ja asenteissa tapahtuvat muutokset. Kansainvälisten kontaktien vähentyessä kaikenlainen ahdasmielisyys ja tiukkapipoisuus todennäköisesti  lisääntyisivät. Epäluuloisuus erilaisuutta kohtaan varmaankin lisääntyisi. Erilaisuus on uhka ja ”suomalaisuus” voima ja etu.

Rajojen laittaminen kiinni johtaisi aikaa myöten talouden ja mielen ikuiseen takatalveen: on kylmää ja pimeää.
Ralf Sund: Entä jos rajat laitettaisiin kiinni?

Ilmeisesti talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund on kirjoituksessaan täysin vakavissaan. Miten ihmeessä me olemmekaan voineet aikaisemmin kansakuntana selvitä ilman nykyisenlaista työperäistä maahanmuuttoa?

Sund ei valitettavasti täsmentänyt, lopetettiinko hänen ajatusleikissään myös humanitaarinen maahanmuutto, ja mitkä tämän seuraukset olisivat. Se olisi vielä mielenkiintoisempaa spekulointia, mutta ei välttämättä ihan poliittisesti korrektia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 466
  • Liked: 7231
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #20 : 20.10.2010, 21:25:27 »
Miksi pula, jos tavarakauppa ja turismi jatkuisivat ?
Kansainvälisyys on yleellisyyttä, johon vain yläluokalla on varaa.

Benito Mussolini

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 472
  • Liked: 28165
  • Apukeittiöpsykologi
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #21 : 20.10.2010, 22:01:31 »
Miksi STTK:n kallispalkkaisia ihmisiä pannaan latelemaan noita imbesillimäisyyksiä? Eikö heille olisi parempaakin käyttöä? Sen sijaan koko roska voitaisiin yhtä tehokkaasti hoitaa paljon halvemmalla siten, että otetaan 50 lottopalloa ja kirjoitetaan kuhunkin oma "maahanmuuttokeskustelua avaava näkökulma", kuten esimerkiksi

-Monikulttuurisuus on voimavara

-Kotouttamiseen tarvitaan lisää rahaa

-Emme saa kääntää selkäämme toisten hädälle

-Suomalaisetkin menivät Kanadaan

-Suomi on vaarassa näivettää itsensä

-Emme voi elää umpiossa

-Meillä on paljon opittavaa vierailta kulttuureilta

-Maksamme velkaa

-Onhan meillä varaa

-Bussit eivät kulje ilman mamuja

-Työvoimapula tulee ihan justiinsa

-Suomi kuuluu kaikille

-Tarvitsemme väriä kadulle

-Suomalainen se vaan jurottaa

Lottopallot sitten tungetaan lottokoneeseen ja joka ilta puoli yhdeksän uutisten aluksi arvotaan yksi pallo eli päivän omaperäinen ja syvällinen kannanotto maahanmuuttoon. Vakavana uutistenlukija ottaa pallon koneesta ja lukee virallisella äänellä viisauden, jota kansakunta sitten pohtii yöllä hikisissä lakanoissaan unta saamatta. Tällä konstilla säästetään vuodessa miljoonia kun STTK:n nokkamiehet ja "asiantuntijat" voidaan vapauttaa viroistaan ja laittaa tekemään vaihteeksi jotakin hyödyllistäkin - vaikka ajamaan bussia, jos niistä siihen on.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

nevahood

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 477
  • Liked: 1459
  • Ahkera monitaituri
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #22 : 20.10.2010, 22:06:25 »
Otetaan toinen ajatusleikki:

Oletetaan, että Suomi laittaa rajat kiinni vain ja ainoastaan humanitäärisen suojelun osalta. Myös perheenyhdistämiset lopetetaan jo maassa olevien  humanitäärisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden osalta. Toistuvasti rikoksiin syyllistyneet karkotettaisi lähtömaahansa. Mitä tapahtuisi?

Ps. Suomessa ei tehdä maahanmuuttajista saippuaa. Vai mitähän tuolla saippuan loppumisella tarkoitettiin?
« Viimeksi muokattu: 20.10.2010, 22:09:16 kirjoittanut nevahood »
Suurkiihottaja Runeberg

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 692
  • Liked: 103287
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #23 : 16.03.2011, 00:09:08 »
Lainaus
Työllisyysasteen nostaminen ja työttömyyden torjunta 1

Työvoimapolitiikka 11

15.3.2011 12:38:26

Kestävän taloskasvun ja työllisyyden ohjelma: "Maahanmuuttajat ovat myös mahdollinen työvoimareservi työikäisen väestön vähetessä. Heidän suhteellinen osuus työvoimasta on kantaväestöä matalampi, tosin maahanmuuttaja ryhmien välillä on huomattavia eroja. Ryhmässä todettiin, että kattavia ja yhtenäisiä tilastoja maahanmuuttajista ei kerätä, mikä vaikeuttaa tilanteen arviointia. Maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseksi jatkossa tulisi vahvistaa pitkäjänteistä resurssisuunnittelua. Maahanmuuttajien kotoutukseen liittyvien kuntien ja valtion välisten kustannuksien suhdetta tulisi arvioida muun muassa valtionosuusjärjestelmän osalta (esim. kunnille kokonaisuudessaan korvattavat maahanmuuttajista aiheutuvat toimeentulotukimenot). Valtionosuusjärjestelmässä tulisi huomioida nykyistä paremmin maahanmuuttajien osuus kunnan väestöstä. Lisäksi määrärahojen ja hallinnonalojen koordinointia tulisi lisätä. Kotouttamisen järjestämisen ja rahoituksen osalta eri kokeilujen vaikuttavuutta tulisi tutkia ja tulosten perusteella tulee arvioida mahdollisuutta laajentaa kokeilumallien käyttöä muilla paikkakunnilla."

Mistä tässä on kyse? Työperäinen maahanmuutto on kasvanut ja kasvaa myös jatkossa. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, voisivat maahanmuuttajat olla yksi työvoiman tarjonnan lähde.

Valtion korvaukset kunnille maahanmuuttoon liittyen kanavoidaan sirpaleisesti. Osa korvauksista tulee valtionosuusjärjestelmän kautta ja osa parin ministeriön (TEM ja OKM) rahoituksena. Kokonaisvastuu valtion puolella on sisäministeriössä.

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka, erityisesti kotouttaminen, on erittäin hajanaisesti järjestetty, eikä tehokkaasti toimivaa järjestelmää ole vielä löydetty. Kunnille korvataan kohtuullisen hyvin humanitäärisin perustein maahan tulevien kustannuksia, mutta myös työperäinen maahanmuutto aiheuttaa kunnille panostustarpeita. Näiden kustannusten korvaamisessa ja yhtenäistämisessä pitkäjänteisesti on tehtävää.


Mitä mieltä STTK on? Maahanmuutto tulee lisääntymään, mikä sinällään on toivottavaa. Huolellinen kotouttaminen on onnistuneen maahanmuuton ehdoton edellytys. Samalla on erittäin tärkeää, että maahanmuuttajien työehdot ovat asianmukaiset. Puutteellinen kotouttaminen ja leväperäinen työehtojen valvonta aikaansaavat hämmennystä työmarkkinoilla, mikä puolestaan voi toimia käyttövoimana vastenmielisille rasististyyppisille ilmiöille. STTK:lla ei ole selkeää kantaa, mikä tulisi olla kuntien ja valtion kustannusten jakautuminen, mutta olennaista on, että järjestelmä on mahdollisimman selkeä.

Talouspoliittinen asiantuntija

Ralf Sund
STTK
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kelpo Hääppönen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 837
  • Liked: 336
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #24 : 16.03.2011, 01:06:35 »
Lainaus
Puutteellinen kotouttaminen ja leväperäinen työehtojen valvonta aikaansaavat hämmennystä työmarkkinoilla, mikä puolestaan voi toimia käyttövoimana vastenmielisille rasististyyppisille ilmiöille.

Tietenkin siellä on myös tuo typerä ja aivan liikaa käytetty sana vastenmielinen mutta eniten huomiota kiinnitti se, mistä rasististyyppisyyttä oli tällä kertaa pelättävissä. Ja sehän oli hämmennys! No, tuskinpa sentään, kyllä suomalaiset niin paljon sietävät ja taipuvat, että kriittisyyden nousuun tarvitaan jo paljon muutakin kuin pelkkää hämmennystä työmarkkinoilla.

Taas yksi "asiantuntija" päästi itsensä helpoimmalla mumisemalla rasististyyppisyydestä.
 
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

Igor Sika

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 273
  • Liked: 290
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #25 : 16.03.2011, 01:33:18 »
Ralf Sund, talouspoliittinen asiantuntija:

Lainaus
Kansainvälinen vaihdanta kaikkinensa vähenisi ja Suomessa alkaisi esiintyä pulaa joistakin kulutustavaroista. Pimeillä kujilla saatettaisiin Suomessa myydä sukkahousuja. Naisten tansseissa miehen kovettunut housun etumus toisi menestystä, kun voisi kertoa tanssipartnerille, että taskuissa on saippuaa.

No nyt täytyy rehellisesti nostaa hattua kirjoittajalle, sillä tämä saippuaa-housun-etumukseen-argumentti on ainakin minulle ennestään tuntematon. En tosin ole seurannut asiantuntijoiden uusimpia talouspoliittisia avauksia kovin tarkasti.
Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? - Jeesus

Hob

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 904
  • Liked: 170
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #26 : 16.03.2011, 03:02:36 »
Olipas. Pakkohan noihin oli jättää kommentit, saa sitten nähdä kauanko ne siellä säilyvät.

Kommeli

  • Vieras
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #27 : 16.03.2011, 05:52:08 »
Lainaus
STTK:n Maahanmuutto-blogissa STTK:n toimiston asiantuntijat kirjoittavat aiheesta ja pyrkivät avaamaan uusia polkuja ajankohtaiseen keskusteluun.

Maahanmuutto on aihepiiri, joka herättää mielipiteitä, intohimoja, kannanottoja ja keskusteluja. Se nousee myös kevään 2011 eduskuntavaalien teemaksi.

Ensimmäisenä blogissa kirjoittaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää aiheesta Miksi kaipaamme suljettuun Suomeen.
Hyvä avaus Mikko! Tälläisiä lisää! Ennakkoluuloton "suljettu Suomi"-asenteesi saa minut uskomaan, että jopa "intohimoja" herättävä keskustelu on varmasti asia- että fakta-pohjainen. Hienoa, että joku uskaltaa tuoda esiin uuden näkökulman ja rakentavan mielipiteensä.

Lainaus
Kestävän taloskasvun ja työllisyyden ohjelma: "Maahanmuuttajat ovat myös mahdollinen työvoimareservi työikäisen väestön vähetessä...
Täts oolrait! Aiv höörd inaf! Työvoimareservi! Well played sir! Tarvitsemme siis kehitysmaalaista työvoimareserviä Suomeen.
Katso tänne

Marko Parkkola

  • Vieras
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #28 : 16.03.2011, 07:56:30 »
Minulla nyt vähän hämärtyy mikä tämä STTK oikein on. Muistelisin, että sillä ainakin oli jotain tekemistä ammattiliittojen kanssa... Näköjään siitä on kuitenkin tullut näin vaalien alla Kokoomuksen puhetorvi.

No jokatapauksessa olen entistä iloisempi irtisanouduttuani liitosta ja liityttyäni YTK:n jäseneksi. Mielestäni STTK:n alaisten liittojen jäsenet voisivat myös ainakin harkita samaa.

Pekkaa kahvassa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 300
  • Liked: 1
Vs: 2010-10-04 STTK:n Maahanmuutto-blogi avautui
« Vastaus #29 : 16.03.2011, 08:26:35 »
Voihan vatun vatun vattu! Jotenkin olin naivisti toivonut, että ammattijärjestöissä olisi tämä kupletin juoni jo jotenkin tajuttu ja nähty läpi valheiden ulkomaisesta työvoimatarpeesta, harmaan työvoiman ja halpatyövoimamarkkinoiden vaikutukset suomalaiseen työvoimaan jne. jne.

Ammattijärjestöt eivät ole enää duunareiden asialla muilta osin kuin mitä kulissien ylläpito ja jäsenmaksujen laskutuksen jatkuvuus vaativat. Olen tehnyt sen havainnon muiltakin osin kuin vain näissä maahanmuuttokysymyksissä.  :facepalm:
´´Suomen perustuslakia muutetaan laittomasti ja ilman mediahuomiota!´´ - http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1100

Tagit: