HOMMAN KESKUSTELU > Salonki

Indoktrinaatio Suomessa

(1/4) > >>

Alpo:
Olen jo jonkin aikaa pohtinut tämän monikulttuurisuusväittelyn keskellä, että mikä tämä ilmiö oikein on, kun valtaapitävät ja media kaunistelevat kaiken ja epäkohtia esittävät toisinajattelijat yritetään vaientaa tai jättää "omaan arvoonsa". Puheita ja vertauskuvia mm. suomettumisesta, totalitarismista ja ajatusrikollisuudesta on ollut hyvin paljon.

Indoktrinaatio on mielestäni omiin tarkoitusperiin nojaten väärin käytettynä erittäin haitallista ja etenkin todella edesvastuutonta. Yhteisen edun nimissä taas se toimii jopa vahvistavana tekijänä (esim. Talvisodan henki). Olen useissa yhteyksissä, etenkin historiaa lukiessani törmännyt käsitteeseen, ja tarkemmin mietittynä olen vahvasti alkanut uskoa, että monikulttuurisuusasiassa indoktrinaation soveltaminen on vakaassa käytössä.

Lukaiskaapa huviksenne lyhyt oppimäärä Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Indoktrinaatio
Eikö kuulostakin tutulta?

Tämähän ei tule kenellekään varmasti suurena yllätyksenä, eikä ole mikään päivän uutinen. Mutta mielestäni on huolestuttavaa, että tällaista järjestelmällistä uskottelua ja iskostamista ilmenee vielä nyky-Suomessa. Etenkin tässä laajuudessa. HommaTM on selvä todiste tästä iskotuksen epäonnistumisesta ainakin joidenkin osalta ja torjujat ovat käsittäneet tuputuksen propagandaksi. Hiljaiset ja "nukkuvat" eivät ole osanneet tai uskaltaneet ottaa kantaa, kun käännyttäjät leimaavat kaikki kritisoijat rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi.

Tämä voisi avata keskustelua Hommafoorumin ulkopuolellakin uusiin sfääreihin, jos/kun muutkin ihmiset saataisiin käsittämään mihin heidän mielipiteitään on tämänkaltaisella iskostamisella ajettu. Olisko tässä myös salonkikelpoinen keskustelu?

junakohtaus:
Mulla on sellainen käsitys, että enin hulluus selittyy sillä, että akateemisessa maailmassa monikulttuurisuus-ajattelu on levinnyt USA:sta ensin Keski-Eurooppaan ja sieltä meille ja latteutunut matkalla yhä latteammaksi. USA:n oloissa moku-ideologialla on tietty pointtinsa ja ponnistuspohjansa, vaikka sielläkin sillä on tehty hyvin omituisia juttuja, mutta Eurooppaan ja varsinkaan Suomeen sovitettuna koko setti on puhtaasti absurdi.

Mutta joo, kyllä tää mun mielestä on salonkikelpoinen aihe. Pistän siirtäen ja luotan siihen, että indoktrinaation takana väistämättä piilevä salaliitto ei ilmaannu ketjuun missään muodossa.

Kami:
Samaa mieltä Junakohtauksen kanssa. Jossain vaiheessa on mennyt puurot ja vellit sekaisin ja indotrinaatio on tullut eri medioiden kautta. Suuri vaikutus on varmasti USA:laisilla elokuvilla ja televisiosarjoilla, sillä niitä katsovat kaikki ikään, sukupuoleen jne. katsomatta. Ja se maailmankuva on monta kertaa aika tietoisesti väännetty näyttämään enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia (Paitsi ehkä jotain Shieldiä lukuunottamatta.).

Se on hyvä keino. Rikkoa rajoittavia stereotypioita ja luoda skenaarioita joissa eri vähemmistöjen edustajat pärjäävät. Se on huono ainoastaan silloin kun sukupolvi toisensa jälkeen kasvaa katsellen niitä, sekoittaen tuotettua maailmankuvaa omaansa.

Tämä ei siis ole mikään tieteellisesti todistettu fakta, vaan ihan minun omia havainnointejani itsestäni ja ihmisistä joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Minä pyrin sitä nykyään aktiivisesti vastustamaan, mutta esim. nuoremmalla siskollani huomaan aika kliseisiäkin tv-sarjoista omittuja "(meemi)klustereita" mielipiteissään.

Esimerkkejä kuvaamastani indoktrinaatiosta on netti täynnä.Sosiaalisen netin yleistyessä ja sen muotojen lisääntyessä ihmisten ajatusten ja uskomusten seuraaminen on helpompaa, tarkempaa ja aineistoa on massiiviset määrät. Se on mielestäni myös uskottavampaa anonyymiyden takia.

Esa N.:

--- Lainaus käyttäjältä: Alpo - 17.12.2008, 14:13:22 ---Tämähän ei tule kenellekään varmasti suurena yllätyksenä, eikä ole mikään päivän uutinen. Mutta mielestäni on huolestuttavaa, että tällaista järjestelmällistä uskottelua ja iskostamista ilmenee vielä nyky-Suomessa. Etenkin tässä laajuudessa. HommaTM on selvä todiste tästä iskotuksen epäonnistumisesta ainakin joidenkin osalta ja torjujat ovat käsittäneet tuputuksen propagandaksi. Hiljaiset ja "nukkuvat" eivät ole osanneet tai uskaltaneet ottaa kantaa, kun käännyttäjät leimaavat kaikki kritisoijat rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi.

--- Lainaus päättyy ---

Hiljaiset ja nukkuvat sahaavat omaa oksaansa, koska eivät uskalla tai tajua herätä unestaan. Ehkä vaikuttamisen mahdollisuudet koetaan niin heikoiksi, että parempi vain kulkea massan mukana kuin yrittää pyristellä massoja vastaan.. vaikka se tie johtaisi suoraan kalliolta alas.

Minusta demokratialle ovat myrkkyä juuri nämä "ryhmäpäätökset" tai "ryhmäkuri", joissa puolueen kovaäänisin ja puhetaitoisin alkaa ajamaan omaa agendaansa muita kuuntelematta tai hyvin pienin kompromissein. Puolueita on toki hyvä olla olemassa, mutta jokaisella kansan valitsemalla edustajalla pitäisi olla velvollisuus toimia työnantajiensa eli kansan tahdon mukaan, eikä omaa tai puolueen etua ajaen.

Tämä "salaliitto" tai indoktrinaatio on vain ahneutta. Mikäli maassa on työnhakijoita enemmän kuin töitä, saadaan palkat polettua alas - halvin tekee. Rikkaat, joilla on varaa saunottaa ja juottaa hyvät veljensä tekevät kyllä verohelpotuksia, tukia ja avustuksia, jotta duunari on nimellisesti tyytyväinen ja tulee toimeen juuri niin vähällä kuin hänelle on oikein.

Alpo:

--- Lainaus käyttäjältä: eza - 17.12.2008, 16:56:23 ---Tämä "salaliitto" tai indoktrinaatio on vain ahneutta. Mikäli maassa on työnhakijoita enemmän kuin töitä, saadaan palkat polettua alas - halvin tekee. Rikkaat, joilla on varaa saunottaa ja juottaa hyvät veljensä tekevät kyllä verohelpotuksia, tukia ja avustuksia, jotta duunari on nimellisesti tyytyväinen ja tulee toimeen juuri niin vähällä kuin hänelle on oikein.
--- Lainaus päättyy ---
Sinänsä mielenkiintoinen pointti, vaikka en tässä noin laajaa salaliittoa pysty näkemään - ainakaan vielä. Tämän maan rikkaimmat porvarithan ovat pitkälti kokoomuslaisia tai ruotsalaisia. Heille on ihan sama paljonko täällä on loisijoita ja kuinka kansa viihtyy, kunhan halpaa työvoimaa on kyllä saatavilla, jos tänne tuotetaan lisää maahanmuuttajia kolmansista maista. Ihan sama mitä lopuille ja väliinputoaville suomalaisille käy. Likaisen työn hoitavat sitten nämä hyväuskoiset kanssasisaret, kuten Thors (ruotsalaisten juoksutyttönä) ja sokeasti monikulttuurista ideologiaansa suu vaahdossa toteuttamaan pääsevät vihervasemmistolaiset (huom. se kuuluisa kokoomuksen puisto-osasto), jotka hyökkäävällä politiikallaan hiljentää vastustajat.

HUOM. Edellä puhuttu on siis vain puhdasta puolileikillistä "salaliittoteoriointia", eikä sitä kannata ottaa vakavasti tämän keskustelun osalta. :)

Mutta asiasta puhuen ihmetyttää, että miten tuo kansan käännytys on tässä asiassa saatu niin pitkälle lähes kaikilla tasoilla. Ehkä se vihreiden "poliittinen terrori" on purrut kansaan, jolloin saadaan kansa uskomaan, että ainoa syyllinen maahanmuuttajien rikoksiin ja huonoon sopeutumiseen on kansa itse, ja kansan rasistinen asenne. Hirveää manipulointia, aivopesua ja tosiasioista vaikenemista. Meinasin jopa sanoa, että Orwell oli aikaansa edellä, mutta taitaapa olla kyse vain siitä, että historia toistaa itseään - tasaisin väliajoin ja uusin asein.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta