Kirjoittaja Aihe: Millä keinoja SD esittää talouden kuntoon saattamiseksi  (Luettu 2683 kertaa)

Vaasalainen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 52
  • Liked: 2
Tutkin tuota SD:n puolueohjelmaa ja se sisälsi samat periaatteet kuin mitä muutkin puolueet tarjoilevat eli pitäisi kehittää sitä ja tätä ja pitäisi tehdä sitä ja tätä. Toivoisin ihan aitoja oikeita konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja selkeitä esityksiä esim. byrokratian purkamisesta yms.  Nyt SD:n sivustolla esitetyllä ohjelmalla ei eduskuntaan mennä vaikka olisi minkälainen julkkis tahansa.

Ohjelmassa voisi lukea esim. näin:
  • Ajamme irtautumista euro valuutasta.
  • Tavoitteemme on vähäisen liiketoiminnan (arvonlisäveroton) alarajan nostaminen nykyisestä (2016 lähtien voimassa) 80000 euroon.
  • Kannatamme henkilökohtaisen konkurssin käyttöönottoa jolloin yrittäjä voi kahdessa vuodessa vapautua henkilökohtaisista vastuista oman yrityksen mennessä konkurssiin.
  • Julkisen sektorin lomat on lyhennettävä yhdenmukaiseksi yksityisen sektorin kanssa.
  • YLE verosta on luovuttava. YLE:n rahoitus tulee järjestää vapaaehtoisella lupamaksulla.
  • Suomen on lopetettava Britannian vuosittainen tukeminen EU jäsenmaksussa (n.140 miljoonaa € vuodessa).
  • Suomalaisille on taattava samat oikeudet auton ostoon ulkomailta kuin esim. ruotsalaisillakin on.
  • .... Eli puolueohjelma tarvitsee nyt konkreettisia ehdotuksia ja tavoitteita !!!!!!!

Huom. Itse toivoisin SD:lle menestystä mutta se menestys perustuu kyllä hyvään puolueohjelmaan jota tukee aidot konkreettiset esitykset joita kaikki ehdokkaat ajavat ja lupaus kansanäänestyksistä jos riittävä voima saadaan eduskuntaan. Sitten voi olla erikseen määriteltyjä asioita joissa ehdokkaat saavat toimia oman mielipiteensä mukaan. Tehdään selkeä jako puolueen yhteisistä tavoitteista ja asioista joissa ehdokkaalla saa olla oma kanta asiaan. Näin toimien tulee hyvää jälkeä, ei muuten.

Jos joku SD:n virallinen edustaja haluaa minut puolueeseen niin voin kyllä liittyä. PM viestiä vain tämän kautta tulemaan minulle.

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 807
  • Liked: 4004
Vs: Millä keinoja SD esittää talouden kuntoon saattamiseksi
« Vastaus #1 : 05.01.2016, 03:37:47 »
Voin tässä ihan ulkopuolisen kertoa, että se legendaarinen Suomen talous ei enää ole meidän käsissä. Ihan sama ketä äänestät Eduskuntaan. Globaalien markkinoiden vastapainoksi ei käy muu kuin paikalliset markkinat. Paikallinen vastuunotto omista asioista.

Lukekaa oikeaa ohjelmaa:
http://suomidemokraatti.fi/puolueohjelma/
« Viimeksi muokattu: 05.01.2016, 03:40:54 kirjoittanut b_kansalainen »

Noottikriisi

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 754
  • Liked: 4907
  • Kulttuuriterapeutti
Vs: Millä keinoja SD esittää talouden kuntoon saattamiseksi
« Vastaus #2 : 05.01.2016, 08:13:19 »
Suomen ainoa keino päästä taas omille jaloilleen on oma valuutta, joko eroaminen Eurosta tai ainakin Markan ottaminen rinnakkaisvaluutaksi. Silloin meillä olisi taas edes jotain mahdollisuuksia vaikuttaa omaan talouteemme muulla tavoin kuin rukoilemalla. Kaikki muu toiminta on näpertelyä.

Saattaa olla että jos Euroopan talous jossain vaiheessa kohenee, siitä riittää hetkeksi riemua Suomellekin vaikka Eurossa pysytäänkin. Näen jo sieluni silmillä myhäilevät poliittiset päättäjät jotka kehuvat itseään ja toisiaan jos Suomen talouskasvu nousee jonain tulevana vuonna kolmeen prosenttiin siinä missä muu Eurooppaa kasvaa 4-5%. He tulevat väittämään että juuri Sote-uudistus tai autoveron muutos tai joku muu kikkakutonen oli se viisastenkivi jolla juuri he, Suomen talousnerot, nostivat taloutemme jaloilleen.

Suomen korkea hintataso josta muutama viikko sitten uutisoitiin on taas yksi selvä merkki siitä että Suomi ei pysy Saksan tahdissa taloudessa, miten voisi pysyäkään niin kauan kuin Euroopan taloutta ja muuta politiikkaa hoidetaan Euroopan isojen maiden ja USA:n edun mukaisesti. Venäjää vastaan boikotoidaan asiasta joka ei meitä liikuta vaikka se jopa Halla-ahoa nuoruusmuistojen takia pöyristyttääkin.

Venäjän suhteen kannattaa ainakin etsiä kaikki mahdolliset porsaanreiät jolla talousyhteistyötä saadaan elvytettyä vaikka boikotista ei voidakaan irtautua.

Tämä ei siis ole puolueohjelmasta vaan oma mielipiteeni. :)
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Tagit: