Jos Israelin ystävillä tarkoitetaan suomalaisia helluntailaisia, heidän perustelunsa omalle toiminnalleen perustuvat heidän omaan käsitykseensä ilmestyskirjan tapahtumista. Helluntailaiset ovat kuitenkin liikkeellä vilpittömin mielin eikä heillä ole taka-ajatuksia.
Helluntaissa ja ylipäätään herätyskristillisyydessä laajasti hyväksytty teologinen näkemys on varsin tuore, oppi syntyi USA:ssa 1800 -luvulla. Tosin tiettyjä juuria voidaan vetää jo 1600 -luvulle. Tuo 'helluntailainen' näkemys on vastaava kuin mitä on islamisteilla: Kumpikin porukka perustelee uskonnolla tietyn alueen kuulumisen tietylle ryhmälle, ja koettaa sitten perustella väitettään mitä eriskummallisin argumentein. Minua häiritsee helluntailaisessa opissa nimenomaan se, että tätä pohjimmiltaan tyystin uskonvaraista vakaumusta koetetaan perustella valheellisin asia-argumentein.
Ympäröiville arabimaille ns. palestiinalaisten kohtalolla ei tietysti ollut kuin välinearvoa eli he kelpaavat taistelemaan pahoja juutalaisia vastaan, mutta heidän pyrkimyksillään elää normaalia elämää ei ole merkitystä.
Kyllä, suhtautumista palestiinaan tulee tarkastella laajemmassa perspektiivissä. Minulla ainakin on sellainen käsitys, että Israelin valtiolla on suunnaton symboliarvo arabeille. Jätkät havahtu 1900 -luvun alussa siihen, että eurooppalaiset olivat maailmanvalloittajia, jotka otti jopa heidän alueensa hallintaan. Ottomaanivaltaa jotenkin siedettiin, sillä ne oli kuitenkin muslimeja. Alkoi leviämään nationalistinen ajattelu, haluttiin eroon alisteisesta asemasta. Arabimaailmassa vallitsi vilpitön uskomus, että Israel jyrätään mennen tullen. Toisin kävi. Vuosikymmenet Israel oli totaalinen punainen vaate, josta piti päästä eroon keinolla jos toisella. Nykyään tilanne on onneksi osin toinen, mutta esim. Iranin tilanteen kaikki tietää.
Joten paleilla oli siis tiettyä välinearvoa Israelia eli tavoin syyllistettäessä. Tosin pitää myös huomioida nuo edelläluettelemani käytännön syyt huonoon kohteluun. Suloisesti monelta lisäksi unohtuu, että mitä todennäköisimmin arabien voitto olisi johtanut Palestiinan jakoon, eikä suinkaan oman valtion perustamiseen.
Tuo on puhdasta vallankumousromantiikkaa, joten en vastaa siihen. Käsityksesi on sinisilmäinen.
AIna mahdollista, tosin olisi mielenkiintoista kuulla ne asia-argumentit, millä kumoat teesin. Onhan jo tässäkin keskustelussa viitattu useaan kertaan, miten vastustus siionisteja kohtaan alkoi palestiinalaisten parissa jo 1800 -luvun lopussa, ja miten yksioikoisesti ne vaati balfourin julistuksen kumoamista. Samoin jakosuunnnitelmaa, joka ekan kerran vedettiin esiin 1933, vastustettiin ehdoitta. Lisäksi iskut Israelia vastaan alkoivat heti 1950 -luvun alussa.
Eli oli A) oma identiteetti ja B) halu taistella oman alueen puolesta.
Siionismi syntyi Euroopassa mutta tulkitset Israelin motiiveja tarkoituksellisen pahantahtoisesti. On luonnollista, että Israelissa tunnetaan sympatiaa juutalaisten kärsimyksiä kohtaan.
Enpä usko. Kannattaa perehtyä Israelin sisäpolitiikan historiaan. Näiden arabimaista tulleiden juutalaisten parissa oli (ja on ehkä vieläkin) syvää katkeruutta siitä, että he jäivät kakkosluokan juutalaisiksi. Unohdin edellisessä viestissä vielä mainita sen, että siionistit tosiaan aktiivisesti eri arabimaissa kannustivat juutalaisia lähtemään. Tämä toiminta alkoi vasta holokaustin jälkeen.
Tämä on jälkikäteistä moralisointia. Todellisuudessa konflikti oli ennen kuuden päivän sotaa pelkästään ympäröivien arabimaiden ja Israelin välinen. Palet kelpasivat vasta, kun arabimaiden epäonnistuminen tuli kaikille selväksi.
Mielestäsi väitteesi on aivan järjetön. Väitätkö, että palestiinalaiset eivät koettaneet vaikuttaa jo ottomaanihallitsijoihin, jotta siionistien maahantulo estettäisiin? Väitätkö, että alueella ei maailmansotien välissä otettu yhteen tämän tässä, suurimpana tietenkin tämä konflikti:
http://en.wikipedia.org/wiki/1936%E2%80%931939_Arab_revolt_in_Palestine Entä mihin unohdit sen, että palestiinalaiset kävivät (ja hävisivät) sotaa Israelia vastaan jo ennen kuin muut arabimaat hyökkäsivät.
Mitään palestiinalaisia ei ollut olemassakaan historiallisesti katsoen ennen viime vuosikymmeniä.
Eikä syyrialaisia, irakilaisia, libanonilaisia jne jne. Samaa voidaan sanoa oikeastaan kaikista niistä kehitysmaista, jotka ovat itsenäistyneet 1900 -luvulla. Moderni nationalismi omaksuttiin Euroopasta, lähi-idässä ratkaisevaa oli ottomaanivallan häviäminen. Silloin alkoi muodostumaan erilliset valtiolliset identiteetit, palestiinalaisten muitten muassa.
Ihan tarkkaan ottaen hommahan meni arabimaissa näin. Saa taas valopäät korjata, jos puhun puutaheinää: Ottomaanivallan loppuun asti vallankahvassa pysynyt eliitin osa vannoi ottomaanien nimeen, se oli heille hyödyllistä. Tämä on ryhmä A. Ryhmä B on puolestaan se osa eliittiä, joka ei ollut ihan vallan ytimessä. He olivat usein vähän nuorempia, ja monet käyneet länsimaisten ihmisten pitämiä kouluja. Palestiinassa näistä oli suhteessa suuri osa kristittyjä. Ryhmä B:n ajama nationalismi oli pan-arabialaisuutta. Tahdottiin luoda yksi iso arabimaa. Ryhmä C on suuret massat, jonka pariin nationalistinen ajattelu alkoi leviämään vasta 1900 -luvun alussa.
Kun alue jaettiin mandaatteihin, ryhmä A yhdessä yössä hylkäsi ottomaanifiilistelyt, ja alkoi nationalisteiksi. Mutta ei pan-arabialaisiksi! Länsimaiden luomassa mandaattijärjestelmessä tämä perinteinen eliitti pääsi yleensä hyviin asemiin taas kerran, ja sille oli edullista kannattaa erillisiä valtioita. 1920 -luvun alussa massojen parissa ylivoimaisesti suosituin aate oli vielä pan-arabialaisuus. Puhuttiin Suur-syyriasta ja ties mistä. Länsimaat (ranska) kuitenkin murskasivat moiset viritelmät, jotka tosin muutenkin olivat aika heikkoja ja surkeita esityksiä. Mielestäni modernin nationalistisen identiteetin vahvistuminen alkoi siis vasta 1920 -luvulla, kun alue oli jotenkin rauhoitettu. Tämä kehitys alkoi myös palestiinassa, jossa tietenkin erityisenä ongelma muihin alueisiin verrattuna oli se, että heidän tonttinsa oli läänitetty juutalaisille.
Saa vapaasti korjata jos hölmöilin jotain tuossa esityksessä.
Nykyisin palestiinalaisuus on väistymässä ja vaihtumassa islamin ja juutalaisten ikiaikaiseen vastakkainasetteluun. Lisäksi islamin kerran valtaamaa aluetta (waqf) ei voi luovuttaa vääräuskoisille. Kristitytkin ovat hylkäämässä pallariprojektin, joka jää islamististen muslimien harteille.
Valitettavan totta tuossa on se, että islamin merkitys on 1970 -luvun lopusta eteenpäin nopeasti kasvanut. Se on pelottavaa. Se ei kuitenkaan minun lukemani perusteella pidä paikkaansa, että kristityt olisivat hylkäämässä paleprojektia. Paitsi tietenkin siinä mielessä, että ne emigroituvat alueelta suhteessa paljn nopeammin. Kehitys alkoi jo 1800 -luvun alussa, ja nyt niiden määrä on jo hyvin pieni. On mielenkiintoista lukea palestiinalaiskristittyjen ajatuksia aiheesta. Viralliseen liturgiaan kuuluu kiistää, että mitään ongelmia olisi, kaikki ovat veljiä keskenään. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että se kristittyjen alkuperäinen missio oli itsenäinen sekulaari palestiina, eikä islamistinen hirmuhallinto.
Identiteetti syntyi mutta myöhemmin kuin muilla arabimailla ja vasta sitten, kun identiteetti alkoi palvella poliittisia päämääriä.
Toivon, että olen edellä kyennut vastaamaan tähän väittämään.
