Ainut syy miksi Gazassa on kuollut niin iso määrä siviilejä on se, että Hamas on pommisuojien sijaan rakentanut maanalaista sotilasinfraa. Mutta hei, Hamasin mukaan siviilien turvallisuus kuuluukin Israelin ja YK:n vastuulle vaikka palestiinalaiset ovat vuodesta 2006 pitäneet täyttä valtaa kaistalla.
Kukaan ei tiedä kuinka paljon ihmisiä on kuollut tuolla Gazan kaistalla sodan alkamisen jälkeen.
Hamasin "ministeriö" heittelee päivittäiset lukunsa suoraan hatusta, eikä sitä lukua olla edes mitenkään eritelty vaan kaikki laitetaan huolella Israelin piikkiin.
Hamas, tai sen "ministeriö", ei edes tiedä missä sen kaikki "taistelijat" ovat, eikä sitä kuinka moni on edelleen nostamassa "päivärahaa".
Vielä vähemmän he tietävät niistä siviileistä joista he eivät ota vastuuta.
Vaikka kuolleita kaikella todennäköisyydellä on paljon, niin mahtavat joukkohautaukset puuttuvat täysin.
Mikäli "ministeriön" lukuja otetaan todesta niin joukkohautaa pitäisi kaivaa päivittäin satoja metrejä, mutta tälläisistä joukkohaudoista ei ole esittää yhtään nauhoitetta.
Lapsia väitetään kuolleen massoittain, mikä enimmäkseen johtuu siitä, että tälläisillä "uutisilla" on kaikkein paras mainosarvo.
Hamasin lapsisotilas jos sattuu kuolemaan pommiräjähdyksessä jonka aiheuttajana on vaikkapa yksi niistä yli tuhannesta Hamasin omista raketeista jotka putoavat Gaza alueelle, niin kyse on tietenkin
"lapsiuhrista", ja jos vielä käy niin "onnellisesti", että tappava räjähdys heittää lapsisotilaan aseen vähän kauemmaksi niin saadaan kauhistella
"viatonta lapsiuhria".
Samassa rysäyksessä kuolleet siviiliasuiset Hamasin "taistelijat" ovat tietenkin
"siviiliuhreja".
Lännen
hyväuskoiset hölmöt nielevät nämä tarinat lännen vihamedian tarjoilemana totuuksina sellaisenaan.
Hamas käyttää kaikki likaiset temput mitä suinkin keksii, eikä siinä palestiinalaisella ihan oikealla siviilillä ole muuta kuin mainosarvo kuolleena.