HOMMAN KIRJASTO > Standardiargumentit

Standardiargumentit: 7) Suomi on aina ollut monikulttuurinen - VASTAUS ON

(1/12) > >>

Ant.:
Argumentti:

Suomi ei ole koskaan ollut yksikulttuurinen. Meillä on ollut esimerkiksi romani-, venäläis-, ruotsalais-, tataari- ja juutalaisvähemmistöt jo ennen Suomen itsenäisyyttä. Uskonnollisesti meillä on ollut suurehko ortodoksivähemmistö satoja vuosia. Saamelaisia Suomessa on ollut jo ennen suomalaisia. Suomi on ollut aina monikulttuurinen ja mitään maahanmuuttokriittisten ajamaa yksikulttuurisuutta täällä ei ole koskaan ollutkaan.

Vastaus:

Väite, että Suomessa on aina ollut vähemmistöjä, pitää paikkansa. Aiemmassa tilanteessa on kuitenkin useita merkittäviä eroja nykyiseen monikultturismiin. Kuten todettua, saamelaiset olivat alkuperäiskansa. Ruotsalaiset ja venäläiset edustivat Suomen aluetta hallinneen valtion valtakulttuuria, ja saapuivat tänne vastoin suomalaisten toiveita. Romanit, tataarit ja juutalaiset saapuivat myös omin neuvoineen, ja kotoutuivat - tai olivat kotoutumatta - ilman valtion avustusta sen kummemmin kotoutumisen kuin oman kulttuurin säilyttämisen suhteen. Aiempien tulijoiden määrät olivat pieniä, ja kaikkien mainittujen vähemmistöryhmien kulttuurit ja senaikaisen suomalaiskulttuurin välinen ero oli huomattavasti pienempi kuin nykyisen suomalaiskulttuurin ja eräiden maahanmuuttajaryhmien kulttuurien välinen ero. Mikään noista esimerkeistä ei ole verrannollinen nykyiseen monikultturismiin, jossa maahan otetaan ja jopa tuodaan vähemmistöjä, jotka eivät kotoudu ilman valtion apua, ja joita toisaalta jopa kannustetaan omien kulttuuriensa säilyttämiseen suomalaistumisen sijaan. Historialla ei voida perustella monikultturismia.

Esimerkkejä samantyylisistä argumenteista:


--- Lainaus ---Suomessa on aina ollut monta todellisuutta päällekkäin, limittäin ja lomittain. On ollut vähäosaisia ja parempiosaisia; on ollut rannikkosuomalaisia ja sisämaalaisia; kauppiaita, maanviljelijöitä ja metsästäjiä. Eri ruokia, kieliä, uskontoja - eri kulttuureja. Naisten kulttuureja ja miesten kulttuureja

Kun nyt puhutaan monikulttuurisuuden haasteista, olisi hyvä muistaa, että Suomi – kuten lähes kaikki muutkin maat – on aina ollut monikulttuurinen. YLE Radio 1:n ohjelmapäällikkö Kaj Färm

http://yle.fi/puhe/suoratsanat.php?id=3626
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Kielteinen suhtautuminen ihmisiin "varmuuden vuoksi" ei mielestäni ole kovin rakentava lähtökohta. Väestön ikääntyminen on ovella ja lama menee ohi. Lapsia saa aina tehdä, mutta siihen menee jonkin aikaa, ennen kuin he pystyvät maksamaan veronsa ja antamaan työpanoksensa. Sitä paitsi Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa. Varmasti Niinistö tiedostaa sen historian asiantuntijana. Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Ana María Gutiérrez Sorainen

http://www.virpikorhonen.fi/blogi/2010/04/18/82
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Meidän pitäisi enemmän pyrkiä purkamaan siitä, keitä me suomalaisina olemme. Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa ja meidät on rakennettu moninaisista kulttuurisista aineksista. Tampereen yliopiston professori Mikko Lehtonen

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/1857018/keskustelu-maahanmuutosta-on-osaamatonta-ja-tietamatonta
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Tähän liittyy käsite jostain ideologisesta “multikulturalismista” tai suomeksi monikulttuurisuudesta, jolla ns. maahanmuuton puolustajat typeryyttään tai ihan vaan puhdasta ilkeyttään haluavat romuttaa tämän uljaan suomalaisen kulttuurin. Tai jotenkin näin se väite halla-aholaisittain menee.

[...]

Ensimmäiseksi herää tietenkin kysymys että mitä ihmettä on se suomalainen monokulttuuri joka nyt on muka häviämässä? Ja ennen kaikkea, kuka hitto sen mukamas määrittää? Sippo Kähmi, SKP

http://ylivuoto.wordpress.com/2010/07/22/suomi-on-aina-ollut-monikulttuurinen/
--- Lainaus päättyy ---

KphS:
Erotuksena vain että tuolle alkuperäiselle "monikulttuurisuudelle" ei mm. makseltu palkkaa päiväkahvilla istuskelusta.

ämpee:
Pidetään sitten se wanha monikulttuurisuus, ehjää ei kannata korjata.

Aallokko:
Integroidaan aluksi ne romanit - projekti, joka on kestänyt jo puoli vuosituhatta - ja mietitään sen jälkeen uusien eksoottisten erikoisuuksien ottamista.

E.P.L:

--- Lainaus käyttäjältä: Aallokko - 12.01.2011, 09:00:31 ---Integroidaan aluksi ne romanit - projekti, joka on kestänyt jo puoli vuosituhatta - ja mietitään sen jälkeen uusien eksoottisten erikoisuuksien ottamista.

--- Lainaus päättyy ---
Tuo on monesti esiintyvä ärsyttävä virheelinen väite. Ei romaneja ole yritetty integroida puoli vuosituhatta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta