"Maahanmuutto: Lapin väestötä 1,6 % ulkomaalaisia"
"EU-maat: Suomi nihkeimpiä tulijoiden vastaanottajia"
"Koko maan 2,9 prosentista ollaan pohjoisessa selvästi jäljessä. Suomen sijoitus EU:n 27:n jäsenmaan joukossa on myös kehno. Kahden vuoden takaisen tilaston mukaan maa on seitsemänneksi viimeinen."
"...viime vuoden lopussa (ulkomaalaisten) määrä oli jo 3150. Pääosa tulijoista asettui suurimmille paikkakunnille Rovaniemelle, Kemiin ja Tornioon. Kittiläkin pääsi yli sadan."
---
Boldaukset minun. Kirjoitelmasta paistaa selvästi että kirjoittaja kuvittelee Suomen olevan mukana jossain kilpailussa. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, kyseisen kilpailun voittaa se maa joka mokuttaa itsensä pilalle mahdollisimman nopeasti tai näyttävästi. Näin ainakin vaikuttaa omaan silmääni. Ulkomaalaisten haaliminen on itseisarvo; mitä enemmän sen parempi, koska näin me kirjoitetaan. Viis tilastoista ja muissa maissa havaittavista ongelmista.
Kokemuksesta tiedän ettei Lapin Kansa julkaise edes tekstaria, saati perustellumpaa kirjoitusta jonka voisin lähettää kritisoimaan tätä propagandapläjäystä. Pläjäyksestä vastasi Reijo Hietala.