En pidä oikein noiden tulipalojen määrästä. Vakuutuspetosten yrityksistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole asiallista vihjailla, sillä tarkoituksella sytytetty sahakiinteistö pääsääntöisesti tuhoutuu täysin sisältämänsä polttoaineen ansiosta.
Sitä vastoin se henkilö, joka veikkaili tehostamisrahoituksen käyttökohdetta ja tunsi selvästi mekaanisen jalostusteollisuuden kuviot, oli varsin oikeassa:
TE-keskukselta on anottu ja saatu 461 000 euroa investointikuluihin uuden lajittelulinjan rakentamiseksi.
Oletetaan hetkinen, että neljättäkymmenettä vuotta toimineella Hakkaraisen sahalla ei ole tehty vilunkipeliä (koska näyttö puuttuu) ja ei välitetä positiivista tulosta synnyttäneiden tilikausien määrästä. Myynnin vähenemistä oli tilikauden 2010 loppuun mennessä kompensoitu vähentämällä henkilöstön määrä puoleen, mutta tilikauden 2008 aikana yrityksen palveluksessa oli vielä 28 työntekijää (
lähde,
lähde). Arvioikaapa ihan lonkalta, paljonko nämä työntekijät ovat maksaneet tuloveroa vuosittain?
Palkkakulut olisivat konkreettisesti todennettavissa, mikäli yhtiön tilinpäätöstiedot ostaisi netitse. En kyllä itse ala miksikään laupiaaksi samarialaiseksi. Tilinpäätöksen saisi varmaankin pyydettäessä myös itse yhtiöltä.