Kirjoittaja Aihe: 2011-04-29 KSML: Vähemmistövaltuutettu vaatii tutkimaan puheet (Hakkarainen)  (Luettu 72961 kertaa)

juge

  • Tilastonikkari
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 026
  • Liked: 189
Vähemmistövaltuutettu vaatii tutkimaan puheet

Kiihottiko Hakkarainen kansanryhmää vastaan?


Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pyytää valtakunnansyyttäjää tutkimaan kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen lausunnot. Vähemmistövaltuutettu haluaa selvittää, täyttyykö lausunnossa kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai jokin muu rikos.

Biaudet arvioi Hakkaraisen puheita rasistisiksi ja ihmisarvoa alentaviksi. Hänen mukaansa kansanedustaja Hakkaraisen puheet loukkaavat syvästi tiettyjä kansanryhmiä, eivätkä ne sisällä asiallista kritiikkiä esimerkiksi maahanmuuttoa kohtaan.

- Hakkaraisen lausunnot maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, ihonväriltään tummista ihmisistä ja muslimeista ovat sekä panettelevia että solvaavia. Niistä voi saada harhaanjohtavasti kuvan siitä, että tiettyyn kansanryhmään kuuluvat henkilöt ovat rikollisia ja alempiarvoisia, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet toteaa.

Helsingin Sanomien 26.4. julkaistussa vdeohaastattelussa Hakkarainen puhuu "neekeriukosta" ja "hilluvista muslimeista", sekä imitoi imaamin rukouskutsua.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kiihottiko-hakkarainen-kansanryhm%C3%A4%C3%A4-vastaan/667516
________

Otsikon päiväys korjattu formaatin mukaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 29.04.2011, 17:11:42 kirjoittanut juge »
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

IDA

  • Vieras
No niin. Olisikohan vähemmistövaltuutetunkin aika keskittyä johonkin muuhun kuin otsikoihin pääsemiseen.

Axl

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 748
  • Liked: 0
Vähemmistövaltuutettu vaatii tutkimaan puheet

Kiihottiko Hakkarainen kansanryhmää vastaan?


Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pyytää valtakunnansyyttäjää tutkimaan kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen lausunnot. Vähemmistövaltuutettu haluaa selvittää, täyttyykö lausunnossa kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai jokin muu rikos.

Biaudet arvioi Hakkaraisen puheita rasistisiksi ja ihmisarvoa alentaviksi. Hänen mukaansa kansanedustaja Hakkaraisen puheet loukkaavat syvästi tiettyjä kansanryhmiä, eivätkä ne sisällä asiallista kritiikkiä esimerkiksi maahanmuuttoa kohtaan.

- Hakkaraisen lausunnot maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, ihonväriltään tummista ihmisistä ja muslimeista ovat sekä panettelevia että solvaavia. Niistä voi saada harhaanjohtavasti kuvan siitä, että tiettyyn kansanryhmään kuuluvat henkilöt ovat rikollisia ja alempiarvoisia, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet toteaa.

Helsingin Sanomien 26.4. julkaistussa vdeohaastattelussa Hakkarainen puhuu "neekeriukosta" ja "hilluvista muslimeista", sekä imitoi imaamin rukouskutsua.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kiihottiko-hakkarainen-kansanryhm%C3%A4%C3%A4-vastaan/667516

Eeeh hehee! Eräät ne vielä jaksaa. Voisko se myös pyytää tutkimaan sitä Halliksen tappouhkausta, tai eräiden tyytyväisyyttä jos persujen veri vuotaa?

Suvaitsija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 781
  • Liked: 1010
  • Etnitön
Varmasti ainakin yksi kansanryhmä kiihottui. Nimeltään vähemmistövaltuutetut...
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 072
  • Liked: 39103
  • Eläkeikää lähestyvä keittiömies
Milloinkahan Illmannia alkaa vituttaa koko vähemmistövaltuutettu?
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

svobo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 690
  • Liked: 1312
  • Laitamyötäistö
Olihan se Hakkaraisen esiintyminen HS:n videolla melko mehtäläistä, mutta ei kai nyt sentään rikollista, prkl. Seuraan hyvin huolestuneena täältä Keski-Suomesta, kun junttius meinataan kriminalisoida. Junttius on inhimillistä.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Alapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 893
  • Liked: 1881
Tulisi vähemmistövaltuutetulle aika paljon töitä jos lähtis käymään reilusti kehä kolmosen ulkopuolella ja jutustelisi siellä ihmisten kanssa. Vanhempien ihmisten sanavarastoon neekeri kuuluu vieläkin

Saippuakupla

  • Vieras
Lainaus
Vähemmistövaltuutettu pyytänyt valtakunnansyyttäjältä tutkintaa Hakkaraisen puheista
julkaistu tänään klo 17:03, päivitetty tänään klo 17:08

Vähemmistävaltuutettu Eva Biaudet on pyytänyt valtakunnansyyttäjää arvioimaan, onko perussuomalaistsen kansanedustaja syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai muuhun rikokseen Helsingin Sanomille antamassaan videohaastattelussa.
 
Biaudet sanoo, että kansanedustaja Hakkaraisen tiettyjä kansanryhmiä syvästi loukkaavat lausunnot eivät sisällä asiallista kritiikkiä esimerkiksi maahanmuuttoa kohtaan, vaan hänen mielipiteensä ovat ennen kaikkea rasistisia ja ihmisarvoa loukkaavia.
 
Vähemmistövaltuutettu on pyytänyt valtakunnansyyttäjää arvioimaan, ylittävätkö Hakkaraisen lausunnot sananvapauden rajan.
 
Biaudet pitää Hakkaraisen lausuntoja maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, ihonväriltään tummista ihmisistä ja muslimeista sekä panettelevina että solvaavina.
 
-Niistä voi saada harhaanjohtavasti sen kuvan, että tiettyyn kansanryhmään kuuluvat henkilöt ovat rikollisia ja alempiarvoisia, sanoo Biaudet.
 
Biaudetin mukaan demokratiaan kuuluva sananvapaus ei ole absoluuttinen. Hän viittaa rikoslain 11. luvun 10. pykälään, joka kieltää kaiken niin sanotun vihapuheen.
 
YLE Uutiset

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/04/vahemmistovaltuutettu_pyytanyt_valtakunnansyyttajalta_tutkintaa_hakkaraisen_puheista_2552616.html

AIP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 919
  • Liked: 257
Vähemmistövaltuutettu on aika juntti. Sen lisäksi että on epäpätevä. Myös pätevä viranhaltijakin voi olla juntti, vaikka vähemmistövaltuutettu nyt ei pätevä olekaan.

Onko tämä Vihreä kosto Perussuomalaisille? Ovat odottaneet vesi kielellä jotain vastaavaa. ;D

hoxpox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 609
  • Liked: 55
  • takarivistä huutelija

Eiköhän tälläinen uutisointi ole lopun alkua koko vähemmistövaltuutetun viralle. Veikkaan että vuoden 2015 vaaleihin mennessä toimiston väkimäärä on vähentynyt ainakin 50%.

lihansyöjähetero

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 313
  • Liked: 5
Niin, eikös juntit ole kuitenkin kansanryhmä meitä Suomalaisia. Kansanryhmälle on tunnusomaista jotkut omat tavat ja esim. omantyylinen kielen ja murteiden käyttö.
Paloheimo: Muuttoliike tuhoaa luontoa, latistaa kulttuureja, koska monikulttuurinen mosaiikki samankaltaistuu maiden ja maanosien välillä. Kulttuurien sekoittumisen nopeus ja tekninen tehokkuus köyhdyttää henkisesti ja synnyttää maailmanlaajuisen tasapaksun monokulttuurin.

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Tulisi vähemmistövaltuutetulle aika paljon töitä jos lähtis käymään reilusti kehä kolmosen ulkopuolella ja jutustelisi siellä ihmisten kanssa. Vanhempien ihmisten sanavarastoon neekeri kuuluu vieläkin

Mikäs vanha Hakkarainen on? 51 vuotta vasta.

Hakkarainen muuten selitteli hölötyksiään jälkeenpäin, että hän on maaseudulta ja maaseudulla on tällainen puhetyyli.
Paska puhetta. Kyllä maaseudullakin osataan käyttäytyä, jos vain halutaan. Hakkarainen nyt vaan haluaa nostaa vähän profiiliaan kansan miehenä. Kyllä sitten taas Viitasaaren ABClla on kahvin tarjoajia.

Sitä paitsi enemmän muslimeista Hakkarainen jorisi kuin neekereistä... hehheh.

Kukko

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 989
  • Liked: 6532
Täähän on mainio juttu. Nyt viimeistään jo hitaammatkin tajuaa kuinka naurettavalla pohjalla tuo Biaudetin homma on.

Edit. Veikkaan että valtakunnansyyttäjän kansliassa vedellään kans antaumuksella facepalmeja.
« Viimeksi muokattu: 29.04.2011, 17:36:43 kirjoittanut Kukko »
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi ”vihapuheesta” tai jostakin tekaistusta ”rasismista”.
 -J. Sakari Hankamäki

herranen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 771
  • Liked: 95
Vaalit meni jo eikä Biaudetin tarvitse hakea persuille ääniä. Tietenkin noissa tutkinrapyynnöissä menee sen verran aikaa, että tällä saadaan nostetta kunnallisvaaleihin. Hakkarainen - here is a man who says neekeri.
"Pahimmillaan tilanne voi kääntyä vaikka miten pahaksi" - Vesa Puuronen -

"...maahanmuuttovastainen keskustelu ei suinkaan kohdistu vain ulkomaalaisiin, vaan myös esimerkiksi nykytaiteeseen, sosiaalidemokraatteihin ja homoihin - ylipäänsä demokratiaan." TS kolumni 26.10.2011

Teemu Lahtinen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 226
  • Liked: 1255
    • www.teemulahtinen.fi
Lain tarkka sanamuoto kuuluu: "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja...", joten HS ja muut haastattelun esittäneet mediat ovat toimineen teonkuvauksen mukaisesti, kun taas Hakkarainen on vain ilmaissut itseään ilman yleisönkeskuuteenlevittämistarkoitusta.

Rapsakka Rapu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 572
  • Liked: 156
  • Lisääntyy taas
Koska Hakkarainen pyysi julkisesti anteeksi omia sanavalintoja, minusta olisi järkevämpää jättää asia sikseen. Tuo tutkintapyyntö vaikuttaa olevan osaksi henkilöön kohdistuvaa kiusantekoa. Kuten täällä on todettukin, kiihottuneet ovat varsin vähässä. Yksi heistäkin totesi ylireagoineensa ja pahoitteli sanomisiaan.
Jos [youtubevideon] nimessä lukee 'matunainen' niin eihän sitä kukaan ei-rasisti katso

Tähtitoimittaja Mari Pudas (twiitti poistettu)

IDA

  • Vieras
Lain tarkka sanamuoto kuuluu: "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja...", joten HS ja muut haastattelun esittäneet mediat ovat toimineen teonkuvauksen mukaisesti, kun taas Hakkarainen on vain ilmaissut itseään ilman yleisönkeskuuteenlevittämistarkoitusta.

Juuri näin

Kalske vastaan Helsingin Sanomat salissa kuusi ;)

Adolf Stege

  • Vieras
Luulin ensin, että tää on joku vitsi. Aivan älytöntä...

AfriCat

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 510
  • Liked: 64
Valtiollisen suojatyöpaikan omistaja Biaudet tekee itseään tärkeäksi ja haluaa otsikoihin.

"Vähemmistövaltuutettu haluaa selvittää, täyttyykö lausunnossa kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai jokin muu rikos."

Niin, jotain rikollistahan siitä on löydyttävä!
Ever get the feeling you've been cheated? Good night!

joulun veli

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 48
  • Liked: 0
En oikein ymmärrä miten Hakkaraisen puheet olisivat voineet rohkaista vihatekoihin sen enempää neekeriukkoja kuin kaiken maailman muslimeitakaan vastaan. Päinvastoin, YouTubessakin Teuvosta on kehkeytymässä meemi.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 072
  • Liked: 39103
  • Eläkeikää lähestyvä keittiömies
Osaako kukaan lakia paremmin tuntevana kertoa onko Helsingin Sanomat mahdollisesti syyllistynyt kiihotukseen kansanryhmää vastaan julkaistessaan ja asettaessaan Hakkaraisen haastattelun yleisön saataville. Haastatteluhan ei tainnut olla suora lähetys eikä Hakkarainen itse asettanut juttuaan yleisön saataville, sen teki HS.
HS:n olisi pitänyt sensuroida juttunsa ja saatta se vähemmistövaltuutetun tietoon jos katsoi, että kyseessä on kiihotus kansanryhmää vastaan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Vasarahammer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 024
  • Liked: 2542
  • Ampuu puskasta
    • The hammer's gonna bring you down
Aprillipäivä meni jo kuukausi sitten. Tähän ei eläin pysty. Hyvä Bidee!  :facepalm:
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

AuggieWren

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 619
  • Liked: 1558
Osaako kukaan lakia paremmin tuntevana kertoa onko Helsingin Sanomat mahdollisesti syyllistynyt kiihotukseen kansanryhmää vastaan julkaistessaan ja asettaessaan Hakkaraisen haastattelun yleisön saataville. Haastatteluhan ei tainnut olla suora lähetys eikä Hakkarainen itse asettanut juttuaan yleisön saataville, sen teki HS.
HS:n olisi pitänyt sensuroida juttunsa ja saatta se vähemmistövaltuutetun tietoon jos katsoi, että kyseessä on kiihotus kansanryhmää vastaan.

Jos Hakkarainen, niin kyllä hesarikin, mutta hesari voi tiedostusvälineenä vedota sananvapauteen huomattavasti väkevämmin kuin yksittäinen persukansanedustaja:

10 § (11.4.2008/212) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Eldritch

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 555
  • Liked: 73
Siis siitä ei pääse mihinkään, eitteikö Hakkarainen olisi mokannut aika rankasti. Ja niin kuin nähtiin, mokista rokotetaan välittömästi.

far angst

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Liked: 2281
  • Pavlov opetti tiedotusoppia!
Hakkarainen voisi ehkä puolustautua Biuadet'n hyökkäystä vastaan suunnilleen näin:

Oik.yo Eva Biaudet
Vähän valuutetun pyroo


Olette suivaantuneet mulle, kun sanoin neekeriä neekeriksi ja kun minua kiukuttaa, kun Suomea vieraat kädet varkain lypsää.  Anteeks tämä puheen parteni, näin me suomalaiset suomenkieliset keskenämme puhumme, semminkin kun tuollainenkin nimi neekerille jo kansakoulussa annettiin.   Ymmärrän oikein hyvin ettei tällainen puhe ole tuttua paremmissa piireissä ja vielä vähemmän kun paremmat piirit pääsee suojatyöpaikkaan oikeen ulkomaille leveesti elään.

Muutenkin meillä täällä maalla on sellainen tapa puhua, että esim. äpärälinkoo me sanotaan äpärälingoksi, poliittista epäpätevää kiipijää niljakkeeksi ja toistuvasti julkisuuteen ja otsikkoihin asiatta ja alutta hakeutuvaa mediahuoraksi.  

Semmosta se näes on siellä, missä se leipä kasvatetaan ja tienataan, jota sitten erilaisille poliittisille, epäpäteville kiipijöille ja muille mediahuorille ja niljakkeille meidänkin työstä ja selkänahasta leikataan.

Koko hommasta näkee, että olen vielä toistaiseksi epäpätevä hanskaamaan julkisuuden kanssa ja valehtelemaan omista mielipiteistäni.  Vaikka muutenhan se epäpätevyys ja valehtelu täällä Helsingissä näkyy olevan sen sortin ansio, että sillä saa kaiken sortin palkkivirkoja.  Sillä logiikalla minunkin sitten vissiin kuuluis saada jo mediavaltuutetun virka.

Mitäs tykkäätte, annatte siihen puoltonne?

Hakkarainen
sahuri.
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

HansGruber

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 262
  • Liked: 0
  • "Follow the money" -Timo Soini
Tämä mimmi, jolta todistettavasti helposti palaa käämit ja joka nykyisen virkansa sai pelkästään puoluekirjan perusteella, saa aukoa päätään ihan miten haluaa.

Bideen osaaminen kun rajoittuu siihen, että hänellä on RKP:n jäsenkirja.

Mutta on siinä hyvät puolensa että jaksavat mesota, pysyy tuoreessa muistissa että RKP haluaa tuhota Suomen ja suomalaisuuden.
RKP:n oikea nimi olisikin Rasistinen Kommunistien Puolue (sosialismi Neuvostoliitossa oli saman mallinen kuin Suomessa, kansalle ei mitään ja politbyroolle kaikki).
"The democracy will cease to exist when you take away from those who are willing to work and give to those who would not.”
- Thomas Jefferson
"During times of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act." - George Orwell(?)

IDA

  • Vieras
Jos Hakkarainen, niin kyllä hesarikin, mutta hesari voi tiedostusvälineenä vedota sananvapauteen huomattavasti väkevämmin kuin yksittäinen persukansanedustaja

Joo. Mutta kun kansanedustaja ei ole levittänyt noita puheitaan yleisön keskuuteen, niin häntä ei voi kyllä syyttää mistään.

pamaus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 574
  • Liked: 186
  • Bang, Bang, Bang...
Olen tuon Hakkaraisen tarinan kuunnellut alkuperäisesti YLE:n tarjoamna, median rikastamana, mutta ei! Viisarini ei värähdä. Ei vieläkään! Pieni mulkkuni pysyy yhä edelleen pienenä.

Taustalla vaimoni tarinoi niitä näitä ja kappas! Olen taas ostanut kokoa liian suuret kalsarit ja vieläkin ahistaa.

PS: Pideellä vaimoni pesee parhaansa. Se siitä.
Pamaus - tapahtui Viipurissa 30.11.1495.

AuggieWren

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 619
  • Liked: 1558
Väliin tällainen off-topic -kysymys ... Jos kirjoitan blogiin tai yleisönosastolle tms. tekstin, jonka seurauksena minua haukutaan rasistiksi, voinko tulkita haukkumisen siten, että minua syytetään kansanmurhaa vastaan kiihottamisesta ja näin ollen haastaa haukkujan oikeuteen kunnianloukkauksesta? Jos rikoslakiin kirjattaisiin rasistisuus, tämä olisi ilmiselvää, mutta miksei tämä ole jo nykyään ilmiselvää, rasistinen lausuntohan on kiihottamista kansanryhmää vastaan?
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

IDA

  • Vieras
Väliin tällainen off-topic -kysymys ... Jos kirjoitan blogiin tai yleisönosastolle tms. tekstin, jonka seurauksena minua haukutaan rasistiksi, voinko tulkita haukkumisen siten, että minua syytetään kansanmurhaa vastaan kiihottamisesta ja näin ollen haastaa haukkujan oikeuteen kunnianloukkauksesta? Jos rikoslakiin kirjattaisiin rasistisuus, tämä olisi ilmiselvää, mutta miksei tämä ole jo nykyään ilmiselvää, rasistinen lausuntohan on kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Ilmeisesti kaikesta minkä vain voi tulkita vihapuheeksi voisi nykyään tehdä tutkintapyynnön ja myös velvoittaa tutkinnan sen perusteella, että kansalaisia on kohdeltava tasapuolisesti lain edessä.