Kirjoittaja Aihe: Jussi Halla-aho eduskunnassa / Brysselissä  (Luettu 283555 kertaa)

Raikkaraipe

  • Vieras
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #60 : 30.06.2011, 20:28:17 »
Puheenvuoroni valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonantoon liittyen 29.6.2011:
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisessa osiossa on joitakin rohkaisevia elementtejä. Näistä voidaan mainita ensinnäkin turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttaminen. Edellinen hallitus panosti lähinnä vastaanottokeskusten perustamiseen ja turvapaikanhakijoiden erittäin kalliiksi tulleeseen säilömiseen. Myönteistä on myös pyrkimys käännytysten nopeampaan täytäntöönpanoon, kahdenvälisten palautussopimusten voimaansaattamiseen sekä perheenyhdistämiskäytäntöjen yhdenmukaistamiseen muiden Pohjoismaiden kanssa.

Ikävä kyllä ohjelma sisältää myös runsaasti sen saman rikkinäisen levyn veivaamista, jota olemme viime vuosina saaneet kuulla. Integraatio nähdään prosessina, jossa maahanmuuttaja itse on passiivinen toimenpiteiden kohde ja jossa vastuu kotoutumisesta kuuluu ensisijaisesti yhteiskunnalle ja sen suorittamille väliintuloille. Keskeiseksi ongelmaksi koetaan kantaväestön asenteet.

Mitä kantaväestön asenteisiin tulee, ne ovat pikemminkin seuraus epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta kuin syy maahanmuuton epäonnistumiseen. On inhimillisesti kovin vaikeaa suhtautua myönteisesti sellaiseen, mikä vaikuttaa kielteisesti omaan asumisviihtyvyyteen, turvallisuuteen tai lasten koulunkäyntiin.

Suomi elää etsikkoaikaa maahanmuuttokysymyksissä. Ongelmia on huomattavasti helpompaa ja halvempaa ehkäistä kuin siivota jälkikäteen. Turvapaikkajärjestelmä ja siihen liittyen perheenyhdistämismenettely on muuttunut siirtolaisuuden kanavaksi, mihin sitä ei ole tarkoitettu ja mikä tehokkaasti rapauttaa järjestelmän legitimiteettiä kansalaisten silmissä. Tältä osin sekä lainsäädäntöä että käytäntöjä pitäisi tiukentaa tuntuvasti.

Suomessa katsotaan usein mallia muista Pohjoismaista, ja tässä tapauksessa siihen olisi aihettakin. Suomen edellinen hallitus kieltäytyi tekemästä selvitystä maahanmuuton kustannuksista. Uuden hallituksen toimia odotellessa saamme jotain osviittaa Tanskan hallituksen tekemästä ja tämän vuoden huhtikuussa julkaistusta raportista. Sen mukaan muualta kuin länsimaista tulleiden maahanmuuttajien taloudellinen kokonaisvaikutus yhteiskunnalle on vuosittain lähes 2 miljardia euroa miinuksella. Vuonna 2002 alkanut linjan tiukennus on tuottanut yhteiskunnalle 700 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Tämän raportin julkaisun jälkeen kaikki puolueet äärivasemmistoa lukuun ottamatta ovat asettuneet uusien tiukennusten taakse.

Nostan Tanskan tapauksen esille osoitukseksi siitä, että huono maahanmuutto ei ole vähäinen tai toissijainen asia. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka lieveilmiöineen on valtava ja täysin turha menoerä. Se ei myöskään ole luonnonvoima, jonka edessä pitäisi nostaa kädet pystyyn, kuten Suomessa on tehty, vaan asia, johon voidaan vaikuttaa ja johon päätöksentekijöillä on velvollisuus vaikuttaa.

Hallituspuolueiden edustajat ovat kahden päivän ajan räksyttäneet sitä, että perussuomalaiset vain lisäisivät menoja eivätkä olisi valmiita menoleikkauksiin. Kyllä me olemme valmiita leikkauksiin, mutta mielellämme aloittaisimme turhimmista menoista. Uskoisin, että suurin osa Suomen kansasta odottaa juuri tätä myös uudelta hallitukselta.

Jotta maahanmuutto ja monikulttuurisuus eivät olisi ongelmia, tarvitaan aktiivista ja Suomen eduista lähtevää maahanmuuttopolitiikkaa. On nimittäin olemassa myös yhteiskuntia, jotka ovat suuresti hyötyneet maahanmuutosta tai peräti rakentuneet sen varaan. Esimerkkeinä mainittakoon Yhdysvallat ja Australia. Niille on yhteistä erittäin selektiivinen maahanmuuttopolitiikka. Periaatteena vain lievästi kärjistäen on ollut, että kaikki ne ovat tervetulleita, jotka kotouttavat itse itsensä. Ottakaamme oppia menestystarinoista sen sijaan, että jäljittelemme epäonnistumisia.

Kyllä taas niin hyvää tekstiä - ei voi lisätä eikä vähentää mitään !

Olen ylpeä että äänestin Jussia !

le gout

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 4
  • Liked: 2
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #61 : 30.06.2011, 21:11:58 »

Halla-ahon kirjoituksia olen lukenut parin vuoden ajan. Mies osaa kiteyttää asiat,niin ettei juurikaan löydy aukkoja.

Tämän päivän puhe täyttää kaikki ne odotukset,mitä olen Jussille asettanut. Eduskunta on istunut vasta pari viikkoa, mitä kaikkea edustajamme saavatkaan aikaan jatkossa.

Koskaan aikaisemmin äänestäminen ei ole tuntunut näin hyvältä!

Taikakaulin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 590
  • Liked: 2430
  • Vasta-anarkisti
    • Profiili
    • The Rainforest Site
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #62 : 30.06.2011, 21:13:36 »
Good work senator Halla-aho! Koskas eduskunnalla alkaa kesäloma?
Tehokkainta ja helpointa kehitysapua mitä voit antaa ja saat vielä rahasikin takaisin - http://www.kiva.org/

Lalli IsoTalo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 334
  • Liked: 18188
  • VHM-sillanrakentaja
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #63 : 01.07.2011, 02:40:53 »
Puheenvuoroni valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonantoon liittyen 29.6.2011:
On nimittäin olemassa myös yhteiskuntia, jotka ovat suuresti hyötyneet maahanmuutosta tai peräti rakentuneet sen varaan. Esimerkkeinä mainittakoon Yhdysvallat ja Australia.

Tämä näkökulma unohtuu helposti, koska USA:n maahanmuuttopolitiikka on mennyt 1960-luvulta lähtien koko ajan mokumpaan suuntaan.
Kaikki kirjoitukseni ovat satiiria.

“Hallitsematon maahanmuutto on kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita.”
– Emeritiusprofessori Timo Vihavainen, Barbarian paluu

MoonShine

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 155
  • Liked: 5
  • Perusnuiva - VHM
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #64 : 01.07.2011, 11:33:21 »
Käsitys siitä, että äänestämisellä voi sittenkin vaikuttaa Suomen asioihin, vahvistuu päivä päivältä.
Well done PeruSS.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Maisterinna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 566
  • Liked: 74
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #65 : 04.07.2011, 08:45:39 »
Hyvä fiilis. Mokutusesirippu alkaa murtua. Hyvä Halla-aho, ja suurkiitos!

J.S.

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 199
  • Liked: 39
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #66 : 05.07.2011, 08:15:38 »
Sdp:n Myller horisi jotain tavanomaista kansainvälisistä sitoumuksista.

Myllerin vastauksen loppuosa: "Kyllä meidän täytyy tunnustaa myös, että meillä on kansainvälisiä velvoitteita. Meillä on myöskin tällaisen humanistisen maailmankatsomuksen näkökulmasta velvoitteita sen suhteen, että pidämme niistä vastuista kiinni, joita meillä tämän yhteisen maapallon yhtenä jäsenenä on."

Miten voimakkaasti Suomen kansainväliset velvoitteet poikkeavat esim. Tanskan vastaavista velvoitteista?
Onko syytä olettaa, että esim. Tanska ei pidä niistä vastuista kiinni, joita sillä tämän yhteisen maapallon yhtenä jäsenenä on?

Minulle ei auennut Myllerin mainitsemien vastuiden suuruus.  

ElenaDaylights

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 286
  • Liked: 325
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #67 : 05.07.2011, 08:52:03 »
Myller puhuu sellaisella verbaliikalla, josta huomaa että täti on viihtynyt irtosuhteessa kotimaahansa. Luulempa että hänen motiivinsa lähtevät siitä, mihin hän on alunperin tähdännytkin. Ja näin näyttää asia olevankin.

Itse asiassa Jussin puhe oli sellaiseen asetelmaan sovitettu mitä tuolla tasolla edellytetään. Objektiivista ja kiihkotonta.
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!

Tommi Korhonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 764
  • Liked: 924
  • Artist formerly known as 'Joonatan'
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #68 : 09.07.2011, 00:41:25 »
Onko runsaasti (mutta ei auttavasti tai onnistuneesti) tuetuilla kolmansilla mailla tämä sama velvollisuus viedä maailmaa eteenpäin ja kantaa vastuuta ja tarjota ihmisille rauhaa, turvaa ja onnistumisen mahdollisuuksia?
Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 706
  • Liked: 686
  • Vartiomies
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #69 : 09.07.2011, 17:30:03 »
Sdp:n Myller horisi jotain tavanomaista kansainvälisistä sitoumuksista.

Myllerin vastauksen loppuosa: "Kyllä meidän täytyy tunnustaa myös, että meillä on kansainvälisiä velvoitteita. Meillä on myöskin tällaisen humanistisen maailmankatsomuksen näkökulmasta velvoitteita sen suhteen, että pidämme niistä vastuista kiinni, joita meillä tämän yhteisen maapallon yhtenä jäsenenä on."

Miten voimakkaasti Suomen kansainväliset velvoitteet poikkeavat esim. Tanskan vastaavista velvoitteista?
Onko syytä olettaa, että esim. Tanska ei pidä niistä vastuista kiinni, joita sillä tämän yhteisen maapallon yhtenä jäsenenä on?

Minulle ei auennut Myllerin mainitsemien vastuiden suuruus.  

Paasaako kyseinen edustaja äänestäjilleen vaalien alla näistä "kiveen hakatuista" sitoumuksista ja velvoitteista? Enpä usko.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 301
  • Liked: 3347
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #70 : 01.08.2011, 01:36:31 »
Puheenvuoroni valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonantoon liittyen 29.6.2011:
...Integraatio nähdään prosessina, jossa maahanmuuttaja itse on passiivinen toimenpiteiden kohde ja jossa vastuu kotoutumisesta kuuluu ensisijaisesti yhteiskunnalle ja sen suorittamille väliintuloille...
Koko puheenvuoro ällistyttävän hieno tiivistys aiheesta.
Kans.ed. Kaj Turunen 25.4.2017 vuoden sammakkotöötti:
"PS:lle Eurooppaministerin salkku. Nyt se on oikeassa paikassa eikä sitä stubiloida."

(Salkku oli ollut persuilla alusta asti.)

Lalli IsoTalo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 334
  • Liked: 18188
  • VHM-sillanrakentaja
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #71 : 01.08.2011, 10:24:24 »
Puheenvuoroni valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonantoon liittyen 29.6.2011:

Kuulen Mestarin ällistyttävän hienossa puheenvuorossa indikaattoreita eduskunnan osittain onnistuneesta yrityksestä tehdä seurasta kaltaistaan:

Lainaus
... voidaan mainita ...
... ongelmaksi koetaan ...
... on muuttunut
... ei ole tarkoitettu ...
... pitäisi tiukentaa ...
... Suomessa katsotaan ...
... tarvitaan aktiivista ...
... Esimerkkeinä mainittakoon ...

Passiivia, niin kovin runsaasti passiivia!

EDIT: viilausta
« Viimeksi muokattu: 01.08.2011, 10:31:34 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
Kaikki kirjoitukseni ovat satiiria.

“Hallitsematon maahanmuutto on kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita.”
– Emeritiusprofessori Timo Vihavainen, Barbarian paluu

Lodi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 427
  • Liked: 113
  • PALSTAN VAKIOURPO
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #72 : 01.08.2011, 10:27:44 »
Puheenvuoroni valtioneuvoston hallitusohjelmatiedonantoon liittyen 29.6.2011:

Kuulen Mestarin ällistyttävän hienossa puheenvuorossa huolestuttavia indikaattoreita siitä, että eduskunnan seura yrittää tehdä kaltaisekseen:

Lainaus
... voidaan mainita ...
... ongelmaksi koetaan ...
... on muuttunut
... ei ole tarkoitettu ...
... pitäisi tiukentaa ...
... Suomessa katsotaan ...
... tarvitaan aktiivista ...
... Esimerkkeinä mainittakoon ...

Passiivia, niin kovin runsaasti passiivia!

Tähän kun hän oppii lisäämään vielä konditionaalia, niin hän on jo pääministeriainesta.  :D
Toivottavasti tämä ei lisää rasismia Suomessa !

lapinpoika

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 2
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #73 : 05.08.2011, 22:38:22 »
Jussi Halla-aho on yksi eduskunnan viisaimmista miehistä. Sillä hän ymmärtää sen onko maahanmuutosta enemmän haittoja vai hyötyjä

Tasapainorealisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 493
  • Liked: 112
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #74 : 05.08.2011, 22:48:44 »
Jussi Halla-aho on yksi eduskunnan viisaimmista miehistä. Sillä hän ymmärtää sen onko maahanmuutosta enemmän haittoja vai hyötyjä
Jos ajatellaan maahanmuuttoa tyhjiössä vailla ulkoisia tekijöitä ja sen merkittävyyttä Suomen tulevaisuudelle, niin olette oikeassa, lapinpoika. Tervetuloa Hommaan!

EL SID

  • Vieras
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #75 : 23.08.2011, 19:21:40 »
kuinka virallinen tämä ketju on?  ;)

Herra kansanedustaja. Toivon että Te otatte siellä eduskunnassa, kun syyslukukausi taas alkaa, esille maassamme pakolaisiksi tulleiden Sudanilaisten kohtalon.
Etelä-sudan on itsenäistynyt ja sen asema, turvallisena maana, on tunnustettu ympäri maailmaa. Jo miljoonat sotaa paenneet sudanilaiset ovat palaamassa kotimaahansa.
Kuitenkin maassamme oleskelee tälläkin hetkellä satoja sudanilaisia, joko turvapaikanhakijoina, oleskeluluvalla tai sitten pakolaisstatuksen saaneena. Haluaisinkin tietää, miten valtiovalta alkaa edistämään tämän väestönryhmän paluuta kotimaahansa, ja voisitte Te ystävällisesti  viedä viestiä eteenpäin, kun olette siellä eduskunnassa vaikuttamassa, vaikkapa kysymällä asiasta siltä ministeriltä, jonka vastuulle näiden ihmisten paluu kotimaahansa kuuluu?
« Viimeksi muokattu: 23.08.2011, 19:38:47 kirjoittanut EL SID »

Pikku Jaska

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 98
  • Liked: 0
  • trollface
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #76 : 11.09.2011, 21:34:37 »
Yhdenkään oikeistolaisen ei kuuluisi olla eduskunnassa.  Eduskunta ja varsinkin hallitus, kuuluvat vasemmistopuolueille. He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet.  :-*

Lalli IsoTalo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 334
  • Liked: 18188
  • VHM-sillanrakentaja
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #77 : 11.09.2011, 22:11:44 »
Eduskunta aikoo kirota kansansa, takoa sille orjan kahleet, ja sammuttaa sen vapauden soihdun, ellei joku puhu niille järkeä.

Itsenäisyyden kuusi

Etusivun teksti:

"Itsenäisyyden kuusi v. 1917. Omistettu Suomen eduskunnalle tunnuslauseella: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Muistoksi päivälle 6.12.1917, jolloin eduskunta mursi kansaltaan orjan ikeen virittäen sille vapauden soihdun."

Takasivun teksti:

"Itsenäisyyden kuuselle: Huokukoon tämä kuusi halki myrskyjen, pilvisäiden, kautta aurinkoisten tyvenien, kautta kutsuvien kuutamoiden, kautta tummuvien öiden, kanssa luonnon suuren kuoron, luonnon suuressa salissa, kanssa laulavien lasten, parissa partasuiden virttä: O Herra, siunaa Suomen kansa."
Kaikki kirjoitukseni ovat satiiria.

“Hallitsematon maahanmuutto on kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita.”
– Emeritiusprofessori Timo Vihavainen, Barbarian paluu

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 923
  • Liked: 11075
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #78 : 11.09.2011, 22:14:03 »
Yhdenkään oikeistolaisen ei kuuluisi olla eduskunnassa.  Eduskunta ja varsinkin hallitus, kuuluvat vasemmistopuolueille. He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet.  :-*

Oletko kenties trolli, vai ihan oikeasti tosissasi?
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

MoonShine

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 155
  • Liked: 5
  • Perusnuiva - VHM
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #79 : 11.09.2011, 22:18:39 »
Humanitäärisen maahanmuuton kokonaiskustannukset nyt viimeinkin pöytään.
torska on siirretty takariviin, joten nyt joku työryhmä niitä ynnäämään.
Äänestäjät kyllä ymmärtävät selviä numeroita ja Turussakin on laskeminen aloitettu.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 595
  • Liked: 8847
  • Monikulttuurisuutta vastaan rokotettu
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #80 : 11.09.2011, 22:37:39 »
Yhdenkään oikeistolaisen ei kuuluisi olla eduskunnassa.  Eduskunta ja varsinkin hallitus, kuuluvat vasemmistopuolueille. He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet.  :-*
Mutta kenen rahoilla.
Entäs missä on näiden vasemmistolaisten oma kapitaali eli ns. punainen pääoma (SKOP,OTK jne). Taisi huveta suuriin visioihin.
« Viimeksi muokattu: 11.09.2011, 22:44:07 kirjoittanut Lahti-Saloranta »
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

weekendsoldier

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 515
  • Liked: 53
    • Profiili
    • WEEKENDSOLDIER
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #81 : 11.09.2011, 22:45:45 »
Yhdenkään oikeistolaisen ei kuuluisi olla eduskunnassa.  Eduskunta ja varsinkin hallitus, kuuluvat vasemmistopuolueille. He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet.  :-*

Päivystävä trolli on siis sitä mieltä, ettei vapailla vaaleilla ole mitään väliä. Ainoastaan hänen henkilökohtaisesti hyväksymänsä punikit saisivat olla päättämässä asioista. Että sellaista se kansan"demokratia" on. ;D

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 089
  • Liked: 12046
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #82 : 11.09.2011, 23:15:03 »
Yhdenkään oikeistolaisen ei kuuluisi olla eduskunnassa.  Eduskunta ja varsinkin hallitus, kuuluvat vasemmistopuolueille. He ovat tämän hyvinvointivaltion rakentaneet.  :-*

Päivystävä trolli on siis sitä mieltä, ettei vapailla vaaleilla ole mitään väliä. Ainoastaan hänen henkilökohtaisesti hyväksymänsä punikit saisivat olla päättämässä asioista. Että sellaista se kansan"demokratia" on. ;D

Jep. Yhdessäkään valtiossa, joiden nimessä on ollut "kansa" ja "demokratia" ei kansalla ja demokratialla ole ollut helvetin hevonperseen väliä.

Taidanpa käydä pikku jaskalla, ja sitten nukkumaan. Öitä.
« Viimeksi muokattu: 11.09.2011, 23:22:16 kirjoittanut MW »

Lalli IsoTalo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 334
  • Liked: 18188
  • VHM-sillanrakentaja
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #83 : 14.09.2011, 21:28:45 »
Tekemäni YouTube video "Jussi Halla-aho perustuslain muutoksesta 13.9.2011 ek:ssa" löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=mOuhUA9Z02U. Pituus 3 min. Lopussa omia kommenttejani.
Kaikki kirjoitukseni ovat satiiria.

“Hallitsematon maahanmuutto on kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita.”
– Emeritiusprofessori Timo Vihavainen, Barbarian paluu

Mooriz

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 1
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #84 : 15.09.2011, 23:26:26 »
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=1109&kieli=su

Tätä olemme odottaneet!

Toivottavasti Jussi esittelee ensimmäisiä vaikutelmia eduskunnasta ja olisi myös kiva, jos hän kertoisi meille hiukan eduskunta-avustajastaan, Sanni Kulkista.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hkx3000.sh?edustnro=1109&kieli=su

Parasta Jussin esiintymisessä on suhtautuminen nykyiseen mediaan: "onko muita fiksuja kysymyksiä?". Alakoulun videotunneiltakin tulee parempia kysymyksiä haastateltavilta kuin valtamedian reporttereilta. Kunpa joku sais nuokin tyhjäntoimittajat ruotuun! Nykyjään uutisaiheeksi näyttää riittävän sekin että joltakin lipsahtaa kananmuna lattialle. Ja paikalle osunut toimittaja esittää kysymyksen: Onko tämä nyt Laitilan surma?

Kalevi Aronen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 201
  • Liked: 214
  • Papparainen ajassa.
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #85 : 18.09.2011, 10:14:37 »
Jussi menetti nyt katu-uskottavuutensa häntä äänestäneiden lähiö-densojen silmissä.

Auttaisikohan kalapuikkoviiksien kasvattaminen?

Olis kiva saada näiden lähiö-densojen mielipide tänne hommaan, varmaan siellä on nuivia. Kuule homma hankkii niille yömajaan PC:n pääsevät sitten tänne. :P
Om mani padme hum.

Kalevi Aronen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 201
  • Liked: 214
  • Papparainen ajassa.
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #86 : 18.09.2011, 10:24:19 »

En myöskään ehdottanut, että äänestyslippuihin saisi kirjoittaa ehdokkaan nimen. Eihän sitä mikään nytkään estä.

Aamupostissa oli vaalien jälkeen lehtijuttu, jossa Hyvinkääläiset vaalilautakunnan jäsenet kertoivat avoimesti hylänneensä ainakin yhden äänestyslipun, jossa luki sekä Timo Soinin nimi että ehdokasnumero. Hyvinkään käytännöstä annettiin selkeä kuva, että ainoastaan selvä numero kelpaa, ja muut menee roskiin.

Olen toiminu 20 vuotta vaalilautakunnan puheenjohtajana. Vaalilautakunta EI hylkää, eikä hyväksy lippuja, ainoastaan pakettiin, mikä lähtee kunnan keskusvaalilautakunnalle, epävarmat liput pannaan eri paikkaan. Keskusvaalilautakunta toimittaa ne eteenpäin valtakunnan tasolle ja vasta siellä lopullisesti hyväksytään tai hylätään äänestyslippuja.
Om mani padme hum.

AstaTTT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 954
  • Liked: 1643
    • Profiili
    • Rakkaudesta Suomeen
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #87 : 18.09.2011, 11:44:47 »
Jos tässä saa esittää Jussille toiveita eduskuntatyöhön, yksi olisi kiintiöpakolaisten pisteytysmenetelmän käyttöönotto, ja siinä erityisesti kristillisyydestä lisäpisteitä, koska silloin myös seurakuntamme voisivat luonnollisella tavalla edistää kotoutumista. Kristillisyyteen kuuluu sisäänrakennettuja arvoja, jotka maahanmuuttajat jo valmiiksi jakaisivat suomalaisten kanssa.

hoxpox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 611
  • Liked: 55
  • takarivistä huutelija
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #88 : 18.09.2011, 11:50:55 »
Jos tässä saa esittää Jussille toiveita eduskuntatyöhön, yksi olisi kiintiöpakolaisten pisteytysmenetelmän käyttöönotto, ja siinä erityisesti kristillisyydestä lisäpisteitä, koska silloin myös seurakuntamme voisivat luonnollisella tavalla edistää kotoutumista. Kristillisyyteen kuuluu sisäänrakennettuja arvoja, jotka maahanmuuttajat jo valmiiksi jakaisivat suomalaisten kanssa.

Sellaiset tekijät eivät voi olla kriteereinä pakolaisstatukselle, jotka perustuvat hakijan omaan kertomukseen. Jos kristillisyydestä saa lisäpisteen, niin lähes kaikki hakijat ovat omasta mielestään kristillisiä.

Skydd

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 20
  • Liked: 0
    • Profiili
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #89 : 18.09.2011, 12:02:12 »
Toivottavasti Halla-aho esiintyy Eduskunnassa Hawaiji-paidassa,mustissa aurinkolaseissa ja Bermuda shortseissa ainakin pariviikoa. Luonnollisesti sama asu myös valiokunta kokouksissa. Kaupunginhallituksen kokouksissa voi käytää pukua toistaiseksi.