HOMMAN KESKUSTELU > Kylänraitti

Yleinen YLEketju

(1/185) > >>

requiem:
Eipä nyt ehkä ydinkeskusteluaiheitamme, mutta kiva jos kohta joutuu itsekkin telkkarittomana rahoittamaan Ylen valtio-omisteiststa propgandatuuttia. Että ai kun kiva.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tv-lupamaksu+saattaa+vaihtua+kuluttajalle+edullisempaan+Yle-veroon/1135244996683


--- Lainaus ---Tv-lupamaksu saattaa vaihtua kuluttajalle edullisempaan Yle-veroon

7.4.2009 5:00
A A

Teemu Luukka

Helsingin Sanomat

Television katselusta peritty vero olisi työryhmän mukaan tehokkain tapa kerätä rahaa Ylen toimintaan.

Tv-lupamaksun tilalle kaavaillaan tv-veroa. Se olisi nykyistä tv-lupamaksua pienempi.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Yleisradion rahoitusta pohtiva työryhmä pitää verotuksen yhteydessä kerättävää tv-maksua parhaana tapana rahoittaa Ylen toiminta.

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtaman ja työstään täysin vaienneen työryhmän on tarkoitus julkaista työnsä tulokset toukokuun alussa. Työryhmässä ovat edustettuna kaikki eduskuntapuolueet, joten ryhmän linjavedot todennäköisesti toteutuvat. Työryhmällä on vielä joitakin kokouksia jäljellä.

Ryhmä ei ole vielä keksinyt kaavaillulle maksulle tai verolle nimeä, mutta tarkoitus on, että maksua ei enää yhdistettäisi pelkästään television katseluun. Yle-vero olisi maksu kaikesta siitä, mitä Yleisradio tuottaa eli muun muassa televisio- ja radio-ohjelmista, verkkotuotannosta ja arkistomateriaalista.
--- Lainaus päättyy ---

Pienen googlettelun jälkeen tuo työryhmäkin sitten löytyi.

http://www.lvm.fi/web/fi/tyoryhmat/tyoryhma/view/821276


--- Lainaus ---Parlamentaarista työryhmää johtaa kansanedustaja Mika Lintilä (kesk), varapuheenjohtajina toimivat kansanedustajat Tarja Filatov (sd) ja Jari Koskinen (kok).

Ryhmän jäsenet:

kansanedustaja Bjarne Kallis (kd)
kansanedustaja Martti Korhonen (vas)
kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr)
kansanedustaja Raimo Vistbacka (ps)
kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos (r)

ylijohtaja Liisa Ero liikenne- ja viestintäministeriöstä
toimitusjohtaja Kari Väisänen Taloudellisesta Tiedotustoimistosta
yhteiskuntatieteiden tohtori Juhani Wiio.

Työryhmän pääsihteerinä toimii oikeustieteen kandidaatti Jussi Tunturi. Muut sihteerit ovat neuvotteleva virkamies Elina Normo, neuvotteleva virkamies Kirsi Miettinen ja apulaisosastopäällikkö Kristiina Pietikäinen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Työryhmä kuulee työnsä kuluessa myös televisio- ja radiotoiminnan harjoittajia sekä muita työn kannalta tarpeellisia sidosryhmiä ja asiantuntijoita
--- Lainaus päättyy ---

Vielä pohdintaa Ylestä Uudessa Suomessa.

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/niklasherlin/ylelta-puuttuu-vain-painettu-sana

ekto:
Siinä vaiheessa kun Yle toimii verojen pohjalla, ei niillä ole mitään tarvetta toimittaa ihmisille sitä mitä he haluavat. Joka kanavalta voi tulle vaikka 24h afrikkalaisista kalastajista jotka ovat pakon edessä joutuneet vaihtamaan ammattinsa miljoonia tienaaviksi merirosvoiksi...

Ja siitähän on vaikka kuinka monta tutkimusta, että ruotsinkielinen ohjelmisto maksaa moninkertaisesti sen mitä suomenkielinen ja viekin kohtuuttoman osan ylen budjetista.

Eli jos olet ruotsinkielinen mamu, maksa ihmeessä TV-lupamaksu sosiaalitoimistosta saamillasi veronmaksajien rahoilla.

escobar:
Johan on aikakin. Aivanko tv-lupamaksu ei olisi jo verotusta; valtio vaatii maksua töllöstäsi.  Nyt ainakaan rehellisimpä kansalaisia ei rankaista rehellisyydestä.

Mekaanikko:
Ylen poliittinen riippumattomuus on ollut kyseenalaista myös lupamaksuaikana, joten mielestäni tällä verolla on vain hyviä puolia. Nykyinen järjestelmä ei ainakaan toimi ja Yle myöhästyi typeryyttään myös digiuudistuksen yhteydessä maksukorttiin siirtymisestä.

do.ut.des:
Yksinkertaisin ja paras vaihtoehto olisi lupamaksulle se, että kaikki tv-maksupiiriin kuuluvat kanavat laitettaisiin maksulliselle digikortille. Realistisuuden vuoksi YLE ei antaisi kansalle valtaa päättää mitä kanavaa kukin meistä haluaa katsoa josta joutuisi maksamaan. Siksi YLE:llekin hyväksyttävä vaihtoehto olisi laittaa koko paska kortinlukijan taakse. Mutta ei... Mennään perse edellä puuhun. Mukavasti neulaset sitten pistelee.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta