HOMMAN KESKUSTELU > Mylly

EU:n tukipaketit lyhyesti selitettynä - Näin ihmisiä viedään

(1/4) > >>

kp:
Haa, ihan hyvä joskus haastaa yksinkertaistamaan asiat loppuun saakka. Kirkastuttaa ajatuksen. Fellow- hommalaiset, korjatkaa jos puhun paskaa.

Ensinnäkin, on Suomen lopullisista tappioista riippumattomia syitä vastustaa tukipaketteja, jotka eivät muutu skenaarioittain:
1. Kreikka vääristeli Goldman Sachs-liikepankkia apuna käyttäen talouslukunsa 10 vuoden ajan päästäkseen Euroon

2. Kreikan ja Portugalin verotus, eläkeiät, ym. ovat täysin kestämättömällä tasolla, mutta kansa kapinoi (tietysti) leikkauksia vastaan. Ei voi olla niin, että silloin Suomi nostaa edelleen veroja, eläkeikiä ja maksaa laskun näiden maiden puolesta

3. Kreikka osti ensimmäisen tukipaketin rahoilla Saksalta aseita yli 8 miljardilla eurolla. Tämä oli ehtona Saksan antamalle tuelle, ja lähes 40% Saksan antaman tuen määrästä[2]

4. Portugali osti Saksasta yli miljardilla eurolla kaksi sukellusvenettä[3]

5. Britannia kantaa suhteessa sen maiden pankkien riskeihin vain kymmenesosan, koska taakka on jyvitetty pääasiassa euroalueelle[4]

6. Suomi kantaa vastaavasti riskeihinsä nähden kymmenkertaisen vastuun[4]

7. Suurten euromaiden pankit nettoavat riskimaiden rahoituksella satoja miljardeja[5]. Tämä edelleen vääristää Suomen maksutaakkaa, koska maksamme ylisuuria osuuksia mutta emme hyödy mitään

8. Meille väitetään silmät kirkkaina että pelastamme koko maailman tai ainakin Euroopan talouskriisiä, mutta euron ulkopuoliset maat ovat tässä käytännössä vapaamatkustajia. Tähän on myös Niinistö tarttunut

9. Euron ulkopuolisille maille tulee jonkinlainen siivu IMF:n kautta + kahdenkeskinen tuki tai vapaaehtoinen osallistuminen, mutta Suomi ei todellakaan ole tässä vapaamatkustaja vaan REILUSTI yli oman osansa vastuuta kantava

10. Tilapäinen vakausrahasto rikkoo räikesti Maastrichtin sopimuksen no bailout-pykälää. Teknisesti pykälä on kierretty Luxembourgilaisen pankin kautta, mutta moraalisesti se on yhtä kaikki täysin väärin (ks. Sauli Niinistön kommentti tähän allekirjoituksestani)

11. Tuet eivät toimi. Sekä Rehn että Katainen ovat esittäneet joukon ennustuksia siitä, miten nyt on kriisi padottu, markkinoista otettu niskalenkki, tms. jotka ovat yksi toisensa jälkeen murentuneet. Kukaan ei ennakoinut Kreikan tuen toista kierrosta nyt se on jo paisunut 60-80 miljardin kokoiseksi. Nyt virallinen totuus on että kriisi ei tartu Espanjaan eikä Italiaan. Voisin lyödä satasen vetoa, että ennen Katainen I:n päättymistä, jompi kumpi on Euroopan taskuilla

12. Eurossa on valuvika joka estää maita toipumasta. Jos niillä olisi oma valuutta ja lainat kyseisessä valuutassa, devalvaatio auttaisi sekä vientiteollisuutta että lainojen määrää. Nyt ideologia joka ei toimi pakottaa meidät kaikki maksumiehiksi

13. Suomen vientiteollisuus kärsii liian vahvasta Eurosta. Ruotsin teollisuus porskuttaa ja esimerkiksi metsäteollisuus on viime laman aikana ja sen jälkeen sulkenut tuottavia tehtaita Suomesta, koska tuotanto kannattaa keskittää Ruotsiin

14.  Tuensaajamaat on pakotettu hyväksymään tuet. On moraalisesti oikein, että maat pistetään talouskuriin mutta tämä on silti esimerkki EU:n törkeästi epädemokraattisuudesta.

15. Keskuspankin viallinen korkopolitiikka ruokki kuplat Irlannissa ja ja Portugalissa. Nyt siitä maksavat kaikki. Sanoinko jo että euro on valuvikainen?

16. Kreikan pakettia perusteltiin alun perin sillä että on pakko toimia, ei ole aikaa miettiä. Nyt on ollut aikaa miettiä, ja johtopäätös on että samat tulonsiirrot suurten euromaiden pankeille jatkuvat. Pankkien velvollisuus ei ole miettiä moraalia, mutta niiden velvollisuus on miettiä lainoituksensa järkevyyttä, silloinkin kun lainan nostajalla olisi AAA-luokitus

17. Meitä uhkaillaan ja kiristetään. Terroristien kanssa ei pitäisi neuvotella. Aseena ovat esimerkiksi maataloustuet, mutta kirjoitin täällä oman arvion siitä, miksi meidän ei tarvitse pelätä ainakaan maataloustuilla uhkailuja:
http://kallepahajoki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72482-kansallistetaan-maataloustuet

18. Meille sanotaan että vaikutusvalta on ostetettava EU:ssa, mutta tähän mennessä olemme maksaneet ja maksaneet vain jotta saisimme hyväksyä lisää maksuja

Taloudelliset vaiktuukset, pahin skenaario:
Suomen vastuut nousevat esimerkiksi 69 miljardiin euroon[1], ja niistä merkittävä prosentti jää Suomen tappioksi. Puhutaan kymmenien miljardien tappiosta. Tämä ei ole rahaa, joka jää saamatta vaan joudumme sen lainaamaan ja maksamaan, ilman että siitä mitään hyödymme.

Taloudelliset vaikutukset, keskipaha skenaario:
Vakuudet esim. 35 mijlardia euroa, josta tappiota 20% eli 7 miljardia euroa

Taloudelliset vaikutukset, ehkä epärealistinen mutta kärjistetty skenaario
Saamme kaikki suorat lainat takaisin, eikä vakuuksia realisoidu. Arvioidaan aikajänteeksi 15 vuotta ja vastuiden summaksi 35 miljardia, jonka olisimme voineet sijoittaa tuottavasti. Oletetaan että olisimme saaneet (hatusta vedettynä) 4% vuosituoton sijoitukselle. Meiltä jää saamatta voittoa 28 miljardia.

Taloudelliset vaikutukset, hyvä skenaario
Saamme kaikki suorat lainat takaisin, eikä vakuuksia realisoidu. Arvioidaan aikajänteeksi 15 vuotta ja annettujen lainojen summaksi 5 miljardia, jonka olisimme voineet sijoittaa tuottavasti. Oletetaan että olisimme saaneet (hatusta vedettynä) 2%  paremman vuosituoton sijoitukselle, kuin mitä nyt saimme. Meiltä jää saamatta voittoa 1,7 miljardia euroa.

Taloudelliset vaikutukset, lähes täydellinen skenaario
Saamme kaikki suorat lainat takaisin, eikä vakuuksia realisoidu. Arvioidaan aikajänteeksi 5 vuotta ja annettujen lainojen summaksi 2 miljardia, jonka olisimme voineet sijoittaa tuottavasti. Oletetaan että olisimme saaneet (hatusta vedettynä) 1%  paremman vuosituoton sijoitukselle, kuin mitä nyt saimme. Meiltä jää saamatta voittoa 255 mijoonaa.

Vastaskenaario: miksi Soini on väärässä
Koska Lehman Brothers. Annetaan kokkarin kertoa omin sanoin:

--- Lainaus käyttäjältä: Nina Suomalainen ---Kun Lehman Brothers -pankin annettiin kaatua syksyllä 2008 Yhdysvalloissa ja “sijoittajat kärsivät vastuunsa”, menetti Suomi seuranneessa finanssikriisissä ja lamassa verotuloja Suomen pankin laskelmien mukaan 40 miljardia euroa.

--- Lainaus päättyy ---

Miksi tämä vastaskenaario ei kumoa mitään?
1. Koska nyt meillä on paljon enemmän tietoa siitä, missä myrkkypommit piilevät kuin Lehmanin CDS:ien kanssa. Tai ainakin olisi jos stressitestit olisi tehty kunnolla. Uskotaan että on, näinhän Katainen on meille vakuutellut.  Ei ole syytä uskoa, että Lehman-tyyppinen ketjureaktio olisi välttämätön tai edes todennäköinen seuraus siitä, että Suomi vetäytyy maksajan roolista.

2. Ei voi olla niin, että pankit tullaan tästä ikuisuuteen pelastamaan verorahoin, varsinkaan kun suurin osa pankeista on taas palannut maksamaan satojen miljoonien bonukset hyvistä tuloksista. Tämä ei ole markkinataloutta. Miksi Kokoomus ajaa sosialistista politiikkaa?

3. Koska isot euromaat pelastavat joka tapauksessa pankkinsa. Suomi hoiti oman leiviskänsä 90-luvulla, antaa euromaiden hoitaa nyt omansa. Suomen rahat ovat tässä tippa meressä.

4. Meille on valehdeltu suut ja silmät täyteen Kreikan talousluvuista, pankit nettoavat satoja miljardeja ja suuretkin euromaat rikkovat euron alkuperäisiä vakaussopimuksen velkamäärien rajoja, ei Suomen tarvitse olla se ainut korkeamoraalinen joka sitten maksaa koko paskan. Suomella on AAA-maana symboliarvoa ja meidän lipeäminen ruodusta voi kyllä käynnistää reaktion, joka johtaa jokaisen maan pankkien pääomittamiseen maan itsensä toimesta.

5. Lehman Brothersin kaatuminen ei ollut syy kriisille, vaan seuraus siitä. Koko paska alkoi huonosta talouspolitiikasta, ks. subprime-kriisi ja fiat-rahateoria jne. tämän suhteen muut Hommalla osannevat kertoa paljon tarkemmin missä mennään

Lähteet:
[1] http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/30/nain-suomikin-voi-upota-euroopan-velkasuohon/20114402/12
[2] http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/93504-raju-vaite-kreikasta-8-miljardin-laina-humahtaakin-aseisiin
[3] http://euroetana.blogspot.com/2011/04/edistysta-eurostomaassa-harppuuna.html
[4] http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/24/nain-eu-vedattaa-suomea-velkatalkoissa/20115728/12
[5] http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/23/pankit-ovat-rahastaneet-kriisimaista-satoja-miljardeja/20114006/12

Kelatiini:
Mistä tässä PIIGS-kriisissä on kyse, ja miksi ERVV (EFSF) on selkeä puhallus, jolla 440 Mrd€ EMU-veronmaksajilta varastetaan lähinnä Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille. Suomen osuus näissä talkoissa on nyt 8 Mrd€ ja halutaan että se nostetaan 16 Mrd€:oon. Lisäksi tulee vastuita Suomelle myöhemmin lisää EVM:n ja EKP:n kautta.

2010 alussa, PIIGS-maiden (Portugal, Ireland, Italia, Greece, Spain) velkatilanne näytti seuraavalta [1]. Velat on tuosta vielä paisuneet, mutta nuolet, maiden nimet ja suhteet pysyneet samana:

(http://suomenkuvalehti.fi/s/files/Uutisen%20kuvat/kreikkakuvioISO.jpg)

Suurimmat luottotappiot siis on tulossa Saksan, Ranskan ja Britannian pankeille. Todellisuudessa ei tässä PIIGS-maita auteta, vaan kysymyksessä on salattu ja piilotettu pankkituki Keski-Euroopan pankeille. Tottakai Saksa ja Ranska painostaa Suomea, koska haluavat Suomen veronmaksajien osallistuvan 16 Mrd€:lla heidän omien pankkien pankkitukeen, ilman että saamme siitä mitään vastiketta. Sonera sentään aikoinaan osti miljardeilla (UMTS, 3G) ilmaa Saksasta, nyt ei saada mitään. Oikea tapa olisi pääomittaa pankkeja omistusta vastaan, jos ne tarvitsee pääoman vahvistusta. Pankkien nimiä [2] voi pongata seuraavasta kuvasta:

(http://imageshack.us/m/405/4604/0714029.jpg)

PIIGS-maiden ylivelkaantumista kuvaava kuva [3], on seuraava jossa bruttokansantuotetta ja maan velkaa verrattaan toisiinsa:

(http://static.seekingalpha.com/uploads/2010/5/11/98115-12736212724693-John-Lounsbury_origin.png)

Tuosta ja muutamista muista taustatiedoista, voi päätellä, että esimerkiksi Kreikalla, Portugalilla ja Irlannilla on niin suuret velat, etteivät ne koskaan niitä pysty maksamaan. Nyt pelataan vaan aikaa ja siirretään riskiä EMU-veronmaksajille.

EFSF (ERVV) on EU:n ja EMU:n ulkopuolinen pankki, jonka kautta aiotaan 440 Mrd€ noista velkakirjoista siirtää kahden vuoden aikana pankeilta EMU-veronmaksajille.Tämä piti tehdä näin, koska EU-perussopimuksen artiklat 122,123,125 ja 136 tekevät tämän tapaiset "bailaukset" eli velkasiirrot EU-maiden välillä laittomaksi.

Mikä pöyristyttävintä, niin vaikka noiden sijoitusten riskit ovat selkeästi toteutuneet, niin pankit ottavat silti niistä korkovoitot ja siirtävät vain jo toteutuneen riskin ja tulevat tappiot EMU-veronmaksajille

Ns. pysyvä vakausjärjestelmä, jossa "sijoittajien vastuu" on myös mukana, tulee vasta 2013, koska saksalaiset ja ranskalaiset pankit lobbasivat tällaisen lykkäysajan Angela Merkelille joka on yksi pääarkkitehtuureista ERVV/EFSF:n takana. Kahden vuoden aikana huijaus toteutetaan (turha heittää foliohattu-korttia, koska tuota mieltä ovat useat asiantuntijat myös ulkomailla)

J. Marttila asiasta kirjoitti [4] :
[4]http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/yhden_totuuden_maa_2510630.html


--- Lainaus ---Saksan liittokansleri Angela Merkel ajoi Ranskan tuella läpi siirtymäajan pankkien vastuun toteutumiseen. Taustalla vaikuttavat vaalit ja epävarmuus Saksan paikallispankkien todellisesta tilasta. Pankit lobbasivat itselleen rauhoitusajan, jotta ne ehtivät vaihtaa kriisimaiden roskalainat käteiseen ja siirtää riskit EKP:n kautta veronmaksajille.
--- Lainaus päättyy ---


Tuosta syystä Mari Kiviniemi sanoi ennen vaaleja "sijoittajien vastuusta" näin yksioikoisesti: "se ei ole vaan mahdollista nyt". Ja samasta syystä Jyrki Katainen paljasti, että vuonna 2013 sitten sijoittajien vastuu astuu mukaan. Vuonna 2013, EMU-veronmaksajat onkin sitten niitä "sijoittajia" koska silloin EFSF:n 440 Mrd€:n arvosta riskejä on siirretty veronmaksajille.

Käytännössä, EFSF:lle rahaa PIIGS-maille lainattavaksi antavat pankit eivät luota muihin kuin AAA-luottoluokituksen EMU-maihin. Suomi on yksi näistä viidestä parhaasta. Nuo viisi oikeasti AAA-maata näkyvät seuraavassa kaaviossa niinä, joissa on pienimmät riskit CDS-korkoina näkyvinä [5]:

(http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_KriisimaidenPiina.jpg)

Sen vuoksi Suomen osalle lankeava 16 Mrd€:n takuu tullaan käyttämään ensimmäisten joukossa. Kun velkasaneeraukset PIIGS-maihin tehdään, niin todennäköisesti yli 440 Mrd€ tulee kiistanalaiseksi lainoiksi jotka täytyy järjestellä. EFSF-lainoissa ei ole ns. senioriteettiä eli etuoikeutusta, joten esim. IMF-lainat pyritään järjestelemään ensin ja saamaan niistä jotain pääomia takaisin, sen jälkeen yksityispankkien lainat, ja vasta näiden jälkeen EFSF-lainat, joissa mm. Suomen 16 Mrd€ takuu on sitten kiinni. Todennäköistä on, että tämä 16 Mrd€ jää kaatuvilta PIIGS-mailta ensimmäisten joukossa kokonaan maksamatta, ja se siis merkitsee että Suomi takaajana joutuu maksamaan 16 Mrd€.

16.5. on kokous, josta Suomelta halutaan allekirjoitus em. kerrottuun 16 Mrd€:n takuuseen. Jo aiemmin, Suomi on sitoutunut 8 Mrd€:n takuuseen, mutta nyt tuo summa halutaan kaksinkertaistaa, koska B-EMU-maiden takuut ei kelpaa pankeille.

Informoikaa tuttavianne, kopioikaa teksti talteen ja protestoikaa, jotta näin ei käy. EFSF-ehtoihin pitää neuvotella ehtoja ja "sijoittajien vastuu" pitää saada mukaan heti nyt 2011 eikä vasta vuonna 2013 jolloin on jo myöhäistä.

Muutenkaan, Suomella ei olisi PIIGS-maista tappioita tulossa kuin pari miljardia, jos kaikki PIIGS-maat kaatuisivat, mutta haluaisivat että vakuutamme noi pari miljardia 16 Mrd€:lla.
Suomen osuus, minkä erheellisesti väitetään olevan 1.8%:ita kaikista vastuista, on ylimitoitettu vähintään viisinkertaisesti (5x) [8] siihen mitä Suomella on tällä hetkellä riskiä PIIGS-maissa. Todellisuudessa, kuten edelle perustelin, Suomen osuus on tuota 1.8%:ia suurempi koska Suomen takuut on arvokkaampia ja käyttökelpoisempia kuin B-EMU-maiden.

Suuri kuvio tässä kaikessa on se, mistä Timo Soini puhui; hedelmät ja lippikset. Etelän Hetelmien PIIGS-lippikset [6] halutaan väkisin mahduttaa Suomi-Neidon päähän. Käytännössä tämä tehdään niin, että Suomen velkaantumisastetta nostetaan reilusti lähemmäksi PIIGS-maita mm. tämän 16 Mrd€:n huijauksen avulla. PIIGS-lippis:

(http://img31.imageshack.us/i/piigs.png/)

Ja kun Suomi-neidolla on sitten PIIGS-lippis, sen voi kuvitella seuraavaan kuvaan [7] taustalla näkyviin lihavaunuihin, joita pankkiirit veitset kädessä odottavat teurastettavaksi. Kuvassa on myös kaksi pässiä narussa kiinni aidan takana. Angela Merkel talutti ne siihen ja sitoi aitaan kiinni. Jätän harjoitustehtäväksi miettiä ketkä ne pässit Suomesta ovat.

(http://thewapper.files.wordpress.com/2010/11/atvo-9-2-10-piigs.jpg)

Jos kuvittelee vähän positiivisemmin, kuvassa voisi olla Merkelin vieressä Timo Soini, joka pudistelee päätään ja sanoo: "ei toi vaan toimi".

Viittaukset:
[1]http://suomenkuvalehti.fi/s/files/Uutisen%20kuvat/kreikkakuvioISO.jpg

[2] http://pro.naurunappula.com/nn/1/683/221/s_tarjouksia-joista-ei-voi-kieltaytya_714029.jpg

[3] http://static.seekingalpha.com/uploads/2010/5/11/98115-12736212724693-John-Lounsbury_origin.png

[4] http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/yhden_totuuden_maa_2510630.html

[5] http://www.taloussanomat.fi/files/panorama_KriisimaidenPiina.jpg

[6] http://img31.imageshack.us/i/piigs.png/

[7] http://thewapper.files.wordpress.com/2010/11/atvo-9-2-10-piigs.jpg

[8] http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/24/nain-eu-vedattaa-suomea-velkatalkoissa/20115728/12

-----------------------

Kiitos tästä varsin informatiivisesta kirjoituksesta kuuluu tiede.fi palstan "noone":lle ja kannattaakin lukea ketjua pidemmälle osoitteessa: http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/mista-piigs-pankkituissa-ervv-efsf-suomen-osalta-kysymys-t50638.html

EDIT: Lisäsin boldauksia tärkeisiin kohtiin lopussa.

Artisan:
Näin yksinkertaisestihan tämä kusetus-ruletti toimii. Hullunkurista tässä vielä on se, että moni puhuu rahaston puolesta eurooppalaisen solidaarisuuden avulla, vaikka pankeillehan me tässä solidaarisia vain ollaan, ja vain yhteen suuntaan. Kreikkaa Portugalia ja Irlantia käyttävät röyhkeästi hyväkseen Euroopan suur-maat pelastaakseen omat pankkinsa, pakottamalla heitä menemättä velkasaneeraukseen, ja siten käyttämästä sitä ainoaa järkevää tapaa hoitaa heidän talouden tilaansa.
Eli käristetään etelän maita ja lypsetään pohjoisen maita, kunhan vain pankit selviytyvät tappioitta.

Mielenosoitus joka järjestettiin keskiviikoksi (oli toinen thread kylänraitti-osiossa) ei ollut kovin huomiota herättävä. Enemmänkin piknik puistossa eduskuntatalon edessä. Menestyisi ehkä paremmin, jos persujen ja vasemmiston puoluetoimistot nuorisojärjestöjä myöten kutsuisivat jäseniään ja täällä ja muualla internetissä kerättäisiin puolueaktiivittomia myös. Eli jos joku jolla on kontakteja voisi alkaa soittelemaan mahd. nopeasti?

Kitaransoittaja:
Selkeästi oli kerrottuna asia jota kansalle ei kerrottu, vaan kusetettiin.
Tämä otsikko kuuluisi etusivulle koska täälläkin näyttää (pieni) osa kuvittelevan että menisi noitten maitten kansoille sitä rahaa.

Veli Karimies:
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal/

Valitussa eduskunnassa vaalikonevastauksien perusteella 135 kansanedustajaa vastustaa pakettia ja 56 on sen puolesta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta