Kirjoittaja Aihe: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue  (Luettu 6461 kertaa)

Herbert

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 174
  • Liked: 3892
"Tuore HS-gallup kertoo häkellyttävän viestin: jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, perussuomalaiset nousisi suurimmaksi puolueeksi. Puolueen kannatus on vaaleihin verrattuna kasvanut peräti kaksi prosenttiyksikköä.

Kokoomuskin on lisännyt kannatustaan vaaleista, mutta Sdp:lle ja etenkin keskustalle kysely näyttää hupenevaa kannatusta. Perussuomalaiset on kerännyt kannatuskasvunsa juuri keskustalta ja Sdp:ltä, tässä järjestyksessä.

Haastattelujen tekoaika on huomattavan pitkä, yli kuukausi. Haastattelut aloitettiin pian vaalien jälkeen, ja viimeiset tehtiin viime viikon lopulla.

Haastattelujen aikaan politiikassa ehti tapahtua paljon: ensin näytti ilmeiseltä, että hallituksen muodostavat kolme suurinta puoluetta eli kokoomus, Sdp ja perussuomalaiset.

Sen jälkeen perussuomalaiset jäi omalla päätöksellään oppositioon. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen alkoi toteuttaa vaihtoehtoista suunnitelmaa, jossa yritetään kerätä mahdollisimman monta pientä puoluetta enemmistöhallituksen tilkkeeksi.

Kaiken aikaa otsikoissa on pyörinyt Portugalin ja muiden kriisiin ajautuneiden euromaiden tukeminen. Tukia vastustamalla perussuomalaiset sinetöi vaalivoittonsa. Kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti puolueen jäävän tämän takia oppositioon, sekin oli kannattajien mielestä oikea ratkaisu.

Puolueen jatkuvasta kasvusta osan selittänee myös ilmiö, jota kutsutaan voittajan vankkureihin hyppäämiseksi."

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Perussuomalaiset+on+nyt+suosituin+puolue/1135266427286

HS-gallupin mukaan puolueiden kannatus on seuraava:

Perussuomalaiset 21.2 %
Kokoomus 20.9 %
SDP 18.6 %
Keskusta 14.5 %
Vasemmistoliitto 7.8 %
Virheät 7.5 %
RKP 4.0 %
KD 3.9 %
Muut 1.6 %
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 04:53:23 kirjoittanut Herbert »
"The problem isn't that Johnny can't read. The problem isn't even that Johnny can't think. The problem is that Johnny doesn't know what thinking is; he confuses it with feeling."

Thomas Sowell

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 811
  • Liked: 2480
  • Normaali erilainen.
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #1 : 26.05.2011, 04:55:59 »
Vai on Kokoomus lisännyt kannatustaan. Niin aina...
Alepan kassahommiin on siis saatu lisää halpistyävoimaa Virosta, Somaliasta, (vitsi),  Venäjältä, ja mistä lie kehitysmaista.

Ai miksi sanon näin? Siksi, että kun intialainen laittomasti maassa oleva huiputtaja saa sosiaalipottinsa lisäksi Alepan takahuoneessa 300 euroa, ei hän voi mitään muuta tehdä kuin kannattaa Kokoomusta suurimpana, ihmeellisenä puolueena, joka kaiken tämän järjestää..hallelujaa........ :facepalm:  
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 05:06:01 kirjoittanut Marius »
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Kukko

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 994
  • Liked: 6567
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #2 : 26.05.2011, 05:08:41 »
Muuten, PS on tuon mukaan jo melkein 50% suurempi kuin Keskusta.   :o
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi ”vihapuheesta” tai jostakin tekaistusta ”rasismista”.
 -J. Sakari Hankamäki

mannym

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 620
  • Liked: 22881
  • et fabrum untolerant sensitivo
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #3 : 26.05.2011, 06:30:10 »
Tänään aamulla radiossa kerrottiin muiden puolueiden olevan tyytymättömiä stubbin toimintaan. Sillä Stub ajaa natomyönteistä kantaa työryhmässään, eli on hirttämässä kokoomusta kypärännyöreihin. Tätä vastustaa SDP ja Vasemmisto. Tuli vaan sellanen ajatus mieleen että nyt kun Katainen puoliväkisin väänsi portugali paketin läpi, niin kokeeko Stub voivansa tehdä saman nato:n kohdalla?
Odotan joulun tienoon galluppia sitten. Toivoakseni jo silloin Suomessa on uusi hallitus jne...
“I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned.”

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

“Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free.”

Rapsakka Rapu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 572
  • Liked: 156
  • Lisääntyy taas
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #4 : 26.05.2011, 06:55:17 »
Tämä on mainio kehityssuunta. Tässä vaiheessa voitaneen unohtaa se skenaario että persuja äänestäneet olisivat kokeneet vaalikrapulan ja tulleet järkiinsä sen seurauksena. Tai, että persuja äänestettiin vain hetken mielijohteesta.

Varmasti sekin vaikuttaa positiivisesti että median pyllytyksestä huolimatta persut saivat hyvän vaalituloksen. Se valoi uskoa siihen että persut pystyy haastamaan nykypolitiikan tehokkaasti, eikä ääni persuille menisi hukkaan.
Jos [youtubevideon] nimessä lukee 'matunainen' niin eihän sitä kukaan ei-rasisti katso

Tähtitoimittaja Mari Pudas (twiitti poistettu)

Tuhatkauno

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 494
  • Liked: 28
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #5 : 26.05.2011, 06:57:58 »
Muuten, PS on tuon mukaan jo melkein 50% suurempi kuin Keskusta.   :o

Iltalehden mukaan "SUURIN OSA SUOMALAISISTA äänestäisi nyt perussuomalaisia", eli kannatus on silloin pakko olla yli 50% :-)))) Hyvä ILTALEHTI :-)
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 06:59:53 kirjoittanut Tuhatkauno »
Ei haukku haavaa tee, ellei halol' päähän lyö.

Ville Niinistö: " Kysymys ei ole siitä, mikä on laitonta, vaan siitä mikä on soveliasta poliittiselle päättäjälle."

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 776
  • Liked: 12753
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #6 : 26.05.2011, 07:01:05 »
Muuten, PS on tuon mukaan jo melkein 50% suurempi kuin Keskusta.   :o

Mannerlaatat ovat tosiaan liikkeellä :)

Saa nähdä kauanko kepun kentän kantti kestää kiviriipan EU nöyrää hölmöliberaalia city - kepulaisuutta ja jyrkästi laskevaa kannatusta..
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

VirtuteEtArmis

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 242
  • Liked: 20
  • Si vis pacem, para bellum
    • Kirjoituksia uppoavasta Lännestä
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #7 : 26.05.2011, 07:20:49 »
seuraavia vaaleja odotellessa Jytky kasvaa reipasta vauhtia, en panisi pahatteeksi mikäli seuraavat vaalit olisivatkin ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Homma ja Scripta tavoittavat vain rajallisen joukon väkeä siitäkin huolimatta että rekisteröityneiden käyttäjien määrä on kasvanut pitkälti toista tuhatta, noin  27% arviolta. Tuollainen prosenttiluku olisi muuten komia lukema seuraavalle Jytkylle...

Haluan kiittää kaikkia toimittajia, jotka ovat tehneet parhaansa perussuomalaisten mainostamikseksi, aloititte pyyteettömän vaalityön ennen vaaleja ja jatkatte sitä entistä kiivaammmin. Nyt tietää pihtiputaan mummotkin asiasta, kun iltapäiväroskalehdet ja muut itseään laatujournalistisina sanomalehtinään jatkavat mainostamista.

Aikaisemmin ihmisten poliittinen muisti on ollut vain vuoden verran ja se tulee pikkuhiljaa kasvamaan internetin ansiosta (Homma, Scripta, NRA yms.). Ei kukaan muutaman vuoden päästä muista näitä Hakkaraisen sanoista revittyjä lööppejä mutta perussuomalaiset ovat varmasti muistissa.

Rokkibädin managerin sanoin, there is no bad publicity.

Pvessan vaaleja odotellessa Sauli voisi tehdä tosimiehen peliliikkeen ja ottaa kunnon pesäeron kansainvälisen sekoomuksen kätäisen ja stupidon linjaan alkamalla perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Tällöin Soini pääsisi keskittymään puolueensa johtamiseen.

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 811
  • Liked: 2480
  • Normaali erilainen.
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #8 : 26.05.2011, 07:45:50 »
Ja eikös olekin metkaa, että roskamedia ei enää voi tehdä mitään lopettaakseen mainostamisen, vaan sitä on pakko jatkaa.  :D

Enempää ei voi enää haukkua ja mustamaalata, mutta kun sekin juuri tuo vain sympatiaa ja pisteitä PS:lle, sitten pitäisi siis alkaa toinen tie, joka olisi myötäileminen ja kehuminen. Ja siitäkös varsinainen riemu syntyisi, ja laari kolisi kun media joutuisi ryömimään. Joten, syntyisi pattitilanne, joka sekin olisi vain pelkkää voittokulkua suomalaisille.

Tai ainahan voi yrittää olla hiljaa, mutta levikit ei taas sitä diggaisi.
Näin ollen median on jokatapauksessa pakko mainostaa PS:sia.

Joten Win-Win tilanne on pydessä.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 07:54:16 kirjoittanut Marius »
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Ystävä

  • Vieras
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #9 : 26.05.2011, 08:02:54 »
Tietääkö joku, että millainen PS:n asema on/tullee olemaan lähiaikoina Ay-liikkeissä? Yritin vähän googlata asiaa, mutta tietoa löytyi melko nihkeästi. Ainakin JHL:n ja Metalliliiton edustajiston vaalit ovat ensi vuonna. Perinteisestihän ammattiyhdistysliikkeet ovat tukeneet lähinnä demarien ja vassien ehdokkaita.

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #10 : 26.05.2011, 08:09:16 »
seuraavia vaaleja odotellessa Jytky kasvaa reipasta vauhtia, en panisi pahatteeksi mikäli seuraavat vaalit olisivatkin ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Mikä viittaisi siihen, että näin olisi käymässä? Paitsi tuore puolueiden kannatusgallup?

Enemmistöhallitus on syntymässä hyvää vauhtia ja se -tietenkin- ajaa juuri niitä asioita, joista perussuomalaisetkin ovat puhuneet. Ratkaisevinta on, pystyykö tuleva hallitus eduskunnan tuella parantamaan kylliksi perusturvaa ja työllisyyttä, jotta hallituspuolueet pystyvät osoittamaan "protestin" kanavoituneen heidän kauttaan todeksi. Jos hallitus onnistuu siinä, perussuomalaiset on seuraavissa vaaleissa korkeintaan neljänneksi suurin puolue.

Marius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 811
  • Liked: 2480
  • Normaali erilainen.
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #11 : 26.05.2011, 08:16:41 »
Uskotko itse, että tuleva häviäjien hallitus on aikomuksissa parantaa perusturvaa tai työllisyyttä, konkreettisesti?
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

IDA

  • Vieras
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #12 : 26.05.2011, 08:20:04 »
Tietääkö joku, että millainen PS:n asema on/tullee olemaan lähiaikoina Ay-liikkeissä? Yritin vähän googlata asiaa, mutta tietoa löytyi melko nihkeästi. Ainakin JHL:n ja Metalliliiton edustajiston vaalit ovat ensi vuonna. Perinteisestihän ammattiyhdistysliikkeet ovat tukeneet lähinnä demarien ja vassien ehdokkaita.

Siis aika huonot kai siinä mielessä, että menestyminen AY-liikkeen sisäisissä väännöissä vaatisi jonkinlaista organisoitumista. Muuten ilmeisesti olisivat ihan hyvätkin. Ainakin jostain lehdestä luin Matti Putkosen haastattelun, jossa hän veikkasi, että PS voisi hyvinkin ohittaa vasemmistoliiton SAK:ssa.

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 579
  • Liked: 6057
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #13 : 26.05.2011, 08:28:51 »
Enemmistöhallitus on syntymässä hyvää vauhtia ja se -tietenkin- ajaa juuri niitä asioita, joista perussuomalaisetkin ovat puhuneet.

Perussuomalaiset ja vanhat puolueet ovat puhuneet aivan eri tavalla esimerkiksi EU:sta ja maahanmuutosta. Jos Kataisen hallitus jatkaa mokutusta ja eurotusta, PS:n kannatus vain jatkaa nousemistaan. Tämä on varmaa.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 08:30:49 kirjoittanut Jaakko Sivonen »
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Maatiaisjuntitar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 444
  • Liked: 479
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #14 : 26.05.2011, 09:02:48 »
Äänestäjät ovat nyt keskimääräistä varmempia puoluekannastaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Yli puolet eri puolueiden äänestäjistä on erittäin varma kannastaan, selviää lehden TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.

Varmimpia olivat vasemmistoliiton, kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjät, ja epävarmimpia SDP:n ja vihreiden kannattajat.
Suurin osa suomalaisista äänestäisi nyt perussuomalaisia. Puolue nousi suurimmaksi jo viimeviikkoisessa kyselyssä, jonka teettivät useat maakuntalehdet yhdessä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052613785610_uu.shtml

LVirus

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 354
  • Liked: 2
  • 19% Suomen kansasta koki demokratian harhan
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #15 : 26.05.2011, 09:48:44 »
"You are doing it right" ?  ;D

Jiri voisi nyt koittaa saada oikeasti nostetta aikaiseksi Muutos 2011:sta (Mikäs on muuten uusi nimi? Muutos 2015 on aikas tyhmän kuuloinen ja kukaan ei ole kuullut Muutoksesta ..)
"Kun Lontoo tai Varisuo alkaa pikkuhiljaa uusien asukkaiden myötä muuttumaan Afrikaksi tai Lähi-idäksi, sitä kutsutaan kansainvälistymiseksi, mutta kun valkoihoinen länsimaalainen menee Afrikkaan tai Lähi-itään ja alkaa muuttamaan sitä eurooppalaiseksi, sitä kutsutaan kolonialismiksi." - KalleK

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #16 : 26.05.2011, 09:54:56 »
Uskotko itse, että tuleva häviäjien hallitus on aikomuksissa parantaa perusturvaa tai työllisyyttä, konkreettisesti?

Niiden on pakko, jos aikovat toimia koko vaalikauden ajan.

Maatiaisjuntitar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 444
  • Liked: 479
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #17 : 26.05.2011, 10:00:03 »
Uskotko itse, että tuleva häviäjien hallitus on aikomuksissa parantaa perusturvaa tai työllisyyttä, konkreettisesti?

Näennäisesti ainakin varmaan ja ehkä jopa ihan oikeastikin. Tosin epäilen, että kansaa sumutetaan antamalla samoille ihmisille toisalla ja leikkaamalla toisaalla. Huomionarvoista on kuitenkin se, mistä se raha sitten otetaan. Sitä ei oteta suurituloisilta, se on satavarma asia.
Jotenkin tuntuu siltä, että tulossa on veret seisauttava vaaliohjelma, jossa varmaa on vain se, että normikansalaisella ei tule menemään hyvin.
Perussuomalaisten pitääkin tutkia tarkkaan ja kertoa kansalle, miten heitä pilkataan.

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #18 : 26.05.2011, 10:01:05 »
Näennäisesti ainakin varmaan ja ehkä jopa ihan oikeastikin. Tosin epäilen, että kansaa sumutetaan antamalla samoille ihmisille toisalla ja leikkaamalla toisaalla.

Näinhän aina tehdään, jos jaettava rahamäärä ei kasva.

Maatiaisjuntitar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 444
  • Liked: 479
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #19 : 26.05.2011, 10:04:58 »
Näennäisesti ainakin varmaan ja ehkä jopa ihan oikeastikin. Tosin epäilen, että kansaa sumutetaan antamalla samoille ihmisille toisalla ja leikkaamalla toisaalla.

Näinhän aina tehdään, jos jaettava rahamäärä ei kasva.

Tarkoitin, että sekä korotus, että leikkaus kohdistuvat samaan ihmiseen, jolloin tuloksena on +- 0 tai jopa tilanteen huonontuminen.
Tarkoititko, että aina tehdään näin?

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #20 : 26.05.2011, 10:15:59 »
Tarkoitin, että sekä korotus, että leikkaus kohdistuvat samaan ihmiseen, jolloin tuloksena on +- 0 tai jopa tilanteen huonontuminen.
Tarkoititko, että aina tehdään näin?

Näinkin tehdään, kun katsotaan kokonaisuutta vähän laajemmin. Aina kun palkkoja nostetaan, hinnatkin nousevat. Jokin etuus saattaa nousta, mutta samalla korotus vaikuttaakin jonkin toisen etuuden määrään.

Verotuksesta nyt puhumattakaan...

retired

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 863
  • Liked: 40
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #21 : 26.05.2011, 14:23:47 »
Tarkoitin, että sekä korotus, että leikkaus kohdistuvat samaan ihmiseen, jolloin tuloksena on +- 0 tai jopa tilanteen huonontuminen.
Tarkoititko, että aina tehdään näin?

Näinkin tehdään, kun katsotaan kokonaisuutta vähän laajemmin. Aina kun palkkoja nostetaan, hinnatkin nousevat. Jokin etuus saattaa nousta, mutta samalla korotus vaikuttaakin jonkin toisen etuuden määrään.

Verotuksesta nyt puhumattakaan...

Jos perusturvan korotuksella tarkoitetaan peruspäivärahan korotusta, niin sehän leikataan sitten toimeentulotuesta, ellei myös sitä saateta vastaamaan tämän päivän elämiseen tarvittavaa tasoa. Toimeentulotuki on viimeisen 20 vuoden aikana jäänyt 40% yleisestä palkkakehityksestä ja näin ollen myös inflaatiokehityksestä ja sen vaikutuksista elinkustannuksiin.

Kukko

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 994
  • Liked: 6567
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #22 : 26.05.2011, 14:34:20 »
Iltalehden mukaan "SUURIN OSA SUOMALAISISTA äänestäisi nyt perussuomalaisia",

Ei herranjestas, ja vieläkin se siellä seisoo jo yhdeksättä tuntia. Kyllä niillä on oikeasti jotain vikaa tekstin sisällön ymmärtämisessä.
Sananvapautta ei nähdä Euroopan unionissa enää kansalaisten suojautumiskeinona hallintoa vastaan, vaan sen käyttäminen nähdään rikoksena, joka antaa viranomaisille aseet kansalaisten syyttämiseksi ”vihapuheesta” tai jostakin tekaistusta ”rasismista”.
 -J. Sakari Hankamäki

antero_heikkila

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 373
  • Liked: 3
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #23 : 26.05.2011, 14:38:39 »
Jos perusturvan korotuksella tarkoitetaan peruspäivärahan korotusta, niin sehän leikataan sitten toimeentulotuesta, ellei myös sitä saateta vastaamaan tämän päivän elämiseen tarvittavaa tasoa. Toimeentulotuki on viimeisen 20 vuoden aikana jäänyt 40% yleisestä palkkakehityksestä ja näin ollen myös inflaatiokehityksestä ja sen vaikutuksista elinkustannuksiin.

Minulle perusturva tarkoittaa myös sitä, että pääseekö terveyskeskukseen suht helposti silloin kun tarve on, onko penskoille päivähoitoa tarjolla, mitä köyhä ihminen vähillä euroillaan saa kaupasta jne jne.

Perusturva ei ole pelkkää rahan jakamista kaikenlaisten tukien nimillä, vaikka sitäkin valitettavasti tarvitaan.

Sivusta seuraaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 899
  • Liked: 222
Pari Hesarin juttua Soinista vuodelta 2007
« Vastaus #24 : 26.05.2011, 23:08:58 »
En keksinyt tälle muutakaan paikkaa, niin lisäsin tähän ketjuun.

Erilaisia uutisia selatessa sattui eteen pari linkkiä Hesarin laajemmasta jutusta kesäkuun lopulta 2007, eli edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Aika hyvin piti kutinsa Soinin jutut.

Lainaus
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pyrkii saamaan puolueensa kannatuksen noin kymmenen prosentin tasolle. Tuon tavoitteen saavuttamiseksi hän haluaa puolueestaan ammattilaisemman puoluejohtoa myöten.

Viime vaalien voittajiin kuuluva puoluejohtaja uskoo saavuttavansa oppositiossa henkisen markkinajohtajuuden demareilta.

Itsevarma puoluejohtaja kehottaa keskustaa varomaan häntä itseään. Hän aikoo nousta oman linjan kautta opposition johtajaksi ohi Sdp:n ja Eero Heinäluoman. Operaatio alkaa syksyllä.

Soini surkuttelee demareita, jotka ovat hänen mukaansa menettäneet otteensa duunareihin. Juuri demareilta Soini aikoo napata opposition henkisen markkinajohtajuuden.

"Jossakin vaiheessa ihmiset pottuuntuvat tähän porvarihallitukseen. Kun tämä vaihe tulee, jonkun pitää pystyä konkretisoimaan, mitä pitää tehdä."

"Väitän, että markkinajohtajuus ratkaistaan minun ja demarien välillä."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Timo+Soini+uskoo+olevansa+pian+opposition+todellinen+johtaja/1135228267290

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kepun+kannattaa+olla+huolissaan+minusta/1135228267510


Alfresco

  • Vieras
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #25 : 26.05.2011, 23:24:09 »
seuraavia vaaleja odotellessa Jytky kasvaa reipasta vauhtia, en panisi pahatteeksi mikäli seuraavat vaalit olisivatkin ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Persujen kannatus nousee mutta epäselväksi jää miten se realisoituu arkipolitiikassa kun lillutaan oppositiossa. Noh, vielä on mahdollisuus, että hallitusta ei tule nykyisellä neuvottelulla ja homma alkaa uudestaan tai tulee uusintavaalit. Portugali on nyt siivottu pois alta joten persut voisi periaatteessa osallistua hallitusneuvotteluihin ellei Soini maalaa uudestaan persuja nurkkan jollain hölmöilyllä.

Soinin oppositiosekoilu ja vastuun pakeneminen oli kuitenkin sen verran tökerö temppu etten tiedä äänestäisinkö persuja enää toisella kierroksella jos sellainen tulisi. Mitä hyötyä olisi äänestää persuja jos puolue pakenee oppositioon heti kun pikkasen tuulee?
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011, 23:26:23 kirjoittanut Alfresco »

TheJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 943
  • Liked: 1195
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #26 : 26.05.2011, 23:28:52 »
seuraavia vaaleja odotellessa Jytky kasvaa reipasta vauhtia, en panisi pahatteeksi mikäli seuraavat vaalit olisivatkin ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Persujen kannatus nousee mutta epäselväksi jää miten se realisoituu arkipolitiikassa kun lillutaan oppositiossa. Noh, vielä on mahdollisuus, että hallitusta ei tule nykyisellä neuvottelulla ja homma alkaa uudestaan tai tulee uusintavaalit. Portugali on nyt siivottu pois alta joten persut voisi periaatteessa osallistua hallitusneuvotteluihin ellei Soini maalaa uudestaan persuja nurkkan jollain hölmöilyllä.

Nähdäkseni Soini ei tule koskaan hyväksymään EVMää, EU-liittovaltiokehitystä ja tuskin hyväksyy "Suomi on EUn jäsen"-perustuslakikirjausta.

Kokoomus taas ei näistä luovu vaikka tippuisi ydinpommi päähän.

Eli joo, kunhan se Käteinen saadaan sekoilemasta pois.

Almost human

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 674
  • Liked: 278
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #27 : 26.05.2011, 23:32:38 »


Soinin oppositiosekoilu ja vastuun pakeneminen oli kuitenkin sen verran tökerö temppu etten tiedä äänestäisinkö persuja enää toisella kierroksella jos sellainen tulisi. Mitä hyötyä olisi äänestää persuja jos puolue pakenee oppositioon heti kun pikkasen tuulee?


Portugalin miljardi on ohitettu, seuraavaksi 17 miljardin kakku... Ja tämä pitäisi "vastuullisesti" ottaa meidän piikkiin? Mitä suurempi valtionvelka, sen parempi?
En ole ikinä pitänyt tätä faktoista keskustelemista mielenkiintoista. Faktat kun ei keskustelemalla muutu.
-Dan Koivulaakso

Portaat vievät sinne suuntaan minne niitä kävelee
-Saara Huttunen

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 755
  • Liked: 4632
Vs: 2011-05-26 HS: Perussuomalaiset on nyt suosituin puolue
« Vastaus #28 : 26.05.2011, 23:49:02 »
Jiri voisi nyt koittaa saada oikeasti nostetta aikaiseksi Muutos 2011:sta (Mikäs on muuten uusi nimi? Muutos 2015 on aikas tyhmän kuuloinen ja kukaan ei ole kuullut Muutoksesta ..)

Olisiko Puutos 2011 kun äänestäjät jäivät puuttumaan? :)

Pikkupuolueiden vaaliväittelyssä tuntui että näitä pikkupuolueita oli turhan paljon, Vapauspuolue, Itsenäisyyspuolue, Muutos, eikö kannattaisi liittyä yhteen tai ainakin lähteä vaaleihin yhteisellä listalla vaaliliitossa?

Tagit: