Seuraavassa on muutamia lainauksia kahdesta eri lähteestä. Niistä käy jossakin määrin ilmi yksi periaatteellinen ero kristinuskon ja islamin välillä.
Lainaus Wikipediasta:
"Islam oli jo syntymästään asti valtiollinen uskonto. Vastaavasti varhainen kristinusko syntyi poliittisen vallan ulkopuolella, jopa vainottuna. Tämän vuoksi islamin ja valtion eroa ei voi juuri ajatella.[5] Islam on sekä yhteisöllinen että yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Nykyaikana vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisissa maissa, kuten Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa, islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa. Näiden lisäksi löytyy maallisia valtioita, kuten Turkki, joissa uskonto ja valtio ovat erotettu toisistaan."
Lainauksia Raamatusta:
"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. 26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, 27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja."
"Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki."
Koska islam on "valtiollinen uskonto", sen edustajat pyrkivät saamaan valtiollista vaikutusvaltaa. Kun islamin kannatus ylittää tietyn rajan, siitä alkaa tulla valtion hallitseva periaate. Tällainen on käytäntö Iranissa ja oli Talebanien hallitsemassa Afganistanissa. Turkin tyyppiset valtiot, joissa kansasta yli 90% on islamilaisia, mutta joissa valtio on silti erotettu islamista, ovat kyseenalaisia tapauksia. Olihan myös Iran tämän tyyppinen valtio shaahin aikaan.
Islamilaisenemmistöisten maiden hallinnossa tapahtui maallistumista 1920-luvulla, jolloin länsimaiset aatteet ja taloudellinen vaikutusvalta levisivät Lähi-Idässä. Näihin aikoihin Kemal Atatürk organisoi Turkkiin maallisen järjestelmän, jossa uskonoppineiden vaikutusvaltaa rajattiin. Samanlaista kehitystä tapahtui myös eräissä muissa alueen maissa.
Islamin puhdasoppinen suuntaus pyrkii palauttamaan uskonnollisen vallan Turkkiin sekä muihin maihin, jotka islamin heikkouden vuosina pääsivät maallistumaan. Eräissä islamilaisissa maissa onkin tapahtunut aatteiden tiukentumista "vapaamieliseen" 1960-lukuun verrattuna. Libanonin pääkaupunki Beirut oli 1970-luvun alkuun asti suosittu turistipaikka länsimaisine yökerhoineen ja huvituksineen. Mutta ei ole enää. Teheraniin ei myöskään enää lähdetä rennolle turistimatkalle huvittelemaan. Nähtäväksi jää, johtaako islamistien vaikutusvallan kasvu myös Turkin ja Egyptin sekä muiden maltillisten islamilaisten maiden muuttumiseen todellisiksi islamilaisiksi maiksi. Algeria oli jo muuttumassa tällaiseksi, mutta muutos estettiin sotilasvalalla. Sotilaatko ovat viimeinen tekijä, joka pitää maat pois ääri-islamilaisten otteesta. Asetelma on nurinkurinen, sillä demokratian vahvistuminen näissä maissa johtaa demokraattisiin vaaleihin, joiden seurauksena valtaan nousee islamilainen diktatuuri.
Maat, joiden asukkaiden enemmistö on kristittyjä, voivat olla vapaamielisiä ja moniarvoisia. Niiden valtiollinen järjestelmä voi olla maallinen, eikä uskonnosta aiheudu paineita järjestelmän muuttamiseksi totaalisen kristillisen diktatuurin suuntaan. Tämä johtuu siitä, että kristinusko ei ole luonteeltaan valtiolliseen diktatuuriin pyrkivä uskonto, mikä käy ilmi edellä esitetyistä lainauksista. Islam sen sijaan on uskonto, jonka tavoitteena on islamilainen yhteiskunta, jossa uskonto hallitsee kaikkea.
Ns. maltillinen islam taitaa siis olla vain välivaihe niin kauan kun islamilaisia ei ole tarpeeksi islamilainen totalitarismin pystyttämiseksi johonkin maahan - tai niin kauan, kun kenraalit vielä jarruttelevat muutosta.
