UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)  (Luettu 4471874 kertaa)

M13

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 866
  • Liked: 696
Syntymättömän lapsen tappaminen ei nykyisellään ole murha, valitettavasti.
Näin lasketaan yksittäistapauksia

"Politics is the art of looking for trouble, finding it everywhere, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedies."
 Ernest Benn

Oppilas

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 92
  • Liked: 160
Syntymättömän lapsen tappaminen ei nykyisellään ole murha, valitettavasti.

Nykyään rikosnimike on törkeä laiton raskauden keskeyttäminen.

Rangaistus törkeästä laittomasta raskauden keskeyttämisestä on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Yrityskin on rangaistava.

Lakiin johtaneen hallituksen esityksen mukaan rangaistusuhan ensisijaisia kohteita ovat lääkärinkoulutusta vailla olevat puoskarit, joiden tekemä raskauden keskeyttäminen on omiaan vaarantamaan naisen terveyttä.

Törkeäksi laittomaksi raskauden keskeyttämiseksi hallituksen esityksessä katsotaan myös naisen tahdon vastainen keskeytys esimerkiksi silloin, kun joku pahoinpitelee naisen nimenomaisena tarkoituksenaan saada raskaus keskeytymään.
Hallituksen esitys (HE 156/2008).

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 994
  • Liked: 5890
Tappelu Lappeenrannan keskustassa.

Lainaus
La 15.6.2019 puolen yön aikaan Lappeenrannan keskustassa oli tappelu johon epäillään syyllistyneen ainakin kahden paikkakuntalaisen miehen joista toinen on noin 18 vuotias suomalainen ja toinen noin 45 v ulkomaalainen.

Tappelua oli edeltänyt ulkomaalaisen henkilön käytössä olleen henkilöauton tuulilasin rikkominen. Läheisen ravintolan järjestyksenvalvoja oli ennen poliisin saapumista ehtinyt tilanteeseen ja saanut tappelun loppumaan. Tapahtuman yhteydessä useampia paikalla olleita on yrittänyt rauhoitella miesten välistä tappelua ja heistä ainakin neljä henkilö saanut jonkinasteisia vammoja.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/etela-karjalan_poliisilla_erittain_kiireinen_viikonvaihde_81477
Korpikuusen kannon alla on Tuukan kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja Tuukalla pehmoinen olo.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 994
  • Liked: 5890
Lainaus
Kaakkois-Suomen rajavartioston rikosasioita ja ajokuntoisuuden valvonta

Kahden Saksan kansalaisen, mies- ja naishenkilön, epäillään syyllistyneen lievään valtionrajarikokseen Rautjärvellä 16.6. Paikallinen asukas ilmoitti rajavyöhykkeellä liikkuneista henkilöistä Kaakkois-Suomen rajavartiostolle. Ilmoituksen perusteella rajavyöhykkeellä luvattomasti liikkuneet henkilöt saatiin tavoitettua ja tunnistettua. Henkilöille kirjoitettiin sakot lievästä valtionrajarikoksesta. Kaakkois-Suomen rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhykkeellä liikkuminen ja oleskelu on luvanvaraista.

Georgialaisen mieshenkilön epäillään syyllistyneen maahantulokiellon rikkomiseen Imatran rajanylityspaikalla 16.6. Maahan saapuvan rajatarkastuksen yhteydessä henkilöllä havaittiin Saksan määräämä maahantulokielto Schengen-alueelle. Vastaavasti moldovalaisen mieshenkilön epäillään syyllistyneen maahantulokiellon rikkomiseen Nuijamaan rajanylityspaikalla 15.6. Rajatarkastuksen yhteydessä henkilöllä havaittiin Romanian määräämä Schengen-aluetta koskeva maahantulokielto. Maahantulokiellon rikkomisesta on seurauksena sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.

Nuijamaan rajanylityspaikalla epäillään kahden venäläisen mieshenkilön syyllistyneen 16.6. vaarallisen esineen hallussapitoon. Toisen henkilön hallusta löydettiin maastalähtötarkastuksessa stiletti ja toisen hallusta sähkölamautin. 10.6. Vaalimaan rajanylityspaikalla epäillään venäläisen mieshenkilön syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon. Hänen hallustaan löydettiin maahantulotarkastuksessa sähkölamautin.
https://www.raja.fi/tietoa/tiedotteet/1/0/kaakkois-suomen_rajavartioston_rikosasioita_ja_ajokuntoisuuden_valvonta_77850
Korpikuusen kannon alla on Tuukan kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja Tuukalla pehmoinen olo.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 994
  • Liked: 5890
Lainaus
Poliisi tutkii yökerhossa Helsingissä tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä ja tavoittelee kokovalkoiseen asuun pukeutunutta naista todistajaksi

25.06.2019 klo 10.40 Helsinki

Helsingin poliisi tutkii lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä. Epäilty rikos tapahtui osoitteessa Kaivokatu 12 sijaitsevan yökerhon tanssilattialla aamukolmen maissa 23.6.2019. Poliisi on pidättänyt rikoksesta epäillyn, mutta tavoittelee tilanteessa ollutta naista todistajaksi.

Poliisille kerrotun mukaan nainen oli pukeutunut kokovalkoiseen asuun. Häntä ei epäillä mistään rikoksesta.

– Kyseisen todistajan kuuleminen saattaa edesauttaa merkittävästi jutun tutkintaa. Pyydämme, että hän ottaa pikimmiten yhteyttä poliisiin, vetoaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisilaitokselta.

Nainen voi ottaa yhteyttä poliisiin sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 417 931. Myös muut henkilöt, joilla on havaintoja tai vihjeitä tutkittavaan rikokseen liittyen, voivat ilmoittaa tietonsa samoja kanavia pitkin.

Rikoksesta epäilty on noin 30-vuotias irakilainen mies, joka oli tapahtumahetkellä pukeutunut niin ikään valkoisiin vaatteisiin. Rikoksen uhri on pari vuotta vanhempi suomalainen mies. Poliisi epäilee, että epäilty löi uhria tuopilla pään alueelle ja aiheutti siten uhrille sairaalahoitoa vaativat vammat. Epäilty poistui ravintolasta tapahtuman jälkeen, mutta hänet saatiin kiinni lähistöltä.

– Poliisi ei tiedota tutkinnan tässä vaiheessa tarkempia yksityiskohtia tapahtuneesta, koska julkisuudessa olevat tiedot saattaisivat vaikuttaa asianosaisten muistikuviin ja kertomuksiin, Enqvist toteaa.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/poliisi_tutkii_yokerhossa_helsingissa_tapahtunutta_torkeaa_pahoinpitelya_ja_tavoittelee_kokovalkoiseen_asuun_pukeutunutta_naista_todistajaksi_81725

Helsingin Sanomat ja Iltalehti jättävät kertomatta tekijän olevan irakilainen. Iltasanomista juttua ei löydy toistaiseksi ollenkaan.
« Viimeksi muokattu: 25.06.2019, 11:58:26 kirjoittanut Riukulehto »
Korpikuusen kannon alla on Tuukan kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja Tuukalla pehmoinen olo.

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 142
  • Liked: 6002
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
Maikkari kertoo jo etusivun otsikossaan, että kyseessä on irakilaistaustainen tekijä.

https://mtvgo.fi/dL7Pi6U

Osoite Kaivokatu 12 taas kertoo että kyseessä oleva yökerho on Milliklubi (tuossa osoitteessa ei ole vaihtoehtoja) joka on melko kauan (ainakin omasta mielestäni) saanut olla rauhassa irakilaisilta. Toki siellä on ollut turisteja, mutta muuten siellä on voinut käydä. Monikultturistit ovat ulvoneet siitä että paikan vakiopoke ei ole halunnut päästää sisään lähi-itäläisiä. Ehkä ovat saaneet nyt tahtonsa läpi, jos siellä kerran irakilainen on hillunut.

Lainaus
Kolmekymppistä irakilaismiestä epäillään toisen miehen pahoinpitelystä yökerhossa – poliisi etsii valkoiseen asuun pukeutunutta naista todistajaksi

Helsingin poliisi etsii kokovalkoiseen asuun pukeutunutta naista todistajaksi Helsingissä tapahtuneeseen yökerhopahoinpitelyyn.

Poliisi epäilee, että noin 30-vuotias irakilaismies pahoinpiteli hieman vanhempaa suomalaismiestä lyömällä tätä tuopilla päähän aiheuttaen sairaalahoitoa vaativat vammat.

Epäilty teko tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Helsingissä Kaivokatu 12:ta sijaitsevassa yökerhossa aamukolmen aikaan.

Epäilty poistui yökerhosta, mutta poliisi tavoitti hänet lähistöltä, ja mies pidätettiin.

...

Lainaus näkyviin.
« Viimeksi muokattu: 25.06.2019, 20:23:47 kirjoittanut Alaric »
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 270
  • Liked: 11382
Tania Hocine Mohamed

Päivityksenä:
Lainaus
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 27-vuotiaan irakilaismiehen kahdesta raiskauksesta kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Rikokset sattuivat viime joulukuussa ja maaliskuussa. Yhteistä niille on, että ne sattuivat yöllä tai aamun pikkutunteina. Naiset olivat poistuneet päihtyneenä ravintolasta.

Lainaus
Erikseen tehtynä kummastakin rikoksesta tulisi antaa kahden vuoden vankeusrangaistus. Nyt niistä molemmista yhteinen vankeusrangaistus on kolme vuotta.

Mohamed vastusti vangitsemista. Hän vetosi perheeseensä, joka kaipaa hänen läsnäoloaan ja hän vetosi vaimoonsa joka oli raskaana ja tarvitsi tuomitun mukaan apua.

(...)
Mohamed tuomittiin myös rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta. Hänellä oli hallussaan pieni määrä hasista ja amfetamiinia.
(..)
Syyttäjä vaati Mohamedin pitämistä vangittuna karttamisvaaran vuoksi. Hän on turvapaikanhakija ja saanut kielteisen päätöksen hakemukseensa.

Aamulehden tiedon mukaan Mohamed on sama henkilö, joka karkotettiin Tanskasta muutama vuosi sitten. Tanskassa hän oli raiskannut 17-vuotiaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/79f6ec3a-98c7-47b6-845e-44acc2c95938
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Toni R Jyväskylästä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 779
  • Liked: 6240
  • Minä olen kaapumies!
^

Lainaus
Mies tuomittiin raiskauksesta ja karkotettiin Tanskasta, haki Suomesta turvapaikkaa ja on taas epäiltynä raiskauksista – Migri kertoo, miten tämä on mahdollista

...

Mies määrättiin tuolloin karkotettavaksi ja 12 vuoden maahantulokieltoon. Suomen poliisin tietojen mukaan karkotus olisi pantu toimeen ja miehellä olisi ollut maahantulokielto Schengen-alueelle.

Aamulehden tietojen mukaan mies on hakenut Suomesta turvapaikkaa, mutta tarkkaa tietoa siitä, milloin hän on saapunut Suomeen, ei ole.

Iltalehti kysyi Maahanmuuttovirastosta, miten on mahdollista, että mies on päässyt turvapaikanhakijana Suomeen.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Revon mukaan henkilön on helppo päästä Suomeen, jos häntä ei ole fyysisesti karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle eli jos karkotuspäätöstä ei ole pantu toimeen.

– Jos henkilöä ei ole karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle, hän voi liikkua Euroopassa ja tehdä turvapaikkahakemuksen, kun sisärajatarkastuksia ei ole.

Repo muistuttaa, että Suomen on käsiteltävä turvapaikkahakemus, ellei joku muu valtio ole velvollinen sitä käsittelemään. Periaatteessa turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU:n jäsenvaltiossa, johon turvapaikan hakija on ensimmäisenä tullut.

– Jos henkilö on jo karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle ja siitä huolimatta onnistunut jotenkin pääsemään suoraan Suomeen, silloin aiemmin poistopäätöksen tehnyt ja sen täytäntöön pannut valtio ei enää ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Repo sanoo.

Jos mikään muu valtio ei ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Suomen on siis käsiteltävä hakemus, vaikka kävisikin ilmi, että henkilö on saanut karkotuspäätöksen toisesta EU-maasta tai jopa koko Schengen-alueelta. Aiemmalla karkotuksella voi silti olla vaikutusta turvapaikkapäätöksen lopputulokseen.

...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c0e437f9-8c7c-41b7-a148-65e962093a06

 :facepalm: x 1000000

rooster

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 552
  • Liked: 2166
^^ Ei varmaan tarvitse odottaa lakiin kirjausta, että tuollaisissa tapauksissa läväytettäisiin aina automaattihylsy heti ja ilman mahdollisuutta valittaa.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 138
  • Liked: 41519
  • Kuninkaallinen jylhyys vaaravyöhykkeessä
^ Lyön kohtalaisen vedon siitä, että tuokin kultamuna tuli jäädäkseen.
"Suomesta on tullut jappastelun ja vatuloinnin suurvalta."

 - Perttu Kauppinen, IL

Tomatoface

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 975
  • Liked: 4180
  • to the maximam!
Älkääs nyt :flowerhat:. Miesparka on takuuvarmasti hirrvittävässä kuolemanvaarassa jos palaa Irakiin ja nyt myös Manseen! Tälle on äkkiä saatava penthouse Kalasatamasta täydellä huonepalvelulla koska ihmisoikeudet :roll:. And I can prove it!
O tempora, o mores!

2nd_generation_refugee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 737
  • Liked: 518
Älkääs nyt :flowerhat:. Miesparka on takuuvarmasti hirrvittävässä kuolemanvaarassa jos palaa Irakiin ja nyt myös Manseen! Tälle on äkkiä saatava penthouse Kalasatamasta täydellä huonepalvelulla koska ihmisoikeudet :roll:. And I can prove it!
Unohdit Kansainväliset sopimukset
"Suomalaisuus on hyvä kulttuuri suomalaisille"
Ei evakko vaan Karjalan pakolainen, vrt. Palestiinian pakolainen.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 994
  • Liked: 5890
Lainaus
Luvaton rajanylitys Venäjältä Suomeen Karjalan Pyhäjärvellä 1.7.2019

Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti kiinni kumiveneellä liikkuneen venäläisen naisen Pyhäjärvellä aamuyöllä 1.7.2019. Suoritetussa puhalluskokeessa 0.79mg/l tuloksen antaneella naisella ei ollut esittää todistusta henkilöllisyydestään. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii tapahtumaa epäiltynä valtionrajarikoksena sekä vesiliikennejuopumuksena.

Tapahtumaan liittyen on oltu yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun. Henkilö tullaan käännyttämään Venäjälle.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto kiittää paikallisia asukkaita tapahtumaan liittyvistä havainnoista.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto kehottaa erityiseen tarkkaavaisuuteen vesialueella liikkuessa ja rajavyöhykeluvalla liikkuvia huomioimaan lupaehtoihin sisältyvät liikkumisrajoitukset.
https://www.raja.fi/tietoa/tiedotteet/1/0/luvaton_rajanylitys_venajalta_suomeen_karjalan_pyhajarvella_1_7_2019_77976
Korpikuusen kannon alla on Tuukan kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja Tuukalla pehmoinen olo.

Random Walker

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 98
  • Liked: 492
Taitaa olla Muhmed al Esboo asialla. Tuomio törkeän alhainen ja perustelu surkeat.
 
Syytetty tuomittiin 80 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänen pitää maksaa uhrille tuhat euroa kipukorvauksia sekä muita pienempiä korvauksia.

Käräjäoikeus otti tuomiota mitatessaan huomioon syytetyn nuoren iän.

”Tämän vuoksi tuomittava vankeusrangaistus voi olla melko lyhyt. Estettä tuomita vankeusrangaistus ehdollisena ei ole.”

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006160961.html

Syyttäjä ei vaatinut rangaistusta ryöstöstä, mikä on ilmeinen virkavirhe. Tavaraa anastettiin ja ja väkivaltaa käytettiin.

"Poliisi tutki tapausta myös ryöstönä. Uhrikin kertoi oikeudessa, että häneltä anastettiin tilanteessa ainakin kaksi juuri ostettua tupakka-askia. Myös muut miehen ostoksista, siis patonki ja margariinirasia, jäivät kadoksiin."

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 480
  • Liked: 13471

^

Lisäksi teko provosoitiin ja hankkiuduttiin tilanteeseen (uhri eristettynä avusta) jossa käytettiin mukana ollutta asetta (ei esim työkalu johonkin käyttöön).

Yhteiskunta maksaa sakot itselleen, valtionkonttori tarjoaa 30% tuomituista korvauksista koska pikku muhmedilla ei nyt satu olemaan (virallista) rahaa.

Täysin käsittämätön tuomio.
God save the queen The fascist regime

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 257
  • Liked: 12053
^

Lainaus
Mies tuomittiin raiskauksesta ja karkotettiin Tanskasta, haki Suomesta turvapaikkaa ja on taas epäiltynä raiskauksista – Migri kertoo, miten tämä on mahdollista

...

Mies määrättiin tuolloin karkotettavaksi ja 12 vuoden maahantulokieltoon. Suomen poliisin tietojen mukaan karkotus olisi pantu toimeen ja miehellä olisi ollut maahantulokielto Schengen-alueelle.

Aamulehden tietojen mukaan mies on hakenut Suomesta turvapaikkaa, mutta tarkkaa tietoa siitä, milloin hän on saapunut Suomeen, ei ole.

Iltalehti kysyi Maahanmuuttovirastosta, miten on mahdollista, että mies on päässyt turvapaikanhakijana Suomeen.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Revon mukaan henkilön on helppo päästä Suomeen, jos häntä ei ole fyysisesti karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle eli jos karkotuspäätöstä ei ole pantu toimeen.

– Jos henkilöä ei ole karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle, hän voi liikkua Euroopassa ja tehdä turvapaikkahakemuksen, kun sisärajatarkastuksia ei ole.

Repo muistuttaa, että Suomen on käsiteltävä turvapaikkahakemus, ellei joku muu valtio ole velvollinen sitä käsittelemään. Periaatteessa turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU:n jäsenvaltiossa, johon turvapaikan hakija on ensimmäisenä tullut.

– Jos henkilö on jo karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle ja siitä huolimatta onnistunut jotenkin pääsemään suoraan Suomeen, silloin aiemmin poistopäätöksen tehnyt ja sen täytäntöön pannut valtio ei enää ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Repo sanoo.

Jos mikään muu valtio ei ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Suomen on siis käsiteltävä hakemus, vaikka kävisikin ilmi, että henkilö on saanut karkotuspäätöksen toisesta EU-maasta tai jopa koko Schengen-alueelta. Aiemmalla karkotuksella voi silti olla vaikutusta turvapaikkapäätöksen lopputulokseen.

...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c0e437f9-8c7c-41b7-a148-65e962093a06

 :facepalm: x 1000000

Mitä ihmeen paskaa Esko Repo suoltaa?

Jos on tullut Tanskaan ja päätetty sieltä karkottaa niin on TANSKAN VASTUULLA eli Dublin-palautus Tanskaan ja antaa Tanskan miettiä miten karkottavat.

Maahanmuuttovirasto tuntuu kokeilevan miten paljon Maahanmuuttoviraston johtajat ja virkailijat oikein voivat sekoilla ilman että kukaan huomaa.

Esko Repo on kuulemma päättänyt lähteä eläkkeelle ja toivon todella että hänen seuraajansa ei ole aivan yhtä pihalla kuin Esko Repo on ollut jatkuvasti.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

räsänen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 743
  • Liked: 6876
Dublin-sopimuksen takaisinottovastuu lakkaa kun aikaisempi prosessi on asianmukaisesti loppuunkäsitelty eli tässä tapauksessa henkilö karkoitettu schengen-alueelta.

Noin minä asian ymmärrän.

RiP

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 473
  • Liked: 1947
    • RiP Jee
Mies saalisti lapsia Instagramissa, lupasi kohdella kuin prinsessoja: Lähetti peniskuvia ja raiskasi – nuorin uhri 12-vuotias
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f144c18f-3509-4947-b818-9e4574cd9bde

Lainaus
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomion lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä jutussa. Oikeus katsoi vuonna 1991 syntyneen F. Emanuelin houkutelleen teinityttöjä asunnolleen sosiaalisessa mediassa muun muassa alkoholilla pyrkimyksenään päästä heidän kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Jutussa oli asianomistajina neljä teinityttöä. Teot tapahtuivat vuosina 2017 ja 2018.

Kaikki tytöt olivat tekoaikaan alle 16-vuotiaita. Mies oli tutustunut tyttöjen kanssa ensin joko Snapchatissa tai Instagramissa ja houkutellut tyttöjä sen jälkeen asunnolleen. Mies oli kertonut olevansa joko 19- tai 20-vuotias, vaikka oli oikeasti tapahtuma-aikaan yli 25-vuotias.
...
Mies oli kutsunut tytöt asunnolleen. Hän oli ehdottanut, että voisi tarjota parit ”drinksut” ja kohdella heitä kuin prinsessoja. Tytöt olivat menneet menneet asunnolle, jossa he olivat juoneet vodkaa. Molemmat tytöt kertoivat muistavansa tapahtumista asunnolla humalatilansa vuoksi hyvin vähän. Asunnolla mies oli sukupuoliyhteydessä kummankin tytön kanssa, vaikka molemmat tytöt kertoivat pyytäneensä miestä lopettamaan. Mies ei kuitenkaan välittänyt vastusteluista.
...
Mies itse väitti, että ei tiennyt tyttöjen ikää eikä sitä, mikä Suomessa on suojaikäraja. Hän myös väitti, että tytöt kutsuivat itse itsensä hänen luokseen ja että tytöt lähettelivät oma-aloitteisesti vähäpukeisia kuvia itsestään. Mies kertoi yrittäneensä harrastaa seksiä kummankin tytön kanssa asunnolla, mutta yhdyntä ei kunnolla onnistunut. Hänen mukaansa tytöt eivät mitenkään vastustelleet. Miehen mukaan tytöistä toinen oli vain vähän humalassa ja toinen selvin päin.
...
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi F. Emanuelin kuuden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä raiskauksesta, yhdestä perusmuotoisesta raiskauksesta, kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhdestä perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä huumausainerikoksesta.

Mies tuomittiin myös maksamaan tuhansia euroja kärsimys- ja muita korvauksia eri asianomistajille.

Mies passitettiin Vantaan vankilaan. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

« Viimeksi muokattu: 04.07.2019, 16:53:36 kirjoittanut RiP »
Totuus on edelleen totuus, vaikka kukaan ei siihen uskoisi.
Valhe on edelleen valhe, vaikka kaikki siihen uskoisivat.

Kun yksi taho sensuroi, kohta kaksi ja sen jälkeen kaikki.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 270
  • Liked: 11382
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f144c18f-3509-4947-b818-9e4574cd9bde
Mies itse väitti, että ei tiennyt tyttöjen ikää eikä sitä, mikä Suomessa on suojaikäraja.

Ensimmäisessä kappaleessa toki miehen nimikin. Facebookprofiilista näkyy jotakin, ei tosin sitä mikä mahtaa olla Suomessa oleskelun peruste.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

S.O.Mali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 902
  • Liked: 2277
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f144c18f-3509-4947-b818-9e4574cd9bde
Mies itse väitti, että ei tiennyt tyttöjen ikää eikä sitä, mikä Suomessa on suojaikäraja.

Ensimmäisessä kappaleessa toki miehen nimikin. Facebookprofiilista näkyy jotakin, ei tosin sitä mikä mahtaa olla Suomessa oleskelun peruste.
Sossun rahoilla elävä neekeri. Yllättyikö joku tästä?

ÄmTeeAa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 275
  • Liked: 6106
Sossun rahoilla elävä neekeri. Yllättyikö joku tästä?

Eipä oikeastaan tekijän tausta tai ihonväri kyllä yllätä. Vastauksetkin perinteisin "Emmää tienny".

Enemmän olen yllättynyt tyttöjen typeryydestä. Vaikka vastaavia on tapahtunut ja kuinka paljon pottunokkienkin tekemänä, niin siitä huolimatta sitä lähdetään juopottelemaan kaupungille alaikäisenä, ja lähdetään tuntemattomien mukaan. Sitten tuntemattoman kotona otetaan häneltä vielä drinksujakin vastaan, vaikka nekin voivat sisältää vaikka ja mitä. Toki tässä herää kysymys myös vanhemmista: mitä ihmettä siellä oikein ajatellaan, jos omat tytöt ovat juopottelemassa kaupungilla alaikäisinä? Kuinka paljon niitä omien lapsien menoja oikein seurataan?

Yllä esitetty on tytöiltä uskomatonta typeryyttä, joka maailmalla johtaa sangen lyhyeen eliniän odotteeseen. Taitavat Pohjoismaat olla ainoita, missä tähän asti tuolla käyttäytymisellä ei ole kohdannut seurauksia, jotka siis maailmalla ovat yleensä ryöstö ja raiskaus, kaappaus ja lunnaat, naittaminen jollekin miehelle, tai pakottaminen prostituutioon tai kriminaaliliigaan. Jos hyvä tuuri käy, niin liigassa kroppa pysyy ehkä ehjänä, muuten sinut runnellaan kerjäyskuntoon. Kiinassa tyttöjen karkaaminen kotoa johtaa yleensä siihen, että tyttöä ei enää löydetä koskaan. Ovat yleensä hengissä, mutta siirretty muihin kaupunkeihin ilotaloihin, ja vaikka vanhemmat löytäisivätkin, niin puoluelinkkien vuoksi poliisi ei taatusti tutki. Ja jos itket asiasta ja saat säilyttää näkösi tai hampaasi sen jälkeen, ovat poliisit olleet hyvällä päällä.

Ja näitä päästetään 18-vuotiaana maailmalle matkustamaan ja "keräämään kokemusta". Kuinka helvetin huonosti vanhemmat ja koulut opettavat lapsensa elämään nykypäivänä? Maailma on vaarallinen paikka, jossa typeryydestä sakotetaan rankasti. Ja sitä haluttiin Pohjoismaihin, ja nyt myös saadaan sitä mitä on tilattu.

Kari Kinnunen

  • Vieras
^
No minä olisin hieman kauhistunut jos tekijä olisi pottunokka.

Näille etnisille kyseessä ikäänkuin lajityypillinen käytös. Toiminta josta rankaiseminenkin on aivan sama jos rankaisisi koiraa haukkumisesta. Ei vankila asiaa miksikään muuta, ihmeissään etno vain, mistä häntä rangaistaan.

Näiden ennalta ehkäisyyn parasta olisi kasvatus. Plikoille pitää takoa päähän, että etnisyydet ovat vaarallisia.
Tosin joo, nykyään mahdotonta kun etnisyyksiä raijataan kouluihin tutustumaan tarjontaan.

kohmelo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 979
  • Liked: 148
  • Olutkellarissa kyyhöttävä hompanssi - SKP
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f144c18f-3509-4947-b818-9e4574cd9bde
Mies itse väitti, että ei tiennyt tyttöjen ikää eikä sitä, mikä Suomessa on suojaikäraja.

Ensimmäisessä kappaleessa toki miehen nimikin. Facebookprofiilista näkyy jotakin, ei tosin sitä mikä mahtaa olla Suomessa oleskelun peruste.
Sossun rahoilla elävä neekeri. Yllättyikö joku tästä?

Iltasanomat tarkentaa taustaisuutta:

28-vuotias mies saalisti Instagramissa teini­tyttöjä ja raiskasi – keksi käsittämättömiä selityksiä teoilleen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006161588.html

Lainaus
Tätä nykyä 28-vuotiaan ghanalaissyntyisen F. Emanuelin toimintatapa oli aina sama: hän etsi Instagramista teini-ikäisiä tyttöjä, otti näihin yhteyttä, jatkoi yhteydenpitoa Snapchatissa ja houkutteli lapsia luokseen luvaten tarjota alkoholia, tupakkaa ja kannabista.

Syyskuun 2017 ja joulukuun 2018 välisenä aikana hän ehti syyllistyä Espoossa kahteen törkeään raiskaukseen, kolmeen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, yhteen perusmuotoiseen raiskaukseen, yhteen perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja huumausainerikokseen.

Miehen piittaamattomuudesta kertoo se, että sen jälkeen, kun hän oli ollut jo kertaalleen poliisin kuulusteltavana ja tutkintavankeudessa, hän jatkoi vapauduttuaan toimintaansa ja syyllistyi uusiin rikoksiin.
...
Eräs uhreista kertoi, kuinka mies vei hänet puoliväkisin makuuhuoneeseen ja seuraavan kerran hän havahtui siihen, että hän oli alasti ja mies nuoli hänen alapäätään. Vaikka tyttö huusi ”stop”, mies ei lopettanut.

Lopulta tyttö oli päässyt vessaan. Sieltä tultuaan hän oli huomannut, että hänen mukanaan asunnolle tullut ystävä makasi makuuhuoneen lattialla alastomana kuin huumattuna, ja mies oli tämän vierellä.
...
Emanuel myönsi olleensa sukupuoliyhteydessä joidenkin tyttöjen kanssa, mutta sanoi, ettei ensinnäkään tiennyt tyttöjen ikää ja toiseksi, ettei tiennyt Suomen suojaikärajasta.

Hänen mukaansa tytöt olivat ottaneet yhteyttä häneen. Tytöt olivat yllättäen pyytäneet kuvia hänen peniksestään ja lähettäneet itse pyytämättä alastonkuvia itsestään. Tytöt olivat kutsuneet itsensä hänen asunnolleen ja alkaneet juoda hänen viinojaan.

Käräjäoikeus ei pitänyt Emanuelin kertomusta millään muotoa uskottavana. Useat uhrit kuitenkin kertoivat yhdensuuntaisesti siitä, että olivat kertoneet Emanuelille ikänsä ja Emanuel oli vastannut, että tytöt ”näyttivät ikäistään vanhemmilta”.
...
Hänet velvoitettiin lisäksi maksamaan uhreilleen yli 40 000 euroa muun muassa kärsimyksestä ja mielenterveyden häiriöinä ilmenneistä tilapäisistä haitoista. Suurin yksittäinen korvaussumma on 12 000 euroa.

Lisätty hieman pidempi lainaus, koska siinä oli joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia.
« Viimeksi muokattu: 03.07.2019, 11:38:36 kirjoittanut Skeptikko »

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 257
  • Liked: 12053
Dublin-sopimuksen takaisinottovastuu lakkaa kun aikaisempi prosessi on asianmukaisesti loppuunkäsitelty eli tässä tapauksessa henkilö karkoitettu schengen-alueelta.

Noin minä asian ymmärrän.

Tuo Suomeen tunkenut Tanskasta karkotettavaksi määrätty pysyi 99,9% todennäköisyydellä koko ajan Euroopassa ellei Tanskan viranomaisilla ole tietoa että hänet on viety poliisien saattamana kotimaahansa ja esitä tästä dokumentteja Maahanmuuttovirastolle.

Maahanmuuttoviraston johto on epäpäteviä hölmöläisiä täynnä etteivät heti palauttaneet miestä Tanskaan.

Se että mies pystyi raiskaamaan Suomessakin on 100% Maahanmuuttoviraston johdon syy ja jos Suomi olisi toimiva valtio niin se kenen vastuulla Dublin-palautukset ovat olisi saanut jo potkut.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Ajattara

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 877
  • Liked: 4258
  • Strange Death of Europe
Erään lakimiehen näkökulma Ghanalaisen Instagram-saalistajan tapaukseen ja vähän muihinkin:

Lainaus
Tässä jutussa tuomittu Frank Emanuel ei ole minun asiakas eikä kaveri, vaan tiedän hänet muuten, enkä mitenkään myönteisissä merkeissä. Kerrankin saan kirjoittaa vapaasti mitä ajattelen ilman, että mikään ammattiini kuuluva velvollisuus sitä rajoittaa. En tunne tässä käsiteltävää oikeustapausta, mutta olen tiennyt jo pitkään minkä tyyppisistä rikoksista häntä on epäilty.

Frank Emanuel on Ghanan kansalainen ja on ollut useita kertoja vangittuna ja taas päässyt vapaalle. Poliisi ilmeisesti halusi kustannussäästöjä ja toivoi, että hän tajuaisi poistua omin päin Suomesta mieluummin kuin jäisi Suomen veronmaksajien harteille moneksi vuodeksi lusimaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ulkomaalaisten seksirikollisten tapauksissa näin on tehty.

...

 Tätä tematiikkaa kutsutaan nimellä oikeustaloustiede. Suomessa rikollisuus on niin vähäistä, että rikostorjunta ei taloudellisesti koskaan maksa itseään takaisin......

LOPUT LINKIN TAKAA  https://www.facebook.com/hoikkala/posts/10157424796129044

War is Peace. Freedom is Slavery. Ignorance is Strength.

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 576
  • Liked: 6611

^

Lisäksi teko provosoitiin ja hankkiuduttiin tilanteeseen (uhri eristettynä avusta) jossa käytettiin mukana ollutta asetta (ei esim työkalu johonkin käyttöön).

Yhteiskunta maksaa sakot itselleen, valtionkonttori tarjoaa 30% tuomituista korvauksista koska pikku muhmedilla ei nyt satu olemaan (virallista) rahaa.

Täysin käsittämätön tuomio.

Ilmeisesti tällaiset tuomarit on aikanaan koulutettu Stalinistisessa Helsingin Yliopistossa joskus 1970-luvulla, jolloin varsinkin väkivaltarikolliset ja varkaat olivat (kuten nytkin) oikeuslaitoksen erityissuojeluksessa.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 270
  • Liked: 11382
Erään lakimiehen näkökulma

Ei sinänsä ensimmäinen kerta kun Ville Hoikkalan nimi esiintyy näillä sivuilla, vaikkaan ei aikaisemmin ihan tällä tavalla.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 576
  • Liked: 6611
^
No minä olisin hieman kauhistunut jos tekijä olisi pottunokka.

Näille etnisille kyseessä ikäänkuin lajityypillinen käytös. Toiminta josta rankaiseminenkin on aivan sama jos rankaisisi koiraa haukkumisesta. Ei vankila asiaa miksikään muuta, ihmeissään etno vain, mistä häntä rangaistaan.

Näiden ennalta ehkäisyyn parasta olisi kasvatus. Plikoille pitää takoa päähän, että etnisyydet ovat vaarallisia.
Tosin joo, nykyään mahdotonta kun etnisyyksiä raijataan kouluihin tutustumaan tarjontaan.

Feministihän sanoo, että vaikka hän menee alasti yöllä Kaisaniemen puistoon, hänellä on siihen oikeus eikä se oikeuta mihinkään väkivaltaiseen eikä muuhunkaan lähestymiseen. Ehkä näitä "plikkoja" on myös näin opetettu ja se on otettu tosissaan. Siis näin periaatteessa. Reaalimaailmassa tuo ei vain toimi enää edes Suomessa, puhumattakaan muualla maailmalla. Tytöille pitäisikin kertoa paitsi miten asioiden pitäisi mennä, myös miten ne tosi asiassa menevät. Tähän ongelmaan idea kommunismistakin kaatui.
« Viimeksi muokattu: 03.07.2019, 16:36:14 kirjoittanut ismolento »

JP73

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 255
  • Liked: 835
  • Nuivana syntynyt
Lähi-idän lössi terrorisoi täl puoal jokke.

https://www.turkulainen.fi/artikkeli/782644-turkulainen-topias-22-ryostettiin-kotimatkalla-tekijat-yha-vapaana-poliisista-ei

Lainaus
– En olisi osannut edes kuvitella, että Turussa voi käydä näin, turkulainen Topias Ojala, 22, sanoo.

Niin kuitenkin kävi. Elettiin kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Ojala istui kavereidensa kanssa ravintolalaiva Donnalla.

Sunnuntaiyönä 21.4. puolineljän aikaan seurue hajaantui ja Ojala lähti kävelemään yksin kotiin. Matkaa oli reilu kilometri.

– Aikaisemmin olen mennyt Paavo Nurmen stadionin ohi, mutta kun tulin lähemmäs, näin, että portailla oli vähän oudonnäköistä porukkaa. Ajattelin, että kierrän mieluummin Volter Kilven katua.w

Varovaisuudesta ei kuitenkaan ollut apua.

Ojala huomasi pian, että häntä seurasi neljä miestä. Ensin hän ajatteli, että miehetkin ovat kotimatkalla, mutta sitten miehet lähtivätkin jahtaamaan häntä.

– Kun olin päässyt suunnilleen Itäiselle Pitkäkadulle, miehet lähtivät juoksemaan perään. Lähdin juoksemaan karkuun. Olin suunnilleen Salen kohdalla, kun joku sai kampattua maahan. Yksi piti maassa, ja toinen uhkaili puukolla. Se sanoi ihan ymmärrettävällä suomella, että lompakko tänne. Kaksi muuta miestä olivat vähän taempana, Ojala kertoo.

 Ojala arvioi, että miehet olivat iältään 18–20-vuotiaita. He puhuivat keskenään vierasta kieltä. Ojalan mukaan kieli kuulosti arabialta. Kahdella miehistä oli pieni parta.

– Salen myymäläpäällikkö kertoi, että miehet olivat tallentuneet Salen valvontakameraan.

Ojala epäilee, että miehet ovat saattaneet tallentua myös Valtion virastotalon valvontakameroihin.