Kirjoittaja Aihe: YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)  (Luettu 5510677 kertaa)

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 934
  • Liked: 16070
  • junior koodari
Hallusinaatioista kärsinyttä alkoholisoitunutta varakasta miestä on veivattu oikein urakalla.

Pohjalaispohatta määräsi seitsemän ruumista hävitettäväksi – Kuulusteluissa häntä odotti totaalinen yllätys
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f7a514ce-8b14-421c-865b-a1598a1c1adf
Lainaus
Rikosjärjestön johtajana itseään pitänyt pohjalaismies maksoi ”ruumiiden” hävittämisestä useita kymmeniä tuhansia euroja kerrallaan.

Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa hämmentävässä tapahtumakokonaisuudessa, johon liittyi useita valeruumiita. Jutun päätekijät tuomittiin yhtä lukuun ottamatta yli kahden vuoden vankeusrangaistuksiin.

Usea henkilö kiristi ja huijasi yrittäjänä ja sijoittajana rikastuneelta pohjalaismieheltä rahaa muun muassa ruumiiden hävittämisestä. Todellisuudessa kukaan ei kuollut. Teoissa käytettiin hyväksi pohjalaismiehen alkoholiongelmaa.

Tekojen rikoshyöty oli satoja tuhansia euroja. Syytekokonaisuudessa oli lukuisia rikosnimikkeitä törkeistä petoksista, kiristyksistä ja pahoinpitelyistä aina rahanpesuun ja rekisterimerkintärikokseen.
...
Huijaus alkoi vuonna 2019 Vaasassa. Kuusi henkilöä saapui pohjalaismiehen kotiin katalin aikein. Asunnolla pohjalaismiehen ja yhden syytetyistä välille syttyi riita, jolloin muut henkilöt kävivät kyseisen syytetyn päälle. ”Uhri” kaatui teon jälkeen lattialle ja esitti kuollutta.

Pohjalaismies käski muita hävittämään ruumiin ja maksoi tekijöille 56 000 euroa.
...
Nima Jatranmiyandoab, 24, tuomittiin 2 vuoden ja 5 kuukauden vankeusrangaistukseen viidestä törkeästä petoksesta, törkeästä kiristyksestä ja petoksesta.

Sina Jatranmiyandoab, 30, tuomittiin 2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen neljästä törkeästä petoksesta, kahdesta perusmuotoisesta petoksesta ja kiristyksestä.

Lisätty Hommaforumin sääntöjen edellyttämä lainaus ja uutisotsikko.
Lainaus
Huijaus alkoi vuonna 2019 Vaasassa. Kuusi henkilöä saapui pohjalaismiehen kotiin katalin aikein. Asunnolla pohjalaismiehen ja yhden syytetyistä välille syttyi riita, jolloin muut henkilöt kävivät kyseisen syytetyn päälle. ”Uhri” kaatui teon jälkeen lattialle ja esitti kuollutta.

Pohjalaismies käski muita hävittämään ruumiin ja maksoi tekijöille 56 000 euroa.

Epäilty teko toistui vain pari viikkoa myöhemmin. Tuolloin mukana oli neljä henkilöä, joista yksi ”kuoli”. Jälleen kerran pohjalaismies käski hävittää ruumiin ja maksoi siitä ainakin 50 000 euroa.
jne,jne...
« Viimeksi muokattu: 31.03.2023, 16:26:18 kirjoittanut simppali »
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 337
  • Liked: 27059
Nima Jatranmiyandoab, 24, tuomittiin 2 vuoden ja 5 kuukauden vankeusrangaistukseen viidestä törkeästä petoksesta, törkeästä kiristyksestä ja petoksesta.

Sina Jatranmiyandoab, 30, tuomittiin 2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen neljästä törkeästä petoksesta, kahdesta perusmuotoisesta petoksesta ja kiristyksestä.

Netissä tuli vastaan muidenkin tuomittujen/syytettyjen sukunimiä. Joukkio vaikutti harvinaisen monikulttuuriselta ja nimet tuntuivat viittaavan varsin moneen eri suuntaan/etniseen ryhmään (myös mm. suomalaisiin ja ehkä arabiin). Murha.infollakin keskustelua, missä on jotain viitteitä monikulttuurisuuksista:

Suomalaismiljonääri joutui uskomattomiin ongelmiin – luuli surmanneensa useita ihmisiä - Sivu 2 - MURHA.INFO
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=36713&start=15
Lainaus
Juopottelun seurauksena mies ei muistanut kaikkia tekemisiään, minkä takia hän oli altis huijauksille. Hän maksoi rikollisille satojatuhansia euroja kiristysrahaa, koska ei halunnut virkavallan kanssa tekemisiin. Poliisin esitutkinnan mukaan mies menetti yli 700 000 euroa.

Onpas mielenkiintoinen tarina, siellä vilisee jugoslaavi ja Iranin tyyppiä ja oliko ihan puhdasrotuinen Suomalaismiljonääri? Siellä on sattunut ja tapahtunut niin paljon että heikonpaa hirvittäis.
...
Ystävä tutustutti miljonäärin omiin tuttaviinsa. Miljonäärin elämään lyöttäytyivät myös iranilaisveljekset sekä heidän sukulaisiaan ja ystäviä. Veljeksetkin kutsuivat vaasalaismiestä ”isäkseen”.

Vaasalaismies nautti uusista ”ystävistään” ja antoi heille avokätisesti rahaa. He tajusivat, että mies olisi höynäytettävissä. He kehittelivät katalia juonia miehen tilien tyhjentämiseksi.

MIEHEN asunnolla järjestettiin valetappeluita, joihin hänet provosoitiin osalliseksi. Miehen oli pakko maksaa tuhansia euroja, muuten tieto nujakoinneista olisi mennyt poliisille. Miestä uhattiin myös hakkaamisella.
– Koin tämän (iranilaismiehen) soiton uhkaavana ja päätin suostua maksamaan (hänelle) 15 000 euroa.

Miestä huijattiin myös luulemaan, että hän olisi raiskannut naisen. Mies joutui kaivamaan kuvettaan.
– Minulla ei ole muistikuvaa tapahtuneesta, koska olen käyttänyt niin paljon alkoholia.

YHTÄKKIÄ miljonääri oli tilanteessa, jossa hänen uskoteltiin olevan osallisena peräti kolmen ihmisen surmaan. Joka kerralla huijaus eteni kutakuinkin samanlaisesti.
« Viimeksi muokattu: 31.03.2023, 16:38:03 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 934
  • Liked: 16070
  • junior koodari
Hieman herää kysymys varakkaan/rikkaan kiristyksen uhrin oikeustoimikelpoisuudesta, ehkä on esitutkinnan perusteella todettu riittävästi tolkuissaan olevaksi. Myös ihmetyttää uhrin mahdollisten lähisukulaisten suhtautuminen..tietty voi olla, että miekkonen eleli jollain tavalla erakoituneena?
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 915
  • Liked: 7420
Tuollaiseen on aika hankala ainakin näin maallikkona puuttua. Mitä tässäkin maassa on palkattu eestaas osakkaiden sun muiden varakkaiden perintöön ja omaisuuden suhteen, niin varminta olisi ottaa lakimies hoitamaan asioita.

Sitten, kun lakimiehillä on tunnetusti syvät taskut, niin edunvalvonta sopimuksen aikaansaamiseen voi kulua yllättävän monta tuntia. Vähän kuin autojen merkkikorjaamoilla. Alkanut tunti veloitetaan täytenä, vaikka olisi kulunut viisi minuuttia yli.
"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
Tekijän nimi vasta uutisen lopussa, mutta toisaalta, taustanhan arvaa jo otsikosta.

Käräjäoikeus olisi päästänyt Ghannoun ehdollisella ???, mutta syyttäjä valitti, ja hovi korotti tuomiota.

Lainaus
Mies raiskasi naisen parkki­hallissa Helsingissä

--

Sanni Mattila
20:00

Helsingin hovioikeus on koventanut 22-vuotiaan parkkihallissa uhrinsa raiskanneen miehen vankeustuomiota.

--

Valomerkin jälkeen mies ehdotti, että uusi tuttavuus lähtisi hänen kanssaan jatkamaan iltaa eräälle asunnolle Helsingin Malmille.

Nainen suostui, mutta miehen ehdottamat suunnitelmat eivät pitäneet paikkaansa.

Mitään asuntoa ei ollut.

Sen sijaan mies johdatteli uhrinsa parkkihalliin, jossa hän vaati naista harrastamaan seksiä kanssaan. Nainen kieltäytyi ja yritti puhua itsensä pois tilanteesta.

--

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen aiemmin 1 vuoden 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Oheen tuomittiin 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Hovioikeus poisti rangaistuksesta yhdys­kunta­palvelun, mutta korotti Uthman Ghannoun vankeusrangaistuksen 2 vuoden mittaiseksi ehdottomaksi vankeudeksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009492269.html
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 337
  • Liked: 27059
Mies kutsui naapurinsa kylään: lupasi koruja ja islamilaisen liiton – Illan päätteeksi mies riisui housunsa ja kävi kimppuun
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009485054.html
Lainaus
Rikos oli tapahtunut joulukuussa 2018. Vuonna 1984 syntynyt mies oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa naispuoliselle naapurilleen puremalla tätä ylähuulesta ja lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin.

TAPAHTUMAT saivat alkunsa taloyhtiön pihalta Helsingissä. Uhri ja mies olivat päätyneet juttusille.

Uhri oli ollut kiinnostunut islamilaisesta avioliitosta, ja mies oli lupaillut hänelle kultakoruja ja muuta omaisuutta.

Myöhemmin samana päivänä mies oli soittanut uhrille ja kutsunut tämän kylään. Uhri oli tuonut mukanaan olutta ja appelsiinimehua. Kaksikko oli nauttinut juomia, tanssinut ja laulanut.

UHRIN mukaan mies oli tässä vaiheessa yllättäen riisunut alaruumiinsa paljaaksi ja ryhtynyt lähentelemään uhria. Nainen oli paennut eteiseen, jonne mies oli seurannut häntä.

Eteisessä mies oli lyönyt naista kolmesti nyrkillä.

Mies kiisti syytteen. Hän kertoi, ettei ollut koskaan tavannut uhria eikä ollut tapahtumapaikalla tapahtuma-aikaan.
...
Hovioikeuden mukaan miehen syyllisyydestä ei jäänyt järkevää epäilystä. Mies tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
^
Lainaus
Myöhemmin samana päivänä mies oli soittanut uhrille ja kutsunut tämän kylään. Uhri oli tuonut mukanaan olutta ja appelsiinimehua.

--

Mies kiisti syytteen. Hän kertoi, ettei ollut koskaan tavannut uhria eikä ollut tapahtumapaikalla tapahtuma-aikaan.

"En edes ollut omassa kodissani kun siellä hakattiin naista." Tarinankerrontaselitys taas. :roll:
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 793
  • Liked: 12968
Turun ainoa katujengi puolustaa alueensa kunniaa – Tällainen se poliisin mukaan on
Poliisi ei kerro katujengin nimeä tai tunnuksia julkisuuteen. Miehien ja poikien muodostamaa jengiä yhdistää yksi asuinalue.

HS 1.4.2023

Lainaus
Rikosylikomisario Juha Kainoselle Turun ainoa katujengi on tuttu tapaus. Ryhmään kuuluu 10–20 miestä ja poikaa. Nuorimmat ovat 15–17-vuotiaita ja vanhimmat päälle parikymppisiä. Kainosen mukaan alaikäiset ovat jengissä vähemmistö.

”Oikeastaan kaikki tässä porukassa ovat toisen polven maahanmuuttajia. Heillä on linkitys tiettyyn turkulaiseen asuinalueeseen.”

Alueen nimeä poliisi ei kerro. Kainonen perustelee asiaa sillä, ettei jengille haluta antaa nostetta. Lisäksi poliisi yrittää välttää alueen leimautumista.

Hiukan ihmettelen, mitä poliisi katsoo saavuttavansa tällaisella puolijulkistamisella. Jatkan kiertelyä kertomalla oman arvioni: alueen nimen ensimmäinen kirjain on joko "V" vai "L".
« Viimeksi muokattu: 01.04.2023, 16:28:01 kirjoittanut Siili »

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
Tekijän nimi vasta uutisen lopussa, mutta toisaalta, taustanhan arvaa jo otsikosta.

Käräjäoikeus olisi päästänyt Ghannoun ehdollisella ???, mutta syyttäjä valitti, ja hovi korotti tuomiota.

Lainaus
Mies raiskasi naisen parkki­hallissa Helsingissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009492269.html

MTV:n uutisessa lisätietoa: Uthman olisikin saanut seksiä ihan suosiolla, jos olisi vain halunnut toimia toisin. :o :facepalm:

Lainaus
Baarituttavuus paljastui raiskaajaksi – mies houkutteli uhrin ravintolasta parkkihalliin ja pakotti nöyryyttävään tekoon

--

Julkaistu 12 tuntia sitten

--

Ravintolan sulkemisaikaan kaksikko päätti lähteä yhtä matkaa, ja mies ehdotti että he menisivät Helsingin Malmilla sijaitsevalle asunnolle, joka oli hänen käytössään.

Molemmat olivat vielä tässä vaiheessa yhtä mieltä siitä, että perillä harrastettaisiin seksiä. Matkalla käytiin ostamassa kondomeita.

Asuntoa ei ollutkaan

Perillä Malmilla mies ilmoitti, ettei asuntoa olekaan ja ohjasi naisen erääseen parkkihalliin. Siellä hän alkoi kinuta seksiä.

Nainen kertoi oikeudessa, että mies muuttui yhtäkkiä aggressiiviseksi ja alkoi käskyttää häntä, kun hän ei halunnut ryhtyä seksiin kylmässä parkkihallissa.

--

Eetu Ruonakoski
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/baarituttavuus-paljastui-raiskaajaksi-mies-houkutteli-uhrin-ravintolasta-parkkihalliin-ja-pakotti-noyryyttavaan-tekoon/8666604

Suoraan sanottuna, pidän Ghannouta vähän jälkeenjääneenä, koska hän ei ymmärrä kohdalleen tullutta lottovoittoa, vaan heittää sen hukkaan tuolla tavalla. Oletan, että hän ei toimisi yhtään tätä älykkäämmin missään muussakaan tilanteessa, kuten työpaikalla, tai auton ratissa. :(

Tai toinen mahdollisuus tietysti on, että antava nainen = huora, ja sellaista kuuluukin nöyryyttää, sanoo kulttuuri.
« Viimeksi muokattu: 01.04.2023, 18:19:46 kirjoittanut Outo olio »
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 915
  • Liked: 7420
Jutusta ei käynyt ilmi, että käytettiinkö "nöyryyttävässä teossa" yhdessä ostettuja kondomeja?

Tuskin siinä kiima aiheessa kävi mielessäkään, joten se lienee myös raskauttava asianhaara, toisen ihmisen asettaminen hengenvaaraan, paitsi jos jantterilla olisi ollut sukupuolitauti testeistä puhtaat paperit viime viikolta. Tietyt sukupuolitaudit tunnetusti siirtyvät myös oraalisesti tai muuten haavaumia aiheuttavan toiminnan myötä.
"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
^Tämä raiskaus siis oli "vain" sormin, tosin oliko kädet pesty, ei ole tiedossa.

Tältäkin kannalta omituinen tapaus, oli luvattu pillua ihan luvan kanssa, mutta miestä kiinnostikin vain sormien työntäminen vaikka väkisin. ???

Jos Ghannoulla on kavereita tai sukua niin hekin varmaan pitävät miestä vähän vajaana.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Histon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 800
  • Liked: 5181
  • Puolinuiva
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009485054.html

Lainaus
Mies kutsui naapurinsa kylään: lupasi koruja ja islamilaisen liiton, riisui housunsa ja kävi kimppuun

Keski-ikäinen mies pahoinpiteli naapurin naisen yhteisen illanvieton, laulun ja tanssimisen päätteeksi.
[...]
TAPAHTUMAT saivat alkunsa taloyhtiön pihalta Helsingissä. Uhri ja mies olivat päätyneet juttusille.

Uhri oli ollut kiinnostunut islamilaisesta avioliitosta, ja mies oli lupaillut hänelle kultakoruja ja muuta omaisuutta.

Myöhemmin samana päivänä mies oli soittanut uhrille ja kutsunut tämän kylään. Uhri oli tuonut mukanaan olutta ja appelsiinimehua. Kaksikko oli nauttinut juomia, tanssinut ja laulanut.

UHRIN mukaan mies oli tässä vaiheessa yllättäen riisunut alaruumiinsa paljaaksi ja ryhtynyt lähentelemään uhria. Nainen oli paennut eteiseen, jonne mies oli seurannut häntä.

Eteisessä mies oli lyönyt naista kolmesti nyrkillä.
[...]
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Betonikostaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 972
  • Liked: 5261
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009485054.html

Lainaus
Mies kutsui naapurinsa kylään: lupasi koruja ja islamilaisen liiton, riisui housunsa ja kävi kimppuun

Keski-ikäinen mies pahoinpiteli naapurin naisen yhteisen illanvieton, laulun ja tanssimisen päätteeksi.
[...]
TAPAHTUMAT saivat alkunsa taloyhtiön pihalta Helsingissä. Uhri ja mies olivat päätyneet juttusille.

Uhri oli ollut kiinnostunut islamilaisesta avioliitosta, ja mies oli lupaillut hänelle kultakoruja ja muuta omaisuutta.

Myöhemmin samana päivänä mies oli soittanut uhrille ja kutsunut tämän kylään. Uhri oli tuonut mukanaan olutta ja appelsiinimehua. Kaksikko oli nauttinut juomia, tanssinut ja laulanut.

UHRIN mukaan mies oli tässä vaiheessa yllättäen riisunut alaruumiinsa paljaaksi ja ryhtynyt lähentelemään uhria. Nainen oli paennut eteiseen, jonne mies oli seurannut häntä.

Eteisessä mies oli lyönyt naista kolmesti nyrkillä.
[...]
Ongelma oli ilmeisesti siinä, että nainen sai sen islamilaisen liiton ennen niitä koruja.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 850
  • Liked: 7911
Lainaus
Meri-Lapin tapahtumia viikonlopulta
 
Julkaisuajankohta 2.4.2023 16.02

(...)

Törkeä rattijuopumus Kemissä

Poliisipartio suoritti lauantai-iltapäivänä yleistä valvontaa Kemissä Kiveliönkadulla. Partiota vastaan ajoi huomattavaa ylinopeutta henkilöauto. Henkilöauton nopeus ylitti reilusti alueella olevan 50 km/h:ssa rajoituksen. Partio näytti henkilöautolle pysähtymismerkkiä, mutta auto ei pysähtynyt.

Partio kääntyi auton perään ja auto ei siltikään pysähtynyt. Auto ajoi liikekeskuksen pihalle ja autosta lähti kävelemään ulkomaalainen mies liikekeskukseen, eikä hän noudattanut poliisin käskyjä pysähtyä.

Mies pysähtyi vasta, kun poliisi meni hänen luokseen ja käski käsimerkein miehen pysähtyä. Mies puhalsi alkometriin lukeman, joka ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.

Mies ajoi reilua ylinopeutta Perämerentiellä

Poliisipartio piti liikennevalvontaa Perämerentiellä myöhään lauantai-iltana. Tornion suunnasta ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta. Henkilöauton nopeudeksi mitattiin 171 km/h:ssa 100 km/h:ssa alueella.

Henkilöauton kuljettajana oli ulkomaalainen mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
https://poliisi.fi/-/meri-lapin-tapahtumia-viikonlopulta-15
Alexander Stubb: " Mitä matalammat rajat Suomen ja Venäjän välillä, sen parempi." 25.10.2011

Stubb: "Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka.” 28.8.2015

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 915
  • Liked: 7420
Ääliöitä taas liikkeellä. Eivät ymmärrä yhtään mitään, todennäköisesti älämölö päälle ja r-kortti heilumaan.

Poliisille ei kannata kettuilla, siitä ei seuraa muuta kuin että pahentaa omaa tilannettaan. Ja jos alkaa risaamaan, niin herää putkasta. Sitten onkin listalla muutama muukin seikka, kuin ylinopeus ja rattijuopumus

Ammattilaiset varaavat riittävät varastot huimausaineita ja laittavat auton avaimet naulaan törpöttelyn ajaksi.

Ihmisiksi kun elää, niin jokainen saa tehdä mitä haluaa.
"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 934
  • Liked: 16070
  • junior koodari
Joku, nimestä päätellen toisaalta/muualta saapunut henkilö sai sapiskaa käräjäoikeudessa.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009506687.html
Lainaus
UUDELLAMAALLA asunut mies on saanut käräjäoikeudessa tuomion kymmenistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden keskiviikkona antamassa tuomiossa hänen katsottiin syyllistyneen kaikkiaan 30:een eri rikokseen.

Joukossa on 20 lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä, joista neljä oikeus arvioi törkeiksi. Teot on tehty vuosina 2018–2021, ja uhrit olivat oikeuden mukaan tapahtumien aikaan 11–15-vuotiaita.

KÄRÄJÄOIKEUDEN julkisen tuomion perusteella valtaosassa teoista mies lähestyi lapsia erilaisten keskustelusovellusten kautta ja lähetti heille seksuaalissävytteisiä viestejä.
En viitsi katsella mihin ilmansuuntaan nimi viittaa,,no päiviä tuli...se on pääasia.
Lainaus
Käräjäoikeus tuomitsi Saran Pengchindalle, 27, viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta. Lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan tuhansien eurojen edestä korvauksia rikosten uhreille.
« Viimeksi muokattu: 06.04.2023, 20:33:30 kirjoittanut simppali »

Päiviä tuli, yksinäisiä sellaisia. Tuskin sijoitetaan mihinkään tavalliselle osastolle.

Eikö tällaiset ikinä opi? No eivät varmasti. Biometriset tunnisteet talteen ja ikuinen maahantulokielto päälle.
"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 915
  • Liked: 7420
Milan Jaff jaksaa itkeä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/milan-jaff-on-vankilassa-yha-samalla-osastolla-pahoinpitelijansa-kanssa-katujengipomo-valittaa-kohtelustaan-osastolla-on-vaikea-olla/8669636#gs.u64d0v
"Katujengipomona tunnettu Milan Jaff on yhä Riihimäen suljetussa vankilassa samalla osastolla vangin kanssa, joka pahoinpiteli hänet vuoden alussa."

MTV Uutiset kertoi helmikuussa, että Jaff joutui pahoinpitelyn uhriksi Riihimäen suljetussa vankilassa uudenvuodenpäivänä. MTV Uutisten tietojen mukaan pahoinpitely oli tilaustyö, jonka takana oli toinen rikollisjengi.

"Kuuma vesi aiheutti Jaffille palovammoja, mutta hän ei loukkaantunut pahasti.

"Vedenheittoa seurasi käsirysy, jossa Jaff kävi Jousimaan kimppuun. Molemmat osapuolet saivat ruhjeita ja kumpaakin epäillään pahoinpitelystä."

"Tuomme oikeudenmukaisuutta ja onnea Afrikan kansoille, Prigozhin lupaa." IS 22.8.2023

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 337
  • Liked: 27059
Oulussa tapahtui törkeä joukkoraiskaus, uhri alle 16-vuotias tyttö
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009511248.html
Lainaus
ALLE 16-vuotias tyttö joutui törkeän joukkoraiskauksen uhriksi Oulussa marraskuussa 2021.

Kolme miestä oli peräkkäin suojaamattomassa, vaginaalisessa sukupuoliyhteydessä tytön kanssa. Törkeään lapsenraiskaukseen syyllistyneet miehet käyttivät hyväkseen tytön humalatilaa. He myös seurasivat toistensa tekoa samassa huoneessa.

Käräjäoikeus tuomitsi kunkin miehen yli viiden vuoden vankeuteen, ja he hakivat tuomioonsa muutosta Rovaniemen hovioikeudesta. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
...
Rikos tapahtui pisimmän, 7 vuoden vankeustuomion saaneen Osamah XXX, 31, asunnolla.
...
Abdulrahman YYY, 26, sai törkeästä lapsenraiskauksesta puolestaan 6,5 vuoden vankeustuomion.
...
Othman ZZZ, 25, sai törkeästä lapsenraiskauksesta puolestaan 5,5 vuoden vankeustuomion.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 6 008
  • Liked: 6787
  • Understanding is a three-edged sword.
Lainaus
Espoolaisisä imeskeli alakouluikäisen tyttärensä posket mustelmille – selitti oikeudessa "voimakkaina" rakkaudenosoituksina
-----
Tytär kertoi poliisille kieltäneensä isää imemästä hänen poskiaan, koska imeminen tuntui "ärsyttävältä". Isä oli kuitenkin tytön mukaan kertonut, että poskien imeminen ja kevyt pureminen tarkoittaa rakkautta.
-----
Tytön äiti kertoi oikeudessa, että oli ihmetellyt isän luona lapsensa posken ilmestynyttä mustelmaa. Tytär oli kertonut isänsä rakkaudenosoituksesta ja sanonut, ettei halunnut isänsä tekevän niin.
-----
Isän kertoi puolestaan oikeudessa, että arabialaisessa kulttuurissa on normaalia osoittaa rakkautta voimakkaasti. Hän oli tehnyt näin itsekin, koska rakasti lastaan, oli ikävöinyt tätä ja ollut ylpeä lapsestaan.

Isän mukaan tyttö ei kieltänyt posken imemistä. isän mukaan mustelmat johtuivat tytön herkästä ihosta. isän mukaan perheessä myös lapsilla oli tapana purra kevyesti hänen poskiaan.

Mies sanoi, ettei tiennyt, että Suomessa suhtaudutaan näin vakavasti asiaan. Saatuaan tietää siitä hän kertoi lopettaneensa heti lapsen poskien imeskelyn.

Länsi-uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 36-vuotiaan isän lapsensa pahoinpitelystä 45 päiväsakkoon. Lisäksi mies joutuu maksamaan tyttärelleen 400 euroa kärsimyskorvauksia.

Koko juttu:
MTV: Espoolaisisä imeskeli alakouluikäisen tyttärensä posket mustelmille – selitti oikeudessa "voimakkaina" rakkaudenosoituksina

Taas piti hävetä suomalaisen oikeusjärjestelmän olematonta muiden kulttuurien tuntemista,  ymmärtämistä ja ennen kaikkea arvostamista. Kulttuuritulkit pitäisi saada pakollisiksi kaikkiin oikeusistuntoihin ja heillä pitäisi olla veto-oikeus tuomioihin.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
^
Lainaus
Tytön äiti kertoi oikeudessa, että oli ihmetellyt isän luona lapsensa posken ilmestynyttä mustelmaa.

Tämäkin äippä jo ehtinyt eroamaan lapsensa isästä, tai isä äidistä. Monikulttuurinen liitto menestystarina taas. Lieköhän ero ajoittunut oleskeluluvan saamisen aikoihin?
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Skeptikko

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 15 337
  • Liked: 27059
Taas piti hävetä suomalaisen oikeusjärjestelmän olematonta muiden kulttuurien tuntemista,  ymmärtämistä ja ennen kaikkea arvostamista. Kulttuuritulkit pitäisi saada pakollisiksi kaikkiin oikeusistuntoihin ja heillä pitäisi olla veto-oikeus tuomioihin.

Minusta tätä ei olisi tarvinnut viedä oikeuteen asti. Yksi mustelma ja ilmeisesti ei-vihamielisesti tehtynä ja jos tämä on jo loppunutkin sen jälkeen kun se on kielletty.

PS, uutinen tarkemmin lukemalla ilmeisesti kolmella eri kerralla on tullut mustelmia, joten ehkä se menee vähän jo kielletymmälle alueelle.
« Viimeksi muokattu: 11.04.2023, 15:14:37 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15740
  • Manner-Suomen Tasavalta
Iltalehdessä lisätietoa: tuloton irakilainen.

Lainaus
Isä imi ja puri tyttärensä posket mustelmille

Espoossa asuva irakilaistaustainen mies on tuomittu alakouluikäisen tyttärensä pahoinpitelystä.

Petri Elonheimo
Eilen klo 22:35

--

Käräjäoikeus tuomitsi miehen 45 päiväsakkoon, joista maksettavaa kertyy 270 euroa ynnä 80 euron rikosuhrimaksu.

--

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5711a514-a087-41e1-a8a7-aba6c761e61d
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Näkkileipä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 540
  • Liked: 3598
Mitä helvettiä oikein touhutaan ulkomaalaisten kotiuttamiskeskuksissa, kun noille ei selvästikään kerrota, mikä on laillista ja mikä on laitonta.
Tai sitten noita rikollisia ulkomaalaistaustaisia, ei voisi vähempää kiinnostaa Suomen lakien noudattaminen, kun aina löytyy joku suvakki-urpo joka puolustelee rikollisia, siitä riippumatta miten vakavasta rikoksesta on kyse.

sutki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 579
  • Liked: 1369
"isän mukaan perheessä myös lapsilla oli tapana purra kevyesti hänen poskiaan."

Onkohan tämä joku islamilaiseen tarinankerrontaan, koraaniin, haditheihin tms. liittyvä juttu koska itselläni on kokemusta tälläistä nenään ja poskiin kohdistuneista rakkausnäykkimisistä parin musliminaisen toimesta ja kumpikaan heistä eivät olleet lähi-idästä.

Muutoinkin kaikki viettely- ja siveyskeinot olivat kuin jostakin oppikirjasta.
Li Andersson 2.4.2023:  ”Vituttaa kuin pientä eläintä” :():

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 765
  • Liked: 5401
  • Merirosvoradio
On ollut ja on monia kulttuureita. Monoa ja monikulttuuria. Suomen kulttuurissakin on piirteensä. Omien lasten pureskelu ei kuulu, vieraiden lasten vielä vähemmän.
Entistä enemmän muslimien tavat ällistyttävät, joten GO HOME ählyt.
« Viimeksi muokattu: 13.04.2023, 03:54:00 kirjoittanut Radio »
https://u24.gov.ua/
Pojat, kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützin, Leipzigin
Ja Narvan mailla vertaan vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 865
  • Liked: 25213
https://www.anteryasa.fi/p/suomessa-lapsen-raiskaamisesta-tuomittu

Hmm.

"Ainakin yhdellä alaikäisen raiskaamisesta tuomitulla on edelleen pystyssä YouTube-Kanava. Abdulrahman Bash on nähtävästi ennen Suomeen saapumista toiminut islamilaisena terroristina, eli jihadistina, josta hän on ylpeästi jakanut videoita YouTubeen.

Videoilla Bash poseeraa aseiden kanssa, näyttää jihadistien Takbir-sormimerkkiä, vannoo arabiaksi uskollisuutta tehtävälleen ja kertoo sankarikseen “marttyyri” Abu al-Muwiyahin.

Bash on Facebook-tilinsä tietojen mukaan opiskellut Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa ja aloittanut sitten opinnot OAMK-korkeakoulussa. Nähtävästi hän on näitä “17-vuotiaana” Suomeen saapuneita.
-----

Videoiden tittelit ylistävät “marttyyrisankaria” arabiaksi

Viimeisimmässä videossa Bash nähtävästi hautaa jihadismissa menehtyneen sukulaisensa. Edelliset neljä muuta videota omaavat kaikki saman videotittelin “Marttyyrisankari Mulham Bash Abu al-Muwiyah”. Nähtävästi tämä on ollut Bashin niin sanottu “jihadistinimi” hänen “taistelunsa Allahin nimissä” aikana - tai marttyyrinimi, jota hän ylistää jihadisteille perinteiseen tapaan.

    "Mu'awiya I (arabia: معاوية بن أبي سفيان, latinaksi: Mu'awiya I, suom: Muʿāwiya ibn Abī Sufyān; n. 597, 603 tai 605-huhtikuu 680) oli umayyadikalifaatin perustaja ja ensimmäinen kalifi, joka hallitsi vuodesta 661 kuolemaansa saakka. Hänestä tuli kalifi alle kolmekymmentä vuotta islamilaisen profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen ja heti neljän rashidun-kalifin ("oikein opastettujen") jälkeen. Toisin kuin hänen edeltäjänsä, jotka olivat olleet Muhammedin läheisiä ja varhaisia kumppaneita, Mu'awiya oli islamilaisen profeetan suhteellisen myöhäinen seuraaja", Wikipedia.2

Videoiden sisällön, tapahtumien, käytettyjen termien, tekojen, merkkien sekä ihannoitujen “esikuvien” perusteella, Suomessa alaikäisen raiskauksesta tuomittu Bash, on nähtävästi ollut aikaisemmin Syyriassa Islamilaisen Valtion, eli ISIS:n taistelija, eli islamistinen jihadisti, terroristi.

Suomen turvapaikkajärjestelmä valjastettiin nähtävästi vuosina 2015-2016 toimimaan efektiivisesti karku-, huolto-, ja paikkausjärjestelmänä sitä hyväksikäyttäville ISIS:n terroristeille. Ja jokainen joka oli tästä edes vähänkin kriittinen aikoinaan leimattiin “rasistiksi”."
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 850
  • Liked: 7911
Lainaus
Vaalimaalla paljastui Venäjän kansalaisten pitkä luvaton oleskelu Schengen-alueella
 
Julkaisuajankohta 18.4.2023 14.58
TIEDOTE

Vaalimaan rajatarkastusasemalla paljastui kahden venäläisen pitkä luvaton oleskelu Schengen-alueella.

Vaalimaan rajatarkastusasemalla maastalähtötarkastuksessa havaittiin maanantaina 17.4.2023 kaksi Venäjän kansalaista, joiden passeissa ei ollut viisumeita tai rajatarkastusleimoja. Asian tarkemmassa selvityksessä paljastui, että henkilöt ovat tulleet Schengen-alueelle jo vuonna 2017 ja oleskelleet kertomansa mukaan luvattomasti Espanjassa. Luvatonta oleskelua Schengen-alueella kertyy henkilöiden kertoman perusteella yli viisi vuotta. Rajavartiolaitos teki maahanmuuttovirastolle esityksen henkilöiden käännyttämisestä ja maahantulokiellon määräämisestä.

Vaalimaan rajatarkastusasemalla paljastuu säännöllisesti henkilöitä, jotka ovat oleskelleet luvattomasti Schengen-alueella. Luvaton oleskelu paljastuu yleensä maastalähtötarkastuksen yhteydessä. Luvattomien oleskeluiden kestot vaihtelevat muutamista päivistä aina useisiin vuosiin. Nyt paljastunut yli viiden vuoden luvaton oleskelu on kuitenkin poikkeuksellisen pitkäkestoinen.
https://raja.fi/-/vaalimaalla-paljastui-venajan-kansalaisten-pitka-luvaton-oleskelu-schengen-alueella
Alexander Stubb: " Mitä matalammat rajat Suomen ja Venäjän välillä, sen parempi." 25.10.2011

Stubb: "Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka.” 28.8.2015

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 250
  • Liked: 16460
Lainaus
Pohjanmaan käräjäoikeus Vaasassa vangitsi neljä ulkomaalaista miestä useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Mielenkiintoista tapauksissa on se, että niistä kaikki ovat tapahtuneet useita vuosia sitten. Ensimmäinen törkeä raiskaus tapahtui jo loppuvuodesta 2014. Sen jälkeen tekoja on tehty 2015, 2016 ja ainakin 2017.

Jokaisella vangitulla on useita rikosnimikkeitä, jotkut teot ovat selvästikin tapahtuneet yhtä aikaa, eli ovat olleet joukkoraiskauksia, jotkut teot taas on tehty yksin.

Kolme miehistä vaikuttaa olevan veljeksiä tai sukulaisia, sillä heillä on sama sukunimi. Oikeudessa miehillä oli bulgarian kielen tulkki.

Oikeus vangitsi vuonna 2000 syntyneen Nikolay Borisovin sekä samannimisen 1997 syntyneen Nikolay Borisovin. Heidät erottaa toisistaan toinen etunimi. Kolmas Borisov on 1991 syntynyt Tsvetan Borisov. Lisäksi vangittiin -88 syntynyt Deyan Gorchev.

Kaikki on otettu kiinni huhtikuun puolen välin paikkeilla ja heitä epäillään vuosien 2014-2018 aikana tapahtuneista useista törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja useista törkeistä raiskauksista sekä lapsen raiskauksista.

https://pt-media.org/2023/04/19/vaasassa-nelja-ulkomaalaista-miesta-vangittiin-lapsiin-kohdistuneista-seksuaalirikoksista/
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 250
  • Liked: 16460

Lainaus
Toinen murhasta epäilty on 19-vuotias Abshir Diini Muye, jolla on aiempi tuomio tapon yrityksestä.

Tuomio tapon yrityksestä tuli siitä, että mies oli puukottanut lähiomaistaan. Vastaajan kertomuksen mukaan välit lähiomaiseen olivat huonot muun muassa siksi, ettei tämä hyväksynyt hänen puolisoaan. Mies sai teostaan 3 vuoden ja 6 kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen. Viime vuonna annettu tuomio on lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e27841d-c6be-4fd0-8fdb-473912060585

Lainaus
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa Vantaan vankilassa tapahtuneesta sellimurhasta.

Käräjäoikeus tuomitsi Perttu Oskari Pyynösen, 24, ja Muye Abshir Diinin, 20, elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja törkeästä raiskauksesta.

Mielentilatutkimuksen mukaan kumpikin oli tekojen aikaan syyntakeinen. Vaarallisuusarviossa heidät todettiin erittäin vaarallisiksi henkilöiksi.

Miehet riistivät seksuaalirikoksista tuomiota istuneen nuoren miehen hengen Vantaan vankilan matkaselliosastolla tammikuun 2022 lopulla. Uhria kidutettiin ja nöyryytettiin parin päivän ajan.

Käräjäoikeuden mukaan tekojen alkuperäisenä motiivina on ollut erheellinen tieto, jonka mukaan uhri olisi syyllistynyt lapsen raiskaamiseen.

Muye oli aloittanut uhrin pahoinpitelyn raiskaamalla hänet wc-harjan varrella. Muyen katsottiin jatkaneen pahoinpitelyä pääosin yksinään vielä seuraavana aamupäivänä.

Myöhemmin samana päivänä Perttu Pyynönen oli siirretty samaan matkaselliin iltapäivän tunteina.

Sellisiirron jälkeen miehet olivat alkaneet pahoinpitelemään uhria yhdessä, jolloin väkivalta oli raaistunut ja koventunut.

– Muye ja Pyynönen ovat vuoroin pahoinpidelleet asianomistajaa eri tavoin ja ovat lietsoneet toisiaan aina vain raaemmiksi, käräjäoikeuden tiedotteessa kerrotaan.

Uhria oli alistettu ja nöyryytetty. Hänelle aiheutettiin tarkoituksellisesti kovia tuskia kiehuvalla vedellä lisäämällä veteen sokeria ja kaatamalla sitä uhrin sukuelimille.

Nuorta miestä oli lyöty, potkittu, viilletty ja poltettu sekä vedellä että tupakalla.

Lisäksi hänen ihoaan revittiin ja hänet pakotettiin nielemään tupakoita ja juomaan muun muassa pesuainetta.

Murhaajat olivat myös pakottaneet uhrin kirjoittamaan itsemurhakirjeen.

Vartijat kävivät sellin ovella kello 22 aikaan illalla. Käräjäoikeuden mukaan Muye oli tullut ovelle vastaan ja varmistanut, etteivät muut matkasellissä olijat pysty viestimään vartijoille tapahtumista.

Lopulta surmaajat olivat tukahduttaneet uhrinsa hengiltä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009531496.html
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/