Syyttäjä vaatii suuressa ihmissalakuljetusvyyhdissä vähintään kahdeksaa vuotta vankeutta – matkoilla mukana sylivauvoja
Irakilaisveljekset järjestivät yli 160 henkilölle matkoja Latviasta Suomen läpi Saksaan.
Huomatkaa pehmentävänä ja suorastaan upean ritarillisena toimena "sylivauvat"
Syyttäjä hakee hovioikeudesta irakilaisveljeksille vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksia törkeästä laittomasta maahantulon järjestämisestä.
Latviassa laillisesti oleskelleet veljekset yrittivät salakuljettaa viime vuonna Latviasta Suomen läpi Saksaan yli 160 henkilöä.
Kysessä on tiettävästi suurin salakuljetusvyyhti, jossa Suomea on käytetty kauttakulkumaana. Suomessa käytettiin julkisia kulkuvälineitä.
Mitenkäs nämä tietämättömät, meille jääneet massiiviset kustannuserät?
Syyttäjä: Rangaistukset liian lieviä
Käräjäoikeus piti puolen vuoden aikana tehtyjä matkoja yhtenä jatkettuna rikoksena. Kumpikin veljeksistä tuomittiin siten yhdestä törkeän maahanmuuton järjestämisestä, josta maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta.
Syyttäjä katsoo, että rangaistukset ovat liian lieviä ja kyseessä oli 15 erillistä rikosta. Maksimirangaistus olisi siten 9 vuotta vankeutta.
Rikokset tehtiin osana kansainvälisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Rikollisryhmä toi useista maista Venäjälle matkustaneita henkilöitä ensin laittomasti Valko-Venäjälle ja sieltä edelleen laittomasti Latviaan.
Latviassa kiinni jääneet henkilöt hakivat turvapaikkaa ja majoittuivat vastaanottokeskuksiin, joista heitä haettiin jatkamaan matkaa.
On näillä euroopan hölmölöitä pumppaavilla ketkuilla kyllä kissanpäivät. Useimmat eivät jää kiinni, koska syyt...rasismia,ihmisoikeuksia...
Kovasti nyt koitetaan jotain syytettä saada, mutta miten minusta tuntuu että lopussa kiitos seisoo - taas jälleen kerran - kriminaaleille?
Jonkun rasistoivan pilkkuvirheen takia menetämme "koppikorvauksina" kultamunille taas miljoonia, siis "oikeuden"käyntikulut mukaan laskettuina tietenkin.
Toivon hartaasti ettei noin kävisi, mutta Suomi yllättää yleensä.
Tuolla juttu:
https://yle.fi/a/74-20109761