Kirjoittaja Aihe: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut  (Luettu 1137988 kertaa)

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 106
  • Liked: 19677
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8670 : 08.11.2019, 15:53:35 »
Oli miten oli, kyllä tähänkin juttuun oli edelleen saatu mukaan mediakenttään viime vuosina syntyneitä asenteellisuuksia ja PS:ää leimaavia yleistyksiä, kuten:

"Ilman maahanmuuttokeskustelua ja siitä kumpuavaa turvattomuutta ja pelkoa, kannatus olisi aivan muuta."


Turvattomuuden lisääntyminen raiskausten ja muiden takia on varmasti lisääntynyt, mutta kyllä ainakin itselläni ja varmasti monella muullakin isoin syy perätä järkevää maahanmuuttopolitiikkaa on kansantaloudellinen. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka jatkuessaan johtaisi kansantaloudelliseen katastrofiin. Kaikki säästöt peruspalveluista johtuvat jo nyt osin, ja jatkossa entistä enemmän siitä, että maahanmuuttopolitiikan huonot ratkaisut syövät uskomattoman määrän Suomen resursseja, ensin maahanmuuton organisoinnissa, mutta etenkin sen jälkeen miljardiluokan tulonsiirtoina tänne muuttaneille ihmisille.

"Turvattomuudesta ja pelosta" puhuttaessa halutaan aina korostaa sitä kuinka merkityksettömiin lillukanvarsiin PS tarttuu. Että oikeasti esim. turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset eivät ole rikosten kokonaiskuvassa merkittäviä. Eivätkä ne olekaan, mutta äänestäjää kiinnostaa määrän lisäksi muutoksen suunta. Kun kaikki puolueet PS:ää lukuunottamatta luovat kuvaa siitä että pöyristyttävät rikokset ja matalalaatuisen maahanmuuton muodostamat lisäkustannukset ovat luonteeltaan sen sortin epäongelma että maahanmuuttoa tarvitsee vain lisätä (laadusta piittaamatta), voi äänestäjä kyllä ekstrapoloida tästä mihin suuntaan tilanne etenee jos näiden puolueiden linjaa noudatetaan eikä se järky. Se etenee niin kunniallisen kansalaisen, veronmaksajan kuin maahanmuuttajankin näkökulmasta kestämättömään ja tarpeettomaan suuntaan.

Perussuomalaisten jatkuvasta demonisoimisesta ei voi olla muodostamatta johtopäätöstä että tämä asiaintilan huononnus on muille puolueille jonkinlainen aito itseisarvo. Miksi? Eikö voitaisi edes hetkeä keskustella vaikkapa siitä miten maahanmuutossa ylläpidetään laatua sen sijaan että tavoitellaan mahdollisimman suurta määrää?
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Tomatoface

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 624
  • Liked: 2015
  • to the maximam!
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8671 : 08.11.2019, 15:54:24 »
Vertasin ym. maikkarin käppyrää oikeaan versioon. Vertailu liitteenä. PS:n 23% kannatus on maikkarin käyrässä inflatoitu välille 20,5-20,7%. Ei kuitenkaan missään tapauksessa ainakaan enempää kuin 20,7%.

Lisäksi on pieni, ehkä hämäyksen vuoksi laitettu virhe myös kepun ja demarien kannatuksessa mutta tässä on huomioitava, että tarkempaan analyysiin pitäisi käyttää kuvaa, jota ei pehmennä esimerkiksi kuvan geometrian jälkikäteinen suoristaminen. Kuva kuitenkin suosii vihreitä ja kokoomuslaisia.

Tuo on kuvamanipuloinnin keinoin suoritettua yleisön harhauttamista, siis propagandaa. "Valeuutisista on syytä olla huolissaan", vai miten se menikään MTV3?

Tämä on malliesimerkki tilastoväärentämisestä omaan agendaan sopivaksi eli suomeksi kusettamisesta. Tästä olisi kiva saada koostetta kansainvälisille uutistoimistoille (FOX Newsille yms.). Saisivat muutkin nähdä miten meidän Vastuullinen Media toimii :).
O tempora, o mores!

Heikki Luoto

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 322
  • Liked: 2842
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8672 : 08.11.2019, 17:23:14 »
Jälleen kivaa pylväskikkailua. Tällä kertaa MTV3. Katsokaapa kuvan pylväiden erojen suhteita. Etenkin pylväiden PS-KOK ja KOK-Vihr suhteet kannatusprosenttien eroihin.

Käs pystyyn, ken ullattui, että PS:n pylväästä on sahattu latva pois?

Viisi vuotta sitten Yle piti esillä jonkin aikaa gallup-pylväikköä, jossa KOK, SDP ja KESK saivat lisäpituutta siinä missä PS:ltä ja muilta puolueilta oli leikattu pois.
https://hommaforum.org/index.php/topic,518.msg1688201.html#msg1688201
« Viimeksi muokattu: 08.11.2019, 18:55:47 kirjoittanut Heikki Luoto »
Sananvapauden vastaiselle Facebookille korvaava vaihtoehto: MeWe
mewe.com/i/heikkiluoto

vainukoira

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 917
  • Liked: 656
  • Totuus ei pelkää tutkintaa.
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8673 : 08.11.2019, 17:32:25 »
Nyt arvopohjallisia hiertää ja taitaa kokoomuksellakin olla hiekkaa pillussa. Mykkänen ulostaa hieman lahkeesta kengälle. Persujen nousu aiheuttaa oirehtimisia.
Käykää lukemassa kommentteja.

Lainaus
Kokoomuksen Mykkänen: Ei tarvitse äänestää perussuomalaisia saadakseen turvapaikkajärjestelmän hallintaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen pitää puoluettaan hallituksen ykköshaastajana, vaikka perussuomalaiset ovat uusimpien kannatuslukujen valossa karkaamassa omille teilleen.

Kai Mykkänen kuvaa Kauppalehden ja Uuden Suomen "Aamiainen Jari Korkin kanssa" -videohaastattelussa perussuomalaisia yhden asian puolueeksi, joka kääntää eduskunnassa asian kuin asian maahanmuuttokysymyksiin.
"Ei tarvitse eikä ole syytä äänestää perussuomalaisia vain siksi, etteikö täällä kukaan muu osaisi hoitaa turvapaikkajärjestelmää hallituksi. Jos perussuomalaiset haluavat todistaa tämän vääräksi, niin tervetuloa sitten väittelemään keinoista", Mykkänen napauttaa.
Kai Mykkäsen haastattelu julkaistaan kokonaan Kauppalehden ja Uuden Suomen verkkosivuilla lauantaina 9. marraskuuta kello 8.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kokoomuksen-mykkanen-ei-tarvitse-aanestaa-perussuomalaisia-saadakseen-turvapaikkajarjestelman-hallintaan/9d08475e-f43f-4715-9643-b2344ae0b601


Lars Helenius
Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi Kokoomus lähettää television poliittisiin ohjelmiin aina
vastenmielisiä puolitotuuksien jankuttajia. Timo Heinonen on poliitikko, jolle pitää kaikki asiat kertoa aina kymmeniä kertoja, eikä silti mene perille. Nauha vaan päälle ja tarina jatkuu "isossa kuvassa 2300 euroa ansaitseva ravintolan työntekijä..............
Tykkää · Vastaa · 5 min

Mauno Strandén
Kokoomukseen ei voi luottaa, se on ollut halukas vaihtamaan suomalaiset uuteen kulttuuriin, en luota kokkareihin hetkeäkään!
Tykkää · Vastaa · 8 min

Pekka Jussila
Jaahas täällä sentään ihan omalla nimellä kirjoitellaan, hyvä näin. Kuitenkin vihakirjoitukset taitaa olla silti tavoitteelliset. Paljon näyttää asioita jäänyt lukematta vai lieneekö ymmärryksessä jotain puutteita.
Tykkää · Vastaa · 11 min

Jarno Kanervo
Mykkänen meinaa että,ongelma poistuu väittelemällä ei poistu siksi tarviikin äänestää perussuomalaisia.
Tykkää · Vastaa · 1 · 13 min

Lars Helenius
Perussuomalaisia kannattaisi kuunnella ehkä siksi, koska yksi fiksuimmista Perussuomalaisista Vilhelm Junnilla heitti A-Talkissa, että olisi oikeudenmukaista, jos myös pelkästään pääomatuloilla elävät, todella rikkaat ihmiset, maksaisivat kunnallisveroa. En ymmärrä miten on mahdollista, että kotikaupungissani Espoossa investoidaan vain niiden ihmisten verotuloilla, jotka saavat tulonsa palkkatyössä tai eläkkeestä. Ymmärrän Keskustan vastustavan tätä muutosta, mutta muiden hallitus puolueiden kannattaisi ilman muuta puhkaista tämä mätäpaise.
Tykkää · Vastaa · 4 · 12 min · Muokattu

Jukka Salmela
Onko vielä jollekin poliitikolle epäselvää se, että heidän tärkein tehtävänsä olisi estää erääseen uskontokuntaan kuuluvien leviäminen maahamme. Eikö varoittavia esimerkkimaita ole jo tarpeeksi?
Tykkää · Vastaa · 4 · 26 min

Jukka Kuusalo
Mylkänen on täysi pelle. Ilmeisesti vain hän itse on unohtanut kuinka tuli hoidettua ne sisäministerin hommat.
Tykkää · Vastaa · 5 · 33 min

Mikko Maununen
Mykkänen ja Orpo ainakaan sisäministereinä mitään asialle tehneet. Korkeintaan syyttivät suomalaisia rasismista, jos kehtasi tulijoiden motiiveja miettiä. Mutta nyt taas oppositiossa suu käy kyllä kovasti.
Tykkää · Vastaa · 11 · 44 min

Mika Raatikainen
Ei kannata ainakaan ääänestää Mykkästä jos haluaa mitään SM:n hallinnonalalta hallintaan.
Tykkää · Vastaa · 12 · 1 t

Jussi Runtti
Edellinen PM komensi sotilaat tornioon kantamaan kasseja, ilman aseita. Terveiltä nuorilta miehiltä. Poliisin liikenteenohjaukseen, jotta oli hallittu maahantunkeutuminen. Se ihmesana asylum korvaa passit ja viisumit rajalla.
Tykkää · Vastaa · 22 · 2 t
Kansanmurha väestönsiirroilla, ampumalla tai rodunsekoituksella on kansanmurha. Ja joka sen tekee, on kansanmurhaaja.

Totuutta vastaan voidaan käydä vain valheilla, jotka ovat alttiita vääräksi todistamiselle. Näin ollen vain totuus on laitonta vihapuhetta.

Ennen poliisi tutki ihmisten tekemisiä, nykyään sanomisia.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 578
  • Liked: 66591
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8674 : 08.11.2019, 18:10:56 »
Tällä analyysillä pääsi Ylen aamutelevisioon:


Jälkiviisaissa Maryan Abdulkarim ihmetteli kitkeränä, mikä oikein oli tällaisen (perussuomalaisille myönteisen) puoluekannatusmittauksen tarkoitus tässä ajankohdassa, johon toimittaja, että niitä tehdään joka kuukausi, jotta saataisiin tietää puolueiden kannatus.

Lainaus
Janne Saarikivi
Tässä on vielä sekin, että persuilla on nyt aika taitava puheenjohtaja. Silloin kun katsoin eduskuntavaalien alla keskusteluja, niin olihan siinä aika paljon usein semmoista asetelmaa, että kaikki muut on tällaisia poliittisia broilereita, jotka kuiskuttelee toisilleen ja kampittaa toisiaan, ja sitten siinä on yksi tämmöinen jäyhä luotettava Halla-aho, joka istuu vaan hiljaa ja laukoo totuuksia.

Ville Blåfield
Niin on, mä oon samaa mieltä siitä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Veikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 474
  • Liked: 14181
  • "Ich bin Jude"
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8675 : 08.11.2019, 18:44:11 »
--

Jälkiviisaissa Maryan Abdulkarim ihmetteli kitkeränä, mikä oikein oli tällaisen (perussuomalaisille myönteisen) puoluekannatusmittauksen tarkoitus tässä ajankohdassa--

Että pitäisi lopettaa puoluekannatusmittausten tekeminen tai niiden julkaisu "tässä ajankohdassa", eli ajankohdassa jossa mittaus osoittaa persujen kannatuksen olevan suurta?!

Tyypillistä, ah niin tyypillistä, puhetta feministien (Naisasialiitto Union), "monikulttuurisuuden asiantuntijoiden" (Väestöliitto) ja "rasismin vastustajien" (Rasmus ry) ja somalien edustajien suusta. Totuus täytyy vaientaa kun se on epämieluisaa omalle agendalle tai omalle etniselle ryhmälle.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Ajattara

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 328
  • Liked: 1296
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8676 : 08.11.2019, 19:19:55 »
^^ Samaisen Jälkiviisaat-ohjelman alussa puhuttiin Jenni Haukion eläinoikeuspuheesta ja Maryam naureskeli maalaisille tyyliin "aina joku pahoittaa mielensä". Juuri ennen kuin itse pahoitti mielensä rasistisen puoluekannatusgallupin julkaisusta  :roll:

Leostoa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 508
  • Liked: 1468
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8677 : 08.11.2019, 19:33:55 »
Suut suppuun vaan ja gallupit piiloon. Kannattaa todellakin kuunnella pedoprofeettaa seuraavaa, autokraattista vihakulttia fanittavaa näennäisfeministiä. Ja muistetaan että virhemarginaalin huomioiden todellinen persukannatus saattaa olla jo yli 24% ;). Nyt on siis todella kiire todellisuuden hämärtävän pimennysverhon käyttöönotolla. Suukapulalakejahan meillä jo onkin, ja hallitus teki selväksi ettei niistä luovuta.

Rinteen linja kohti rotkoa jatkuu vakaana, gallupit ei vaikuta häneen. Miksi pitäisikään, kysehän on vain yhden hallituskauden rosmoretkestä. Kun puolue romahtaa kepun tavoin, niin näkeehän tuon Rinteen asenteesta ettei äijä vaan välitä. Vanhan vallan kannalta vastuu seuraavasta suurkusetuksesta siirtyy kokoomuksen harteille, mutta tuskinpa yli 30000 ählämiläisen haittamatun sisäänpäästäneen ja lastenraiskauksiin näin apunsa antaneen puolueen puheenjohtaja Orpo saa kansalaisia innostumaan valheidensa avulla.
Jussin persut jytkyn otti, porvareista tehtiin motti.

svobo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 553
  • Liked: 851
  • Laitamyötäistö
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8678 : 08.11.2019, 20:54:55 »
Persut ne vaan repii johtoo. Onko tuo nyt ihme, jos joka **** arkiaamu alkaa aamuteeveessä sillä, että työssäkäyviä veronmaksajia syyllistetään ilmastonmuutoksesta. Ei puhettakaan, että vaikka pienen arvostuksen sanankin sille työnsankarille voisi aamunavauksessa suoda.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • Liked: 14587
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8679 : 08.11.2019, 20:58:16 »
--
Jälkiviisaissa Maryan Abdulkarim ihmetteli kitkeränä, mikä oikein oli tällaisen (perussuomalaisille myönteisen) puoluekannatusmittauksen tarkoitus tässä ajankohdassa--

Kyllä, tällaisten kannatuskyselyjen tekemisen ja julkaisemisen kieltäminen tulee ottaa vakavan harkinnan alle. Eli lisää hommia Henrikssonin (rkp) porukoille; samalla kun käyvät läpi maalittamista ja muita rikoslain vihapuhepykäliä, niin ottakoon syyniin mokomat vihagallupit. Onneksi vastuullinen media on jo valppaana kantamassa korttaan kekoon muuttamalla gallupgraaffin mittasuhteita oikeanlaisen arvopohjan mukaiseksi (MTV3).
Jo riittää. Suomalaisten syyllistäminen, leimaaminen, huiputtaminen ja kuppaaminen.

BarkAtTheMoon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 035
  • Liked: 1616
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8680 : 08.11.2019, 21:11:51 »
Tänä aamuna muuten ennen klo kahdeksaa tai lähellä sitä, tarinoin työkeikalla yhden jo eläkkeelle siirtyneen ammattikoulun opettajan ja yhden kohtapuoliin eläkkeelle siirtyvän työnjohtajan kanssa paitsi työasioista myös maailman menosta, varsinkin Suomessa. Aika hemmetin nuivaa oli tarinointi mistä olen ylpeä eli siitä että suomalaiset ja vieläpä itseäni vanhemmat (eli selvästi yli 50v;) eivät niele valhemedian ja kusetuspuolueiden paskajuttuja.

Kyllä suomalaiset rupeavat tajuamaan valtamedian ja valtion kusetuksen, ja siitä tässä kyse on, siis kannatuslukujen muutoksessa

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 817
  • Liked: 2511
  • Sus siunatkoon
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8681 : 08.11.2019, 22:06:27 »
Toki siinä [toimittaja] on oikeassa, että ilman vuosikymmeniä jatkunutta haittamaahanmuuttoa ja sen yltymistä, ei PS:lla oikeastaan olisi tarvetta olla olemassa. Ja siihenhän Halla-ahokin tähtää, eli tehdä sellaita politiikkaa, että Suomi saataisiin kuntoon eli nykyisen PS:n homma olisi tehty.

Kumma juttu että EU:n merkitys tuntuu unohtuvan kaiken aikaa. Tai siis sen merkitys, että suomalaisten äänestettävänä tulee olla rehellisiä poliitikkoja, jotka oikeasti ottavat takaisin Suomen suvereniteetin (itsenäisen päätäntävallan) päätettiin EU:ssa mitä tahansa.

Halla-aho on tietoisesti painanut EU-kritiikin sivuosaan eikä ole juuri sanallakaan puhunut Suomen suhteesta EU:hun. Ymmärrä tämän Halla-aholta, koska hänen edeltäjänsä osoittautui täysin tyhjäksi tynnyriksi puheissaan EU:sta.

Minusta perusaksiooma tulee olla, että Suomen eduskunta on ollut ja tulee olla aina se ainoa ja ensisijainen elin, missä Suomea koskevat päätökset tehdään niin maahanmuuttopolitiikan kuin joka ikisen muunkin asian osalta. Olivat ne päätökset sitten EU-direktiivien mukaisia tai ei. Nykyinen kehitys, jossa olemme vain ajopuu EU:ssa, uskottelemme itsellemme Suomen vaikutuksen EU:ssa kokoamme suuremmaksi ja eduskunta on vain kumileimasin EU-direktiiveille, on katkaistava ja päästävä pois itsepetoksesta. Tämä on edelleen se suuri tilaus ja vaihtoehto Perussuomalaisille. Toivon vain, että suomalaiset ymmärtävät tämän maahanmuuton ohella hyvin tärkeäksi asiaksi, äänestävät sen mukaisesti Perussuomalaiset ylivoimaiseen voittoon ja Perussuomalaiset olisivat luottamuksen ja odotuksien veroisia.

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 425
  • Liked: 5251
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8682 : 08.11.2019, 22:23:27 »
Tänä aamuna muuten ennen klo kahdeksaa tai lähellä sitä, tarinoin työkeikalla yhden jo eläkkeelle siirtyneen ammattikoulun opettajan ja yhden kohtapuoliin eläkkeelle siirtyvän työnjohtajan kanssa paitsi työasioista myös maailman menosta, varsinkin Suomessa. Aika hemmetin nuivaa oli tarinointi mistä olen ylpeä eli siitä että suomalaiset ja vieläpä itseäni vanhemmat (eli selvästi yli 50v;) eivät niele valhemedian ja kusetuspuolueiden paskajuttuja.

Kyllä suomalaiset rupeavat tajuamaan valtamedian ja valtion kusetuksen, ja siitä tässä kyse on, siis kannatuslukujen muutoksessa

Mutta koululaiset on "aivopesty" ja virkahenkilöt mokuttavat saadakseen hilloa.

Wanhukset eivät tätä enää saa käännettyä. Näin sanoi minulle yksi syöpäsairas yli 80-vuotias, joka tunsi suurta huolta Suomen tulevaisuudesta. Hänen yksi neuvo oli minulle, että muuta maasta. Hänen sisaruksensa asuu Ruotsissa ja he ovat yhteydessä päivittäin, vielä toistaiseksi tavallisten ruotsalaisten huoli tulevasta ei ole niin käsinkosketeltava kuin suomalaisten.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 106
  • Liked: 19677
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8683 : 08.11.2019, 23:25:40 »
--

Jälkiviisaissa Maryan Abdulkarim ihmetteli kitkeränä, mikä oikein oli tällaisen (perussuomalaisille myönteisen) puoluekannatusmittauksen tarkoitus tässä ajankohdassa--

Että pitäisi lopettaa puoluekannatusmittausten tekeminen tai niiden julkaisu "tässä ajankohdassa", eli ajankohdassa jossa mittaus osoittaa persujen kannatuksen olevan suurta?!

Tyypillistä, ah niin tyypillistä, puhetta feministien (Naisasialiitto Union), "monikulttuurisuuden asiantuntijoiden" (Väestöliitto) ja "rasismin vastustajien" (Rasmus ry) ja somalien edustajien suusta. Totuus täytyy vaientaa kun se on epämieluisaa omalle agendalle tai omalle etniselle ryhmälle.

Olen ollut havaitsevanenani että esim. Hesarin kommenteissa erityisesti itsensä SDP:hen ankkuroivat kommentaattorit näkevät galluptulosten uutisoinnin "tässä vaiheessa" - eli SDP:n ollessa pääministeripuolue mutta ei nousussa - huonoksi. Vaaditaan päätöksentekorauhaa ja kaikkea sellaista. Jos nämä Hakaniemen maksetuilta vaikuttavat kommentaattorit (jota on toki hankala erottaa intomielisestä demariaatteesta) yrittävät peitellä "huonon häviäjän" asennevammaansa he ovat ainakin poikkeuksellisen taitamattomia asian suhteen...
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 920
  • Liked: 9657
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8684 : 09.11.2019, 05:20:30 »
Lainaus
Uutissuomalaisen gallup: Jussi Halla-aho onnistunut neljänneksen mukaan puheenjohtajana parhaiten, Li Andersson toisena

Lähes neljännes arvioi, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on onnistunut puheenjohtajan tehtävässä parhaiten. Tieto käy ilmi Uutissuomalaisen mielipidemittauksesta.

Toiseksi parhaan tuloksen, 16 prosenttia, sai vasemmistoliiton Li Andersson. Kaikki muut puheenjohtajat jäivät alle kymmeneen prosenttiin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uutissuomalaisen-gallup-jussi-halla-aho-onnistunut-neljanneksen-mukaan-puheenjohtajana-parhaiten-li-andersson-toisena/7619696

Taisi olla ne Kulmunin pelastamiset sitten siinä.
Paras lahja Joulupukin konttiin. Tekstiä on vain reilut 60 000 sanaa, mutta lähteitä on linkitetty jo yli 500.

https://drive.google.com/file/d/1wFWYAyqlvk8POBDr5x87q-TNtXl7XHGR/view

Tarjolla pdf, epub ja mobi.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 554
  • Liked: 21687
  • Vastuullinen media koulutuksessa
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8685 : 09.11.2019, 10:31:26 »
Koskahan kepun kannatus sakkaa oikein kunnolla. Hallituksen toilailut on yksin ja ainoastaan kepun aikaansaannosta. Vasurihallitusta ei olisi ilman kepua. Tietysti kokoomus olisi voinut korvata kepun mutta silloin se kannatus olisi sakannut kokkareilta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 470
  • Liked: 3998
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8686 : 09.11.2019, 11:54:52 »
Politiikkaradiossa perjantaina ( https://areena.yle.fi/1-50325014 ) toimittaja Tapio Pajunen toteaa ”kaikki viisi puoluetta ovat keskisuuria”.

Toisaalta hetken perästä hän mainitsee vanhan hyvän ajan, jolloin oli kolme suurta puoluetta.

Muistaako joku, onko joskus "vanhaan hyvään aikaan" kolmella puolueella ollut samanaikaisesti (3x23.1  <=  mahdollisesti suuri puolue)   69.3 %:n osuus, vai tulkitaanko eri %-lukuja ylemäisen tarkoituksenmukaisesti.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 323
  • Liked: 33639
  • Nenäpäivä 3.11.2019
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8687 : 09.11.2019, 12:15:19 »
Kansanedustajien lukumäärällä mitattuna suunnilleen noin onkin. Kallupit on kalluppeja, sanoi joku enemmän tai vähemmän viisas aikoinaan.

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 246
  • Liked: 21914
  • Takapenkin paha poika
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8688 : 09.11.2019, 21:27:21 »
Vihreät on wannabeälykköjen puolue. Sellaisten, joille ideologia on tärkeämpää kuin tulokset. Tai maan hyvinvointi.

Kognitiivinen kapasiteetti ei kuitenkaan riitä omaan loogiseen ajatteluun. Vihreät on kilttien etupenkin tyttöjen puolue, jotka saavat kapinansa aikuisiällä VHM:ää vastaan sahaamalla samaa oksaa, jolla itse istuvat.
The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 813
  • Liked: 20683
  • antikomintern
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8689 : 09.11.2019, 22:43:12 »
Tein ihan oman ketjun ideointiin, ettei tämä yleisketju täyty kokonaan pelkästään persuja koskevista ehdotuksista, kritiikistä ja kehuista aina uuden gallupin ilmestyttyä. Keskustelu on tärkeää ja hyödyllistä ja syitä kannatuksen vaihteluun on syytä analysoida niin myötä- kuin vastamäessäkin ja keinoja siihen vaikuttamiseen saa esittää.

Olkaa ystävällisiä ja käyttäkää hyväksenne.

Kuinka vaikuttaa Persujen kannatukseen nyt 2019 eduskuntavaalien jälkeen?


Siirretty etnonationalismin perussuomalaisten gallupkannatusta nostavaa/laskevaa vaikutusta pohtivaa keskustelua puolin ja toisin tuohon ketjuun. Ei sillä, että siitä keskustelusta koskaan valmista tulisi, mutta onpahan sekin vääntö poissa sotkemasta tätä uutisketjua.
Kun allah saapuu kaupunkiin
Turkuun, Barcelonaan, Berliiniin,
Brysseliin, Tukholmaan, Pariisiin,
Madridiin, Nizzaan, Manchesteriin,
Pietariin, Lontooseen, New Yorkin World Trade Centeriin...

hoksa

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 36
  • Liked: 71
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8690 : 09.11.2019, 23:50:04 »
Lainaus
Uutissuomalaisen gallup: Jussi Halla-aho onnistunut neljänneksen mukaan puheenjohtajana parhaiten, Li Andersson toisena

Lähes neljännes arvioi, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on onnistunut puheenjohtajan tehtävässä parhaiten. Tieto käy ilmi Uutissuomalaisen mielipidemittauksesta.

Toiseksi parhaan tuloksen, 16 prosenttia, sai vasemmistoliiton Li Andersson. Kaikki muut puheenjohtajat jäivät alle kymmeneen prosenttiin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uutissuomalaisen-gallup-jussi-halla-aho-onnistunut-neljanneksen-mukaan-puheenjohtajana-parhaiten-li-andersson-toisena/7619696

Taisi olla ne Kulmunin pelastamiset sitten siinä.

Eeva Lehtimäkikin tuossa toistaa sitä samaa mantraa mitä kuulee jatkuvasti joka suunnalta. "Perussuomalaiset ovat tunnistaneet ihmisten pelot ja tarttuneet autoihin ja lihanpaloihin ja ruokkineet niitä pelkoja ja saaneet sitä kautta kannatusta". Ensinnäkin hän näkee vain helpoimman selityksen ja samalla väheksyy aivan älyttömästi Persujen tekemistä. Toiseksi jos Persut ei huomioi ihmisten epävarmuutta ja pelkoja niin kuka ne huomioi. Jos Kepua ei enää maaseudun ihmiset kiinnosta ja Demareita ei enää duunarit kiinnosta niin ihan kuin siinä olisi jotain pahaa jos joku sitten huomioi nämä ihmiset. Tuota toimittajien ylimielistä ajatusmaailmaa en ole missään vaiheessa tajunnut. Enkä tajua.

Mitä olen tuosta Kepun tilanteesta mutkan kautta kuullut niin puolueen sisällä on todella erittäin huolestuneet fiilikset. Karua kieltä kertoo kun puolueen puheenjohtaja joutuu jo omilla Facebook sivuillaan pyytämään julkisesti apua. Voi luoja :facepalm:
« Viimeksi muokattu: 09.11.2019, 23:59:09 kirjoittanut hoksa »
"Mitä me tehdään työpaikoilla, jos meillä ei oo planeettaa, millä elää" - Mariyam Abdulkarim

antero

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 120
  • Liked: 695
  • Suomi Nousuun^^^!
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8691 : 10.11.2019, 00:11:25 »
Persuilla on potentiaalia vielä huimasti enemmän. Kunhan remmiin saadaan vielä lisää naisäänestäjiä, duunareita, eläkeläisiä ja Kepun huijaamia maalaisia jne. niin tie taivaaseen on auki.
On toki, mutta ei pidä unohtaa sitä realiteettia että "joka sekuntti" syntyy uusi dorka äänestäjä, kuten on jo tapahtunut vuosituhansia.
Eli käytännössä potentiaalia kyllä on, mutta sen realisoitumisen käytännön todennäköisyys on noin nolla... Ikävä kyllä.

Esim helmikuussa 1994 punavihersekoomuksen eli kesk-kok-dem-vih-vas kannatus oli 86,1%. Ja marraskuussa 2019 sen kannatus oli 66,2%.

Eli 25 vuodessa on tapahtunut ainoastaan 19,9% muutos, ja sekin lähinnä viimeisen 10 vuoden aikana, kun osa äänestäjistä on kyllästynyt totaaliseen paskaan mitä kesk-kok-dem-vih-vas tarjoaa vuodesta toiseen.
Enemmistö on, ja tulee olemaan idiootteja, jotka kerran neljässä vuodessa äänestää naamakertoimen perusteella jotain kusettajaa, ja homma etenee samoilla raiteilla kuin tähänkin asti.
Hetero voittaa aina!

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 578
  • Liked: 66591
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8692 : 10.11.2019, 00:26:47 »
Eeva Lehtimäkikin tuossa toistaa sitä samaa mantraa mitä kuulee jatkuvasti joka suunnalta. "Perussuomalaiset ovat tunnistaneet ihmisten pelot ja tarttuneet autoihin ja lihanpaloihin ja ruokkineet niitä pelkoja ja saaneet sitä kautta kannatusta". Ensinnäkin hän näkee vain helpoimman selityksen ja samalla väheksyy aivan älyttömästi Persujen tekemistä.

Narratiivin mukaan perussuomalaiset tekevät "autoilla ja lihanpaloilla" identiteettipolitiikkaa, kun oikeasti muut puolueet tekevät niillä puuhastelevaa symbolipolitiikkaa.

Toisaalta edes ilmastoteemalla ratsastavat vihreät eivät uskalla myöntää ääneen, mitä hallituksen Suomelle asettama äärimmäinen ilmastotavoite todellisuudessa tarkoittaa ihmisten liikkumisen kannalta etenkin syrjäseuduilla. Sen sijaan vihreä sisäministerimme höpöttää pehmeitä ja pörröisiä valtion kompensaatiotuesta, jonka avulla ihmisten elämä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin.

Muilla puolueilla ei ole ollut kanttia puolustaa suoraselkäisesti ajamaansa politiikkaa, eikä edes kertoa, mitä se politiikka käytännössä tarkoittaa. Siksi keskustelu täytyy aina kääntää jotain kautta siihen, kuinka perussuomalaiset pilaavat kaiken.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 263
  • Liked: 3933
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8693 : 10.11.2019, 00:55:15 »
Mitä veikkaatte että tuleeko joku kolmesta vanhasta pääpuolueesta järkiin ja lopettaa monikulttuurisuus ja ilmastovöyhötyksen.
Persut ovat isoin vain ja ainoastaan sen takia kun muut ovat paskaa. Persut eivät ole mikään erinomainen vaihtoehto. ainoastaan muut ovat luokatonta kuraa.

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 581
  • Liked: 667
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8694 : 10.11.2019, 01:06:50 »
Valehtelijoiden klubi puheenjohtajana toveri Rinne ja kumppanit ovat puhuneet itsensä suohon.
PS on puheenjohtajansa myötä ainoa järkeä puhuva puolue. Suoraselkäisesti isänmaallinen.

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 193
  • Liked: 8221
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8695 : 10.11.2019, 11:33:35 »
Mitä veikkaatte että tuleeko joku kolmesta vanhasta pääpuolueesta järkiin ja lopettaa monikulttuurisuus ja ilmastovöyhötyksen. ...
Olen tässä pessimisti. Ainahan on ollut Rydmanien irtiottoja tai puoluejohtojen ”Maassa maan tavalla” yms. kautta tehtäviä ääntenkalasteluoperaatiota tulee mutta linjan oikaisu pysyvästi järkevään ei tapahdu ennen vaaleja.

Vaihtelua voi tapahtua vielä 3 vuotta ja tuosta vaihtelusta saadaan väliaikaisia lohdukkeita omille, ikäänkuin uuvattien malliin, jotka hekin lopullisesti järkyttyivät vasta vaalipäivänä. Kun kerrankin alempaa lukemaa näyttävä PS-gallup saapuu, taputtelee taas valtamedia, kepulit, kokoomuslaiset ja demarit toistensa selkiä sanoen: ”Tehtiin sittenkin oikea valinta, kattokaa äänestäjät palaa takaisin! Globalismi on ihanaa...”

Siitä seuraavaksi pöydällä on vihreiden ideoima mökkivero, kaikki kannattanevat...” ja pum, PS kannatus nousee uudelleen yllärinä kaikille muille paitsi PS:lle. Mutta tietenkään kokkarit ja kepulit ei voi kääntyä taaskaan valitsemaltaan tieltä päivän varoitusajalla näyttämättä aivan typeriltä. Samaan aikaan äärivihervassariglobalistit toisaalla naureskelee tyytyväisenä hölmöjen jatkaessa heidän agendansa toteuttamista.

Toisena näkökulmana PS on ulkomaistenkin globalistien tähtäimessä kuten muutkin kansallista etua ajavat. Eu-rahoitusta likaisille keinoille PS-kannatuksen horjuttamiseksi ei tule puuttumaan. Näkeehän sen sokea kreettakin jo yksin vilkaisemalla MTV3:n *) julkaisemaa tuoreinta yle-gallup-uutista, jossa visuaalisin keinoin oli repäisty PS-kannatuksesta 2,3%, eikä vaalit edes ole vielä lähelläkään. Moni ihminen lopulta katsoo vain kuvat. Kuva toimii aina.

*) MTV3 omistaa Bonnier Broadcasting (entinen Bonnierin tytäryhtiö), jonka omistaa Telia, jonka vallankäytön mahdollistavalla +37% osuudella omistaa...tadaa...RUOTSIN valtio. Eli MTV3 on pahimpien ääriliberaaliglobalistien ohjauksessa, joita maailmasta löytyy.

Jokainen kepujohtaja ja kokoomusjohtaja tietää, että menemällä liian pitkälle oman maan puolustamisessa, menettää äkkiä asemansa noiden globalistien vallan piireissä, jolla on äkisti henkilökohtaisiakin vaikutuksia. kts. Stubb, Katainen, Rehn yms. Näille vallasta juopuneille pahin pelko on joutua epäsuosioon ulkoradalle ja kukaties piankin saman globalistivainon kohteeksi.

Em. syistä ja siitä, että liberaaliglobalistit kokevat jokaisen Tanskan tilanteen toistumisen omalta kannaltaan rintamalohkon menetyksenä, on mahdoton uskoa, että syntyy Tanskan kaltainen käänne Suomessa ilman, että asetelmien jyrkkä muutos ensin toteutuu vaaleissa 2023. Täällä poliitikot on ulkomaisella viralla erityisen helposti lahjottavissa. Suomen mediassakin ulkomainen hillotolppahan ei ole koskaan epäilyttävää lahjontaa vaan poikkeuksetta jääkiekkokultaan verrattava kunnianosoitus kaikille suomalaisille.

- Äärivihervassareiden agenda ei tule säätymään senttiäkään.
- Kepulien ja demarien osalta syntyy yksittäisiä irtiottoja - ja se jää siihen.
- Kokoomus veikkaan, voi yrittää johtajan vaihdosta alamäen alkaessa mutta se ei tule vaihtumaan sisäisesti demonisoituihin rydmanilaisiin asti vaan tilalle tulee edellistä pahempi urpo.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 578
  • Liked: 66591
Vs: 2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut
« Vastaus #8696 : 10.11.2019, 11:56:14 »

Lainaus
Martin Scheinin
‏Ai, miten itse etsin syitä PS kannatuksen nousuun? Perinteisten puolueiden (erit. KESK, KOK, osin SDP) taipumus kopioida PS:n viestejä ja valtamedian harjoittama disinformaation ja vihapuheen normalisointi rapauttavat ihmisten moraalista vastuuntuntoa valintojensa seurauksista

Scheinin tarkentaa tuolla keskusteluissa, että ei tarkoita valtamedian levittämää disinformaatiota ja vihapuhetta vaan sitä, että valtamedia ei kehystä (esim. perussuomalaisten) mielipiteitä disinformaatioksi ja vihapuheeksi tai mieluummin jätä niitä kokonaan huomiotta.

Ja tälle tyypille soitetaan, kun halutaan asiantuntija-auktoriteetin mielipide sananvapauskysymyksiin...
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tagit: