UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju  (Luettu 116574 kertaa)

Kalle Pahajoki

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 208
  • Liked: 28
    • Profiili
Lontoon mellakoiden ja siitä kotimaassa tehdyn uutisoinnin jälkeen rupesi kovasti tekemään mieleni kirjoittaa hieman median vääristyneestä uutisoinnista kulttuurien kohtaamisista uutisoitaessa. Aihe on ajankohtainen Norjan tapahtumienkin johdosta, sillä nyt uusi jatkuvasti esitettävä syytös on se, että maahanmuuttokriittiset foorumit luovat todellisuudesta irrallaan olevan salaliittomaisen maailmankuvan, joka voi osaltaan johtaa Norjan kaltaisiin sairaisiin tekoihin.

On aivan selvää, että keskimäärin toimittajat tahoillaan - luultavasti toimituksen ohjeiden mukaisesti - pimittävät johdonmukaisesti tietoja sellaisessa uutisoinnissa, joka voisi nostaa maahanmuuton ongelmakohtia keskustelunaiheiksi. En usko suuriin median kattaviin salaliittoihin. En siis pysty näkemään tässä muuta, kuin joukon mielestään hyvää tarkoittavia ihmisiä tekemässä vahinkoa vapaalle tiedonvälitykselle. Vaikka tässä tapauksessa voitaneen mielestäni silti soveltaa vielä Hanlonin partaterää, niin en myöskään ihmettele, jos joku Breivikin kaltainen psyykeltään sairas ihminen näkee tälläisessä toiminnassa kulttuurimarxistien salaliiton.

http://en.wikipedia.org/wiki/Hanlon's_razor

Helsingin sanomien uutisointi Lontoosta onkin jo ansiokkaasti kerätty muutoshistoria:
http://satunnainenraportoija.files.wordpress.com/2011/08/hyysc3a4ri-5.jpg

Jos jolla kulla on hyviä esimerkkejä tiedotusvälineiden tiedon pimittämisestä, niin tähän ketjuun voisi postata niitä.  Parasta olisi, jos olisi ruudunkaappaus ennen ja jälkeen-versioista, kun tietoa on sensuroitu, tai sensuroidusta lähteestä ja vaihtoehtoisesta tietolähteestä, jossa uutisen todelliset taustat selviävät. Nämä toiminevat keskusteluissa hyvin, sillä tyhmempikin tajuaa että kaikki ei ole kunnossa, kun lehdet sensuroivat tai vääristävät tietoa.

Tämäntyyppistä keskustelua käydään foorumilla paljon, joten ehdotan, että tämä ketju varataan pelkästään linkeille / liitteille ruudunkaappauksista tai muilla tavoin dokumentoiduista vääristelyistä, joten tätä voi käyttää nopeana tietolähteenä, tarvitsematta kahlata suurta määrää keskusteluja läpi.

Nopeastikin mieleeni tulee muutama esimerkki, josta olen aikanaan nähnyt ruudunkaappauksia. Löytyisikö jollakin linkkiä?
- Helsingin sanomat raportoi Saksan(?) mellakat äärioikeistolaisena, kun Reutersin(?) mukaan mellakka oli äärivasemmiston mellakka
- Raiskaus- tai väkivaltauutisoinnissa Helsingin sanomat sensuroivat kommenettiosion niin, että ensimmäisenä oli kommentti, joka paheksui suomalaisia miehiä. Kommentit, joissa tekijän oikea tausta kerrottiin, ei päästetty läpi
- Useita tapauksia, jossa rikoksentekijöiden tausta on ensin uutisoitu, mutta sitten poistettu
- Tapauksia, joissa media pimittää tekijän taustat, mutta ne paljastuvat esim. poliisin tiedotteesta, tai jos joku tiedotusväline lipsuu linjasta

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 27 850
  • Liked: 38315
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #1 : 08.08.2011, 16:46:57 »
- Raiskaus- tai väkivaltauutisoinnissa Helsingin sanomat sensuroivat kommenettiosion niin, että ensimmäisenä oli kommentti, joka paheksui suomalaisia miehiä. Kommentit, joissa tekijän oikea tausta kerrottiin, ei päästetty läpi

09-06-2010 Poliisi tutkii Lammilla tapahtunutta seksuaalirikosta

Lainaus
Yllättäen HS:n keskustelu uutisen tiimoilta näyttää olevan kokonaan suljettu: "vastaa viestiin" -linkit ovat mystisesti kadonneet koko ketjusta, joten kommentointi on teknisesti mahdotonta. Taisi muuten sulkeutua ennätysajassa, eka julkaistu viesti klo 12.10 ja viimeinen klo 12.53. Pravda ylitti itsensä: ensin uutisen sensurointi, sitten epämiellyttäviä yksityiskohtia paljastavien viestien katoaminen keskustelusta, lopulta koko ketjun sulkeminen.

Lainaus
HS on ainakin toistaiseksi lukinnut viestiketjun, viimeiseksi kommentiksi näyttäisi jäävän anteeksipyyntö suomalaisena miehenä olemisesta ja sen tuomasta häpeästä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 837
  • Liked: 13181
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #2 : 08.08.2011, 16:56:09 »
Wanha klassikko.

Tuomas2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 650
  • Liked: 48
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #3 : 08.08.2011, 17:01:20 »
- Helsingin sanomat raportoi Saksan(?) mellakat äärioikeistolaisena, kun Reutersin(?) mukaan mellakka oli äärivasemmiston mellakka

Taisi olla tämä:

(http://www.oula.info/k0st/hs_vs_pn.png)

Tuossa tosin otsikko ehdittiin muuttaa muotoon uusnatsien vastustajat, mutta kuvatekstiin jäi äärioikeisto.

Kalle Pahajoki

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 208
  • Liked: 28
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #4 : 08.08.2011, 21:06:49 »
Helsingin sanomien uutisointi Lontoosta onkin jo ansiokkaasti kerätty muutoshistoria:
http://satunnainenraportoija.files.wordpress.com/2011/08/hyysc3a4ri-5.jpg


Mitäs tietoa Hesari tässä on pimittänyt, vääristellyt tai sensuroinut? Onko tässä taustalla oletuksena että Daily Mail raportoi 100% objektiivisesti ja kaikki poikkeamat siitä ovat valheellisia?

Ei. Mielestäni muutosten seuranta on silti antoisaa ja mielenkiintoista, jo pelkästään sen takia, että se antaa kuvaa siitä, kuinka HS rakentaa uutistaan ajan mittaan.  Lähinnä pidän erikoisena Helsingin sanomien valitsemaa lähestymiskulmaa. Aseistettua, tunnettua jengiläistä ja gansteria seuraa poliisin aseväkivaltaa tutkiva yksikkö, koska epäillään hänen aikovan kostaa serkkunsa kuoleman. Pidätys menee pieleen, ja poliisiin osuu luoti ja pidätettävä kuolee.

HS päättää rakentaa uutisointinsa seuraavien asioiden ympärille:
1. 4 lapsen isä on ammuttu / murhattu
2. Paikallisten viha poliisia kohtaan on kasvanut jo pitkän aikaa ja nyt poliisin epäillään murhanneen tuon gangsterin.

Mielestäni perhe tai lapset eivät olw oleellinen asia kohdassa 1. rikollisen pidätyksestä kertovassa uutisessa. Kohtaa 2. käytetään tapahtumien selittelemiseen, mutta ei tuollaista järjestelmällistä tuhoamiasta voi selitellä. Myös konfliktin etninen tausta on täysin häivytetty.

Lontoon mellakat ovat jälleen yksi näyte siitä, että maahanmuuton huonoista puolista vaietaan mediassa. Jos rakentaisin päässäni salaliittoa kulttuurimarxisteista, niin uutisoinnin painotukset (poliisin syyllistäminen ja gangsterin ihannointi tyyliin our angel muhis) kyllä loksahtaisivat jälleen uudeksi palapelin palaksi.
« Viimeksi muokattu: 08.08.2011, 21:08:58 kirjoittanut Kalle Pahajoki »

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 389
  • Liked: 9527
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #5 : 08.08.2011, 22:27:07 »
Wanha klassikko.

Wanha klassiko on mennyt aikanaan minulta ohi. Referoisitko lyhyesti kun ehdit koska oli mielenkiintoinen jos kyselyn tuloksia muuteltu. Missä, milloin, mitä?  Kiitos.

Risto Ryti: "Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi."

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIfxc

Noni

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 70
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #6 : 08.08.2011, 22:36:21 »
Lainaus
Jos rakentaisin päässäni salaliittoa kulttuurimarxisteista

Mitä muita vaihtoehtoja tuolla löytyy, kuin tietoinen salaliitto? Yksittäiset toimittajat peilaavat uutiset oman maailmankuvan läpi pyrkimättä objektiiviseen tiedonantoon? Haluavat ns. olla hyviä ihmisiä, ja tietoisesti vääristävät uutisointia sen takia?

Tai yksinkertaisesti ajavat tiettyä poliittista agendaa, ja tietoisesti salaavat tiettyjä faktoja kansalaisilta, koska agendan ajaminen vaarantuisi, jos ihmiset tietäisivät enemmän?

En itse tiedä mitä ajatella enää mediasta, tietoinen salaliitto alkaa olla jo ihan varteenotettava vaihtoehto. Mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa (jos elää niin kauan) millaisena tämä aika kirjataan historiaan.
Kyy imetti, käärme syötti

Pakkoanonyymi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 290
  • Liked: 45
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #7 : 08.08.2011, 22:41:56 »
Voisiko joku yksilöidä, mitä tuossa HS:n viidessä uutisessa muuttui tavalla, joka olisi sensuuria?

Kulttuurimarxismia on ennen kaikkea toimittajien koulutuksessa ja se sitten heijastuu yhtäältä toimituksien (johdon) virallisiin käytäntöihin ja epävirallisiin asenteisiin, toisaalta yksittäisiin toimittajiin.


herra 4x

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 103
  • Liked: 1093
  • Hallitus ei edes kuse.
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #8 : 08.08.2011, 23:09:09 »
Lainaus
Jos rakentaisin päässäni salaliittoa kulttuurimarxisteista

Mitä muita vaihtoehtoja tuolla löytyy, kuin tietoinen salaliitto? Yksittäiset toimittajat peilaavat uutiset oman maailmankuvan läpi pyrkimättä objektiiviseen tiedonantoon? Haluavat ns. olla hyviä ihmisiä, ja tietoisesti vääristävät uutisointia sen takia?

Tai yksinkertaisesti ajavat tiettyä poliittista agendaa, ja tietoisesti salaavat tiettyjä faktoja kansalaisilta, koska agendan ajaminen vaarantuisi, jos ihmiset tietäisivät enemmän?

En itse tiedä mitä ajatella enää mediasta, tietoinen salaliitto alkaa olla jo ihan varteenotettava vaihtoehto. Mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa (jos elää niin kauan) millaisena tämä aika kirjataan historiaan.


Onhan yleisesti tiedetty fakta, että Ruotsissa valtamedia päätti kokouksessaan taannoin, vuosia sitten, pimittää monikultturismin reaalipuolen. Siitä siis valkopikselöidyt kuvat rikoksentekijöistä Ruotsin mediassa. Puhumattakaan tekstipuolen itsesensuurista. Asioista ei Ruotsissa ole vuosiin voinut kertoa niin kuin ne ovat, koska koko yhteiskunta on degeneroitunut siihen jamaan, että orwellilainen totuuskäsitys on normi ja realismin perään huutavat teilataan äärioikeistolaisiksi, natseiksi, rasisteiksi, suvaitsemattomiksi jne. Realismia ajavat puolueet demonisoidaan vaaleissa massiivisella lokakampanjalla, johon osallistuu valtiovallan instanssit, mahtipuolueet ja oleellinen osa mediaa. Ennen vaaleja julkaistaan päälehdissä kokosivun mainoksia, joissa vedotaan kansaan ettei se äänestä nimeltä mainittua puoluetta. Television vaalistudioon ei tulla jos siellä on nimeltä mainitun puolueen edustaja. Jne. mielettömyyksiin asti. AIVAN SAMA ON TAPAHTUMASSA JA OSITTAIN JO TAPAHTUNUT SUOMESSA.

Suomessa ollaan jo monta vuotta, kiihtyen, menty samaan suuntaan. Koska suomalainen media on saamaton luuseri, paskanjauhaja ja trendipelle. Hesarin ja Ylen dominanssi on suuri. Maakuntalehdistö, kuten Turun Sanomat, on munaton päivänvanhojen STT:n sähkeitten yksyhteen replikoija ja mokukiimassaan sekä kyseenalaistamisen kyvyttömyydessään ja suoraan sanoen laiskassa typeryydessään ulkona reaalimaailmasta kuin käkikello tai arvopresidenttimme, joka kiitos jumalan, joutuu lakisääteisesti jättämään paskanjauhajakukkulansa kahden kauden jälkeen.
Rakkaudesta lajiin.

Kalle Pahajoki

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 208
  • Liked: 28
    • Profiili

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 837
  • Liked: 13181
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #10 : 11.08.2011, 23:25:14 »
Wanha klassikko.

Wanha klassiko on mennyt aikanaan minulta ohi. Referoisitko lyhyesti kun ehdit koska oli mielenkiintoinen jos kyselyn tuloksia muuteltu. Missä, milloin, mitä?  Kiitos.



YLE rikasti äänestystä, homma raportoi. Noin niinkuin pikaisella guuglauksella, onhan tästä hetki. Siksi wanha.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 837
  • Liked: 13181
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #11 : 11.08.2011, 23:32:44 »
***
Onhan yleisesti tiedetty fakta, että Ruotsissa valtamedia päätti kokouksessaan taannoin, vuosia sitten, pimittää monikultturismin reaalipuolen. Siitä siis valkopikselöidyt kuvat rikoksentekijöistä Ruotsin mediassa. Puhumattakaan tekstipuolen itsesensuurista. Asioista ei Ruotsissa ole vuosiin voinut kertoa niin kuin ne ovat, koska koko yhteiskunta on degeneroitunut siihen jamaan, että orwellilainen totuuskäsitys on normi ja realismin perään huutavat teilataan äärioikeistolaisiksi, natseiksi, rasisteiksi, suvaitsemattomiksi jne.
***

Ihan vain pikku muistutuksena tähän, että Ruotsi on Euroopan raiskaustilastojen kärjessä, sillä huonolla tavalla.

Johtuu kuulemma siitä, että kovin kärkkäästi ilmoitetaan, varsinkin *****n tekemät.

Googlailkaa itse, jos totuus kiinnostaa. Omat johtopäätökset saatte tehdä illman painostusta, kunhan ette sitten ääneen lausu.

junakohtaus

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 360
  • Liked: 4049
  • Suvakkipissis
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #12 : 11.08.2011, 23:38:54 »
Lainaus
Onhan yleisesti tiedetty fakta, että Ruotsissa valtamedia päätti kokouksessaan taannoin, vuosia sitten

Ei, se ei ole yleisesti tiedetty fakta. Mikä ihmeen entkäräjät on valtamedian kokous?
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Exgreen

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 1
  • Liked: 1
    • Profiili
Blogiin nimeltä Varjohesari (http://varjohesari.blogspot.com/) on koottu todisteita HS:n harrastamasta sensuroinnista. Viimeinen päivitys, joka ei ole vuodelta 2108, on kuitenkin päivätty 23. helmikuuta 2009.


2011

HS sensuuri?: Kuparivarkaat Helsingissä, Vuosaaren raiskaaja ja ilkivaltaa ratikoille Göteborgissa 18.8 (http://hommaforum.org/index.php/topic,56041.msg758838.html#msg758838) [kaipaa vertailua muihin uutislähteisiin. Kiitos, MoonShine]

IL sensuuri: "Thorsin lyhyen linkkilistan" poisto keskustelufoorumilta 14.8 (http://hommaforum.org/index.php/topic,55823.0/topicseen.html) [ketjussa myös IL:n selitys, kiitos MoonShine]

HS vastaan IL: Nainen surmattiin Rovaniemellä 15.8 [kuvakaappaus liitteessä: kiitos, ajuha]

HS vastaan IS: Sellossa tapahtunut puukotus 12.8 (http://hommaforum.org/index.php/topic,55563.msg753507.html#msg753507)

IL sensuuri: Ulkomaalaisen miehen pahoinpitely Seinäjoen rautatieasemalla 20.7 (http://hommaforum.org/index.php/topic,53006.msg733712.html#msg733712)

IL sensuuri: Bussikuski raiskasi 16-vuotiaan naismatkustajan 29.6 (http://hommaforum.org/index.php/topic,38375.msg717291.html#msg717291)

HS vastaan Poliisi: Miehen pahoinpitely ja ryöstö Vantaalla 20.5 (http://hommaforum.org/index.php/topic,50155.msg682424.html#msg682424)

IL vastaan Esse: Seksin ostaminen alaikäisiltä Sellossa 13.4 (http://hommaforum.org/index.php/topic,47229.msg640736.html#msg640736)

HS vastaan IS: Nuorisojengin ryöstelyt Helsingin keskustassa 24.2 (http://hommaforum.org/index.php/topic,43745.0.html) [kuvakaappaus liitteessä]


2010

HS vastaan IS: Siivooja raiskasi myyjän 26.10 (http://hommaforum.org/index.php/topic,36224.msg491334.html#msg491334) [kuvakaappaus liitteessä: vasemmanpuoleisin kaappaus peräisin MaisteriT:ltä]

HS sensuuri?: Mies ahdisteli pikkutyttöjä Kajaanissa 20.5 (http://hommaforum.org/index.php/topic,28880.0.html [kuvakaappaus liitteessä: kaipaa lisää todisteita]

Vartti sensuuri: Teinilauman hyökkäys kouluun tappelemaan Jakomäessä 2.3 (http://hommaforum.org/index.php/topic,24261.msg324170.html#msg324170)


2009

IS/HS sensuuri: Joukkoraiskaus Lappeenrannassa 12.10 (http://hommaforum.org/index.php/topic,15259.0.html) [kuvakaappaukset erillään ketjussa]

HS vastaan MTV3: R-kioskin ryöstö 9.7 (http://naurunappula.com/z/491159)

HS vastaan Vartti: Pahoinpitely lähijunassa 19.4 (http://naurunappula.com/z/483969)

HS sensuuri: Raiskaus Lammilla [päiväys puuttuu] (http://naurunappula.com/z/598909)

YLE sensuuri: Kysely 3.2: Mistä ulkomaalaisviha johtuu? (http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=60141)
« Viimeksi muokattu: 19.08.2011, 20:42:43 kirjoittanut Exgreen »

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 216
  • Liked: 7113
  • Omaa viivakoodia odotellessa.
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #14 : 13.08.2011, 16:19:56 »
Tuossa on sekä Der Spiegelin artikkeli ehkä vähän poliittisesti epäkorrektista vaalimainoksesta että siitä väännetty Hesarin uutinen hirmuisesta kaasukammiokaustista.

http://satunnainenraportoija.files.wordpress.com/2011/08/kaasukausti1.jpg

Lisäys: Eihän tämä sinänsä pahaa vääristelyä ole, mutta ilman kuvaa uutinen vaikuttaa dramaattisemmalta.

Se moneen kertaan muuteltu uutinen Lontoon mellakoista taas menee lähinnä kädettömyyden piikkiin.
« Viimeksi muokattu: 13.08.2011, 17:21:05 kirjoittanut törö »
https://pohjolangalapagos.wordpress.com/

Jos olisi pakko valita isänmaaksi joko Suomi tai kiljuämpäri, kumman valitsisit?

Jesse

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 190
  • Liked: 4
    • Profiili
Vs: Todistusaineistoa median harrastamasta sensuurista
« Vastaus #15 : 14.08.2011, 13:19:11 »
Kyseessähän ei ole sensuuri vaan rasismin kitkeminen ja oikeamielisten arvojen noudattaminen.


MoonShine

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 155
  • Liked: 5
  • Perusnuiva - VHM
    • Profiili
Thorsin lyhyt linkkilista yksittäistapauksista kadonnut oudosti Iltalehden keskustelupalstalta.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=7652576

http://hommaforum.org/index.php/topic,55823.0/topicseen.html
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

MoonShine

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 155
  • Liked: 5
  • Perusnuiva - VHM
    • Profiili

http://hommaforum.org/index.php/topic,56041.new.html#new

Konnetaabelin avausviesti tuolla on väkevä.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Onkko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 084
  • Liked: 798
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #19 : 30.08.2011, 19:27:40 »
Yle VS IL, uutisointi ryöstöstä

pigeon

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 114
  • Liked: 31
  • tie helvettiin on päällystetty hyvillä lupauksilla
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #20 : 02.09.2011, 19:54:40 »
Kaksoisstandardia

A-talk 1.9. - keskustelijoina mm. entinen pääministeri Mari Kiviniemi ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Soini erehtyi kommentoimaan Kiviniemen puhetta, johon tämä kivahti: "Älä mölise!" http://areena.yle.fi/ohjelma/2665

Voin vain kuvitella, miten tämänpäiväiset HuuHaa Sanomat kirkuisivat, jos Soini olisi erehtynyt sanomaan Kiviniemelle esim: "Älä kälätä". Samoin Rkp:n peppu-Stefan virittelisi lakialoitetta perussuomalaisten naisiahalventavan puheen kitkemiseksi Suomesta. Nythän kukaan median tai establishmentin edustaja ei ole huomaavinaan tapahtumaa, kun kohteena oli "vain persulainen puoluejohtaja".
"Pessimisti on ihminen joka valitsee kahdesta pahasta molemmat."

Maastamuuttaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 511
  • Liked: 1967
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #21 : 16.10.2011, 18:22:57 »
Ajan ja tilan säästämiseksi voisimme ehkä rajata keskustelun sellaisiin sensitiivisiin uutisaiheisiin, jotka HS on onnistunut välittämään objektiivisesti.

timouti

  • Vieras
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #22 : 16.10.2011, 20:53:07 »
Sattumalta joku oli juuri jättänyt netsikätösteni ulottuvilla kirjan, joka liittyy kai lähinnä sosiaalipolitiikan alaan. Siinä kerrotaan, miten Suomessa vapautettiin talous 80-luvulla, vaikka kukaan ei oikein hallinnut systeemiä. Äkkiä maa oli veloissa ja jostain oli löydettävä rahaa talouden tasapainottamiseen. Jo aikaisemmin oli huomattu, että on luotu liian kallis hyvinvoinjärjestelmä, ja sieltähän ne puuttuvat rahat päätettiin repiä. Laman varjolla leikattiin niin paljon kuin ehdittiin.

Kirjassa on oma lukunsa siitä, miten media tuki politiikkaa ja kertoi, että liian kallis sosiaalituki on laman aiheuttaja, vaikka todellinen syy oli taitamattomien poliitikkojen touhu rahamarkkinoilla.
 
" On selvää, että ilman mediaa ei yleistä kriisitietoisuutta voi luoda. Vielä vuonna 1989 Helsingin Sanomat leimasi kriisiennusteet katteettomaksi kauhumaalailuksi. Sen sijaa laman jo oltua tosiasia media välitti synkkää näkemystä ja yleistä konkurssitunnelmaa tehokkaasti. Filander näyttää parilla pääkirjoitussitaatilla Helsingin Sanomien retoriikan vaihtumisen vuoden 1992 aikana. Elokuinen pääkirjoitus käyttää jo sellaisia äärimuotoiluja kuin 'kovat ajat', 'ankara ponnistelu', niukkenevat olot'. Päättäjiltä vaadittiin 'rohkeaa rehellisyyttä'. "

Toinen mielenkiintoinen juttu on, kuinka tässä kirjassa kymmenen vuoden takaa todetaan, että valtavirtamedian toistuva diskursiivinen keino on leimata eri tavoin ajattelu vanhaksi, pysähtyneeksi ja menneeksi. 1990-luvun vahvimpia ja käytetyimpiä retorisia keinoja oli erotella edelläkävijät, suunnannäyttäjät ja paikoilleen jähmettyneet, perässähiihtäjät - siis muodissa, modernissa tai ajassa pysyvät ja siitä pudonneet. (Julkunen, Suunnanmuutos)

Sanoisin, että vanha media luottaa vielä noihin vanhoihin keinoihin ja tekee jutut politiikkaa myötäileviksi. Tuttua on leimaaminen menneitten kaipaajaksi myös. Ikävää vaan, että vanhat konstit ei enää päde, kun toisille totuuksille on omat fooruminsa.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 519
  • Liked: 11476
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #23 : 16.10.2011, 20:56:59 »
Naulatun ketjun idean mukaisesti suosittelen vahvasti postaamisten rajoittamista vain linkkeihin, kuvakaappauksiin jne.

Varsinainen keskustelu on käytävä muualla.

 
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

vilinpoika

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 29
  • Liked: 3
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #24 : 12.12.2011, 20:38:10 »
Nimimerkki "junakohtaus" kysyi ruotsalaisten journalistien sopimuksesta, olla paljastamatta murhaajien, raiskaajien ym etnistä taustaa. kysymyksessä on ns. "lilla saltsjöbaden avtalet" (pikku suolakylpyläsopimus) vuodelta 1988 tai 89. Minulla olisi linkki, kahden osanottajan keskustelusta, mutta kun olen huono tietokoneen käyttäjä, en saa sitä näkymään täällä. http://www.dailymotion.com/vid... Jos ei näy, mene ruotsalaiselle "avpixlad sivustolle, otsikko "begreppsförvirring", kommentaattori "áffekson" antaa oikean linkin.

vilinpoika

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 29
  • Liked: 3
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #25 : 13.12.2011, 10:44:15 »
Videon saa esille dailymotionista, kirjoittamalla hakusanan: "Makten och Media".  Ajalla 1.03 tulee mielenkiintoista tietoa.

Snuiva

  • Vieras
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #26 : 13.12.2011, 11:56:21 »
 ???

Isengard

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 3
  • Liked: 1
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #27 : 20.12.2011, 20:06:19 »
Vasabladet lienee se sana, joka kiteyttää koko topicin.

Mielipide-palstalla suorastaan vääristelevää ja jopa esitutkintakynnyksen ylittävää näkemystä Persuista ja Sisulaisista natseina.
Luen tuota monikulttuurin jätemyllyä töissä päivittäin. (..ja kuulen samaan aikaan näiden suomenruotsalaisten avointa vihapuhetta koskien paikallisia Afrikan ja Lähi-Idän uusasukkaita). Vietnamilaisten kanssa ei -yllätys yllätys - ole kenelläkään mitään hampaankolossa.

Se Persujen (nuivahko) "svedusiipi" olisi kyllä paikallaan. Väittäisin, että tuosta kielipoliitttisesta junnauksesta luopumalla puoue saisi 1/3 RKP:n äänistä, syystä, ettei tuo melkoisen suuri sakki pakko-SFP:läisiä ole voinut muita puolueita aikaisemmin, loogisestikaan  äänestää.


(Niin ja terve vain kaikille, kun olen uusi täällä. Rauhallista yulen odotusta).  :)

Äh, ja heti ensimmäisellä väärässä osoitteessa. Anteeksi.
« Viimeksi muokattu: 20.12.2011, 21:52:51 kirjoittanut Isengard »

Snuiva

  • Vieras
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #28 : 20.01.2012, 02:06:31 »
Seuraavat virheet tapahtuivat lähetettäessä viestiä:
 Viestikenttä jätettiin tyhjäksi.

Konnetaabeli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 92
  • Liked: 19
  • Alkuperäislajien säilymisen puolesta
    • Profiili
Vs: Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju
« Vastaus #29 : 21.03.2012, 14:01:05 »
Helsingin Sanomat tiesi (jotenkin yliaistillisesti kai, koska tietoja ei ollut saatavilla) jo viime yönä, että Toulousessa, Ranskassa, kolme lasta ja opettajan juutalaiskoulussa murhannut paskiainen, oli äärioikeistolainen.

No, tänään on tullut ilmi, että tekijä olikin algerialaistaustainen, ilmoittaa kuuluvansa AlQaidaan, ja sanoi tehneensä iskunsa kostoksi palestiinalaisten puolesta. Että semmoinen tavanomainen maahanmuuttokriittinen ranskalainen äärioikeistolainen.
...
Jotenkin tuli mieleen eräs pizzeriapalo Tampereelle, ja sosialidemokraattisten uljaitten vanhojen kotkien hyppääminen eduskunnan estraadille tuomitsemaan suvaitsemattomat persut. Kunnes totuus paljastui siinäkin kouhoomisessa.

No Hesarihan on tunnetusti ei-tunnustuksellinen sosialidemokraattinen julkaisu. Sen toimittajat esittävät tuon vaaleanpunervan liikkeen vasenta tuskanpunaista laitaa, ja siksi  heillä on valmiit vastaukset ja ylin tieto ihan kaikkeen maailmassa. Oikeisto on syypää, äärioikeisto, ja suvaitsemattomat maahanmuuttokriittiset. Aina ja kaikessa.
Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!