HOMMAN KESKUSTELU > Tupa

Tiedotusvälineiden pahimmat vääristelyt - todisteketju

(1/244) > >>

kp:
Lontoon mellakoiden ja siitä kotimaassa tehdyn uutisoinnin jälkeen rupesi kovasti tekemään mieleni kirjoittaa hieman median vääristyneestä uutisoinnista kulttuurien kohtaamisista uutisoitaessa. Aihe on ajankohtainen Norjan tapahtumienkin johdosta, sillä nyt uusi jatkuvasti esitettävä syytös on se, että maahanmuuttokriittiset foorumit luovat todellisuudesta irrallaan olevan salaliittomaisen maailmankuvan, joka voi osaltaan johtaa Norjan kaltaisiin sairaisiin tekoihin.

On aivan selvää, että keskimäärin toimittajat tahoillaan - luultavasti toimituksen ohjeiden mukaisesti - pimittävät johdonmukaisesti tietoja sellaisessa uutisoinnissa, joka voisi nostaa maahanmuuton ongelmakohtia keskustelunaiheiksi. En usko suuriin median kattaviin salaliittoihin. En siis pysty näkemään tässä muuta, kuin joukon mielestään hyvää tarkoittavia ihmisiä tekemässä vahinkoa vapaalle tiedonvälitykselle. Vaikka tässä tapauksessa voitaneen mielestäni silti soveltaa vielä Hanlonin partaterää, niin en myöskään ihmettele, jos joku Breivikin kaltainen psyykeltään sairas ihminen näkee tälläisessä toiminnassa kulttuurimarxistien salaliiton.

http://en.wikipedia.org/wiki/Hanlon's_razor

Helsingin sanomien uutisointi Lontoosta onkin jo ansiokkaasti kerätty muutoshistoria:
http://satunnainenraportoija.files.wordpress.com/2011/08/hyysc3a4ri-5.jpg

Jos jolla kulla on hyviä esimerkkejä tiedotusvälineiden tiedon pimittämisestä, niin tähän ketjuun voisi postata niitä.  Parasta olisi, jos olisi ruudunkaappaus ennen ja jälkeen-versioista, kun tietoa on sensuroitu, tai sensuroidusta lähteestä ja vaihtoehtoisesta tietolähteestä, jossa uutisen todelliset taustat selviävät. Nämä toiminevat keskusteluissa hyvin, sillä tyhmempikin tajuaa että kaikki ei ole kunnossa, kun lehdet sensuroivat tai vääristävät tietoa.

Tämäntyyppistä keskustelua käydään foorumilla paljon, joten ehdotan, että tämä ketju varataan pelkästään linkeille / liitteille ruudunkaappauksista tai muilla tavoin dokumentoiduista vääristelyistä, joten tätä voi käyttää nopeana tietolähteenä, tarvitsematta kahlata suurta määrää keskusteluja läpi.

Nopeastikin mieleeni tulee muutama esimerkki, josta olen aikanaan nähnyt ruudunkaappauksia. Löytyisikö jollakin linkkiä?
- Helsingin sanomat raportoi Saksan(?) mellakat äärioikeistolaisena, kun Reutersin(?) mukaan mellakka oli äärivasemmiston mellakka
- Raiskaus- tai väkivaltauutisoinnissa Helsingin sanomat sensuroivat kommenettiosion niin, että ensimmäisenä oli kommentti, joka paheksui suomalaisia miehiä. Kommentit, joissa tekijän oikea tausta kerrottiin, ei päästetty läpi
- Useita tapauksia, jossa rikoksentekijöiden tausta on ensin uutisoitu, mutta sitten poistettu
- Tapauksia, joissa media pimittää tekijän taustat, mutta ne paljastuvat esim. poliisin tiedotteesta, tai jos joku tiedotusväline lipsuu linjasta

Roope:

--- Lainaus käyttäjältä: Kalle Pahajoki - 08.08.2011, 16:18:10 ---- Raiskaus- tai väkivaltauutisoinnissa Helsingin sanomat sensuroivat kommenettiosion niin, että ensimmäisenä oli kommentti, joka paheksui suomalaisia miehiä. Kommentit, joissa tekijän oikea tausta kerrottiin, ei päästetty läpi
--- Lainaus päättyy ---

09-06-2010 Poliisi tutkii Lammilla tapahtunutta seksuaalirikosta


--- Lainaus ---Yllättäen HS:n keskustelu uutisen tiimoilta näyttää olevan kokonaan suljettu: "vastaa viestiin" -linkit ovat mystisesti kadonneet koko ketjusta, joten kommentointi on teknisesti mahdotonta. Taisi muuten sulkeutua ennätysajassa, eka julkaistu viesti klo 12.10 ja viimeinen klo 12.53. Pravda ylitti itsensä: ensin uutisen sensurointi, sitten epämiellyttäviä yksityiskohtia paljastavien viestien katoaminen keskustelusta, lopulta koko ketjun sulkeminen.
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---HS on ainakin toistaiseksi lukinnut viestiketjun, viimeiseksi kommentiksi näyttäisi jäävän anteeksipyyntö suomalaisena miehenä olemisesta ja sen tuomasta häpeästä.
--- Lainaus päättyy ---

MW:
Wanha klassikko.

Tuomas2:

--- Lainaus käyttäjältä: Kalle Pahajoki - 08.08.2011, 16:18:10 ---- Helsingin sanomat raportoi Saksan(?) mellakat äärioikeistolaisena, kun Reutersin(?) mukaan mellakka oli äärivasemmiston mellakka

--- Lainaus päättyy ---

Taisi olla tämä:

(http://www.oula.info/k0st/hs_vs_pn.png)

Tuossa tosin otsikko ehdittiin muuttaa muotoon uusnatsien vastustajat, mutta kuvatekstiin jäi äärioikeisto.

kp:

--- Lainaus käyttäjältä: kmruuska - 08.08.2011, 16:23:09 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Kalle Pahajoki - 08.08.2011, 16:18:10 ---Helsingin sanomien uutisointi Lontoosta onkin jo ansiokkaasti kerätty muutoshistoria:
http://satunnainenraportoija.files.wordpress.com/2011/08/hyysc3a4ri-5.jpg


--- Lainaus päättyy ---

Mitäs tietoa Hesari tässä on pimittänyt, vääristellyt tai sensuroinut? Onko tässä taustalla oletuksena että Daily Mail raportoi 100% objektiivisesti ja kaikki poikkeamat siitä ovat valheellisia?

--- Lainaus päättyy ---

Ei. Mielestäni muutosten seuranta on silti antoisaa ja mielenkiintoista, jo pelkästään sen takia, että se antaa kuvaa siitä, kuinka HS rakentaa uutistaan ajan mittaan.  Lähinnä pidän erikoisena Helsingin sanomien valitsemaa lähestymiskulmaa. Aseistettua, tunnettua jengiläistä ja gansteria seuraa poliisin aseväkivaltaa tutkiva yksikkö, koska epäillään hänen aikovan kostaa serkkunsa kuoleman. Pidätys menee pieleen, ja poliisiin osuu luoti ja pidätettävä kuolee.

HS päättää rakentaa uutisointinsa seuraavien asioiden ympärille:
1. 4 lapsen isä on ammuttu / murhattu
2. Paikallisten viha poliisia kohtaan on kasvanut jo pitkän aikaa ja nyt poliisin epäillään murhanneen tuon gangsterin.

Mielestäni perhe tai lapset eivät olw oleellinen asia kohdassa 1. rikollisen pidätyksestä kertovassa uutisessa. Kohtaa 2. käytetään tapahtumien selittelemiseen, mutta ei tuollaista järjestelmällistä tuhoamiasta voi selitellä. Myös konfliktin etninen tausta on täysin häivytetty.

Lontoon mellakat ovat jälleen yksi näyte siitä, että maahanmuuton huonoista puolista vaietaan mediassa. Jos rakentaisin päässäni salaliittoa kulttuurimarxisteista, niin uutisoinnin painotukset (poliisin syyllistäminen ja gangsterin ihannointi tyyliin our angel muhis) kyllä loksahtaisivat jälleen uudeksi palapelin palaksi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta