Kyselyssä oltiin mittaavinaan suomalaisten tietoja ilmastonmuutoksesta, mutta Ylen kuvauksesta huolimatta yksikään kyselyn tosiasiaväite ei käsitellyt ilmastonmuutoksen valtamediassa katastrofaalisiksi kuvattuja seurauksia saati ilmastotoimien vaikuttavuutta.
Kun muihin ilmastonmuutosta koskeviin tosiasiaväitteisiin esitettiin oikea vastaus, johon kyselyyn osallistuneiden vastauksia verrattiin, väitteen "Suomalaisten teot ovat merkityksettömiä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta" oikea vastaus jätettiin auki, koska kyse oli muka pelkästä asenteesta. Raportissa ei suoraan väitetä, että suomalaisten ilmastoteoilla olisi merkitystä ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta, mutta siinä annetaan vahvasti ymmärtää, että näin on (tai että näin pitäisi teeskennellä ihmisten motivoimiseksi), mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
"Suomalaisten teot ovat merkityksettömiä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta" on kiistaton matemaattinen fakta, ei mielipide, ymmärsi väitteen sitten tarkoittavan yhtä suomalaista tai kaikkia yhdessä. Väärin vastanneita oli yli puolet, mutta raportissa oltiin huolestuneita nimenomaan oikein vastanneista, joilla ei sattuneesta syystä ole motivaatiota tukea radikaalia ilmastopolitiikkaa.
Höblän pääkirjoituksessa Tommy Westerlund paheksuu syvästi ihmisiä, jotka eivät ilmoita uskovansa valheeseen. Westerlund syyttää heitä egoismista ja liittää tällaisen paheksuttavan ajattelun nationalismiin.
Pääkirjoitus: Egoisti lankeaa omaan kuoppaansa
Osa suomalaisista kiistää ilmastonmuutoksen, mutta useampi ottaa ilmastouhan tosissaan ja haluaa, että jotain tehdään, jotta globaali lämpeneminen saadaan pysäytettyä. Kieltäjät eivät luonnollisestikaan ole valmiita tekemään kompromisseja tai muuttamaan elämäänsä ympäristön ja ilmaston vuoksi, mutta into uhrauksille ei ole kovin suuri myöskään niiden keskuudessa, jotka näkevät, mitä tapahtuu.
Näin osoittaa tuore e2-ajatuspajan ja Vaasan yliopiston julkaisema raportti. Siitä ilmenee myös, että noin puolet vastanneista epäilee, että Suomen tekemät ilmastopanostukset ovat merkityksettömiä, kun muut maailman maat eivät ota asiaa tosissaan tai tekevät liian vähän. Näin ajateltuna on loogista, ettei myöskään ole valmis luopumaan kovin paljosta arkielämässä.
"Se on kestämätön ajatus. Jos kaikki ajattelisivat näin, ei ihmiskunta olisi päässyt mihinkään.", sanoo tutkija Tommi Lehtonen, Vaasan yliopiston Innolabin johtaja suoraan (HBL 25.11).
Mutta on samalla tyypillistä ajallemme, että olemme paremmin informoituja ja meillä pitäisi olla aiempia sukupolvia enemmän tietoa siitä, mitä vaaroja ilmastonmuutoksesta ja muista potentiaalisista uhkista voi olla. Siitä huolimatta meitä ohjaa egoismi – miksi meidän pitäisi tehdä uhrauksia, jos toiset eivät tee niitä?
[...]
Nationalismi on taas noussut esiin poliittisena voimana. Se sopii hyvin yhteen sen egoismin kanssa, jota voidaan nähdä myös niissä ihmisissä, jotka eivät välttämättä kannata nationalismia ideologiana. Nationalismi on kollektiivisen egoismin muoto, joka rajoittuu maahan tai kansaan.
Nationalismiin kuuluu myös vastahakoisuus auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, pakolaisia. On vieraan pelon ohella myös egoismia, että ei halua jakaa sitä turvallista yhteiskuntaa, jossa itse elää ja maksaa tiettyä taloudellista hintaa.
Yhtenä maailman rikkaimmista maista meillä on velvollisuus jakaa omastamme ja auttaa. Meidän on voitava tinkiä jostain, jos tuloksena on parempi elämä ihmisille muissa maanosissa, joissa elämä on paljon vaikeampaa, turvattomampaa ja kovempaa.
Meidän elämämme ei huononnu, vaikka köyhempien maiden ihmisten elämä parantuu. Onko niin vaikeaa nähdä yhteys, meidän riippuvuutemme muusta maailmasta ja mahdottomuus eristäytyä ja sulkea pois kaikki muut ja kaikki toisenlainen?
Kukaan ei voita eristäytymällä maailmasta vuonna 2020. Se ei yksinkertaisesti onnistu, siitä olemme totisesti saaneet muistutuksen tänä vuonna, kun pandemia on pyyhkinyt yli koko maailman tuhoisin humanitaarisin ja taloudellisin seurauksin. Virus ei kunnioita rajoja, yhtä vähän kuin globaalin lämpenemisen seuraukset.
Riippumatta siitä kuinka pienessä maassa me suomalaiset elämme, on meidänkin panostuksillamme merkitystä ja näyttämällä hyvää esimerkkiä voimme saada muutkin mukaan. (käännös)
Hbl: Egoisten faller på eget grepp 19.11.2020
(maksumuuri)Siitä ilmenee myös, että noin puolet vastanneista epäilee, että Suomen tekemät ilmastopanostukset ovat merkityksettömiä, kun muut maailman maat eivät ota asiaa tosissaan tai tekevät liian vähän.
Ei, vaan noin puolet vastanneista vain on sitä mieltä, että
"Suomalaisten teot ovat merkityksettömiä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta". Tekojen vaikuttavuudella ei ole tekemistä sen kanssa, mitä muut maat tekevät tai eivät tee, eikä tutkimuksessakaan kysytty tällaisesta.
Näin ajateltuna on loogista, ettei myöskään ole valmis luopumaan kovin paljosta arkielämässä.
On tosiaan loogista, että kaikki eivät ole valmiita luopumaan jostain vain pelkän symbolipoliittisen eleen vuoksi, mutta toisaalta hyvesignaloinnilla on ihan oma logiikkansa.
"Se on kestämätön ajatus. Jos kaikki ajattelisivat näin, ei ihmiskunta olisi päässyt mihinkään.", sanoo tutkija Tommi Lehtonen, Vaasan yliopiston Innolabin johtaja suoraan (HBL 25.11).
Mutta on samalla tyypillistä ajallemme, että olemme paremmin informoituja ja meillä pitäisi olla aiempia sukupolvia enemmän tietoa siitä, mitä vaaroja ilmastonmuutoksesta ja muista potentiaalisista uhkista voi olla. Siitä huolimatta meitä ohjaa egoismi – miksi meidän pitäisi tehdä uhrauksia, jos toiset eivät tee niitä?
Vaikka Westerlund yrittää vääntää siihen suuntaan, tässä ei ole kyse ilmastonmuutostietoisuudesta vaan faktasta, että suomalaisten ilmastopoliittisilla uhrauksilla (ainoa maa maailmassa, jossa hiilineutraalisuutavoite vuonna 2035)
ei ole mitään näkyvää vaikutusta ilmastonmuutoksen etenemiseen.
Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä suomalaisten pitäisi tehdä sellaista, millä ei ole vaikutusta, ja jopa mullistaa koko yhteiskunta sen vuoksi? Muilla mailla ei ole vastaavaa kiirettä, enkä ole huomannut niitä syytettävän egoismista, jonka Westerlund muuten on käsittänyt virheellisesti.
Nationalismiin kuuluu myös vastahakoisuus auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, pakolaisia. On vieraan pelon ohella myös egoismia, että ei halua jakaa sitä turvallista yhteiskuntaa, jossa itse elää ja maksaa tiettyä taloudellista hintaa.
Yhtenä maailman rikkaimmista maista meillä on velvollisuus jakaa omastamme ja auttaa. Meidän on voitava tinkiä jostain, jos tuloksena on parempi elämä ihmisille muissa maanosissa, joissa elämä on paljon vaikeampaa, turvattomampaa ja kovempaa.
Ei sillä ole tekemistä nationalismin kanssa, että vastustaa Suomen nykyistä ilmasto- tai maahanmuuttopolitiikkaa, sillä ne eivät ole puolustamisen arvoisia kuin korkeintaan oman rahapussin täyttämisen näkökulmasta.
Yhdenkään köyhän elämä ei muutu paremmaksi muualla maailmassa, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan, ja Suomen ilmastopolitiikan hienosäädöllä on vieläkin vähemmän vaikutusta ilmastonmuutokseen.
Vastaavasti maailman hädänalaisten auttamisella ja kurjuuden vähentämisellä on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, että auttamisen nimissä on asutettu kymmeniä miljoonia kehitysmaalaisia länsimaihin. Auttaminen kohdistuu enimmäkseen vääriin ihmisiin ja se on noin sata kertaa kalliimpaa kuin auttaminen lähtömaissa ja niiden lähialueilla. Rajallisten auttamisresurssien maailmassa tälle ei ole mitään puolustusta.
Kyse on molemmissa symbolipolitiikasta, kalliista eleistä, joiden vaikuttavuus ei perustu pakolaisten auttamiseen tai ilmastonmuutoksen hidastumiseen vaan siihen, kuinka paljon kipua ja vastustusta ne aiheuttavat suomalaisissa.
Meidän elämämme ei huononnu, vaikka köyhempien maiden ihmisten elämä parantuu. Onko niin vaikeaa nähdä yhteys, meidän riippuvuutemme muusta maailmasta ja mahdottomuus eristäytyä ja sulkea pois kaikki muut ja kaikki toisenlainen?
Tähänastisten kokemusten perusteella aivan varmasti elämämme huonontuu, mutta sillä on suuri merkitys, miten paljon ja millä tavoin se huonontuu. Pelkkä rahan kippaaminen ulkomaille kirpaisee sekin, mutta ei yhtä paljon kuin kehitysmaiden ongelmien rahtaaminen Suomeen meidän keskellemme.
Mitä me oikein menetämme, jos suljemme mahdollisuuksien mukaan ulkopuolelle ennalta sen, minkä tiedämme luovan pahoja ongelmia? Toisaalta, mitä me oikein saamme, kun haalimme Suomeen ongelmia ja velvollisuuksia ulkomailta?
Ruotsi oli ainutlaatuinen humanitaarisen supervallan testi, esikuva maailmalle. Kokeilu kaatui omaan mahdottomuuteensa siinä missä Neuvostoliittokin.
Kukaan ei voita eristäytymällä maailmasta vuonna 2020. Se ei yksinkertaisesti onnistu, siitä olemme totisesti saaneet muistutuksen tänä vuonna, kun pandemia on pyyhkinyt yli koko maailman tuhoisin humanitaarisin ja taloudellisin seurauksin. Virus ei kunnioita rajoja, yhtä vähän kuin globaalin lämpenemisen seuraukset.
Miten
kaikki voi mennä noin väärin?
Pandemia jos mikä on osoittanut eristäytymisen välttämättömäksi. Virukset kun eivät leviä rajojen yli itsestään vaan ennen kaikkea ihmisten mukana.
Globaalin lämpenemisen seuraukset taas eivät parhaan tieteellisen tiedon mukaan ole Suomelle likimainkaan niin vahingollisia kuin Suomen ääriradikaalin ilmastopolitiikan seuraukset.
Riippumatta siitä kuinka pienessä maassa me suomalaiset elämme, on meidänkin panostuksillamme merkitystä ja näyttämällä hyvää esimerkkiä voimme saada muutkin mukaan.
Ei ole merkitystä. Jos Suomi kieltäytyisi yhteisistä ilmastosopimuksista, sitä ehkä hetki ihmeteltäisiin, mutta siinä kaikki.
Sen sijaan on jo nähty, että Suomelle luultavasti kymmeniä miljardeja euroja maksava hyväksi esimerkiksi julistautuminen ei ole vakuuttanut ainuttakaan muuta maata tai edes EU:ta. Suomen hiilineutraalisuustavoite on vuodessa 2035, EU:n vuodessa 2050 ja Kiinan vuodessa 2060. Ne eivät enää muuksi muutu, tai jos vuosikymmenten kuluttua muuttuvat, niin sillä ei ole enää tekemistä Suomen kanssa.
Suomi tulee näyttämään muille esimerkkiä korkeintaan siinä, millaisiin ongelmiin, velkaantumiseen ja sisäpoliittiseen sekaannukseen, ääriradikaali ilmastopolitiikka johtaa. Marinin hallitus ei ole kaikesta ilmastokohkaamisesta huolimatta saanut edes vielä laskettua ajamansa ilmastopolitiikan hintalappua.
