Maailman ilmatieteenlaitoksen WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas totesi Ylen haastattelussa, että "ilmastonmuutos ei ole johtamassa ihmiskunnan tuhoon eikä planeettamme tuhoon".
Mitä tekee Hesari pari päivää myöhemmin? Pelottelee ihmiskunnan ja planeetan tuholla muka tieteen nimissä.
Tutkijat varoittavat ihmiskuntaa ”kammottavasta” tulevaisuudesta: ympäristökatastrofit aiheuttavat paljon suuremman uhan kuin tähän asti on uskottu
Asiantuntijoiden mukaan odotettavissa olevat ympäristökatastrofit uhkaavat koko planeettamme elämänmuotoja, myös ihmislajia.
Helsingin Sanomat 14.1.2021
Ei oikaisua, vaan jatkoa edelliseen:
Helsingin Sanomat: Ihmiskunta kiihdyttää kohti kärsimystä, eivätkä poliittiset järjestelmämme osaa suojella meitä, sanoo kylmäävän ympäristöraportin pääarkkitehti 26.1.2021
ONKO todennäköistä, että mikään muuttuu paremmaksi tulevaisuudessa? Ei.
Mitkä ovat mahdollisuutemme ratkaista ongelmat? Huonot.
Australialaisen Flindersin yliopiston globaalin ekologian professori Corey Bradshaw ei kaunistele sanojaan – eikä hänen mielestään muidenkaan tutkijoiden pitäisi.
Viime viikolla julkaistiin Bradshaw’n 16 kollegansa kanssa kirjoittama artikkeli, jossa summataan yhteen tieteellistä tietoa maailman luonnon nykytilasta ja suunnasta. Artikkelissa tutkijat varoittavat poliitikkoja suorasanaisesti: ihmiskunta on matkalla kohti ”kammottavaa” tulevaisuutta, eikä se muutu sillä, että sitä ei sanota ääneen.
Oli
muutaman sivun artikkeli, jossa tutkijat yrittivät pönkittää mielipiteitään ja poliittisia tavoitteitaan laittamalla niiden yhteyteen linkkejä valikoimiinsa tieteellisiin artikkeleihin. Artikkelit vaihtamalla olisi saanut tukea toisenlaisille mielipiteille ja toisenlaiselle politiikalle, kokonaan toisenlaiselle tarinalle.
Lisäksi ilmaston ja ympäristön muuttuminen aiheuttavat massamuuttoa. Eri arvioiden mukaan ilmastopakolaisiksi joutuu vuoteen 2050 mennessä jopa miljardi ihmistä, tutkijat kirjoittavat.
Artikkelin arviossa oli kylläkin vaihteluvälin valtavuutta kuvaamassa myös alaraja 25 miljoonaa eli
neljäskymmenesosa miljardista. Olennaisempaa kuitenkin on, että "ilmastopakolainen" on pelkkä propagandatermi, jolla on tarkoitus luoda mielikuva maailmalla vaeltavista pakolaisista. Yhtä hyvin voitaisiin puhua työvoiman liikkuvuuden yhteydessä "työttömyyspakolaisista".
Ja se artikkelissa alunperin käytetty termi oli "ilmastopakolaisen" sijaan vieläkin laajempi "ympäristöpakolainen", jossa ilmastolla ei välttämättä ole minkäänlaista osuutta.
Ympäristötuho ei tarkoita ihmiselle nopeaa sukupuuttoon kuolemista, kuten joissakin huomiohakuisissa otsikoissa on sorruttu väittämään, Bradshaw sanoo, mutta meillä on paljon menetettävää jo ennen sitä.
”Olemme olleet lajina olemassa vain vähän aikaa, emmekä todennäköisesti kuole sukupuuttoon seuraavien muutaman sukupolven aikana. Mutta se ei tarkoita, ettemme tule kärsimään.”
Bradshaw'n kritiikki osuu sattuvasti juuri Hesariiin, joka tutkijoiden artikkelista uutisoidessaan antoi huomiohakuisesti ymmärtää heti ingressissä, että "asiantuntijoiden mukaan" ihmislaji on vaarassa tuhoutua. Itse artikkelissa ei väitetty tällaista, ja vaikka olisi väitettykin, väite ei edusta asiantuntijoiden enemmistön näkemystä.
TOINEN kieroutunut kehityskulku syntyy väestönkasvusta, Bradshaw sanoo. Ihmispopulaatioiden koko ja sen myötä kulutus kasvaa, ja ihmisiä on maapallolla aina vain tiheämmin. Se synnyttää kilpailua resursseista tilanteessa, jossa meillä ei ole kunnollista järjestelmää vaurauden jakamiseen.
”Teidän maanne on hyvä tässä, mutta moni muu ei ole”, Suomessa usein työnsä puolesta vieraillut Bradshaw sanoo.
Resurssikilpailu johtaa xenofobiaan eli vieraanpelkoon, joka puolestaan johtaa populististen liikkeiden nousuun.
”Ihmiset kokevat, että tämä ei ole ainakaan minun syyni, joten he etsivät syyllisen muualta.”
Populistiset liikkeet taas eivät pysty tekemään epäsuosittuja päätöksiä ympäristön suojelemiseksi, vaan huomio kiinnittyy syyllisten etsintään.
Vaikutusketju Afrikan väestönkasvusta globaalin resurssikilpailun kautta ksenofobiaan ja edelleen populismin nousuun ja liian varovaiseen ympäristopolitiikkaan on todella kaukaa haettua, kun maailma on täynnä merkityksellisempiä vaikutusketjuja.
Epäsuosittujen päätösten tekeminen on näköjään vaikeaa myös meidän ei-populistiselle hallituksellemme, mutta järkevien päätösten tekeminen on ilmastopolitiikan perusteella vielä vaikeampaa. Hallitus suosii kalliita eleitä ja symbolipolitiikkaa.
Vieraanpelko nostanee päätään ilmastopakolaisten koputtaessa ovilla. Kansainvälinen lakikaan ei nykyisellään tarjoa heille minkäänlaista suojaa – se ei edes tunnista heitä pakolaisiksi.
"Ilmastopakolaisia" ei tunnisteta pakolaisiksi, koska he eivät ole pakolaisia kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Ei se, että merenpinta nousee
sentin vuodessa, oikeuta merenrannalla asuvia pakolaisstatukseen kuin tarkoitushakuisissa ilmastopakolaislaskelmissa.
”Pelkäämme, että pakolaismäärän kasvu ei lisää vaan vähentää kansainvälistä yhteistyötä tavoilla, jotka heikentävät entisestään kykyämme lievittää kriisiä.”
Pakolaismäärän kasvukin olisi joka tapauksessa pientä verrattuna Afirikan väestönkasvun Euroopalle aiheuttamiin muuttopaineisiin.
Jos kriisejä halutaan oikeasti lievittää, on ihan ensimmäiseksi säästettävä ja uudelleensuunnattava auttamisresursseja lopettamalla laiton ja humanitaarinen maahanmuutto Eurooppaan.
Artikkelin kirjoittaneiden ympäristötutkijoiden mukaan meneillään on niin sanottu suuri sukupolvien välinen pyramidihuijaus. Kasvatamme tahallamme kulutusta, vaikka se, mitä kulutamme nyt, on käytännössä pois lapsiltamme.
”Jos haluat lapsenlapsillesi tulevaisuuden, joka ei ole hirvittävä, sinun täytyy yksinkertaisesti olla itse vähemmän ahne”, Bradshaw tiivistää.
Bradshaw tiivistää typerästi, sillä yhden ihmisen kulutus ei vaikuta millään lailla lastenlasten tulevaisuuteen.
Jos tarkoitus on sanoa, että
kaikkien pitäisi kuluttaa vähemmän, sitä ei tapahdu pyytämällä tai maanittelemalla vaan ainoastaan pakottamalla. Eikä jo muutaman kymmenen vuoden päästä koittavan tulevaisuuden muuttamiseksi riitä, että pakotetaan kuluttamaan vähemmän, vaan pitää pakottaa leikkaamaan kulutusta rajusti.
Sellainen suunnitelma tuskin saa kannatusta yksissäkään vaaleissa, joten mikä neuvoksi?
Bradshaw kollegoineen pelkää, etteivät tavalliset ihmiset oikeastaan ymmärrä, mitä tarvittavien valtavien muutosten tekeminen vaatii. Ainoa poliittinen toimija, joka nykyisellään pystyisi riittävän kokoluokan muutoksiin, on Kiina, Bradshaw sanoo ja huokaisee.
Kiina on maailman suurin saastuttaja ja polkee ihmisoikeuksia mennen tullen, mutta teoriassa se voisi kääntää paattinsa hetkessä – toisin kuin mikään demokraattinen maa.
”On ymmärrettävä, että aina demokraattinen lähestymistapa ei välttämättä riitä”, hän sanoo.
”Jos Kiina haluaa tehdä jotain, se tekee, koska se ei joudu kyselemään keneltäkään.”
Tulihan se sieltä. Ilmastonmuutoksella eli käytännössä maailmanlopun uhalla perustellaan demokratian sivuuttamista, mistä toivoa antavana esikuvana Kiinan totalitaristinen hallinto, joka ei joudu kyselemään keneltäkään.
BRADSHAW’N mielestä ihmiskunta on valinnan edessä. Joko jatkamme nykyisillä järjestelmillä, taistelemme läpi pieniä parannuksia markkinoiden ehdoilla ja toivomme, että se riittää lievittämään ympäristökriisin hirveimpiä seurauksia. Emme pakota ketään mihinkään, mutta emme myöskään pysty todella ratkaisemaan ongelmaa.
Tai sitten ryhdymme kapinaan ja yritämme muuttaa järjestelmämme – ja mahdollisesti menetämme sen vähänkin edistyksen, mitä olisimme voineet saada aikaan.
Molemmat vaihtoehdot ovat huonoja, Bradshaw sanoo.
”Olemme ajautuneet nurkkaan. Planeetta kyllä selviää sittenkin, kun meistä ei ole enää mitään jäljellä.”
Mikä täsmälleen ottaen olikaan ongelma, ja mitkä ovat eri vaihtoehtojen seuraukset? Aika heppoisin perustein Bradshaw heittelee julistuksiaan, mutta niinhän tuomiopäivän profeetat aina.
