Spekuloin, että Suomessa on etsitty tasapainoa uhriutumisen kulttuurin ja sananvapauden välillä, ja että tasapainopistettä ollaan löytämässä väärästä paikasta.
Kyse on käytännön tasolla siitä, saako ihminen saa ilmaista omia ajatuksiaan vapaasti, ilman että joku niistä loukkaantuva uhriutuja julistaa henkilökohtaista holokaustiaan koko maailmalle, ja vaatii toisen ajatusten kieltämistä sillä perusteella, että hän ei satu pitämään niistä. Seuraavaksi tämä uhriutuja tai hänen sponsorinsa kaivavat esiin natsikortin jossa lukee, että väärä ajatus on ensimmäinen askel liukkaalla kaltevalla pinnalla kohti ajatuksen loogista johtopäätöstä, joka on uhriutujan uunittaminen väärinajattelevan natsiutetun toimesta.
Olli Löytty: Kulttuurin sekakäyttäjät 6.12.2011 Keskipohjanmaa
Ajattelunsa kiintopisteeksi Löytty päätyy ottamaan holokaustin. Sen avulla voi mittailla ajatuksiaan ja toimiaan: jos ne viedään loogiseen johtopäätökseensä, niin mennäänkö kohti holokaustia vai siitä pois päin.
Meillä ei voi olla samaan aikaan mielipiteen vapautta ja uhriutumisen kulttuuria.
Sananvapaus tarkoittaa, että jokainen meistä joutuu sietämään sen sietämättömän mielipiteen olomassaoloa, jota itse kukin meistä eniten vihaa.
(Jos ihminen ylipäätään ajattelee, hän päätyy toisiin johtopäätöksiin kuin muut, johtuen erilaisista kokemuksistaan ja arvoistaan. Oletusarvo ajattelijoilla on siis, että muut ajattelevat eri lailla kuin muut. Oletusarvo ajattelemattomilla taas on se, että he ajattelevat samalla tavalla kuin muut, ts. eivät itse.)Hyviä uutisia tässä on se, että sietämättömän idioottimaisuuden voi antaa mennä yhdestä korvasta sisään, ja toisesta ulos, tai jättäytyä onnellisen tietämättömäksi koko mielipiteestä.
Ajatusten vapailla markkinoilla paras ajatus voittaa, ja muut menevät vasemmasta korvasta sisään ja oikeasta ulos.
Tämä ei kuitenkaan riitä niille, joiden ajatus ei ole tarpeeksi hyvä voittamaan. Luuserit tarjoilevat meille sensuuria ratkaisuksi siihen ongelmaan, että heidän omat ajatuksensa eivät voittaisi vapailla ajatusmarkkinoilla.
Länsimaiden establismentti (hallitseva valtarakennelma) ei halua antaa kansalaisille vapaata puheoikeutta. Miksi?
"Kansa, joka saa sanoa mitä tahansa, voi myös tehdä mitä tahansa."
-- Napoleon I (1769-1821) Napoleon Bonaparte
Länsimaiden establismentti ei halua kansoja, jotka voivat tehdä ihan mitä tahansa. Nehän olisivat laivan kannella irtoimenaan vyöryviä kanuunoita, jotka voisivat ampua vahingossa tai tarkoituksella komentosillalle. Eihän se käy päinsä.
Niinpä länsimaiden establismentti sponsoroi länsimaihin uhriutumiskulttuuria, jonka avulla establismentti voi myös vaimentaa oman arvostelunsa vihapuheena.
Koko tämän länsimaisen yhdenvertaisuusperiaatteen purkamisen idea (ryhmäoikeuksien avulla, joita ei VHM:lle suoda) on pitää yhteisen kuorman vetäjän, valkoisen heteronmiehen, turpa tukossa.
Jos Suomen oikeuslaitos haluaa tehdä sen mikä on oikeus ja kohtuus, se palauttaa maahan sananvapauden, ja luopuu uhriutumisen kulttuurin sponsoroinnista sekä yhdenvertaisuutta rikkovista ryhmäoikeuksista. Sananvapaus on vapauksista tärkein. Sen mukana kaikki joko nousee tai uppoaa.
Meillä ei voi olla sekä sponsoroituja uhriutujia, että sananvapautta. Kumpi valitaan?