Voisiko joku vastata, miksi ympärileikatut isät haluavat aiheuttaa lapselleen samat kärsimykset ja saman "elinikäisen toimintahäiriön" mistä itse ovat kärsineet ja kärsivät. Ovatko amerikkalaiset miehet sadisteja ja lapsenkiduttajia?
Syy voi olla vaikka ympäristön paine, suku, ystävät, tapojen orjuus, mutta ei sillä ole mitään merkitystä asian
oikeutusta tarkastellessa. Edelleen siinä ihminen tekee toiselle ihmiselle peruuttamattoman ja tarpeettoman
kosmeettisen leikkauksen. Joillekin se on toki sielunhoitoa,
mutta omaansa,
ei leikatun, koska ei lapsi voi kantaansa kertoa tai edes ymmärtää.
Miettikää haloota, jos joku tatuoisi ison ristin lapsen selkään. Se olisi riskittömämpää ja vähemmän pysyvää (poisto laserilla) ja pelkästään kosmeettisesti potentiaalinen haitta. Se olisi paljon vähäisempi teko. Jos ristin tilalle laittaisi hakaristin, niin sitten jokaisen pitäisi tajuta pointti: ei ihminen saa tatuoida omia uskomuksiaan toisten kehon kannettavaksi loppuiäkseen ilman toisen omaa ja vapaata päätöstä.
Leikkaukseen liittyy aina riski puhumattakaan riskistä seksuaalielämälle. Eikä näillä riskeilläkään ole edes merkitystä asian oikeutuksen kannalta (tällä siis tarkoitan, että toki niillä on, mutta niitä ei tarvita oikeutuksen tarkasteluun). Olennaista on vain, että toiselle ei saa tuottaa pysyvää ruumiin vammaa tai muutosta, miksi sitä sanotaankaan. Ihmisellä täytyy olla oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, oikeus omaan kehoonsa.
Genitaalinsa voi silpoa vaikka aikuisena omasta tahdostaan, jos maksaa toimenpiteen itse ja löytää halukkaan lääkärin. Sillä selvä. Tästä asiasta tehdään aivan liian vaikea, koska maailma on liian täynnä uskovaisia harjoittamassa rituaalejaan yli viattomien puolustuskyvyttömien ihmisten, sekä liikaa ihmisiä ummistamassa silmiään.