Kirjoittaja Aihe: 2011-11-21 Arhinmäki:”Ostareilla syötetään rasistista propagandaa”  (Luettu 16506 kertaa)

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 298
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko

Arhinmäki syyttää: ”Ostareilla syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa”


Kolme Paavoa, kaksi menneisyydestä ja yksi tulevaisuudesta. Varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekosen pelkistys presidentinvaaleista kuultiin monesta suusta, kun vasemmistoliiton puoluevaltuusto nosti puheenjohtajansa Paavo Arhinmäen ehdokkaaksi.

Puheessaan Arhinmäki kuritti perussuomalaisia, vaikkei kohdetta suoraan sanonutkaan.

Arhinmäki julisti puolueensa olevan työväenpuolue ilman rasismia. Soini on määritellyt perussuomalaiset työväenpuolueeksi ilman sosialismia.

– Kierrän paljon lähiöitä ja ostareita. Siellä näkyy, miten syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa, Arhinmäki kertoi.

Ilmapiiri on Arhinmäen mielestä muuttunut.

– Olen erittäin huolestunut, kun jopa eduskuntatasolla käytetään vitsin varjolla puheenvuoroja, joissa halvennetaan vähemmistöjä.

Arhinmäki katsoo puolustavansa suvaitsevaisuutta rohkeammin kuin Lipponen, Eva Biaudet (r) tai Pekka Haavisto (vihr).

– En väitä ollenkaan, etteivät nämä asiat olisi heille tärkeitä, mutta kukaan ei ole lähtenyt sanomaan sitä niin voimakkaasti.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706517679/artikkeli/arhinmaki+syyttaa+ostareilla+syotetaan+vaaraa+tietoa+ja+rasistista+propagandaa+.html

Rekka-Pena

  • Vieras
Ei ole Pave vielä älynnyt, että niitä ääniä ei tule, jos demonisoi enemmistön kansasta (razzistit).

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2297
  • junttiälymystön etustaja
Mitähän propagandaa ostareilla syötetään? Miksi en ole koskaan kuullutkaan tällaisesta propagandan levityksestä?

Arhinmäestä tulee pitkässä juoksussa melkoinen floppi, koska on havaittavissa, että kaikki on jo nähty. Ei ole oikeasti kapsiteettia, joten kaverista tulee oppositioänkyrä loppuelämäkseen. Äly ei vaan riitä.

Vasemmistoliitolla ei ole tulevaisuutta, vain pitkä alamäki. aaltoliikettä voi hiukan olla, mutta trendi on laskeva.
Impossible situations can become possible miracles

Reich

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 284
  • Liked: 219
Arhinmäestä tulee pitkässä juoksussa melkoinen floppi, koska on havaittavissa, että kaikki on jo nähty. Ei ole oikeasti kapsiteettia, joten kaverista tulee oppositioänkyrä loppuelämäkseen. Äly ei vaan riitä.
Ilmaiset matkat neljäksi vuodeksi kaikkiin potkupallo- ja muihin urheilutapahtumiin kiinnosti Arhinmäeä niin paljon, että oli valmis rajuihin takinkääntöihinkin. Jos Arhinmäestä on kiinni, niin vasurit osallistuu kyllä jatkossa vaikka kuinka mamukriittiseen ja natoonvievään hallitukseen, kunhan Arhinmäki saa ministerin postin.
"Summalla, joka käytetään yhden turvapaikan saaneen kotouttamiseen, pelastettaisiin tuhansia ihmishenkiä lähtömaassa."

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 129
  • Liked: 8324
Ei ole Pave vielä älynnyt, että niitä ääniä ei tule, jos demonisoi enemmistön kansasta (razzistit).

No eihän Pave ole hakemassa kuin hyvien ihmisten ääniä vihreiden kuormasta. Duunarijäärät äänestävät jo Soinia..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

JT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 932
  • Liked: 6620
  • Sameiden vesien sukeltaja
"Helsingin kaupungin entinen puistotyöntekijä" on rantautunut taas kansan pariin lähiöihin ja ostareille. Siviilissä hänet erottaa tuulipukukansasta vain uudemmista tennareista ja korkeammasta moraalista, kunnes Paavo-Man menee ja vaihtaa P-supersankarin asun ylleen Ale-Pubin sinivalaistussa käymälässä ja lentää Tiesminnevitunkontulaan pelastamaan syrjäytyneet Soinin vihapropagandalta.

Jalo ja rento kaveri tuo Paavo. 3% äänipotti on jo torjuntavoitto. Pidetään peukkuja.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

You can be full of kindness and love, but you cannot sleep next to a mad dog.
-Ashin Wirathu

Ruckafella

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 608
  • Liked: 102
Onko kukaan koskaan havainnut rassistipropagandaa ostarillansa? Olisin kovasti kiinnostunut näkemään ja kuulemaan..

sunimh

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 633
  • Liked: 161
  • Epäilyttäviä taipumuksia omaava fundamentalisti
– Kierrän paljon lähiöitä ja ostareita. Siellä näkyy, miten syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa, Arhinmäki kertoi.

Ehkä paavo viittaa näihin ostareilla notkuviin kaapuarmeijoihin. Siinä kun katselee jotain itäkeskusta ja mitä näitä onkaan, niin vähemmästäkin tulee rasistiksi.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 678
  • Liked: 5218
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Onko kukaan koskaan havainnut rassistipropagandaa ostarillansa? Olisin kovasti kiinnostunut näkemään ja kuulemaan..

Jos Myyrmannissa järjestetään rasistisen propagandan päivät, ilmoitelkaa...
And madness and despair are a force.

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2297
  • junttiälymystön etustaja
"Kierrän paljon ostareita..."

Eikös Paavon pitäisi olla töissä, eikä ostareilla notkumassa???
Impossible situations can become possible miracles

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 013
  • Liked: 2276
Onko kukaan koskaan havainnut rassistipropagandaa ostarillansa? Olisin kovasti kiinnostunut näkemään ja kuulemaan..

Jos Myyrmannissa järjestetään rasistisen propagandan päivät, ilmoitelkaa...

Joo mulle kanssa vinkkiä. Haluaisin todellakin käydä sellaisella ostarilla, jossa levitetään rasistista propagandaa.

Miksi vasemmisto tekee politiikkaa Persuja vastustamalla, vaikka veronmaksajien rahat mätetään etelään? Ai niin, Paavo käänsi takkinsa ja on rahanmättäjien joukossa.
Vanhojen sosialistien kädet ovat lasten veressä - punainen viiva kulkee Prahasta Magadaniin.

citizen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 164
  • Liked: 5
  • Herman & Muammar, old drinking buddies?
Ilmapiiri on Arhinmäen mielestä muuttunut.

– Olen erittäin huolestunut, kun jopa eduskuntatasolla käytetään vitsin varjolla puheenvuoroja, joissa halvennetaan vähemmistöjä.

Ei kai Paavo viittaa Hakkaraisen hauskaan heittoon, jonka toimittaja sai ongittua aikansa provosoituaan. Jos Paavo ajaa humorintajutonta Suomea, niin ei ole ainakaan täältä ääniä luvassa.
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Joker

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 866
  • Liked: 2243
  • Helsinkiläistaustainen
Tähän on kaksi helppoa ratkaisua:

Eva Biaudet: Kielletään "ostarit"

Paavo Arhinmäki: "Ostareille" on saatava rasismivapaita vyöhykkeitä.

Käytännössä tämä voitaisiin toteuttaa niin että kantasuomalaisten pääsyä rajoitetaan joihinkin osiin "ostareita", jolloin he eivät pääse öyhöttämään vähemmistöille. Lisäksi mm. muslimit voivat silloin harjoittaa uskontoaan rauhassa. Lievempinä rajoituksina voidaan asettaa käyttöaikarajoituksia, tämä olisi hyvin lievä rajoitus, eihän kenelläkään syntyperäisellä suomalaisella pitäisi olla päiväsaikaan asiaa "ostarille", heidän pitäisi olla töissä tai kotona katsomassa olen päivälähetyksiä.
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2297
  • junttiälymystön etustaja
Tähän on kaksi helppoa ratkaisua:

Eva Biaudet: Kielletään "ostarit"

Paavo Arhinmäki: "Ostareille" on saatava rasismivapaita vyöhykkeitä.

Käytännössä tämä voitaisiin toteuttaa niin että kantasuomalaisten pääsyä rajoitetaan joihinkin osiin "ostareita", jolloin he eivät pääse öyhöttämään vähemmistöille. Lisäksi mm. muslimit voivat silloin harjoittaa uskontoaan rauhassa. Lievempinä rajoituksina voidaan asettaa käyttöaikarajoituksia, tämä olisi hyvin lievä rajoitus, eihän kenelläkään syntyperäisellä suomalaisella pitäisi olla päiväsaikaan asiaa "ostarille", heidän pitäisi olla töissä tai kotona katsomassa olen päivälähetyksiä.

eikös piiperöt helsingissä ehdottaneet etnistä ostaria... suvismokut ajautuvat lopulta ehdottamaan jonkinlaista apartheidia kuitenkin. johan uimahalleissa oli niitä muslims only vuoroja.
Impossible situations can become possible miracles

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 013
  • Liked: 2276
Hauskaahan tälle paskalle on naureskella. Tässä on sellainen homma, että Paavo on tajunnut, etteivät Kansas News:n vihakirjoitukset, joissa nähdään fasismia joka paikassa, kiinnosta ketään. Siksi hän yrittää nyt päästä median välityksellä ihmisten välisiin keskusteluihin. Ei onnistu. Paavon rakastama Neuvostoliitto yritti samaa. Silti tieto ja vitsit kulkivat ihmisten kesken ja väkivaltadiktatuuri hajosi.

Paavo voisi muuten joskus uhrata muutaman ajatuksen sille, miksi hänen rakastamansa Neuvostoliiton kansalaiset kertoivat "rakkaista johtajistaan" seuraavanlaisia vitsejä kuin Tämä Hrutsev pläjäys.

"Ukrainalaisesta kaivoksesta löytyi perse. Sille liimattiin korvat ja lähetettiin Moskovaan. Nykyään se vilkuttaa mausoleumin katolta."

Paavo on yhtä elitistinen ja kaukana kansasta kuin tarinan perse. Paavon lausunnosta paistaa halveksunta ja ylemmyydentunto tyhmiä ja vietävissä olevia kansalaisia kohtaan. Kansalaisia, jotka eivät hänestä ole kykeneviä tekemään omia johtopäätöksiä, vaan ovat fasistien vietävissä. :facepalm:

Paavon ja puolueensa olisi jo aika siirtyä todellisuuteen (ei todorgiin), jossa on ihan oikeita tämän päivän ongelmia ja yrittää ratkaista niitä.
Vanhojen sosialistien kädet ovat lasten veressä - punainen viiva kulkee Prahasta Magadaniin.

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2297
  • junttiälymystön etustaja
Paavo on yhtä elitistinen ja kaukana kansasta kuin tarinan perse. Paavon lausunnosta paistaa halveksunta ja ylemmyydentunto tyhmiä ja vietävissä olevia kansalaisia kohtaan. Kansalaisia, jotka eivät hänestä ole kykeneviä tekemään omia johtopäätöksiä, vaan ovat fasistien vietävissä.

Paavo on nyt ihastunut itseensä ja ministeristatukseensa. Arhinmäelle ei ole luvassa suurta tulevaisuutta suurena poliitikkona. Vähän tuollaiseksi tyhjänpäiväseksi kalasteluksi mennyt...

Itseasiassa odotin Arhinmäeltä vähän terävämpää touhua... millainenkohan koulutodistus arhinmäellä on ollut.
Impossible situations can become possible miracles

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 013
  • Liked: 2276


Itseasiassa odotin Arhinmäeltä vähän terävämpää touhua... millainenkohan koulutodistus arhinmäellä on ollut.

Minä en odottanut. Se viimeinenkin järjen hiven ja jalat maassa oleminen taisi erota puolueesta ja perustaa oman ryhmän. Kopukoita nekin kaksi on, mutta johdonmukaisia. Paavo ei ole.
Vanhojen sosialistien kädet ovat lasten veressä - punainen viiva kulkee Prahasta Magadaniin.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 690
  • Liked: 59901
Lainaus käyttäjältä: Aamulehti
Puheessaan Arhinmäki kuritti perussuomalaisia, vaikkei kohdetta suoraan sanonutkaan.
[...]
– Kierrän paljon lähiöitä ja ostareita. Siellä näkyy, miten syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa, Arhinmäki kertoi.

Lainaus
Toreilla ja ostareilla pidettävissä tilaisuuksissa joutuu taistelemaan tiukasti maahanmuuttajavastaisuutta ja vääriä väitteitä vastaan.
[...]
On näytettävä, ettemme hyväksy vihapuheita. Vääristelevät väitteet pitää jaksaa ja pystyä korjaamaan aina. Poliitikoilla on tässä tärkeä rooli.
Paavo Arhinmäki: Vihapuheelle ei pidä antaa enää tilaa 26.7.2011

Arhinmäki ei ole tehnyt elettäkään oikoakseen vääriä tietoja, vaan hyökkää taas perussuomalaisten kimppuun erilaisin vihjailuin. Oikeasti vääriä tietoja ja maahanmuuton ongelmat maton alle lakaisevaa propagandaa syötetään valtion tuella ja sitä toistetaan eduskunnassa. Kunpa nostettaisiinkin keskustelu tunne- ja leimaamistasolta faktoihin, konkreettisiin asioihin, jotka ovat osoitettavissa ja todistettavissa, mutta tätä ei ole näköpiirissä.

Paavo Arhinmäki on yksi äärioikeiston suureen, organisoituun, ammattimaiseen salaliittoverkostoon uskovista. Saa nähdä, lipsahtaako häneltä siitä vaalikamppailussa mitään vihjailua kummempaa.

Lainaus
Hyvät ystävät,

presidentinvaaleissa keskustellaan myös suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja siitä, millainen arvojohtaja presidentin pitäisi olla.

Presidentin pitää näyttää suuntaa sellaisille arvoille, jossa arvostetaan ihmisten erilaisuutta ja moninaisuutta. Presidentin pitää puolustaa voimakkaasti tasa-arvoa. Jokaisen pitää olla tasa-arvoinen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta. Vasemmiston Suomessa jokaisella on oikeus olla oma itsensä.

Suomalainen yhteiskunta on menossa arvoiltaan väärään suuntaan. Viha, syrjiminen ja erilaisuuden halveksunta nostavat päätään.

Viikko sitten julkistettiin mielipidetutkimus, joka kertoi millaisia piirteitä suomalaisesta yhteiskunnasta nyt nousee esiin. Tutkimuksen mukaan 14 prosenttia suomalaisista tunnistaa itsessään rasistisia piirteitä. Lisäksi miltei kolmasosa suomalaisista uskoo, että "joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa".

Suomalaisessa politiikassa esitetään maahanmuuttajista, seksuaalivähemmistöistä, taiteesta, pohjoismaisesta sosialidemokratiasta ja journalisteista sellaisia kannanottoja, jotka menevät kaiken sopivaisuuden rajojen yli. Kyse on siitä, että suomalaisessa politiikassa on voimia, jotka ovat valmiita kiistämään toisten ihmisarvon.


Tätä ilmiötä pitää kohdella syvemmältä tasolta kuin ulkomaalaisuuden ja vierauden suvaitsemisen kannalta. Vihaan kiihottamista esiintyy yhteiskunnassa aina, mutta laman aikana ihmisten mielentila on sille otollisempi. Politiikassa ja julkisuudessa toimivilla on erityinen vastuu siitä, että ihmisten toisiaan vastaan laittamiselle ei anneta yhtään tilaa.

Epäluulo päättäjiä kohtaan lisääntyy, jos nämä eivät erityisen uskottavasti ponnistele lieventääkseen ihmisten taloudellista ahdinkoa ja pelkoa. Nyt suunnalle, joka torjuu inhimillistä, myötäelävää eettisyyttä ja asiallista julkista keskustelua, pitää löytää vastavoima. Me tarvitsemme avoimeen yhteiskuntaan kuuluvaa keskustelun ilmapiiriä. Tämä on yksi presidentin ja presidenttiehdokkaiden tehtävistä.

Demokraattiseen yhteiskuntaan pitää mahtua useita rinnakkaisia totuuksia ja käsityksiä. Tätä vapautta ei vihapuhe saa kahlita, kuten ei kenenkään ilmaisunvapautta.

Erilaisuuden kunnioittaminen ja vähemmistöjen puolustaminen ovat Vasemmiston keskeisiä arvoja. Muukalaisviha on Vasemmiston strateginen ja ideologinen vastustaja. Vasemmisto on työväenpuolue ilman rasismia. Tarvitaan voimakkaasti rasismia vastustava työväenpresidentti.
Puhe puoluekokouksessa 20.11.2011
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

CaptainNuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 505
  • Liked: 5259
Poliisin tappajaa ihannoiva ministeri valittelee ostarien rasistisesta propagandasta?
Mahtaako tämä hemmo enää olla millään lailla kiinni todellisuudessa?
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 30 446
  • Liked: 23821
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen‡
Neuvostoliiton aikaan ostareilla syötettiin punikkien paskapropagandaa. Tai ainakin Elannon marketeissa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

requiem

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 124
  • Liked: 25
  • Arvotonta rikkautta
Minäkin haluaisin tietää mistä näitä rasismisyöttöläostareita oikein löytyy, kun en useamman vuoden asioinnin jälkeenkään ole mitään tuollaista vielä lähiöni ostoskeskuksessani havainnut.

Mutta kai tässä on jokin jännä perusvasemmistolainen looginen kehityskulku ollut käytössä tyyliin "ostarit on edustavat jenkkiläistä kapitalistista belsebubismia" -> "koska ostarit ovat belsebubismin ilmentymiä, asuu vanha vihtahousu Rassismus siellä".

Tai sitten kyseessä on vain vasemmistosänkyrän vainoharhainen kyky nähdä joka paikassa ties mitä revisio... äärioikeistolaisuutta ja neuvostovas... rasismia.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 298
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko
Aiheeseen littyen:


Vasemmalla irvaillaan retroehdokkaille: Lipponen, Väyrynen, Niinistö, Soini ja muut – Raikkaita tuulahduksia?


Vasemmistonuorten Tatu Aphonen oli tarkastellut tammikuun presidentinvaaliin asetettuja ehdokkaita.

– Heistä viisi on 90-luvun ministereitä eikä kahta muutakaan voi sanoa kovin raikkaiksi tuulahduksiksi, hän arvioi vasemmistoliiton puoluevaltuustossa Sauli Niinistöä (kok.), Paavo Väyrystä (kesk.), Paavo Lipposta (sd.), Timo Soinia (per.), Pekka Haavistoa (vihr.), Eva Biaudeta (r.) ja Sari Essayahia (kd.).

Aphonen muistutti puoluevaltuuston kokouksessa sunnuntaina Helsingissä, että Vasemmistonuoret on peräänkuuluttanut keskustelua presidentti-instituutiosta ja siitä millainen presidentin pitäisi olla...]

[...Vasemmistonuoret kannusti sunnuntaina entisen puheenjohtajansa presidenttiehdokkuutta häpeilemättömällä kehulla: Kolmas Paavo toden sanoo.

Dinosauruksille vaihtoehto

Vasemmistonuoret kiitti puoluetta ja Arhinmäkeä siitä, että nyt vaalikamppailuun on nyt saatu mukaan nuorta sukupolvea edustava, punavihreä ja kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää kritisoiva ehdokas, joka on ehdoton kannassaan Suomen liittoutumattomuuden puolesta Nato-jäsenyyttä vastaan.

– Dinosaurusten kinastelukerholle on nyt vaihtoehto. Paavo haluaa puhua yhteiskunnan tilasta ja Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta sekä toimia ahdasmielisyyden vastavoimana, järjestön puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

– Rasismiin puuttumiseksi tarvitaan vasemmistolainen ehdokas, joka ymmärtää, mistä turvattomuus johtuu.

Koko juttu:http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2688044/vasemmalla-irvaillaan-retroehdokkaille-lipponen-vayrynen-niinisto-soini-ja-muut-%E2%80%93-raikkaita-tuulahduksia


Li Andersson:
Lainaus
– Rasismiin puuttumiseksi tarvitaan vasemmistolainen ehdokas, joka ymmärtää, mistä turvattomuus johtuu.
Kun nyt aluksi ymmärtäisitte mitä se rasismi oikeasti on,ja seuraavaksi ymmärtäisitte,että huono maahanmuuttopolitiikka luo sitä turvattomuutta.


Marko Parkkola

  • Vieras
Lainaus
Demokraattiseen yhteiskuntaan pitää mahtua useita rinnakkaisia totuuksia ja käsityksiä. Tätä vapautta ei vihapuhe saa kahlita, kuten ei kenenkään ilmaisunvapautta.

Oksymoron puhtaimmassa muodossaan. Ei ole mahdollista olla useita totuuksia samasta asiasta. Ei ole mahdollista vihapuheen kahlita vapautta. Ei ole mahdollista kahlita vihapuhetta kahlitsematta ilmaisunvapautta.

No mutta kaikkihan nyt tietävät, että tällä Paavolla ole ihan kaikki kotona. Melkein syyllistyin jo tautologiaan edellisessä virkkeessä.

dothefake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 35 383
  • Liked: 20487
  • Imaaminoloinen kaktuslakkisetä. Rutinuiva.
– Kierrän paljon lähiöitä ja ostareita. Siellä näkyy, miten syötetään väärää tietoa ja rasistista propagandaa, Arhinmäki kertoi.

Ehkä paavo viittaa näihin ostareilla notkuviin kaapuarmeijoihin. Siinä kun katselee jotain itäkeskusta ja mitä näitä onkaan, niin vähemmästäkin tulee rasistiksi.
Tämä on se totuus, vaikkei tuo arrogentti huligaani sitä tarkoittanut. Totuus tulee lasten ja huligaanien suusta, usein juuri tahatttomasti, ollen silloin erityisen totta.
Sanokaa Fazer, kun haluatte mamuja.
Suomi, kestitysleirien saaristo.
Olin siellä minäkin.
- "PS. Lukija jos sulia" sekä

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 839
  • Liked: 883
  • Jouko Lilja
Mitä mahtaa olla se rasistinen ostaripropaganda? Poliitikot kyllä käyvät ostareilla puheita pitämässä aina vaalien alla. Ei lienee tarkoita sitä ainakaan.
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Arto Tuhkamuna

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 156
  • Liked: 511
  • Aina.
Onneksi ei kuitenkaan ostereilla syötetä rasistista propagandaa?

Nehän osterit oli sellaisia afrodisiakkeja tai jotahi.

Hermo

  • Vieras
Poliisin tappajaa ihannoiva ministeri valittelee ostarien rasistisesta propagandasta?
Mahtaako tämä hemmo enää olla millään lailla kiinni todellisuudessa?

Vastaan, ettei ole. Hänelle todellisuus on harhaa.

Perusteluiksi riittänee kulttuurialan opiskelupaikkojen raju vähentäminen. Kun nyt joku kertoisi, että tuossa väessä on paljon niitä vähemmistöjä, joiden "etua" tämäkin takikäännön piirimestari pää märkänä peräänkuuluttaa. Rautalangasta: homoja, lesboja ja lampaan kanssa tanssijoita.
« Viimeksi muokattu: 21.11.2011, 18:11:46 kirjoittanut Hermo »

Kinji

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 29
  • Liked: 1
  • Jäätelötötterö
Onko kukaan koskaan havainnut rassistipropagandaa ostarillansa? Olisin kovasti kiinnostunut näkemään ja kuulemaan..

Noh, ihan rehellisesti sanottuna kyllähän ostarin ympäristössä on tullut myös rasistisia propagandatarroja nähtyä. Kuten toki myös kommunistipropagandaa ja muutakin.

Ostarilla olen myös nähnyt kantisten ja mamujen välistä ystävällistä kanssakäymistä (mm. suomalais-afrikkalaisen pultsariporukan).
Enintään 300 merkkiä, jäljellä: 265

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 690
  • Liked: 59901
Mitä mahtaa olla se rasistinen ostaripropaganda?

Populismia.

Arhinmäen aiempien kannanottojen perusteella kyseessä ovat näin tasokkaat olkiukot:
- Maahanmuuttajat ovat syyllisiä kaikkiin ongelmiin
- Maahanmuuttajat ovat joko rikollisia tai työn vieroksujia tai sitten ne vievät meidän työt
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Alfresco

  • Vieras
Hauskaahan tälle paskalle on naureskella.

Kieltämättä. Onhan tässä hieman vakavampikin puoli. Arhinmäen razzejankutus osoittaa lähinnä miten tyhjä Vasemmistoliton todellinen agenda on. Nämä vouhtukset ovat tapa yrittää siirtää katse presidentinvaalin asiakysymyksistä johonkin, jossa Arhinmäki voi päteä - mielipiteillään.

Mutta näinhän tuolla vasemmassa kammarissa aina ollaan toimittu. Kun oma ohjelma sukkaa, aletaan riehumaan asian vierestä ja demonisoimaan jotain keksittyjä vihollisia.
Tällä kertaa vihollinen on yleistettynä Suomen kansa eikä poliittinen vastustaja. Tiedä sitten miten järkevää on kampanjoida haukkumalla äänestäjät pystyyn. Noh, logiikkansa kullakin.

Tagit: paavo arhinmäki