Kirjoittaja Aihe: 2011-12-13 Saarakkala: Piikki kiinni ja valta kansalle  (Luettu 1718 kertaa)

AstaTTT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 983
  • Liked: 1775
    • Rakkaudesta Suomeen
Perussuomalaisten tiedotussähköposti tiedoksenne.
---

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala piti eduskunnassa tänään 13.12.2011 seuraavan ryhmäpuheenvuoron koskien Perussuomalaisten välikysymystä euroalueen talouskriisin ratkaisuista:


Piikki kiinni ja valta kansalle

Perussuomalaisen puolueen ensimmäisessä tavoiteohjelmassa vuodelta 1995 todetaan: ”Suomen tulee suhtautua pidättyvästi (Euroopan) unionin toiminnan laajentamiseen puolustuspolitiikan, yhteisen rahan ja sosiaali- ja veropolitiikan osalta. Haluamme EU:n kehittyvän itsenäisten kansakuntien liittona – ei liittovaltiona. Kansallista päätösvaltaa ei saa heikentää.”

Vuoden 1999 eurovaaliohjelmassamme varoitimme Suomen EU-linjasta: ”EU:n toiminnan syventäminen ja laajentaminen nykyisellä toiminta- ja tapakulttuurilla on vastuutonta.” Perustelimme varoitustamme seuraavasti: ”Euro tulee lähivuosina joutumaan kasvaviin vaikeuksiin. Yhteinen valuutta lisää painetta yhdenmukaistaa vero- ja finanssipolitiikkaa, joka vaarantaa suomalaisen hyvinvointivaltion perustan ja oikeudenmukaisen sosiaalipolitiikan.”

Vuonna 2005 linjasimme tavoiteohjelmassamme seuraavaa: ”Puolueemme edellyttää, että Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön itsenäisenä valtiona. Pienten kansojen veto-oikeus EU-päätöksiin on säilytettävä. Vastustamme eduskunnassa kaikkia niitä esityksiä, joilla Suomen asemaa heikennetään. Suomalaisten päätösvaltaa ei saa siirtää ylikansallisille elimille.”

Perussuomalaiset puolustavat Suomen kansaa

Lyhyesti sanottuna, me Perussuomalaiset, joita on usein perustuslaillisiksikin nimitetty, johdonmukaisesti puolustamme lakia, järjestystä sekä Suomen kansaa ja kansalaisia.

Voidaan olla poliittisesti montaa mieltä Suomen valtion päätösvallasta ja sen turvaamisesta, mutta suomalaisten eli Suomen kansan päätösvallasta ei voida olla kuin yhtä mieltä: Sitä ei ole lupa siirtää pois kansalta, kansan ulottumattomiin. Perustuslakimme mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Jos tätä asetelmaa siitä, kenelle valta viime kädessä palautuu, halutaan muuttaa, pitää silloin suorittaa kansanäänestys, jonka tulos on vallansiirtoa puoltava. Kun perustuslakimme käytännössä estää esimerkiksi EVM-sopimuksen hyväksymisen, aina on mahdollisuus hakea hyväksyntää kansalta.

Vuoden 2007 eduskuntavaaliohjelmassamme totesimme, että ”EU on ökykapitalistinen hanke, jolla yritetään täyttää suurpääomapiirien taskut rahasta ja vastaavasti luoda Eurooppaan arvotyhjiö, jossa vain rahalla on väliä. Isot keinotekoiset kokonaisuudet, jotka perustuvat kaiken lisäksi vain materialistisille arvoille, ovat perussuomalaisten mielestä tuhoon tuomittuja”.

Toimivuudessa EU siis painii samassa sarjassa Neuvostoliiton kanssa. Siinä sarjassa ei voittajia ole. Sisältökin muistuttaa päivä päivältä enemmän verrokkiansa.

Puolivuosikymmen euron käyttöönoton jälkeen alkoi tulla ensimmäisiä ns. uutisia myös siitä, että Suomi ei ole hyötynyt myöskään euro-alueeseen liittymisestä, kun tilannettamme oli verrattu rahaliiton ulkopuolisiin muihin pohjoismaihin. Itse asiassa pelkkä jäsenyys Euroopan talousalueessa ETA:ssa olisi ollut Suomelle paras ja riskittömin ratkaisu. Eliitin turvallisuuspoliittisista perusteluista EU:hun liittymiselle on Suomen miinankieltopäätöksen jälkeen enää turha edes puhua. Tuntuu pikemminkin, että puolustuspolitiikastamme on tullut alisteinen Suomen EU-politiikalle, jäsenyyttä juurruttamaan istutettu idealismin kukkanen.

Poliittista skolioosia liikkeellä

Nyt vuonna 2011, kun eduskunnassa on vuoden 1995 yhden suoraselkäisen perussuomalaisen viitoittamana 39 suoraselkäistä perussuomalaista kansanvallan puolustajaa, on tullut aika katsoa totuutta silmiin. Olemme saaneet ryhtiliikkeen aikaan eduskunnassa laajemminkin, niin että enää täällä ei pystytäkään katsomaan läpi sormien kaikenlaista kansanvallan haudankaivamista, kuten ennen.

Mutta vielä eivät rangat ole suoristuneet riittävästi, vaan poliittinen skolioosi taivuttaa yhä liian monen kansanedustajan rankaa kohti Brysseliä, pimeyden ydintä.

Me Perussuomalaiset vaadimme, että kaikenlainen tarkoitushakuinen poliittinen tulkinta ja kikkailu sekä lehmänkaupat, joita vanhat puolueet ovat keskenään harrastaneet, on vihdoin pystyttävä jättämään historiaan ja siirryttävä 2000-luvulle. Toivotamme kaikki selkärangan omaavat tervetulleeksi ryhdikkääseen joukkoomme taistelemaan suomalaisen kansanvallan ja tulevien sukupolviemme tulevaisuuden puolesta lyhytnäköistä rappiopolitiikkaa vastaan, josta politiikasta niin moni on sanoin ja teoin saattanut itsensä riippuvaiseksi. Vieroitushoito alkaa sillä, että tunnustetaan riippuvuuden olemassaolo. Nyt on kuunneltava riippumattomia; niitä, jotka ovat varoittaneet, jotka ovat olleet oikeassa! Nyt on kuunneltava kansaa. Pukki ei voi olla kaalimaan vartijana.

Liittovaltiota suunniteltu alusta alkaen

Euroopan ongelmamaissa vallassa ovat vuoroin vierailleet vasemmiston ja porvariston edustajat. Heillä on tässä salissa veljespuolueensa. Siten kyse on paitsi euro-järjestelmän, myös edellä mainittujen aatesuuntien kriisistä. Ilman nykyisenkaltaista valuuttaunionia ne eivät olisi pystyneet halpahintaisesti kosiskelemaan kansaa eri Euroopan maissa, ja toisaalta ilman epädemokraattisten ylikansallisten rakenteiden luomista niiden kannatuksen taso tulee romahtamaan nykymuotoisen EU:n mukana. On inhimillistä pitää kiinni vallastaan, mutta kun se tehdään toisten kustannuksella, se ei ole oikein.

EU:n idean isät Jean Monnet ja Altiero Spinelli toivoivat käytännössä alusta asti nyt hahmotellun liittovaltion ja velkaunionin luomista. Niinpä EU-päätöksenteossa asemiin ovat päässeet jo pitkän aikaa vain federalismin uskoa tunnustavat puhdasoppiset, joten asioihin perehtyneelle ei voinut tulla yllätyksenä se, mihin rahaliitto johtaa. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivat sen verran sivistyneitä, että he kyllä tiesivät, mikä Suomen kansaa odottaa, kun he kansaa kuulematta veivät suomalaiset rahaliittoon.

Me Perussuomalaiset emme pelkää kansaa emmekä perustuslakia. Me emme pelkää itsenäisyyttäkään, koska olemme valmiita puolustamaan sitä. Perussuomalaisten linja on suomalaisille ja pitemmän päälle myös kaikille tavallisille eurooppalaisille hyvä: Piikki kiinni heti ja valta kansalle!

Kannatan edustaja Soinin tekemää epäluottamuslausetta.

Lisätietoja:
Vesa-Matti Saarakkala
            050-512 0632     

- - 
PerusS-lista on Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston toimittama kaikille vapaa ja ilmainen sähköpostitse toimiva tiedotuskanava.

PerusS-listalla tiedotetaan Perussuomalaisiin liittyvistä ajankohtaisista, lähinnä valtakunnallisista aiheista ja uutisista. Siltä voit myös lukea PerusS-johtoon kuuluvien tiedotteita tuoreeltaan.

PerusS-listalle voi liittyä ja siltä voi myös erota kuka tahansa milloin vain puolueen kotisivujen www.perussuomalaiset.fi kautta. Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse osoitteesta perussuomalaiset@eduskunta.fi

Tagit: