2015 Hesarin mielestä kansallismielisyys oli putinismia ja isänmaallisuus ryssää, mutta nyt nationalismi olisi tie eteenpäin:
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008595153.html
Tarkoittaa näköjään suunnilleen sitä, että monikultturismia pitäisi ryhtyä kutsumaan kansallismielisyydeksi.
Kummallinen kirjoitus muutenkin.
Polanyi päätyi siihen, että toinen maailmansota johtui syvimmiltään 1800-luvun lopun mullistuksista. Kapitalismi saapui kenenkään ilmoittamatta. Maailmasta tuli muutamassa vuosikymmenessä globaali markkinatalous. Pääoma kansainvälistyi, kilpailu koveni, teollisuus kasvoi ja tuhosi työpaikkoja eri puolilla maailmaa.
Syntyi uusi köyhien luokka, työttömät. Katkeruus löysi kanavansa fasismista. Polanyin teos unohtui vuosikymmeniksi, kunnes 2000-luvulla se on kaivettu uudestaan esiin. Suomeksi kirja julkaistiin vasta vuonna 2009 nimellä Suuri murros.
Suuri murros on ajankohtainen yksinkertaisesta syystä, Kantola sanoo.
Maailma elää 2000-luvun alussa samanlaista murrosta kuin runsaat sata vuotta sitten.
Murros koskee myös Suomea.
Yhdysvaltalainen sosiologi Arlie Hochschild käytti syvän tarinan käsitettä tutkiessaan 2010-luvulla Yhdysvaltain keskilännen taantuvien teollisuusalueiden asukkaiden kokemuksia. Hochschild havaitsi, että monista alueen asukkaista tuntui siltä kuin heistä olisi tullut vieraita omassa yhteiskunnassaan.
Tosiasiat tai tilastot eivät välttämättä tukeneet kokemusta. Mutta syvä tarina tuntuu oikealta, vaikka faktat eivät aina tukisi tarinaa. Näin nämä asiat koetaan, sanoisi tunnekokemuksia ruokkiva populisti.
Tulee mieleen se saksalaisille muutama vuosi sitten tehty kysely, jonka mukaan (muistaakseni) neljäsosa saksalaisista tunsi elävänsä maahanmuuton seurausten vuoksi kuin vieraassa maassa.
Kapinamieli kytee katveessa, mutta näkyy jo politiikassa. Siitä hyötyvät erityisesti perussuomalaiset, jotka ovat hyödyntäneet maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua jakaessaan äänestäjät ”globalisteihin” ja ”kansallismielisiin”.
Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua ovat hyödyntäneet niin keskusta kuin vihreätkin ja mielestäni paljon enemmän kuin perussuomalaiset.
Vihreiden vuoden 2011 eduskuntavaaliteemana oli liberaaleiksi miellettyjen kaupunkien ja taantumuksellisen maaseudun (junttien "Perus-Suomi") vastakkainasettelu.
KAHDEKSAN kuplan Suomi -teoksen paljastavin luku koskee maahanmuuttajayrittäjien mielenmaisemaa. Luvun on kirjoittanut sosiaali- ja kulttuuriantropologi Pekka Tuominen. Hän on tehnyt neljä vuotta etnografista tutkimusta helsinkiläisessä lähiössä, jossa asuu paljon maahanmuuttajia.
Suomessa asuu yli 400 000 ihmistä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Joka kymmenes maahanmuuttaja päätyy yrittäjäksi. Osuus on suunnilleen sama kuin kantaväestössä. Tyypillisimpiä maahanmuuttajien yrityksiä ovat ravintolat sekä rakennus- ja siivousfirmat.
Monelle yrittäjyys on ollut ainoa vaihtoehto. Verkostojen puute, kielitaidottomuus tai suoranainen rasismi ovat vaikeuttaneet palkkatyön löytämistä.
"Suoranainen rasismi" lienee paljon harvinaisempaa kuin ne kyseenalaiset tekijät, jotka helpottavat maahanmuuttajien työn saamista, kuten joustavuus palkan ja työehtojen suhteen (vrt. Närpiön vietnamilaiset).
Moni ei ole yhtä onnekas kuin José. Yrittäjät paiskivat lujasti töitä mutta eivät silti koe itseään hyväksytyksi. Muukalaisuus tuntuu iholla. Yhteenkuuluvuuden tunne puuttuu. ”Tunnen itseni suomalaiseksi, mutta...” alkavat vastaukset.
Monia maahanmuuttajayrittäjiä vaivaa tunne, että suomalaisuus on lähes mahdoton saavuttaa ja se voidaan viedä pois hetkessä.
Maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välissä on kova ja ylittämätön raja, joka paljastuu arkisissa tilanteissa.
Miksei voi vain hyväksyä, että maahanmuuttaja on maahanmuuttaja eikä suomalainen? Hyväksytäänhän sekin, että suomalaisesta ei tule kiinalaista muuttamalla Kiinaan.
Kilautetaan vielä professorille. Miksi vastaus on nationalismi? Aate, joka on tehnyt 2000-luvulla paluun ja nostattanut eri puolilla esille jyrkkiä populistisia liikkeitä. Kuin juhliin tunkeutunut häirikkö.
Syypää ei ole nationalismi, vaan sen muoto, Anu Kantola sanoo.
Melankolinen nationalismi on ongelmallista, Kantola sanoo. Siinä surraan mennyttä.
Mutta nationalismi on ennen kaikkea notkea aate, joka syntyi kaupungistuviin yhteiskuntiin luomaan yhteyttä. Kantolan mielestä se voisi päivitettynä olla taas tie eteenpäin. Nationalismia pitäisi Kantolan mielestä päivittää huomioimalla esimerkiksi heterogeenisyys ja monikielisyys. Suomalaisen yhteiskunnan tarina pitää päivittää niin, että se koskee myös muualla syntyneitä.
”Tarvitsemme maahanmuuttoa. Se pitää saada suomalaisuuteen mukaan”, Anu Kantola sanoo.
Nationalismi syntyi aikanaan yhteiskunnan muutoksen synnyttämään tyhjiöön, kuten tunnettu filosofi Ernest Gellner huomautti.
Ja juuri tyhjiö on vaarallinen, Kantola sanoo.
Kunkin ajan tehtävänä ei olekaan edellisten sukupolvien tarinan hylkääminen tai vaaliminen vaan sen päivittäminen. Jokin meitä yhdistää.
Kun joku nykyään sanoo, että tarvitsemme maahanmuuttoa, hän tarkoittaa, että suu suppuun, haittamaahanmuuttoa ei saa kyseenalaistaa.
Anu Kantola on toisaalla esittänyt huonon suomalaisen nationalismin tilalle parempaa ruotsalaista nationalismia, Ruotsin monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta. Ei se ole toiminut Ruotsissakaan.