HS kertoo tänään kuinka hölmöjä höynäytetään. "Nälkään kuolemaisillaan olleen" kadulla maanneen mieshenkilön alkuperä jätetään kuitenkin mainitsematta, vaikka se on helposti pääteltävissä melkoisella varmuudella jo tarinan perusteella.
Keskelle pyörätietä nälästä ”pökertynyt” mies virkosi ja juoksi tiehensä saatuaan 20 euroa Haagassa: ”Nyt mua taidettiin vähän höynäyttää”
Auttamishaluinen nainen joutui erikoisen episodin kohteeksi Haagassa. Keskellä tietä maannut mies sanoi olevansa niin nälkäinen, ettei pysty kävelemään. Ruokarahat saatuaan hän juoksi tiehensä.
HELSINKILÄINEN Mira Korhonen-Low joutui erikoisen episodin kohteeksi viime viikolla Helsingin Haagassa lähellä Huopalahden rautatieasemaa.
Korhonen-Low oli päivällä pyöräilemässä keskustan suunnalta Pitäjänmäkeen, kun hän näki keskellä pyörätietä makaavan miehen.
”Näin hänet kauempaa ja ajattelin, että voi ei joku on pyörtynyt.”
”Pysäytin pyöräni ja kysyin, oletteko kunnossa.”
Mies ei avannut silmiään tai reagoinut lainkaan.
Korhonen-Low ajatteli, ettei mies välttämättä puhu suomea ja vaihtoi kielen englanniksi.
”YHTÄKKIÄ hän avasi silmänsä. Olin tosi helpottunut.”
”Sanoin hänelle, että soitan apua nyt heti.”
Tämän jälkeen mies nosti kätensä ja pyysi, että hänet autetaan ylös.
Korhonen-Low auttoi miehen ylös, jonka jälkeen mies alkoi itkeä.
”Hän rupesi huonolla englannilla kertomaan, että hänellä on hirveä hätä ja kukaan ei auta häntä.”
Mies kertoi, ettei ole syönyt kolmeen päivään, hänellä ei rahaa ruokaan ja on niin heikkona, ettei jaksa kävellä. Hän asuu Kalasatamassa, eikä hän tiedä miten hän pääsee sinne takaisin.
Korhonen-Low sanoo, ettei mies ei vaikuttanut päihtyneeltä.
”Minut vakuutti vielä enemmän miehen hädästä sairaalaranneke hänen kädessään. Hän osoitti sitä ja sanoi, ettei kukaan auta häntä.”
SEURAAVAKSI mies pyysi rahaa.
”Minulla oli 20 euroa lompakossa, joka oli pyörinyt siellä monta kuukautta. Ajattelin, että annan tämä sitten hänelle, että ehkä se voi auttaa tätä henkilöä.”
Ennen kuin Korhonen-Low ehti sanoa enää mitään, mies lähti juoksemaan juna-aseman suuntaan.
”Oliko hänellä sitten oikeasti hätä, kun yhtäkkiä hän juoksi, vaikka äsken ei pystynyt edes kävelemään. Kun annoin hänelle 20 euroa, hän kysyi, onko minulla antaa 30 euroa.”
Korhonen-Low’lle jäi jälkikäteen tunne, että tarina on keksitty ja koko kuvio etukäteen suunniteltu.
(...)
Näinpä juuri. Samaan höynähdin itsekin tämän pikkukaupungin kadulla jo parikymmentä vuotta sitten. Vastaan tupsahti yllättäen jalkakäytävällä tumma nainen, jolla oli lapsi rattaissa. Hän alkoi englanniksi valittaa, että heillä on nälkä ja heillä on aika sossuun vasta huomenna (joka oli sunnuntai). Hölmistyin, kun rattaissa oli vielä lapsi, joten annoin kaksi euroa. Sitten kävin kaupassa ja jäin istumaan kävelykadun varteen. Sama nainen purjehti edelleen ympäri kävelykatua ja keräsi kolehtia kaikilta vastaantulijoilta. Nyt huomasin, että seuraan oli liittynyt myös samaa sakkia oleva vanha ämmä, joka kerjäsi myös. Sitten nainen huomasi minut uudelleen ja tuli pummaamaan lisää rahaa. Siinä vaiheessa olin jo ehtinyt hieman havainnoida tuota touhua, joten totesin akalle saman tie englanniksi, jotta painu helvettiin. Sen koommin en ole näille ja heimolaisille antanut latin latiakaan, vaikka pää kainalossa kävelisi. Naisen lapsikin oli tarkemmin katsoessa vielä selvästi yli-ikäinen rattaisiin, jotenkin lapsi ja rattaat nekin pelkkää rekvisiittaa.
Bulgarialaislehdet kertoivat aikoinaan, että sikäläiset mannet olivat keksineet mainion tavan tienata Italiassa. He hankkiutuivat tiellä ajavan auton yliajamiksi ja vaativat sitten korvausrahoja, tai muuten soitetaan poliisi paikalle. Saattoivat jopa kaivaa ajorataan monttua, johon asensivat itsensä jo ennalta tai kaatuivat "tömäyksessä". Monttu siksi, että näin ei käynyt koskaan tosi pahasti. Kekseliäisyys näillä on rajaton, vaikka työnteosta ei tule koskaan mitään. Noilla tempuilla jallittavat sitten suomalaiselta sossutädiltä alta aikayksikön ilmaisen pysyvän asunnon koko suvulle samaan kertaan ja toimeentulotuet päälle.