Suomalaisten kolonialismi saamelaisia kohtaan liioitteluaSuomalaisten ja saamelaisten suhde ei ole ollut pelkkää riistoa, saamelainen professori Veli-Pekka Lehtola arvioi.
Saamelaisten ja suomalaisten suhteet eivät ole yksioikoisen mustavalkoista riistokolonialismia, Oulun yliopiston saamelaiskulttuuria tutkivan Giellas-instituutin johtaja professori Veli-Pekka Lehtola sanoo.
Keskustelemme saamelaisten ja suomalaisten kohtaamisista Lehtolan kotikylässä, saamelaiskulttuurin voimakasta nousua elävässä Inarissa. Lehtolan Oulun-vuosina Inariin on rakennettu saamelaisuutta arvostavat Saamelaisalueen koulutuskeskus SAAK ja saamelaismuseo Siida sekä juuri käyttöön otettu Sajos, saamelaisten kulttuurikeskus ja parlamenttitalo.
Hymy karehtii Lehtolan suupielissä, kun hän toteaa, että kovasti on menty eteenpäin hänen saamelaisia suomalaisuuteen kasvattavista kouluvuosistaan.
Osaksi omista sukujuuristaan johtuen saamelaisen kulttuurin tutkimuksesta on tullut Lehtolan elämäntyö. Hänen rauhallinen tuumaileva olemuksensa viestii tutkimuskohteen syvää ymmärrystä.
Samaa pohtivaa tasapainoisuutta henkii Lehtolan tuore teos Saamelaiset suomalaiset – kohtaamisia 1896–1953 (SKS 2012). Se on tuotosta Lehtolan johtamassa Suomen Akatemian rahoittamassa lappologista tutkimusta ja julkista saamelaiskuvaa viime vuosisadan vaihteesta 1950-luvulle tutkivassa projektissa.
Kirjan nimi on monimerkityksellinen. Toisaalta se viittaa suomalaisiin saamelaisiin – ja toisin päin. Toisaalta se tarkoittaa Suomen kansalaisia, jotka ovat saamelaisia.
Kiista saamelaisuudestaTutkimuksellaan Lehtola sohaisee tulehtunutta lappalais–saamelais-kiistaa, jossa on jyrkin sanakääntein lytätty vastustajia. Kiistassa ilman saamelaisoikeuksia olevat suomalaistuneet lappalaiset, saamelaisiin verenperinnön kautta kuuluvat ihmiset, ovat vaatineet itselleen saamelaisten oikeuksia jo toistakymmentä vuotta. Käytännössä suomalaistuneet inarinsaamelaiset kokevat tunturisaamelaisten syrjivän heitä.
Riidanaiheena on myös se, ketkä ovat kaikista alkuperäisimpiä saamelaisia – tai lappalaisia. Inarin-perän lähes kokonaan suomalaistuneet saamelaiset, jotka kutsuvat itseään lappalaisiksi, ovat asuttaneet kotiseutuaan pisimpään. Suuri osa tunturisaamelaisista, joilla saamenkulttuuri on säilynyt paremmin, on taas tullut Suomeen Norjasta myöhemmin.
Paikallisen alkuperäiskansakiistelyn yli on kuitenkin kiistatta nähtävissä, että molemmat ryhmittymät ovat laajemmassa katsannossa perimältään samaa neljän valtion alueella levittäytyvän saamelaisalueen väestöä...]
Koko juttu:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2765524/suomalaisten-kolonialismi-saamelaisia-kohtaan-liioitteluaIlman Kansan Uutisia en olisi osannut potea huonoa omaatuntoa tästäkään rikoksestani.