Wikipedia kertoo Suomen
yhtäläisestä äänioikeusta ja vaalikelpoisuudesta seuraavasti, "Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa olivat vielä varsin harvinaisia ja naisten äänioikeus valtiollisissa vaaleissa toteutui ensimmäisenä maana Euroopassa juuri Suomen eduskuntauudistuksessa.
Samalla naiset saivat myös vaalikelpoisuuden ensimmäisinä maailmassa." Näin Suomessa toimittiin vuonna 1906.
Perustuslaissa säädetään seuraavasti, "
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Suomen kansalaisella tulee olla oikeus ruumilliseen koskemattomuuteen riippumatta vanhempien etnisestä tai uskonnollisesta taustasta. Ennalta-arvattavuuden (esityksen perustelu) perusteella ilmeisesti myös kaikki muut rangaistavuudeltaan samaa luokkaa olevat teot sallitaan, jos joku keksii niitä uskonnolla perustella.
Lisäksi ennalta-arvattavuuden takia tyttölapsia ei tule suosia vaan heitäkin voidaan pahoinpidellä tai rangaistavuudeltaan vastaavin rikoksin loukata. Esimerkiksi uuden uskonnon vanhemmat voisivat alkaa leikellä tyttölapsilta korvia. Onko KKO:n mukaan tytön pahoinpitely uskonnollisella motiivilla on tytön kokonaisedun kannalta puolustettava ja verraten vähän lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuva?
KKO:n mukaan uskonnolliset, kulttuurilliset tai sosiaaliset syyt poistavat rikosvastuun poikalasta pahoinpideltäessä. Onko päätös verkossa?
Rajataanko pahoinpitelyoikeus vain vanhemmille, miksi?
Rajataanko pahoinpitelyoikeus vain poikiin, miksi?
Mitä haittaa lapselle on ympärileikkaamattomuudesta?
Kärsiikö lapsi, jos häntä ei pahoinpidellä?
Onko aikuisen miehen ympärileikkeus verraten vähän ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuva, miksi ei?
Onko aikuisen naisen korvan silpominen verraten vähän ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuva, miksi ei?
Tulisiko myös kunniamurhat sallia murhatun kokonaisedun nimissä?
Miten lapsen kokonaisetu määritetään? Tämä on esityksen kannalta keskeisin käsite, missä tämä on määritelty?
Oikeusministeri Anna-Maja HenrikssonEi-lääketieteellinen, uskontoon tai kulttuurillisiin perinteisiin perustuva poikien ympärileikkaus koskettaa perustuslain 7 §:n 3 momenttia. Säännös kieltää puuttumasta kenenkään henkilökohtaiseen koskemattomuuteen mielivaltaisesti ja ilman laissa säädettyä perustetta.
...
Ratkaisussa oli oikeudellisena ydinkysymyksenä, toteuttaako ympärileikkauksen sisältämä henkilön ruumiilliseen koskemattomuuden puuttuminen pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. Ja kun vastaus tähän oli myönteinen, jouduttiin harkitsemaan, voidaanko toimenpiteen taustana olleita uskonnollisia, kulttuurillisia ja sosiaalisia syitä pitää mahdollisten muiden edellytysten täyttyessä rikosvastuun poistavina perusteina. KKO hylkäsi syytteen.
...
KKO:n mukaan pienen pojan omasta tahdosta riippumaton ympärileikkaus huoltajien suostumuksella on siten oikeutettu, jos se on sekä lapsen kokonaisedun kannalta puolustettava että verraten vähän lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuva.
Alla on kuvattu miksi Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa sallia poikalasten pahoinpitelyt.
Nicolai Sennelsin haastattelu, ibnmatti.blogspot.itArtikkelissani "Psychological explanations of Political Correctness" (poliittisen korrektiuden psykologiset selitykset) käyn läpi tärkeimmät sosiaalipsykologiset selitykset irrationaaliseen laumakäyttäytymiseen. Tärkeimmät niistä ovat "ohikulkijavaikutus" ja "joukkoharha".
Ohikulkijavaikutus tarkoittaa, että henkilö reagoi eri tavalla tilanteeseen [kuin olisi ehkä oikein]. Jos toiset eivät reagoi, se tulkitaan merkiksi siitä, ettei tilanne ole niin vakava että olisi syytä toimia. Siksi olisi niin tärkeää, että useammat ihmiset toimisivat mallikkaasti.
Joukkoharha on kyseessä, kun ihmiset tietävät ongelmasta, mutta tuntevat että olisi nolottavaa puhua siitä. Vasemmistolaiset huutamassa "rasisti", yleinen näkemys että on epäkohteliasta osoittaa toisten heikkouksia ja kulttuurimme määritys hyvästä ihmisestä joka on avoin ja suvaitsevainen, saa monet ihmiset pitämään suunsa kiinni ja jopa epäilemään omaa järkeään ja aistejaan. Kun enemmistö ihmisistä epävarmuudessaan haluaa kuulua "hyviin ihmisiin" eivätkä kerro mielipidettään on tuloksena joukkoharha. Kuuluisa tanskalainen satu Keisarin uusista vaatteista on erinomainen esimerkki.
Se on lopulta pelkuruutta ja halua näyttää hyvältä ihmiseltä muiden silmissä. Sillä ei ole merkitystä, että 700 miljoonaa naista ei voi itse valita seksikumppaniaan, vaatetustaan tai elämäntyyliään, tai että meitä ja arvojamme vastaan on julistettu sota, tai että isot kaupungit muuttuvat sharia-siirtokunniksi tai taloutemme romahtaa.