Kirjoittaja Aihe: 2012-04-13 Suomalaisprofessoria epäillään vakoilusta Venäjälle  (Luettu 5008 kertaa)

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 291
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko

Suomalaisprofessoria epäillään vakoilusta Venäjälle

Miestä vastaan on nostettu syyte ulkomaisen tiedustelupalvelun auttamisesta.
Kööpenhaminan yliopistossa työskennellyttä suomalaissyntyistä professoria epäillään vakoilusta. Miehen epäillään välittäneen tietoja Venäjän tiedustelupalvelulle.

Miestä vastaan on nostettu syyte ulkomaisen tiedustelupalvelun auttamisesta.

Hän kiistää kaikki syytteet.

Asiasta kertoo Weekendavisen-lehti perjantaina ilmestyvässä numerossaan. Lehden mukaan syytetty oli tavannut venäläisagentteja ja antanut heille mm. turvallisuuteen liittyviä tietoja sekä tietoja Tanskassa asuvista henkilöistä.

Mies sanoo Weekendavisenille, että luuli tavanneensa rividiplomaatteja Venäjän suurlähetystöstä. Hän kertoo tehneensä venäläisille samankaltaisia analyysejä, mitä hän on aiemminkin tehnyt muille diplomaateille ja valtioille.

Poliisi on seurannut miestä vuosia. Hänet pidätettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2010.

Miestä uhkaa enimmillään jopa 12 vuoden vankeus. Tanskan historiassa aiemmin vain yksi henkilö on asetettu samaan syytteeseen, mutta siitä luovuttiin.

Perjantain Helsingin Sanomien mukaan myös Suomen suojelupoliisi on pitkään seurannut mieheen liittyneitä tutkimuksia.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/suomalaisprofessoria-epaillaan-vakoilusta-venajalle/art-1288461781125.html

Juoni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 720
  • Liked: 946
Sattuisiko jollain olemaan sisäpiiritietoa kuka mies on?

Tuskin kovin montaa tuon alan suomalaisprofessoria on Tanskassa.

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 291
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko

Professori Timo Kivimäkeä epäillään Tanskassa vakoilusta


Kööpenhamina. Kööpenhaminan yliopiston suomalaissyntyinen professori Timo Kivimäki on asetettu Tanskassa syytteeseen Venäjän vakoiluorganisaation avustamisesta tai avustamisen yrittämisestä. Syyttäjä on julistanut toukokuussa alkavan oikeudenkäynnin salaiseksi.

Professori myöntää Helsingin Sanomille tehneensä konsulttitöitä Venäjän ulkoministeriölle ja laskuttaneensa niistä kuuden vuoden aikana 120 000 Tanskan kruunua (noin 17 500 euroa), jonka hän sanoo olevan vain murto-osan muiden valtioiden edustajilta tutkimuslaitokselleen tulleista palkkioista.

Tanskan poliisin tiedustelupalvelun PET:n mukaan professorin tapaamat venäläisdiplomaatit ovat olleet vakoojia.

Vakoilusta epäilty Kivimäki kiistää tietäneensä neljän venäläisdiplomaatin mahdollisesta kaksoisroolista ja huomauttaa, ettei yksikään heistä lähtenyt Tanskasta ”persona non gratana”, eli vakoojalle annetulla leimalla.

Kivimäki sanoo venäläisten neuvotteluosapuolten käyttäytyneen diplomaattien eikä vakoojien tavoin.

”Tiedustelupalvelun miehet eivät tule kokouksiin avoimen kännykän kanssa. He eivät istu turvakameran edessä, eivätkä he kailota asioitaan julkisissa ravintoloissa”, uskoo Kivimäki.

Professorin mukaan Tanskan viranomaiset seurasivat hänen toimintaansa kesästä 2009 lähtien, tekivät kotietsintöjä, takavarikoivat tiedostoja ja rahaa ja kuulustelivat häntä toistuvasti.

Kivimäki on pitkään Tanskassa asunut konfliktien tutkija, jolla on hyvät yhteydet Kaakkois-Aasian ääri-islamilaisiin ja separatistisiin järjestöihin.

Hän sanoo toimineensa muun muassa Suomen ja Tanskan ulkoministeriön, Suomen puolustusministeriön, Nokian, CMI:n ja useiden muiden järjestöjen freelance-konsulttina ja neuvonantajana.

http://www.hs.fi/kotimaa/Suomalaissyntyist%C3%A4+professoria+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+vakoilusta+Tanskassa/a1305559772490

Marko Parkkola

  • Vieras
Tanskassa epäillään suomalaista professoria vakoilusta ja Suomessa on meidän oma Bätmän joka agitoi Suomen vastaista propagandaa Venäjällä minkä kerkeää, mutta jostain syystä häntä ei saada syytteeseen mistään. Tanska on hieno maa.

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 545
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
Taustat Lapin yliopistosta ja Suomalaisesta "rauhantutkimuksesta" saavat tuntosarveni heilahtamaan lappilaisen kommunistin kohdalle, mutten löytänyt mitään konkreettista paitsi koko uran suuntautuneisuus ja se että en tiedä yhtään "rauhan ja konfliktin" tutkijaa, joka ei olisi tulipunainen kommunisti.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Juoni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 720
  • Liked: 946
Taustat Lapin yliopistosta ja Suomalaisesta "rauhantutkimuksesta" saavat tuntosarveni heilahtamaan lappilaisen kommunistin kohdalle, mutten löytänyt mitään konkreettista paitsi koko uran suuntautuneisuus ja se että en tiedä yhtään "rauhan ja konfliktin" tutkijaa, joka ei olisi tulipunainen kommunisti.

Mutta mistä johtuu että vanhat kommarit (esim. Halonen) systemaattisesti nöyristelevät nyky-Venäjää, joka on yksi maailman oikeistolaisimpia maita?

Liekö kyseessä vain vanha tottumus vai jotain hieman raadollisempaa?

Timo Rainela

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 780
  • Liked: 4154
  • fundamentalisti patriootti - pro deep squatter®
Toiminut myös Ahtisaaren työryhmässä, mikä nyt on poistettu eilisestä uutisoinnista.
En googlauksella myöskään kyseistä enää löytänyt.
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 545
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
Taustat Lapin yliopistosta ja Suomalaisesta "rauhantutkimuksesta" saavat tuntosarveni heilahtamaan lappilaisen kommunistin kohdalle, mutten löytänyt mitään konkreettista paitsi koko uran suuntautuneisuus ja se että en tiedä yhtään "rauhan ja konfliktin" tutkijaa, joka ei olisi tulipunainen kommunisti.

Mutta mistä johtuu että vanhat kommarit (esim. Halonen) systemaattisesti nöyristelevät nyky-Venäjää, joka on yksi maailman oikeistolaisimpia maita?

Liekö kyseessä vain vanha tottumus vai jotain hieman raadollisempaa?

Sitä en ymmärrä minäkään, mutta se että näin on, perustuu kyllä aivan havaintoihin. Ehkä heidät ehdollistettiin niin hyvin Pavlovin opein, että ei ole väliä sillä etteivät ehdollistajat enää usko samaan kuin ehdollistetut.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 545
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
Toiminut myös Ahtisaaren työryhmässä, mikä nyt on poistettu eilisestä uutisoinnista.
En googlauksella myöskään kyseistä enää löytänyt.

Löytyy edelleen mm. kaverin tiedoista ao. yliopiston sivuilta. Katsokaapa millaisia töitä hän on tehnyt mm. Suomen ulkoministeriölle... noiden hommien sivussa on päässy käsiksi vaikka millaiseen materiaaliin jolla on hyvää jatkokäyttöä....

http://polsci.ku.dk/english/staff/Detaljer/?id=284208&f=2

http://polsci.ku.dk/english/staff/Detaljer/?id=284208&f=1

« Viimeksi muokattu: 13.04.2012, 08:27:01 kirjoittanut Koskela Suomesta »
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

Marjapussi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 393
  • Liked: 1088
  • Kollaa Kestää
Kyseinen vakooja näyttää päässeen Upsalan yliopiston leipiin tutkimaan rauhaa Itä-Aasiassa. http://www.calxproclivia.net/Chairman.htm
« Viimeksi muokattu: 13.04.2012, 13:24:41 kirjoittanut Marjapussi »
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 203
  • Liked: 8488
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/suomalaisprofessori_kuulustelut_tekivat_normaalin_elaman_mahdottomaksi_3402784.html

Uskomatonta fennofobiaa! Kaveria epäillään rikoksesta, josta voi seurata vain nimellinen 12 vuoden rangaistus ja häntä kuulusteltu! Onko Tanska vajoamassa fasismiin? Nyt Erkiltä noottia ja lähettiläs puhutteluun. Muuten en äänestä demareita koskaan

Lainaus
Tanskassa vakoiluepäilyn kohteeksi joutunut kansainvälisen politiikan professori Timo Kivimäki on lähettänyt Yle Uutisille vastauksen häneen kohdistuneeseen syytteeseen liittyen. Hän haluaa tuoda tapauksensa avulla esille Tanskan tiedustelupalvelun arveluttavana pitämänsä toiminnan.

Kivimäen mukaan tiedustelupalvelun toiminta on tehnyt hänen ja hänen perheensä normaalin elämän mahdottomaksi. Hänet pidätettiin syyskuussa 2010, jonka jälkeen hän kertoo olleensa kuulusteluissa yhteensä 350 - 400 tuntia.
...

Olisihan yle voinut tietysti laittaa etusivulleen jotain myös tästä sangen vähäpätöisestä seikasta, joka nyt oikeutetusti jäi Tanskan tekemän törkeän ihmisoikeusloukkauksen jalkoihin.

http://www.hs.fi/politiikka/Oppositio+j%C3%A4tti+v%C3%A4likysymyksen+eurovastuista/a1305559795151
Varautumisen suurvalta

AuggieWren

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 619
  • Liked: 1558
Tanskassa turvallisuuspalvelu sentään toimii. Täällä Supo paijaa erästäkin desanttia myötäkarvaan minkä kerkeää.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 291
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko

Professori: Tanskan tiedustelupalvelu toimi Suomen etujen vastaisesti


Tanskassa vakoilusyytösten kohteeksi joutunut professori Timo Kivimäki kertoo Yle Uutisille lähettämässään viestissä, että Tanskan tiedustelupalvelu yritti vuonna 2005 saada häneltä salaa tietoja käymistään keskusteluista Indonesian Acehin alueen sodan osapuolten kanssa. Tanska on saanut hänen mukaansa myös tietoja, jotka eivät ole Suomen etujen mukaisia.

Kivimäki kiinnittää huomiota siihen, että hänen asettamisensa epäilyksenalaiseksi on mahdollistanut Tanskan tiedustelupalvelun pääsemisen käsiksi kaikkiin muistiinpanoihin Acehia ja muitakin aiheita koskevia keskusteluja. Kivimäki ei yksilöi, mitä tietoja hän tarkoittaa.

Nobel-palkinnon saaneen presidentti Martti Ahtisaaren välittämä rauhansopimus tuli voimaan Indonesian Acehin maakunnassa vuonna 2005. Aceh sijaitsee Indonesiassa Sumatran saaren pohjoisosassa. Neuvottelujen tuloksena yli 30 vuotta kestäneet vihamielisyydet maakunnan itsenäisyyttä ajaneen GAM-liikkeen ja Indonesian hallituksen välillä päättyivät ja maakunta sai itsehallinnon.

"Tanskalla nyt arkaluontoisia tietoja"

Kivimäki sanoo lukeneensa tiedustelupalvelun teettämiä tanskankielisiä käännöksiä omista keskusteluistaan Suomen ulkoministeriön virkamiesten kanssa. Hän sanoo tietävänsä myös, että hänen kontaktinsa Suomen ja EU:n rahoittamissa rauhan ja demokratian edistämishankkeissa ovat "nyt Tanskan ja kenties myös muiden Nato-maiden tiedusteluorganisaatioiden tiedossa". Hän painottaa viestissään, että tämä ei ole Suomen etujen mukaista. Kivimäki ei sen tarkemmin yksilöi, mistä tiedoista on kyse.

Kivimäen mukaan Tanskan tiedustelupalvelu ei joudu dokumentoimaan asioita tarkemmin, eikä hänen mukaansa myöskään kuulustelujen todellista kulkua dokumentoida. Kivimäen mukaan Tanskan tiedustelupalvelun salaiseen toimintaan ei ole mahdollista puuttua ulkopuolelta, koska dokumentteja ei ole. Sitä ei ole myöskään mahdollista valvoa, samasta syystä, sanoo Kivimäki.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/professori_tanskan_tiedustelupalvelu_toimi_suomen_etujen_vastaisesti_3403315.html

Pietari

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 242
  • Liked: 109
Taustat Lapin yliopistosta ja Suomalaisesta "rauhantutkimuksesta" saavat tuntosarveni heilahtamaan lappilaisen kommunistin kohdalle, mutten löytänyt mitään konkreettista paitsi koko uran suuntautuneisuus ja se että en tiedä yhtään "rauhan ja konfliktin" tutkijaa, joka ei olisi tulipunainen kommunisti.

Mutta mistä johtuu että vanhat kommarit (esim. Halonen) systemaattisesti nöyristelevät nyky-Venäjää, joka on yksi maailman oikeistolaisimpia maita?

Liekö kyseessä vain vanha tottumus vai jotain hieman raadollisempaa?
Intuitioni on tämän asian suhteen sanonut jo NL:n olemassaolon aikana, etteivät kommarit välttämättä nöyristelleet niinkään kommunismia, eivätkä Neuvostoliittoakaan, vaan nimenomaan suurta, vallanhaluista ja väkivaltaista Venäjää.
Tämä on luonteva ja yksinkertainen selitys sille, miksi kumartelun kohde ei vieläkään ole muuttunut. Toisaalta tuo ehdollistuminen on myös helpottanut monikulttuurin palvonnan automaattista omaksumista, samoin kuin sen kyseenalaistajien ehdotonta tuomitsemista (vrt. neuvostovastaisuus).

Jakerp

  • Vieras

Jakerp

  • Vieras
Vakoilusta epäillyn professorin puolustuspuhe:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/04/vakoilusta_epaillyn_professorin_puolustuspuheenvuoro_3402713.html

Alleviivasin mielenkiintoisia kohtia. Nyt kaikki vaatimaan kuorossa lisää oikeuksia virkamiehille ja kovempaa valvontaa ja kovempia rangaistuksia, sekä rakentamaan sitä kautta parempaa maailmaa. Onneksi professori saa sentään julkaista puolustuspuheensa se ei nykyään ole automaattista, että saa edes puolustautua salaisia ja salaiseksi julistettuja syytöksiä ja tutkintoja vastaan.

Lainaus
Olen Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisen politiikan professori ja minut on 28.3. 2012 asetettu syytteeseen ulkomaisen vakoiluorganisaation avustamisesta tai avustamisen yrittämisestä. Olen omasta mielestäni syytön.

Olen helpottunut siitä, että tämän asian käsittely siirtyy nyt pois Tanskan Turvallisuus ja Tiedustelupalvelulta (Danish Security and Intelligence Service, DSIS), joka suoritti syytteeseen liittyvän tutkinnan ja jonka toiminta on tehnyt normaalin elämän minulle ja perheelleni mahdottomaksi.

Minut pidätettiin 8.9 2010 DSISn kuulusteltavaksi. Tämän jälkeen olen ollut turvallisuuspalvelun kuulusteluissa yhteensä noin 350-400 tuntia. Näitä uuvuttavia tilaisuuksia ei ole äänitetty, vaan tutkinta on suoritettu DSISn tekemien muistiinpanojen perusteella.

Tutkinnan pääkuulustelijana on toiminut Peter Heickendorff DSIS:stä. Vaikka tutkinta siirtyi Tanskan poliisille, Heickendorff siirtyi poliisin palvelukseen ja jatkoi tutkinnan pääkuulustelijana. Kuulustelumateriaali valmisteltiin edelleen DSISssä.

Alkuvaiheen kuulusteluissa sovellettiin jonkinlaista univajemetodia eikä minulla ollut klo 23.00 jatkuneessa hiillostuksessa mahdollisuutta saada edes astmalääkkeittäni. En tiennyt että tällainen toiminta on mahdollista Tanskan kaltaisessa sivistysvaltiossa.

Varsinainen kuulusteluvaihe päättyi maaliskuussa 2011, mutta päätös syytteestä ilmoitettiin vasta 28.3. 2012. Epäiltynä oleminen (imago-ongelma) ja yhteyden katkeaminen kolleegoihini 19 kuukaudeksi ovat vahingoittaneet uraani.

Syytteeseenasettamiseni romutti myös Suomen ulkoministeriön suunnitelmat roolistani rauhanneuvotteluihin valmistautuvien aseellisten ryhmien neuvottelukoulutuksen johtamisesta Burma/Myanmarissa.

Olen tutkinut kansainvälistä politiikkaa yli 20 vuotta ja toiminut rauhanneuvottelujen valmistelussa muun muassa Acehissa, Länsi Kalimantanissa, Papualla ja Burma/Myanmarissa.

Työssäni olen keskustellut satojen diplomaattien ja päättäjien kanssa Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Indonesiassa, Thaimaassa, Burma/Myanmarissa, Singaporessa ja monessa muussa maassa. Näissä asiantuntijahankkeissa olen ansainnut tutkimuslaitokselleni Tanskassa yli 10 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin kaksinkertaisen määrän verrattuna instituuttini minulle maksamaan palkkaan.

Näiden lisäksi olen tehnyt hankkeita työaikani ulkopuolella ja laskuttanut niistä joko yritykselläni tai henkilökohtaiseksi.

Nyt nostettu syyte koskee keskusteluja, joita kävin neljän diplomaatin kanssa, joita myöhemmin Tanskan tiedustelupalvelu on väittänyt vakoojiksi. Tiedustelupalvelu ei ole toistaiseksi esittänyt mitään todisteita siitä, että nämä diplomaatit olisivat olleet vakoojia, ja pelkään pahoin, että mahdolliset ”todisteet” pysyvät salaisena myös oikeudelle.

Tanskan tiedustelupalvelu ei tietänyt pidättämiseni hetkellä edes kaikkien epäilemiensä diplomaattien nimiä eikä tuntenut heidän ulkonäköään. Vaikka en ollut tietoinen kyseisiin diplomaatteihin kohdistuneista epäilyistä keskusteluja käydessäni, en paljastanut keskusteluissa mitään "salaisuuksia" (huom. en ole myöskään syytteessä salaisuuksien paljastamisesta), enkä mitään mistä olisi hyötyä vakoilussa. Olen kuitenkin iloinen, tämä jälkimmäinen kohta nyt arvioidaan vielä oikeudessa.

Haluan tässä vaiheessa kiinnittää huomiota DSIS:n toimintatapaan, joka ei minusta vastaa länsimaisen demokratian periaatteita. Vuonna 2005 Tanskan tiedusteluyhteisön jäsen pyysi minua salaisesti raportoimaan itselleen työssäni luottamuksellisesti Acehin sodan osapuolten kanssa käymien keskustelujen sisällöstä. Kieltäydyin tästä, koska en hyväksy tällaista vakoilua.

Epäilykseenasettamiseni on nyt mahdollistanut, että DSIS:lla on nyt ollut pääsy kaikkiin muistiinpanoihini kyseisistä ja muista keskusteluistani. Olen itse saanut lukea tiedustelupalvelun teettämiä tanskankielisiä käännöksiä puhelinkeslusteluistani Suomen ulkoministeriön virkamiesten kanssa ja tiedän, että kontaktini Suomen ja EUn rahoittamissa rauhan ja demokratian edistämishankeissani ovat nyt Tanskan ja kenties myös NATO-maiden tiedusteluorganisaatioiden tiedossa. Tämä ei ole Suomen intressien mukaista.

DSIS ei joudu dokumentoimaan näistä asioista, eikä kuulustelujen todellisesta kulusta asianmukaisella tavalla. Käytännössä DSIS:n salaiseen toimintaan ei ole siksi mahdollista puuttua ulkopuolelta, eikä sitä ole mahdollista valvoa. Syyttäjäosapuoli on nyt myös julistanut oikeudenkäyntini salaiseksi.

Vakoiluepäilyn kohteeksi joutuminen on kenelle tahansa suuri järkytys ja automaattinen reaktio on pyrkiä pitämään asia salassa. Haluan kuitenkin tuoda oman tapaukseni esille, mikä tahansa tuomioni tuleekaan olemaan, jotta DSIS toimintaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota Tanskassa ja muissa maissa.

Timo Kivimäki


P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 955
  • Liked: 25626
Taustat Lapin yliopistosta ja Suomalaisesta "rauhantutkimuksesta" saavat tuntosarveni heilahtamaan lappilaisen kommunistin kohdalle, mutten löytänyt mitään konkreettista paitsi koko uran suuntautuneisuus ja se että en tiedä yhtään "rauhan ja konfliktin" tutkijaa, joka ei olisi tulipunainen kommunisti.

Mutta mita ihmeen salaisuuksia luovutettavaksi olisi tuollaisella paperia pyorittavalla professorilla..  Omia aatepamfletteja yms. Ei noille proffille mitaan luottamuksellista tietoa jaeta. Vaikuttaa, etta tiedustelupalvelu vaan haluaa nostaa profiiliaan. Jos kyseessa olisi oikea vakoilija, niin ei sellainen avoimesti venalaisdiplomaatteja tapailisi. Ja varmasti tyoskentelisi jossain, missa oikeasti on salaista tietoa.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Jakerp

  • Vieras
Mutta mita ihmeen salaisuuksia luovutettavaksi olisi tuollaisella paperia pyorittavalla professorilla..  Omia aatepamfletteja yms. Ei noille proffille mitaan luottamuksellista tietoa jaeta. Vaikuttaa, etta tiedustelupalvelu vaan haluaa nostaa profiiliaan. Jos kyseessa olisi oikea vakoilija, niin ei sellainen avoimesti venalaisdiplomaatteja tapailisi. Ja varmasti tyoskentelisi jossain, missa oikeasti on salaista tietoa.

Kyllä tutkijat joissain tapauksissa pääsevät tutkimuslupiensa avulla käsiksi tietoon joka muulle kansalle on vielä julistettu salaiseksi.

Sikäli olisi mielenkiintoista päästä näkemään mitä salaista tietoa on vuodettu kun syytöksiä esitetään, sekä tietenkin todisteet siitä, että herra professori on tiennyt diplomaattien olevan vakoojia ja todisteet siitä, että kyseiset diplomaatit ovat vakoojia. Ei tälläinen puskista ampuminen kuulu oikeusvaltion periaatteisiin jos olisin tanskalainen vaatisin jotain paikallista oikeuskansleria tai vastaavaan tutkimaan koko ajojahdin lainmukaisuuden. Toivottavasti siellä on joku taho, jolla on oikeudet pistää nämä "salaiset palvelut" ruotuun.

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 291
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko

Tanskalaislehti: Tanskan ulkoministeriö vaatii vakoiluoikeudenkäyntiä suljettujen ovien taakse

Tanskan ulkoministeri vaatii, että professori Timo Kivimäen oikeudenkäynti toukokuussa käydään suljetuin ovin, kertoo tanskalainen Politiken-lehti. Kivimäkeä syytetään oppilaitaan koskevien tietojen antamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle.

Kivimäki on kiistänyt syyllisyytensä. Tanskan ulkoministeriö haluaa tulevan oikeudenkäynnin suljettujen ovien taakse estääkseen Venäjän mahdolliset yritykset puuttua oikeudenkäyntiin.

Tanskan oikeusministeriön täytyy virallisesti hyväksyä vakoiluepäily. Oikeusministeriö on turhaan vastustanut ulkoministeriön painostusta, kertoo Politiken.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/04/tanskalaislehti_tanskan_ulkoministerio_vaatii_vakoiluoikeudenkayntia_suljettujen_ovien_taakse_3405387.html

Marjapussi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 393
  • Liked: 1088
  • Kollaa Kestää
Lainaus
KÖÖPENHAMINA. Vakoiluoikeudenkäynti professori Timo Kivimäkeä vastaan alkoi tänä aamuna Tanskassa Glostrupin oikeustalolla Kööpenhaminan liepeillä.
Kivimäki tuli oikeudenkäyntiin kotoaan Kööpenhaminasta.
"Uskon, että todistusaineisto tulee todistamaan, että olen syytön."
Kivimäki on Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisen politiikan professori. Hän on aiemmin työskennellyt valtio-opin ja kansainvälisen politiikan professorina Helsingin yliopistossa ja avustanut asiantuntijana Martti Ahtisaaren rauhanhankkeissa.
Sekä syyttäjä Weikop että puolustusasianajaja Nemeth toivovat oikeudenkäynnin olevan ohi vielä tässä kuussa.
Pravda http://www.hs.fi/kotimaa/Professori+Kivim%C3%A4en+vakoiluoikeudenk%C3%A4ynti+alkoi+Tanskassa/a1305561574370

Toivottavasti hänet todetaan syylliseksi ja saa mahdollisimman pitkän linnareissun.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 291
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko


Suomalaisprofessori oikeudessa: "Suurin vakoilutapaus Tanskassa"


49-vuotias suomalaisprofessori Timo Kivimäki saapui Glostrupin kaupunginosan oikeustalolle Kööpenhaminassa vähän ennen yhdeksää aamulla puolustusasianajajansa Anders Nemethin kanssa.

– Haluan vain sanoa että olen syytön, Kivimäki ilmoitti lyhyesti paikalla oleville toimittajille.

Oikeus on päättänyt, että istunto pidetään suljetuin ovin, koska "Venäjän aseman huomioonottaminen on tässä tapauksessa tärkeämpää kuin yleiset oikeuskäytännön julkisuusperiaatteet", kuten päätöksessä sanotaan.

Kivimäki on toiminut Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisen politiikan professorina vuodesta 1999 lähtien, ja hän on tällä hetkellä toimestaan virkavapaana. Häntä epäillään muun muassa opiskelijoitaan koskevien tietojen luovuttamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle.

Kivimäki pidätettiin syyskuussa 2010, ja omien sanojensa mukaan häntä kuulusteltiin erittäin rajuin menetelmin yhteensä 350-400 tuntia. Hän ei saanut nukkua riittävästi eikä esimerkiksi tarpeellista lääkitystä krooniseen sairauteensa.

Kivimäki on osallistunut muun muassa Martti Ahtisaaren johdolla erilaisiin hankkeisiin, ja suunnitelmissa oli ilmeisesti ollut häntä varten jonkinlaisia tehtäviä myös Myanmarin rauhanprosessissa.

Kivimäki kertoi itse MTV3:n kanssa huhtikuun 13. päivänä käymässään sähköpostikirjeenvaihdossa, että hänen puheluitaan suomalaisten diplomaattien kanssa on kuunneltu ja sähköpostiaan seurattu ja otettu talteen. Hän mainitsee myös, että "ne dokumentit joita en ollut vielä polttanut, ovat nyt Tanskan tiedustelupalvelulla".

Kyseessä ovat muun muassa yhteenvedot Kivimäen käymistä keskusteluista erityisesti muslimikapinallisten kanssa eri maissa.

Juuri tämä saattaa Kivimäen mukaan olla kaiken takana.

– Tanskan tiedustelupalvelu on hiukan vainoharhainen erityisesti muslimijärjestöjen suhteen sen jälkeen kun Tanska osallistui Irakin sotaan ja kun heillä oli tuo pilakuvakriisi, Kivimäki kirjoitti MTV3:lle.

Kivimäki myöntää olleensa yhteydessä neljään venäläiseen diplomaattiin, jotka Tanska on nyt luokitellut vieraan vallan agenteiksi. Tanskalaismedian mukaan Kivimäki olisi rahallista korvausta vastaan luovuttanut heille turvallisuuspoliittisia arvioita ja muuta Venäjää hyödyttävää tietoa...]

Koko juttu: http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/05/1542765/suomalaisprofessori-oikeudessa-suurin-vakoilutapaus-tanskassa

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 545
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
"ne dokumentit joita en ollut vielä polttanut..."  mitä ihmettä? miksi syytön professori polttaa dokumenttejaan?

Diplomaatit ovat jo lähtökohtaisesti "laillistettuja vakoojia", joten heidän kanssaan kanssakäymisessä oltaessa tämä on otettava aina huomioon. Ei heitä tarvitse erikseen vakoojiksi todistaa, se että he ovat diplomaatteja, on jo todiste siitä että he ovat keräämässä tietoa.

Jos työskentelee tuollaisissa jutuissa, joissa ollaan yhteyksissä ja keskusteluissa muslimikapinallisten kanssa, voi joko toimia yhteistyössä "oman" puolen viranomaisten kanssa, tai sitten jos tästä kieltäytyy, voi olettaa aivan lähtökohtaisesti että puheluita, menemisiä, puhumisia ja viestintää seurataan. Ymmärrän hyvin DSIS:n toiminnan tässä asiassa, eikä se ole mitään "vainoharhaisuutta" vaan juuri sitä hommien hoitamista miksi ko. puulaaki on olemassa.

Vain tulipunainen vasemmistolainen muslimofiili voi pitää tuota "vainoharhaisuutena". Pikemminkin kyse on realiteettien ymmärtämättömyydestä. Jos ei ymmärrä moisia realiteetteja, joutuu helposti naiivina ihmisenä hyväksikäytetyksi, josta tässäkin taitaa olla kyse. Eli kyse taitaa olla täysin uskonsa sokaisemasta vihjeettömästä ihmisestä, jota on käytetty hyväksi ja tähän on sitten DSIS puuttunut. DSIS:llä on tainnut olla vaikeaa päätellä onko kyse vain hölmöstä muslimikapinallisten symppaajasta vai  oikein kunnon aateveljestä, koska vasemmiston porukoista aika moni tuntuu liikkuvan tuolla rajalla. Venäjän symppaajiahan nämä kommunistit tuntuvat jostain syystä olemaan aivan kaikki, vaikken käsitä syytä miksi kun kommunismi on sielläkin sortunut jo aikaa sitten.

Proffan olisi pitänyt ymmärtää että kieltäydyttyään yhteistyöstä lännen puolen tiedustelun kanssa, häntä tarkkaillaan hyvin tarkkaan ja tällöin ei kannata tehdä mitään epäilyttävää. Eikä ainakaan puhua mistään arkaluontoisesta puhelimessa, kuten hän yrittää selittää. Uskon ja toivon että suomalaiset diplomaatit ovat olleet todellisuudessa tolkullisempia, eivätkä oikeasti ole puhuneet kännykässä mitään salaisia asioita tämän ihmisen kanssa. Kyllä arkaluontoinen viestintä pitää osata hoitaa muulla tavalla. Vaikka mistä sitä tietää miten hyväuskoisia hölmöjä missäkin on hommissa.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 955
  • Liked: 25626
"ne dokumentit joita en ollut vielä polttanut..."  mitä ihmettä? miksi syytön professori polttaa dokumenttejaan?

Diplomaatit ovat jo lähtökohtaisesti "laillistettuja vakoojia", joten heidän kanssaan kanssakäymisessä oltaessa tämä on otettava aina huomioon. Ei heitä tarvitse erikseen vakoojiksi todistaa, se että he ovat diplomaatteja, on jo todiste siitä että he ovat keräämässä tietoa.

Jos työskentelee tuollaisissa jutuissa, joissa ollaan yhteyksissä ja keskusteluissa muslimikapinallisten kanssa, voi joko toimia yhteistyössä "oman" puolen viranomaisten kanssa, tai sitten jos tästä kieltäytyy, voi olettaa aivan lähtökohtaisesti että puheluita, menemisiä, puhumisia ja viestintää seurataan. Ymmärrän hyvin DSIS:n toiminnan tässä asiassa, eikä se ole mitään "vainoharhaisuutta" vaan juuri sitä hommien hoitamista miksi ko. puulaaki on olemassa.

Vain tulipunainen vasemmistolainen muslimofiili voi pitää tuota "vainoharhaisuutena". Pikemminkin kyse on realiteettien ymmärtämättömyydestä. Jos ei ymmärrä moisia realiteetteja, joutuu helposti naiivina ihmisenä hyväksikäytetyksi, josta tässäkin taitaa olla kyse.

Duoda duoda. Venäjä ja FSB/GRU eivät kyllä kovasti rakasta islamisteja tai muslimikapinallisia. Muistanet esim. Tshetsenian? :roll:

Venäjän saamat tiedot muslimikapinallisten toiminnasta tuskin menevät muslimikapinallisten hyödyksi. Tuskin professorikaan on niin naivi? Arvio siitä, että Tanskan tiedustelupalvelu halusi nuo muistiinpanot ja kehitteli  tarinan vakoilusta Venäjälle saadakseen profan materiaalit käsiinsä, joita oli havitellut aikaisemmin, on tuskin kovin hirveän vainoharhainen.. :roll:
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Koskela Suomesta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 545
  • Liked: 163
  • isänmaallis-viher-oikeisto-realisti
Ei Venäjä olekaan mikään muslimi myönteinen, mutta sillä ei ole ollut ennenkään mitään merkitystä vassareille, jotka paradoksaalisesti symppaavat sekä Venäjää, että muslimeja. Tuo sinun ajatuksesi perustuu siihen että näiden kommunistien ja muiden maailmakuva olisi koherentti ja looginen. Sitä se ei ole. Heille ei ihan havaintojen mukaan tuota mitään vaikeutta sympata yhtäaikaa sekä muslimeihin nuivasti suhtautuvaa Venäjää että muslimeja.

Missään ei ole sanottu että ne Venäjälle menneet tiedot koskevat muslimikapinallisia. Tai ainakaan minä en sellaista huomannut. Ne voivat olla ihan mitä tahansa muutakin, koska tällä jannulla oli pääsy monenlaiseen materiaaliin. (ks. CV)

Hän on tehnyt projekteja mm. Suomen Ulkoministeriölle, Nokialle, Tanskan Ulkoministeriölle, EU:lle, Hollannin Ulkoministeriölle ja Suomen Puolustusministeriölle. Siinä on päässyt käsiksi vaikka millaiseen tietoon...

http://polsci.ku.dk/english/staff/Detaljer/?id=284208&f=2
« Viimeksi muokattu: 09.05.2012, 10:07:17 kirjoittanut Koskela Suomesta »
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 170
  • Liked: 17595
  • covfefe
[foliohattu]

wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Kivim%C3%A4ki

....1990-luvulla hän työskenteli Helsingin HÄPEÄyliopistossa valtio-opin ja kansainvälisen politiikan professorina.

Ja nyt soi dosentti Bäckmannin herätyskello....
..

Lainaus
Kivimäkeä syytetään muun muassa siitä että hän on antanut venäläisille opiskelijoiden ja tutkijoiden nimiä. Kivimäen mukaan tutkijat oli tarkoitettu akateemisen seminaarin jäseniksi arktisia alueita koskevien virallisten neuvottelujen alla.
 
Helsingin yliopisto on julkaissut sivuillaan kannanoton Kivimäen puolesta.


Jokainen voi päätellä itse....

Lainaus
CURRICULUM VITAE

Kivimäki, Timo Antero, Ph.D., Docent (Assoc. Prof.)
Senior Researcher
Nordic Institute of Asian Studies


EDUCATION:

5/2003 Formal recognition of scientific competence and teaching skills for a position of a full Professorship in International Politics (Faculty of Social Science, University of Helsinki)

5/2003 Formal recognition of scientific competence and teaching skills for a position of a full Professorship in International Politics (Faculty of Social Science, University of Helsinki)

2/1998 Docent (Associate Professor) of International Relations, University of Lapland.

8/1994- 6/1995: Studies in University Pedagogic, Faculty of Education, University of Helsinki (9 ECT credits, 6 study week credits)
tc \l2 "EDUCATION:
6/1993: Doctoral Dissertation ("Distribution of Benefits in diplomatic bargaining between a Superpower and a Developing Country", 220 pp.) Magna cum laude, (Examiner: Prof. I. William Zartman).

5/1989: Licentiate of Political Science (International Relations), University of Helsinki. Grade for the major subject: excellent, Licentiate thesis (on AmericanAustralian security and diplomatic cooperation., 220 pp.): magna cum laude (Supervisor: Prof. Raimo Väyrynen).

10/1985: Master of Political Science at the University of Helsinki, Faculty of Political Science, Department of Political Science, International Relations subprogram: Grade for major subject 2+/3, Master's Thesis (Suomen Turvallisuuspolitiikka: Peliteoreettinen Analyysi. Finland's Security Policy; A Game Theoretical Analysis, 120 pp.): magna cum laude (Supervisor: Prof. Raimo Väyrynen).


PROFESSIONAL EXPERIENCE:


10/2001-31.12. 2001 Acting Director, Nordic Institute of Asian Studies, Copenhagen

8/1999- Senior Researcher, Nordic Institute of Asian Studies, Copenhagen

8/19966/1999 Acting Professor of Political Science/International Politics, University of Helsinki.

8/19957/1996 Acting Professor of International Relations, University of Lapland.

4/19957/1995 Acting Director, Institute of Development Studies, University of Helsinki.

3/1995 Acting Senior Assistant, Department of Political Science, University of Turku.

8/19922/1995 Assistant, Department of Political Science, University of Helsinki.

1/19898/1992 (not including the academic year 8/19905/1991): Seminar Coordinator at the Department of Political Sciences, University of Helsinki.

19891992: Research funded by the Academy of Finland, Emil Aaltonen Fund, and the Nordic Institute for Asian Studies (Copenhagen) (Supervisor: Prof. Raimo Väyrynen, examiners: Prof Guy Pauker, Prof Vilho Harle and Prof. I. William Zartman).

1/1989: ADP systems designer, Chemical Experts/Polarkem. Development of an integrated ADP system for use in all clerical functions and for evaluation of business viability of different commercial functions of the complex of companies.

19871989: A Research Project on AmericanAustralian diplomatic and security cooperation in funded by the AustralianEuropean Award Program.

1986: Conscription; Chairman of the Infantrymen's Committee: Administration, research and investigations commissioned by the Battalion and by the Finnish Defense Force GHQ.


tc \l2 "EXPERIENCE IN POLICY ANALYSIS AND CONSULTANCY
tc \l2 "EXPERIENCE IN SECURITY/CONFLICT RELATED POLICY ANALYSIS AND CONSULTANCY
1994- Leadership of the Conflict Transformation Working Group, created as an expert group on conflict and security issues in 1994. Homepage:  HYPERLINK "http://www.conflicttransform.net/ctg.htm" www.conflicttransform.net/ctg.htm

1999-2006 Leadership of the Indonesian Conflict Studies Network, created as a link between Nordic peace researchers and Indonesian universities in conflict areas.
Homepage:  HYPERLINK "http://www.conflicttransform.net/icsn.htm" www.conflicttransform.net/icsn.htm   HYPERLINK "http://www.geocities.com/cts_dk/CTG.html" 
 

6/2005-3/2006 Co-Director, in a Project ASEM in its Tenth Year: Looking Back, Looking Forward, commissioned by the ASEM Foreign Ministers’ Meeting in Kyato, May 2005, and presented to the ASEM Senior Officials Meeting in Vienna in March 2006.

1-7/2005 Team Leader in a NIAS Research Project on “Asian Security Situation” for the Danish Foreign Ministry.

09/2005- Adviser & Partner in a CMI, Office of President Ahtisaari-led feasibility assessment on peace dialogue in Papua.

10/2005 Participant in the activities of the ASEAN Regional Forum’s (ARF) Expert and Eminent Person’s Group (EEP).

08/2005- Senior Adviser in Post-Conflict Reconstruction to the Aceh Reconstruction Council (BRR) of President Susilo Bambang Yudhuyono.

01-05/2005 Assistance to President Martti Ahtisaari and his mediating team in the Aceh Peace Process.

09-12/2004 Team Leader, Background study for EU-Indonesian framework agreement for the EU Commission.

10/2004 Participation in a project of the Finnish Institute of International Affairs on Future Regional Developments for the Finnish Defense Ministry. Authoring one of the chapters.

7/2004, Project Director/Team Leader, Global Security Overview 2004-5 for Nokia Corporation.

6-8/2004 Participation in a policy development project New Security Threats of the Finnish Foreign Ministry. Authoring the chapter on Terrorism and co-authoring the one on Small Arms and Light Weapons.

6/2003-6/2006 Team Leader in a Research Cooperation and Research Training project of the Indonesian Conflict Studies Network for the EuropeAid under the framework of EU’s Asia Link Program.

8/2003-7/2004 Project Director in a study on Islamic Terrorism for the Finnish Foreign Ministry.

2/2004-4/2004 Team Leader/Project Director in an international research project on Economic Factors and Recruitment to Terrorism (leading a team including many of worlds leading terrorism specialists, such as Rohan Gunaratna, Peter Chalk & Andrew Tan) to the Danish Foreign Ministry.

1/2003-8/2003 Team Leader in a research project on Aid and Terrorism for the Danish Foreign Ministry.

2001-2002 Research for the Finnish Foreign Ministry on Conflict Prevention and Regional Institution-Building.

2001-2002 Review of Finland's Training of Chemical Weapons Verification for Finland's Foreign Ministry.

2001 Assistance in the drafting of an Indonesia-policy document “Indonesia – Alternative strategies” for the EU Commission/Mr. Antti Turunen.

2000- 2001 Research and consultancy project for the Department of Political Affairs, Finnish Foreign Ministry on Conflict Potential in South China Sea.

2000 Research and consultancy project for the Finnish Foreign Ministry supporting the formation of Finland’s conflict prevention policies in development cooperation. Writing of the strategy part of the first draft of Finland’s conflict prevention policy paper, Navigating Conflict Prevention under the supervision of  Dr. Olli Ruohomäki.

2000 Assistance in the drafting of a UNDP policy paper on conflict prevention, “UNDP in Crisis, Post-Conflict and Recovery Situations”, under the supervision of Ms. Cravero-Kristofferson and Ms. Marie Dimond.

1999-2000 Consultancy project for the Department of International Development Cooperation, Finnish Foreign Ministry, updating the information produced in a previous project on African Conflicts during Finland EU Presidency and troika membership.

1999 Training at the Training Center of the Danish Foreign Ministry’s Department of International Development Cooperation (DANIDA), for Danish officials working in the field of development cooperation in Indonesia.

1999 Training related to conflict potentials in Indonesia and Southeast Asia at the Danish Defence College.

2000 Training related to conflict potentials in Indonesia and Southeast Asia at the Danish Defence College.

1999 Research and consultant project for the Department of International Development Cooperation of the Finnish Foreign Ministry on African Conflicts

1999 Research and consultant project for the Department of Political Affairs, Finnish Foreign Ministry on Conflict Potential in Indonesia

1999 Training on Elections in Developing Countries to a delegation of Nepalese and Indonesian officials, commissioned by the Department of Political Affairs, Finnish Foreign Ministry

1998: Research and consultant project for the Department of International Development Cooperation of the Finnish Foreign Ministry on Human Rights, Conflict and Conditionality (Lessons from Kenya).

1997: Team Leader, in a research and consultant project for the UNIDIR on Structural Causes of Wars and Their Implications for Arms Management (Lessons from West Africa) .

1997: Researcher in a UNU/Wider project on Humanitarian Emergencies (on Somalia).

1996-1997: Team Leader in a researcher and consultancy project for the Department of International Development Cooperation of the Finnish Foreign Ministry on Conflict Implications of Aid (Lessons from Somalia).

1995-1996: Team Leader, in a research and consultant project for the Department of Political Affairs of the Finnish Foreign Ministry on Conflict Early Warning and Preventive Diplomacy (lessons from South Africa).

Alkoholiongelmainen esimies-professori (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/raimo-vayrynen-myontaa-alkoholihuomautuksen-olleen-osin-aiheellinen/art-1288338463716.html)  + turvallisuuspoliittinen tutkimus jonka lähtökohta on peliteoria + työskennellyt Nokialla tiimiliiderinä muka securityä (2004...Nokian parhaimpaa ja pahimpaan ideavuodon aikaan) + ja sokerina pohjalla jäpikän tutkimus jossa hän yhdistelee terrorismia ja käsiaseita, (voiko typerämpää edes yrittää keksiä) + islamilaisen terrorismin tutkija mulkoministeriön hyväpalkkaisessa virassa.

Nopeasti silmäillen vaikuttaa siltä että tanskalaiset viranomaiset ovat melko pian ymmärtäneet että kyseessä on islamilaisen terrorin ja mahdollisesti islamilaisille terroristeille tietoa vuotaneen henkilön. Venäläiskuvio ei todellakaan vaikuta järjelliseltä eikä miehen cv huomioon-ottaen perustellulta. Näppituntumalta (hirvee riski heitto) Mies on todennäköisimmin sotkeutunut Tanskan puolustuslaitoksen tutkijavirassaan lähemmäs islamilaista terroria kuin mitään venäläistä tietovuotoa. Venäläiset tietävät (viimeistään häpeäyliopiston kautta) ihan kaiken mitä Timo Kivimäki keksinyt tai ollut keksimättä. 

[/foliohattu]

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Phantasticum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 046
  • Liked: 3656
Ei Venäjä olekaan mikään muslimi myönteinen, mutta sillä ei ole ollut ennenkään mitään merkitystä vassareille, jotka paradoksaalisesti symppaavat sekä Venäjää, että muslimeja. Tuo sinun ajatuksesi perustuu siihen että näiden kommunistien ja muiden maailmakuva olisi koherentti ja looginen. Sitä se ei ole. Heille ei ihan havaintojen mukaan tuota mitään vaikeutta sympata yhtäaikaa sekä muslimeihin nuivasti suhtautuvaa Venäjää että muslimeja.

En ole tästä täysin samaa mieltä. Nykyiselle intelligentisijalle on hyvinkin muodikasta tiedostaa Venäjän olevan paha ja islamin hyvä. Viittaan esimerkiksi Heidi Hautalan vuonna 2006 eduskunnan satavuotisjuhlissa pitämään puheeseen, jossa hän arvosteli Venäjää varsin kovin sanoin. Kyllä Venäjää saa arvostella, mutta tuon puheen pitämiseen sen aika ja paikka oli kyllä harvinaisen mauttomasti valittu. Jos olen oikein käsittänyt, niin Finrosforumin porukka (johon Hautalakin siis kuuluu) ei todellakaan sympatiseeraa Venäjää vaan Tshetshenian islamistiterroristeja, joita se kutsuu vapaustaistelijoiksi.

Poikkeuksia toki löytyy. Joillekin vanhan polven vasemmistolaisille, kuten entiselle arvojohtajapresidentillemme Venäjä on edelleen kuin Neuvostoliitto. Samoin tälläkin foorumilla on käänteisessä merkityksessä aina silloin tällöin näkynyt mielipiteitä, joissa kirjoittaja vastustaa Venäjää, koska vastustaa kommunismia.

l'uomo normale

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 416
  • Liked: 13207
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Tanskassa vakoilusta vankeustuomion saanut suomalaisprofessori Timo Kivimäki on saanut työtä Helsingin Yliopistosta lehtorina.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081015940531_uu.shtml

En tiedä kehtaako tuollaisen puljun kirjoilla roikkua loputtomasti edes poissaolevan statuksella.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Marjapussi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 393
  • Liked: 1088
  • Kollaa Kestää
Alkaakohan Kivimäki luennoinmaan kansainvälisestä vakoilusta? Eipä silti sen verran amatööri hän näyttää alalla olevan.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

Suvaitsija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 781
  • Liked: 1010
  • Etnitön
Tanskassa vakoilusta vankeustuomion saanut suomalaisprofessori Timo Kivimäki on saanut työtä Helsingin Yliopistosta lehtorina.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081015940531_uu.shtml

En tiedä kehtaako tuollaisen puljun kirjoilla roikkua loputtomasti edes poissaolevan statuksella.

Juu ei meidän yliopistoilla olla ennenkään niin nirsoiltu stasi-agenttien ja kommunistien kanssa. Teretulemas vaan opastamaan lapsia oikeanlaiseen ajatteluun!
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

Lemmy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 980
  • Liked: 1493
  • "je m’en fous"
Lainaus
Professori: Tanskan tiedustelupalvelu toimi Suomen etujen vastaisesti

Mää ko aina luulin, et Tanskan tiedustelupalvelu toimii Tanskan etujen mukaisesti, mut mää en olekkaan mikää rofetsoori. :o
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Tagit: vakoilu