Kirjoittaja Aihe: 2010-02-27 UK: Daily Mail: Labour kosiskelee valkoihoisia äänestäjiä  (Luettu 2815 kertaa)

Kalevi Soilander

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 838
  • Liked: 235
Daily Mail

Valkoihoisille perheille lähetellään kirjeitä, joissa todistellaan, että heidän huolistaan ollaan kiinnostuneita. Kirjoittajat ovat Työväenpuolueen kansanedustajia, jotka ovat huolissaan paikkansa menetyksestä.
Joka niemeen, notkohon saarelmaan VOK:in tahtoisin nostattaa!

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 953
  • Liked: 695
Eipä ole meidän media uutisoinut Brittien työväenpuolueen mamupolitiikan salaisien suunnitelmien vuotamisesta julkisuuteen ja siitä päätöksestä, että jos joku siellä on iljennyt olla mamukriittinen lyödään rasismilekalla päähän välittömästi.

Miten minusta tuntuu, että olen tällaista meininkiä ollut havaitsevinani hieman lähempänäkin.

Nyt on sitten labourilaisilla pelko p-ssä, kun kansa on totaalisen kyrsiintynt ihan aiheesta.

Näitä Briteistä tulevia uutisia pitäisi jakaa mahdollisimman laajalti, koska kyllä suomalaiset enklantia sen verran osaavat, että viestin ymmärtävät ja tajuavat että näinhän meilläkin on tehty ja tehdään edelleen!
« Viimeksi muokattu: 28.02.2010, 18:36:40 kirjoittanut skrabb »
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

PaulR

  • Vieras
Lakaistiin maton alle helvetinmoisella nopeudella ja taidolla.

Tuo olisi se juttu mikä lopettaisi mokutuksen tarkastaeltaessa luupin alla.

Aapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 831
  • Liked: 2066
Onko tämä Labourin lähettämä kirje luettavissa jossain kokonaisuudessaan? En oikein luota Daily Failin kykyyn referoida sitä eettisen journalismin mukaisesti.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Pliers

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 570
  • Liked: 24
  • Every human being is the author of his own health
Eipä ole meidän media uutisoinut Brittien työväenpuolueen mamupolitiikan salaisien suunnitelmien vuotamisesta julkisuuteen ...


Mikä juttu?! Onko aiheesta keskustelua?

"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

PaulR

  • Vieras
Eipä ole meidän media uutisoinut Brittien työväenpuolueen mamupolitiikan salaisien suunnitelmien vuotamisesta julkisuuteen ...


Mikä juttu?! Onko aiheesta keskustelua?



On. En jaksa kaivaa. Kuka tekee?

skrabb

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 953
  • Liked: 695
Eipä ole meidän media uutisoinut Brittien työväenpuolueen mamupolitiikan salaisien suunnitelmien vuotamisesta julkisuuteen ...


Mikä juttu?! Onko aiheesta keskustelua?


On ainakin tässä ketjussa:
http://hommaforum.org/index.php/topic,16433.0.html

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Miniluv

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 32 678
  • Liked: 15461
  • 100% kaafir, 100% goy
Eipä ole meidän media uutisoinut Brittien työväenpuolueen mamupolitiikan salaisien suunnitelmien vuotamisesta julkisuuteen ...


Mikä juttu?! Onko aiheesta keskustelua?


Tuohan on ollut Homman etusivullakin, jos muistini pelaa yhtään.
Dystopian Nightmare 2020s The Great Taking

"Tyyli haukkua vastapuolta on myös ominaista venäläiselle propagandalle, jossa yritetään korostaa omaa ontuvaa argumenttia leimaamalla vastapuoli aliarvoiseksi."

Pliers

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 570
  • Liked: 24
  • Every human being is the author of his own health
THX avusta. Jotenkin olin missannut tuon.

Ei tuo kerro vielä mitään motiivista. Toisaalta omassa viitekehyksessäni pelkkä monikultti ei tarjoa vielä mitään lisäarvoa. Jos tarkoitus oli todellakin vain "näpäyttää" oikeistoa, on se sairasta. Kuuluu sarjaa:"Jos ette nyt heti tee kuten sanon, niin paskon housuuni."
"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

Kalevi Soilander

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 838
  • Liked: 235
Onko tämä Labourin lähettämä kirje luettavissa jossain kokonaisuudessaan? En oikein luota Daily Failin kykyyn referoida sitä eettisen journalismin mukaisesti.

Siellä on linkin takana kuvia lähetetyistä kirjeistä. Kirjeiden lähettäjät ovat siis yksittäisiä Labourin edustajia, jotka ovat lähettäneet niitä oman vaalipiirinsä ihmisille.
Joka niemeen, notkohon saarelmaan VOK:in tahtoisin nostattaa!

Tagit: