Vaikka sisimmässäni kannatan perustuloa, niin en tiedä onko se hyväksi. Miten sen saisi kannustavammaksi ja kaikki mukaan?
Pari lainausta:
https://www.soininvaara.fi/2011/06/27/onko-satasen-korotus-huijausta/#comment-117408"azsanoo:
30.6.2011 13:55
Pieni pahoittelu näin suuresta tilan viemisestä. Tämä syntyi n. tunnissa. En tajunnut, että siitä tulisi näin pitkä, mutta en nyt osaa sitä liiemmin lyhentääkään.
Kirjoitan pidemmin yhteiskunnan tuista, koska tästä aiheesta minulla on laajalti kokemusperäistä tietoa ja aihe on yhteiskunnallisesti keskeisen tärkeä, mutta ei yleisesti ajatelluista syistä. Olisi ainakin Osmolta päättäjänä ja aiheesta paljon kirjoittaneena mielenkiintoista lukea lyhyt vastine, jos ehdit nämä ajatukseni lukea.
Valtavirtainen, tässäkin keskustelussa esille tullut, käsitys suomalaisen yhteiskunnan tukijärjestelmästä on ideologisesti harhautunut. Tämä hallitseva, vasemmistolaisen akateemisuuden muokkaama käsitys on uhriuttamisessaan/uhriutumisessaan suoraan sanottuna moraaliton ja laajemmalla yhteiskunnan tasolla psykologisesti tuhoisa.
Tässä hallitsevassa käsityksessä tukien varassa elävä on viranomaismielivallan tahdoton ja avuton uhri, joka yrityksistään riippumatta joutuu elämään äärimmäisessä köyhyydessä ja turvautumaan leipäjonoihin. Tämä hallitseva mielikuva ei pidä paikkaansa. Tukien varassa elävien merkittävä ongelma ei ole suora materiaalinen köyhyys. Tässä mielessä suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole köyhyyttä.
Keskeinen ongelma on tukien varassa elävien joukossa keskimääräisesti laajalti esiintyvä henkinen aloitekyvyttömyys, esimerkiksi päihdeongelmina esiintyvä elämänkontrollin puuttuminen, tietynlainen eksistentialistinen päämäärättömyys, tylsyys, apatia, ennen pitkää masentuminen ja tiedollisesti, kyvyllisesti, tahdollisesti ja koulutuksellisesti vaikea työllistettävyys. Tätä köyhyyttä ei vähennetä 25 eurolla/kk. Kaikki vastikkeettomat lisäeurot saattavat päinvastoin edesauttaa tavoitellulle vastakkaista lopputulemaa.
Myös valittaminen tukien hakemisen vaikeudesta, monimutkaisuudesta tai nöyryyttävyydestä on aika puhdasta uhriutumista, mikä on tietysti psykologisesti lohduttavaa, nähdä itsensä uhrina, mutta vailla perustaa todellisuudessa. Yksittäisten viranomaisten ja eri paikkakuntien sosiaalitoimien käytännöissä voi kylläkin olla merkittäviäkin ”harkinnallisia” eroja.
Tiedän tämän, koska olen ollut erilaisten tukien varassa koko aikuisikäni. Useammalla paikkakunnalla, useiden erilaisten virkamiesten ja ‑naisten kanssa tekemisissä. Kun siten totean, että tuet ovat ylimitoitettuja ja niitä pitäisi leikata, tarkoitan myös itseäni. Olen elänyt vuosia 60:een tai 80:een %:iin leikatulla toimeentulotuen perusosalla. Edelliset neljä vuotta Helsingissä kylläkin 100 %:lla. En ole ikinä halunnut väitellä tukien suuruudesta, vaikka olen lukenut ja tiedän kyllä niitä koskevat lakipykälät. Ne löytää, lukee ja sisäistää helposti internetistä, jos on vähäistäkään kiinnostusta omaan tilanteeseensa.
Se, mistä olen pitänyt kiinni, ja minkä olen aina sanonut suoraan, on, että missään tilanteessa en aio hakea palkkatyötä, en osallistua ainoallekaan kurssille enkä millään muullakaan tapaa edistää omaa palkkatyöllistymistäni.
Varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla tästä ei ymmärrettävästi pidetä, koska kunta joutuu toimeentulotuessa maksajaksi. En tätäkään implisiittistä tai jopa suoraa vihamielisyyttä ole koskaan ottanut henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Ei koko yhteiskunnan tason järjestelmää voida suunnitella siten, että se välittömästi ymmärtäisi yksittäistä asperger-tapausta, joka ilmoittaa omaehtoisesti lukevansa mm. psykologiaa ja filosofiaa, koska haluttujen aiheiden opiskelu/tutkiminen ei ole yliopistolla mahdollista. En pidemmin perustele tai yritä oikeuttaa omia valintojani, jotka itselleni henkisenä yksilönä ovat olleet kokemusperäisesti välttämättömiä. Ne ovat sivupointti. Kuvaan järjestelmän toimintaa.
Maalaiskaupungissa uhkasivat, että tämä vielä selvitetään oikeudessa. Totesin, ettei kannata. Voin siteerata lainkohdat, tutulta lakimieheltä on kysytty ja edunvalvojalle soitettu. Hammasta purren leikkasivat 60%:iin. Tätä leikkausta ei saisi pitää pysyvänä, mutta en valittanut. Keskisuuressa kaupungissa leikkasivat 80%:iin. Helsingissä leikkasivat ensin 60%:iin ja yrittivät samaa väitettä, ettei elämänvalintani ole yhteiskunnan sallima ja tuen vastikkeeksi pitäisi ainakin aktivoiville kursseille osallistua. Sanoin, ettei näin ole. Laki kannattaa tuntea, se ei vaadi mahdottomia. Vain internet-yhteyden, kyvyn käyttää hakukonetta ja muutaman tunnin perehtymisen.
Hieman myöhemmin Helsingissä käsittely siirrettiin toiselle virkailijalle. Tämä ilmoitti välittömästi, että niin kauan kuin hän vastaa tuestani, sitä ei lasketa 100%:sta. Lisäksi on mahdollista hakea erilaisia harkinnanvaraisia tukia. Niitä saa mitä ihmeellisimpiin kuluihin. Jos haluaa pyytää, niin junalipuista, huokeisiin huonekaluihin ja kodinkoneisiin ja jopa kohtuulliseen kännykkälaskuun voi pyytää tukea. Tältä virkailijalta olisin voinut nämä kaikki tällaiset kulut maksattaa. En maksattanut, en yhtä ainutta kertaa neljän vuoden aikana, koska 100% riittää hyvin elämiseen ja mielestäni omanlaiseni valinnan tehnyt ei ansaitse yhteiskunnalta sitäkään, minkä nyt saan. (Se, että akatemian pitäisi fundamentaalin käsitykseni mukaan olla hyvin toisenlaisen, on eri kysymys. )
Edes 60%:lla ei koskaan ole ollut lähellä tilanne, että ruokarahat olisivat voineet loppua. Ainuttakaan kertaa en ole edes ajatellut käydä ruokajonossa. Sinnehän voisi mennä, vaikka toimeentulotuki riittäisi. Ihminen syö ravitsevasti reilulla sadalla eurolla kuukaudessa, jos näkee hieman vaivaa ostostensa valikoimisessa ja valmistaa itse raaka-aineista alkaen. Se ei vaadi mahdottomia, jos oma elämänkontrolli ei ole eksyksissä.
Asun Helsingissä hyvällä asuinalueella 540e/kk yksiössä, jonka sain vapailta markkinoilta parin viikon etsimisellä. Samassa rapussa asui edellisellä vaalikaudella kansanedustaja. Auttaa, jos välittäjiä tapaa siistiytyneenä ja pukeutuneena. Yhteiskunta maksaa vuokran (+sähkön jne.) käytännössä täysimääräisesti. Reilun 400 euron tuesta jää usein kuukaudessa sen verran ylitse, että rahaa päätyy käyttämään kaikenlaiseen sellaiseenkin, mikä voisi hyvin jäädä ostamatta. Enkä ylipäänsä kuluta askeettisesti. Tupakointi on aika merkittävä menoerä, vaikka en ihan askia päivässä poltakaan. Alkoholiin menee n. parin sixpackin tai yhden viskipullon verran kuukaudessa. Asunnossani on tällä hetkellä pakollisten jääkaapin jne. lisäksi viisi tietokonetta, laajakuva/HD-televisio, kaksi digi-boxia, n. 400 omistettua kirjaa (pääosin amazonista tilattuja, kalliimpien yksilöhinta 80e), tuuletin, pelikonsoli ja sille 50+ peliä, nojatuoli, oman selän mukaan hankittu työpöydän tuoli, erillinen ilmastointilaite, kuntopyörä, mikroaaltouuni, kaksi pukua, viisi ulkotakkia, paljon muita hyväkuntoisia vaatteita, joita ei kaikkia tule edes käytettyä ja paljon muuta. Jos haluan esimerkiksi lähteä nyt syksyllä Lappiin vaeltamaan muutamiksi viikoiksi, niin rahat säästyvät seuraavassa kahdessa kuukaudessa.
Tämäkö on, ainakin taloudellisesti yksinelävälle, se nöyryyttävä ja häpeällinen köyhyys, joka HS:n uutisoiman ”tutkimuksen” mukaan ”ei riitä elämiseen”, yliopiston vasemmistolaisten asiantuntijoiden mukaan pakottaa ruokajonoihin ja typeryyden huippuna saa edustaja Oinosen mielestä niin kovin vatsan huutamaan nälkää, että kulttuurilta pitäisi ottaa rahoitus pois.
Yhteiskunnan päättäjillä ja vasemmistolaisilla teoreetikoilla on hyvin virheellinen käsitys yhteiskunnan tukien suhteellisesta suuruudesta, koska heillä ei ole omakohtaista kosketusta tähän todellisuuteen, eikä sosiaalista tai poliittista rohkeutta kysyä ikäviä kysymyksiä.
Olen laskenut, että jos omaa nykyistä tukitilannettani vastaavassa tilanteessa oleva anoisi kaikki hyväntahtoisen virkailijan markkinoimat harkinnanvaraiset tuet ja kehtaisi käydä leipäjonoissa jonottamassa ja hieman kiertelisi etsimässä tarjouksia, ja ehkä tekisi harmaasti kavereilleen pieniä palveluksia, niin kuukaudessa käteen jäävä konkreettinen kulutusvarallisuus olisi Helsingissä alhaisimpia palkkaluokkia korkeampi. Lisäksi jää enemmän aikaa valmistaa itse ruokansa, parsia itse paitansa, kopioida musiikkinsa ja filminsä ilmaiseksi netistä jne. Tämä on moraalisesti täysin kestämätön tilanne.
Tämä ei voi toimia ja sen pitää muuttua. En todellakaan rehentele tai ylpeile omalla tilanteellani. Niin kauan kuin rahat riittävät ruokaan en valintaani muuta, mutta en myöskään totea, että ansaitsisin sen, mitä nyt saan, saati että olisin jotenkin köyhä, jolle pitäisi maksaa vielä enemmän.
En valittaisi, jos yhteiskunta laskisi tukia tuntuvasti. Pitäisin sitä oikeana. Perustuloluontoinen 60%:een leikatun suuruinen tuki, jonka päälle voisi tiettyyn rajaan asti tehdä vähentämättömästi erilaisia askareita, pätkätöitä (mm. kaupankassa sesonkiaikaan, katujenvarsien lumityöt talvalla ym.) olisi esimerkiksi huomattava parannus nykyiseen, työntekoon motivoivampi.
On täysin harhautunutta nähdä työttömät ensisijaisena huono-osaisena avustuskohteena suomalaisessa yhteiskunnassa. Varsinkin kun samaan aikaan vanhuksia makaa riittävää hoitoa ja huomiota vailla. Tai kun matalapalkkatyötä tekeville ei suurissa kaupungeissa jää käteen käytännössä juuri lainkaan, jos lainkaan, enempää kuin tukisysteemin tuntevalle työttömälle. Tai kun pariskunnilta leikataan toisen tuet pois, tehden näin puolisonkin työnteon taloudellisesti kannattamattomaksi.
Sadat miljoonat lisäpanostukset pitäisi kohdata matalapalkkatyön tukeen ja vanhuspalveluihin. Se, että näin ei tehdä, on syvä ja huolestuttava merkki yhteiskunnan eettisestä harhautumisesta eikä voi lopulta päättyä kuin huonosti.
Työttömien vatsaa vääntävä materiaalinen köyhyys on materiaaliselta osatekijältään illuusio nykypäivän Suomessa. Kysymys on henkisestä köyhyydestä. Katsokaa jonkun kerran leipäjonoissa olevia ihmisiä. Vaikuttavatko he teistä ulkoisesti ihmisiltä, joilla on elämä kontrollissa? 25 euroa ei vaikuta vähääkään siihen, että hyvin monet heistä jatkossakin kuluttavat rahojaan lähikapakassa, tai jollakin muulla vaihtoehtoisella tavalla kohtuuttomasti, myös ne lisäeurot ja siksi niiden lisäeurojenkin jälkeen turvautuvat ruokajonoihin. Lisäeurot eivät ratkaise tätä ongelmaa.
Toisaalta harva päämäärätietoinen, ahkera ja asioihin paneutuva tuntisi materiaalista köyhyyttä vaikka tukia leikattaisiin tuntuvasti. Useimmat pystyisivät myös itsensä työllistämään. Eivät ehkä juuri haluamaansa ammattiin, mutta johonkin tarjolla olevista ammateista. Tämän motivoimiseksi olisi keskeisen tärkeää, että matalapalkkatyöstäkin jäisi useita satoja euroja enemmän käteen kuukaudessa kuin työttömyydestä. Nykyinen tukitaso ruokkii tätä apatiaa ja avuttomuutta, joka psykologisesti projisoidaan omaksi uhriasemaksi.
Todellinen ongelma, kuinka ihmisistä tulee päämäärätiedottomia, laiskoja ja apaattisia, itsensä yhteiskunnan uhreina näkeviä, mukamas vailla mahdollisuutta parantaa asemaansa omien valintojensa myötä, kun samalla elävät maailmanhistoriallisen materiaalisen vaurauden keskellä, se on äärimmäisen vaikea ja monitahoinen kysymys. Asiaa ei auta, että tämän tärkeimmän kysymyksen olemassaoloa ei haluta myöntää, sitä pidetään jotenkin 1800-lukulaisen oikeistolaisena ja täysin moraalittomana, vaikka se on verifioitavasti totta. Työtön on vasemmistolaisessa filosofiassa redusoitu avuttomaksi olosuhteiden objektiksi, jolla ei ole subjektin täyttä yksilöllisyyttä olosuhteisiin vaikuttaa.
Britanniasta, jossa tämä alimpien sosiaaliluokkien apatian kehittyminen on Suomea pidemmällä, on mm. Theodore Dalrymple, slummissa elämäntyönsä tehnyt psykiatri, kirjoittanut useita teoksia tästä yllä kuvatusta ilmiöstä (mm. Life at the Bottom). Suositan tutustumaan, ettei voida todeta, ettei tiedetty, mihin tämä kehitys kulkee.
Tätä rakenteellista, kulttuurista ja laajojen ihmisjoukkojen yksilötason sisäisen psykologisen tilan kohtaamattomuutta yhteiskunnan yleisesti nähdyn hyvän kanssa ei tulisi alistaa rajattua osaansa laajemmin sosioekonomisille selitysmalleille. Tarvitaan avuksi ja korjaajiksi mm. psykologisia, pedagogisia ja kulttuurisia selitysmalleja."
Ja tässä toinen kun mainittiin Dalrymple:
https://www.city-journal.org/html/what-poverty-11845.html"Kolmen kuukauden loppuun mennessä lääkärini ovat poikkeuksetta kääntäneet alkuperäisen näkemyksensä siitä, että hyvinvointivaltio, kuten Englanti on esimerkkinä, edustaa sivilisaation huippua. Päinvastoin, he näkevät sen nyt luovan tuetun apatian miasman, joka turmelee sen oletettujen edunsaajien elämän. He ymmärtävät, että hyvinvointijärjestelmä, joka ei tee moraalisia arvioita taloudellisten palkkioiden jakamisessa, edistää epäsosiaalista itsekkyyttä. Väestön henkinen köyhtyminen näyttää heistä pahemmalta kuin mikään, mitä he ovat koskaan tunteneet omissa maissaan. Ja se, mitä he näkevät, on tietysti sitä pahempaa, koska sen pitäisi olla niin paljon parempaa. Rikkauden, jonka ansiosta jokainen saa vaivattomasti tarpeeksi ruokaa, tulee olla vapauttavaa, ei vangitsevaa. Sen sijaan se on luonut suuren kastin ihmisiä, joille elämä on käytännössä limbo, jossa heillä ei ole mitään toivottavaa, ei mitään pelättävää, ei mitään voitettavaa eikä menetettävää. Se on merkityksestä tyhjää elämää."
Tämä konekäännöksenä, aika hyvää eikö vain?
Ja lisää Dalrympleä:
https://winteryknight.com/2009/12/17/you-should-read-theodore-dalrymples-life-at-the-bottom-for-free-online/
Äänestys
Aihe: Kansalaispalkka/perustulo (yhdistetty) (Luettu 751153 kertaa)