Kirjoittaja Aihe: 2012-08-09 HU: ”Suomen kielen taidon vaatiminen voi olla syrjintää”  (Luettu 29829 kertaa)

rähmis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 006
  • Liked: 4665
  • luihuileva ketku
    • rähmiksen sikolätti
Helsinki uudistaa työhönottoperiaatteitaan: ”Suomen kielen taidon vaatiminen voi olla syrjintää”

Suomen suurin työnantaja Helsingin kaupunki uudistaa henkilöstöhallinnon periaatteitaan.

Periaatteita on täsmennetty etenkin hakumenettelyyn, hakuaikoihin, hakemusten vastaanottamiseen ja hakijoiden tiedottamiseen liittyen. Lisäksi periaatteisiin lisättiin hakemusten julkisuutta ja arkistointia koskevat linjaukset.

Uudistetut henkilöstöhankinnan periaatteet korostavat Helsingin kaupungilla noudatettavaa yhdenvertaisuusperiaatetta, ja tästä tulee olla maininta jo hakuilmoituksessa.

- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta henkilöstä tulee valita aliedustettuun ryhmään kuuluva hakija, sanoo sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Myös kielitaitovaatimuksiin kiinnitettiin huomioita. Uudistettujen periaatteiden mukaan kielitaitovaatimusten tulee riippua työtehtävien sisällöstä. Välillistä syrjintää on esimerkiksi se, että työtehtävässä edellytetään hyvää suomen tai ruotsin kielen taitoa, vaikka se ei ole välttämätöntä työn tekemisen kannalta.

Kaikki hakuun laitettavat virat ja työsuhteiset tehtävät tulee viedä Helsingin kaupungin sähköiseen rekrytointijärjestelmään www.erekryhelsinki.fi. Hakuaika virkojen osalta on vähintään 14 ja enintään 30 kalenteripäivää. Samaa periaatetta suositellaan myös työsuhteisiin. Hakijoille tulee varata mahdollisuus kysyä tehtävästä hakuaikana, ja rekrytointiprosessin etenemisestä kerrotaan aktiivisesti hakijoille. Uutta on, että jokaisesta hakemuksesta kiitetään.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee uudistettuja henkilöstöhankinnan periaatteita maanantaina 13. elokuuta. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy esityksen, astuvat uudistetut periaatteet voimaan 1.1 lokakuuta.

Kaupungin palveluksessa oli vuoden 2011 lopussa yhteensä 39?438 henkilöä.

Helsingin Uutiset
Kiva Homma^^^ - rähmiksen sikolätti

oOoOoOoOoOoOoOoOoO

(http://raehmis.files.wordpress.com/2011/04/etiopianbee.gif)

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 433
  • Liked: 11650
  • Mullaki o kissa
Lainaus käyttäjältä: Teh Ritva
- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta henkilöstä tulee valita aliedustettuun ryhmään kuuluva hakija, sanoo sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Eihän! Tuo on apartheidia, jonka YK on tuominnut jo 70-luvulla. Kysy vaikka Keke Rosbergiltä!

Ritva, Ritvaaa! Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista olisi vetää pitkää tikkua tuossa tapauksessa, vai mitä?
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

KTM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 745
  • Liked: 4580
Vaikka ruotsi uutisessa mainitaankin, niin arvatenkin ruotsin kielen taidon vaatiminen suomalaiselta ei edelleenkään ole syrjintää.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Ritva Viljanen siellä taas suhmuroimassa ja jälki on sen mukaista. :flowerhat: :facepalm:
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

elukka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 242
  • Liked: 584
  • Suur Lenin ta oli üllas, nii hoolitsev, tark, hea
Ritva Viljanen tulee ensiksi mieleen, kun miettii Suomen idiooteinta päättäjää. Hän on Thorssin, Suurpään, Illmannin seurassa tosin aika kovassa kilpailussa.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 028
  • Liked: 18876
  • Kuka jos en minä
Eli siivoojia jotka eivät ymmärrä tehtävänantojaan? Vai mikä on sellainen tehtävä jossa ei tarvitsisi osata kieltä?
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 051
  • Liked: 20165
Jos suomen kielen taidon edellyttäminen "voi olla" syrjintää, haluaisin koetella tuon asian käytännön valintatilanteessa. "Voi olla" kun ei tarkoita yhtään mitään. Ritva Viljanen, tuo ****, ei enää lausu asioita tukeutuen presidenttiin. Muutama juttu oikeuteen, kunnon todistajat ja kunnon dokumentit kehiin.  Luulotellulla syrjinnällä ratsastaminen on alhaista puuhaa, joka viime kädessä haittaa niiden asiaa ja oikeuksia, joita oikeasti syrjitään.



****  Tunnettu M-alkuinen lyhenne poistettu, jotta moderaation ei tarvitse vaivautua.
« Viimeksi muokattu: 10.08.2012, 00:18:14 kirjoittanut M »
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Minkäänlaisen osaamisen vaatiminen keneltäkään on syrjintää! :facepalm:
Ritva Viljaselta itseltään ei ole näköjään vaadittu edes älliä virkojaan varten. Vain punainen jäsenkortti. Hyväsisko-järjestelmän lapsi. Tarja Halosen suosikki. >:(
Voi parka helsinkiläisiä! :o
« Viimeksi muokattu: 10.08.2012, 00:15:34 kirjoittanut Jouko »
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

FadeAway

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 624
  • Liked: 1213
Vaikka ruotsi uutisessa mainitaankin, niin arvatenkin ruotsin kielen taidon vaatiminen suomalaiselta ei edelleenkään ole syrjintää.

Suomihan on kaksikielinen maa ja Vantaa 6-kielinen kaupunki.
Tietysti suomalaiselta työntekijöiltä vaaditaan suomi, ruotsi (ja englanti), vaikka et koskaan missään asiakaspalvelutehtävissä toimi.
Helsingillähän on oikea mamukiima. Eli tavoite on nostaa vieraskielisten työntekijöiden määrä samalle tasolle kuin asukkaista eli +11%. Tähän vaaditaan rajuja toimia lähivuosina. En nyt muista montako tuhatta vieraskielistä työntekijää tarvitaan lähivuosina, mutta suuri määrä. Tavoitetta helpottaa, kun suomalaiset eläköityvät ja mamujen suomen ja ruotsin kieli, osaamis, koulutus jne tavoitteita lasketaan.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 051
  • Liked: 20165
Minkäänlaisen osaamisen vaatiminen keneltäkään on syrjintää! :facepalm:

Ritu, mun rakkaani, voisi tiivistää ulosantiaan vaikkapa näin: musta musu pitää palkata, must. Jos Ritu ei asetu taas Turkuun asumaan, kun vanhenee, pitäisin oikeutena ja kohtuutena, että häntä hoivaisivat juuri ne työntekijät, joiden kielitaitovaatimuksista on tingitty. Ritultakin voi hävitä kaikki muut kielet kuin Karkkilan murre.
« Viimeksi muokattu: 10.08.2012, 00:16:27 kirjoittanut M »
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

CaptainNuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 501
  • Liked: 5264
Sillä kertaa kun töissä tapahtuu jotain missä työntekijä joko itse fyysisesti loukkaantuu taikka joku sivullinen, työnjohdosta vastaava saa kimppuunsa työsuojeluvirkamiehen joka haastaa tämän oikeuteen koska on laiminlyönyt työturvallisuuden valvonnan eli ei ole ymmärrettävästi opastanut työtehtävien hoitoon.
Toivottavasti haasteen saavat myös mokutuksesta vastaavat virkamiehet mutta en pidättele hengitystäni tämän suhteen.

Mikä näitä mokuttajia vaivaa?
Mikään laki,asetus taikka määräys ei ole liian iso ylikäveltäväksi jos vain joku mainitsee taikasanan "monikulttuurisuus".


"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

FadeAway

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 624
  • Liked: 1213
Tässä olisi testin paikka.

Lähettää kaksi lähes identtistä työhakemusta samoihin työpaikkoihin Helsingin kaupungille. Erona: toinen on ihan "tavallinen" suomalainen ja toinen hakija on ihan "tavallinen" maahanmuuttaja.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 583
  • Liked: 15565
KIITOS äänestäjät

(http://pics.kuvaton.com/kuvei/maahanmuuttajat_comic.gif)
"Healthy free speech is when someone says something you don't like" - Elon Musk 04/2022

2011-04-17

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 473
  • Liked: 218
  • Et ole yksin
- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta henkilöstä tulee valita aliedustettuun ryhmään kuuluva hakija, sanoo sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Eli jos koko henkilöstö laitettaisiin hakuun yhtaikaa, ja kaikkiin tehtäviin sattuisi olemaan kaksi tasavertaista henkilöä, ja kaikissa tilanteissa toisena kandidaattina olisi aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, ja kaikki valinnat tehtäisiin samaan aikaan, niin...
Burkakulttuuri meets saunakulttuuri.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 267
  • Liked: 133637
- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta henkilöstä tulee valita aliedustettuun ryhmään kuuluva hakija, sanoo sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Lainaus
Yhdenvertaisuusperiaate sisältää mielivallan kiellon ja vaatimuksen
samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tilanteissa. Sitä ihmisten välistä
erilaisuutta, joka ei ole tilanteen kannalta merkittävää, ei saa ottaa huomi-
oon. Etninen tausta ei siten ole merkityksellinen seikka esimerkiksi työ-
hönottotilanteessa.


Tosiasiallinen yhdenvertaisuus toteutuu, kun ihmisiä kohdellaan sa-
massa tilanteessa samalla tavoin
. Se edellyttää yhteiskunnassa havaittavan
eriarvoisuuden aktiivista poistamista. Tällöin jonkin ryhmän sosiaalisesti
tai taloudellisesti huonomman aseman poistamiseksi voidaan ryhtyä toi-
menpiteisiin, joilla poiketaan muodollisesti yhdenmukaisesta kohtelusta.
Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta
palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva
henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustet-
tuun ryhmään kuuluva
.

Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, jos siihen on objektiiviset ja perus-
oikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos se on oikeassa suh-
teessa tavoiteltavaan etuun
(ks. perustuslain 6 §, yhdenvertaisuuslain 7 §).
Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa (pdf)
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 267
  • Liked: 133637
Tämän pohjalta kaupunginhallituksen päätettäväksi:
Lainaus
Hakuilmoituksiin ehdotetaan lisättäväksi maininta "Helsingin kaupunki
toimii työnantajana yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa
edistäen". Tämä korvaisi käytössä olevan maininnan "Helsingin
kaupunki toimii Savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti".

Helsingin kaupungin henkilöstöhankinnassa noudatetaan
yhdenvertaisuusperiaatetta. Kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta
hakijasta tehtävään valitaan aliedustettuun ryhmään kuuluva.
Helsingin kaupunginhallituksen esityslista: Henkilöstöhankinnan periaatteet 13.8.2012
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 583
  • Liked: 15565
Suomen suurin työnantaja Helsingin kaupunki uudistaa henkilöstöhallinnon periaatteitaan.

Ai on? Monikultturisuus työllistää! Totta tosiaan. Valtion työntekijämäärä on pienempi kuin yhden poloisen rantakaupungin.

Jokerit tai HIFK kun matkustavat mihin vaan, niin kannatushuutona voi käyttää leppoisaa "Meillä on töitä, teillä ei!" Ja vastustajat tykkää :D
"Healthy free speech is when someone says something you don't like" - Elon Musk 04/2022

Oami

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 660
  • Liked: 4118
    • Oamin sivu
Helsingin kaupunki jatkaa vanhalla rasistisella linjallaan. "Positiiviset erityistoimenpiteet" eli enemmistön syrjintä vähemmistön hyväksi tunnettiin jo muutaman vuosikymmenen takaisessa Etelä-Afrikassa, eri nimellä toki.

Kuvottavinta tässä tekopyhässä pelleilyssä on se, että kaikki Helsingin valtuustopuolueet ovat allekirjoittaneet rasisminvastaisen peruskirjan nimellä tunnetun roskapaperin.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

nuiv-or

  • Vieras
Aivan uskomaton uutinen. Rasismin vastustajat taistelemassa yhdenvertaisuuden puolesta. Jos tehtäviin voidaan todellakin palkata kielitaidottomia, niin ehkä työtehtävä ei ole tarpeellinen ja sen voi siten lakkauttaa. Mitä lähes 40 000 työntekijää tekevät kaupungin palveluksessa, etenkin kun lähes kaikki on ulkoistettu?

Kommenteista:
Lainaus
Tuo, että suomenkielentaitoinen on tähän asti "ansioituneempana" saanut paikan, on vähentänyt ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Miettikää esimerkiksi tilannetta, missä kielitaito on ollut ainoa vaatimus. Tällöin kuka tahansa suomea osaava on saanut paikan ja jos yksikään vähemmistöryhmään kuuluva ei ole osannut suomea, on paikkaa hakenut kurdi, somali, albaani tms. jäätetty tylysti rannalle. Tämä sotii normaalia yhdenvertaisuuskäsitystä vastaan, koska yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan paikkaa ei voida antaa suomalaiselle, jos sille on yksikin vähemmistöryhmään kuuluva hakija (ns. positiivinen syrjintä). Siksi kielitaitovaatimuksista on välttämätöntä luopua.

Virkamiehet tarvitsevat loppujen lopuksi työssään aika vähän puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Hyvä henki työpaikalla, kaikkien suvaitseminen sekä virkeä monietninen ja -kulttuurinen ympäristö on paljon yhteistä kieltä tärkeämpi asia.

YHDENVERTAISUUTTA MYÖS SUOMEA TAITAMATTOMILLE (NIMIMERKKI)
:D

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 583
  • Liked: 15565
Kuvottavinta tässä tekopyhässä pelleilyssä on se, että kaikki Helsingin valtuustopuolueet ovat allekirjoittaneet rasisminvastaisen peruskirjan nimellä tunnetun roskapaperin.

Ohi aiheen, mutta kiinnostaisi tutustua kyseiseen suollokseen. Yllä mainitun mukaan allekirjoittajana lienee ainakin yksi tunnettu hommalainen.
"Healthy free speech is when someone says something you don't like" - Elon Musk 04/2022

FadeAway

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 624
  • Liked: 1213
Kuvottavinta tässä tekopyhässä pelleilyssä on se, että kaikki Helsingin valtuustopuolueet ovat allekirjoittaneet rasisminvastaisen peruskirjan nimellä tunnetun roskapaperin.

Ohi aiheen, mutta kiinnostaisi tutustua kyseiseen suollokseen. Yllä mainitun mukaan allekirjoittajana lienee ainakin yksi tunnettu hommalainen.

Vistbacka ?

Viitataanko tällä rasismin vastaiselle peruskirjalla. Tähän 15 vuotta vanhaan englanninkieliseen versioon.
http://www.art1.nl/artikel/2017-Charter_of_European_Political_Parties_for_a_non-racist_society

Lainaus
"Kieltäytymään näyttämästä, julkaisemasta tai antamasta julkaista, levittämästä tai millään tavalla hyväksymästä, näkökulmia tai mielipiteitä, jotka tuovat esiin tai kutsuvat, tai joiden voidaan realistisesti olettaa tuovan esiin tai kutsuvan, vihamielisyyttä tai jakautumista eri etnisiä tai kansallisia alkuperiä, tai erilaisia hengellisiä uskomuksia omaavien ihmisten välillä, ja puuttumaan tiukasti kaikenlaisiin rasistisiin tuntemuksiin tai käytökseen sen omissa riveissä,"

Sisältö tätä tasoa.


Milloinkohan saadaan julistus, jossa Suomen keskeiset päättäjät sitoutuvat ajamaan Suomen ja suomalaisten etua ja suostuvat vastustamaan antisuomalaisuutta ja suomalaisten syrjintää.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

l'uomo normale

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 387
  • Liked: 13120
  • Je suis. Sivistysporvari. Ihmisenä ja kuluttajana.
Asiasta kolmanteen. Kirkkonummen Gesterbyssa (tunnettu ennen myös nimellä Gangsterby) lienee edelleen pääkaupunkiseudun halvimmat neliöt. Kuka hullu tai muu kuin täsyin epätoivoinen tällaiseen Helsinkiin kohtapuolin enää viitsii jäädä, jos kehitys menee Viljanen & co visioiden mukaan?

Sen arviointi, onko kaksi hakijaa yhtä päteviä alunpitäen ennenkuin positiivista syrjintää aletaan sovaeltaa,  on pohjimmiltaan täyttä esoteriaa. Suuren osan duuneista tässäkin maailmassa pystyy kuka tahansa kadulta nappaistu tekemään, kuka paremmin, kuka huonommin. Töissä oppii, jos niitä saa.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Oami

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 660
  • Liked: 4118
    • Oamin sivu
Viitataanko tällä rasismin vastaiselle peruskirjalla. Tähän 15 vuotta vanhaan englanninkieliseen versioon.
http://www.art1.nl/artikel/2017-Charter_of_European_Political_Parties_for_a_non-racist_society

Juuri siihen.

Milloinkohan saadaan julistus, jossa Suomen keskeiset päättäjät sitoutuvat ajamaan Suomen ja suomalaisten etua ja suostuvat vastustamaan antisuomalaisuutta ja suomalaisten syrjintää.

Julistuksen voi toki kirjoittaa vaikka heti. Uskon että jokunen puolue sen allekirjoittaakin. Tuskin kuitenkaan mikään sellainen puolue, jota nykyiset päättäjät edustavat...
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Punaniska

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 170
  • Liked: 7672
  • patataantumuksellinen arkkikonservatiivi pimeästä
Ritva Viljanen tulee ensiksi mieleen, kun miettii Suomen idiooteinta päättäjää. Hän on Thorssin, Suurpään, Illmannin seurassa tosin aika kovassa kilpailussa.

Viljanen on kyllä vahvasti Lipposen/Tuomiojan/halosen rinnalla, kun pitää perustella, miksi demareita ei kannata äänestää.

Mikä on tuollainen muija, joka on sinänsä fiksu, mutta käyttää fiksuutensa idiotismiin? Houkka?


 
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Fincad

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 182
  • Liked: 22
Myös työn tekemisen vaatiminen, jotta tässä yhteiskunnassa pärjää taloudellisesti ns. mukavasti, voi mielestäni olla syrjintää.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 699
  • Liked: 41147
  • It's So Cool To Be White!
Eli siivoojia jotka eivät ymmärrä tehtävänantojaan? Vai mikä on sellainen tehtävä jossa ei tarvitsisi osata kieltä?

Ainoa sellainen taitaa olla prostituoidun ammatti ja siinäkin vain, mikäli sutenööri hoitaa rahastuksen.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 699
  • Liked: 41147
  • It's So Cool To Be White!
Lainaus
Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta henkilöstä tulee valita aliedustettuun ryhmään kuuluva hakija

Tuostahan se riita vasta alkaakin, koska jokainen ihminen kuuluu johonkin aliedustettuun ryhmään, jotkut moneenkin. Takavuosien vaalislogan RKP:llä oli "jokainen kuuluu johonkin vähemmistöön". Miten määritellään "parempi" aliedustettu ryhmä? Entä, kun jossakin yksikössä on jossakin vaiheessa valtaosa neemuja ( neekerit, muslimit & mustalaiset ), pääseekö silloin tuohon yksikköön töihin vain sillä, että on kristitty valkoihoinen?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

dothefake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 991
  • Liked: 23161
  • Imaaminoloinen kaktuslakkisetä. Rutinuiva.
Eli siivoojia jotka eivät ymmärrä tehtävänantojaan? Vai mikä on sellainen tehtävä jossa ei tarvitsisi osata kieltä?

Ainoa sellainen taitaa olla prostituoidun ammatti ja siinäkin vain, mikäli sutenööri hoitaa rahastuksen.
Kyllä siinäkin ammatissa kielitaidoista on hyötyä.
”Oma kansa ensin” -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Sakkeus

  • Vieras
Suomen kielen taidon vaatiminen... syrjintää... Suomessa.

Viljasen valinta nosti hiukset pystyyn ja toden totta, syystä.

En ymmärrä, miten joku vihaa noin lähimmäisiään.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 28 240
  • Liked: 25731
  • Blues for Allah
Mielestäni Viljanen toimii varsin loogisesti. Täytyy muistaa, että hän edustaa kansainvälisestä ihmiskaupasta hyötyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Jos maailmalta ei löydy enää entiseen malliin yhteiskuntaan sopeutuvia mamuja, täytyy muuttaa vaatimuksia.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-