Kun tämä Yleisradio on taas pinnalla, niin ajattelin avata asiaan liittyvän keskustelun, jossa voitaisiin ruotia YLEn roolia yhteiskunnassa enemmälti, sen sijaan että se menee mm. Mannerheim-leffan alle periaatteessa offtopiccina.
Lisäsin myös äänestyksen YLEn rahoituksen tasosta. Äänestys voisi olla myös YLEn roolista ja tehtävistä, mutta sellainen menee vähän turhan monipolviseksi. Sitä voipi sitten verbaalisesti määritellä keskustellen. Äänestys vain yksiselitteisesti rahoituksen tasosta, joka voi siis olla myös pyöreä nolla.
edit. Pidän tuota 10 miljoonan tasoa miniminä, jossa YLE voi jotain ajankohtais- ja uutistoimintaa pyörittää.
Oma mielipiteeni jakautuu hieman arpoen tulisiko YLE vallan lakkauttaa kokonaan vai rajata hyvin tiukasti pienimuotoiseksi uutis- ja ajankohtaisohjelmatoiminnaksi. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä kannattaisiko kuitenkin vähemmistökieliset mediat jossain määrin säilyttää. Saame ehkä kyllä, FST ei missään tapauksessa nykyisessä laajuudessaan. Joka tapauksessa kuitenkin monikultturismiagenda pitäisi yhtiöstä siivota hitoille. Kuitenkin minä lähden siitä, että perustelut pitää olla kunnossa julkisrahoitteisen median olemassaololle, ei sen lakkauttamiselle. Eli oletusarvo on "ei rahoiteta julkisesti ellei joku keksi vähän hiton hyviä perusteluja miksi on tarpeellinen". Rahan tuhlaamiselle pitää aina olla perustelu, ei tuhlaamisen lopettamiselle. Siksi äänesti YLEn lopettamisen puolesta.
YLEn lakkauttaminen olisi järkevintä minusta tehdä pilkkomalla yhtiö paloiksi ja myymällä. Siitä saisi yhteiskunta sitten hilloakin. YLEn työntekijöitä en viitsi sääliä ollenkaan, he voivat tehdä itsensä hyödylliseksi markkinaehtoisesti toimivalla alalla siinä missä muutkin. Ei media-ala pidä olla sen suojellumpi kuin mikään muukaan.
Esimerkki mainosrahotteisen median heikkoudesta. Pakko hommata itsetarkoituksellisen paskoja klikkausautomaattitekstejä, jotta pysytään kartalla viel seuraavalla kvartaalillakin
... koska verovaroilla rahoitettu mediatalo on vääristänyt mediamarkkinat ja tuhonnut kaikki realistiset mahdollisuudet perustaa hyvä, uskottava, laadukas ja kaupallisesti menestyvä uutismedia.
Vähän sama kuin perustettaisiin valtio-omisteinen kauppaketju Suomeen, jota tuettaisiin 500 miljoonalla eurolla joka vuosi ja joka ajaisi kilpailijat marginaaliin. Sitten naureskeltaisiin "markkinarahoitteisten kauppaketjujen" heikosta laadusta ja menestyksestä ja käytettäisiin sitä perusteluna sille, että "meillä on pakko olla julkisrahoitteinen kauppaketju Suomessa, muuten mummot eivät saisi mistään ruokaa luotettavasti".