Kirjoittaja Aihe: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon  (Luettu 10483 kertaa)

tance

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 74
  • Liked: 16
Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« : 06.10.2012, 09:14:09 »
Arvoisa hommaväki, olen päättänyt tulla kaapista ulos ja esiintyä omalla nimelläni. Lisäksi haluan tuoda esiin, että olen nyt ehdokkaana Turussa Perussuomalaisten listalla (numero 70). Olen tullut useammille tutuksi maahanmuuttoaiheisten tilaisuuksien ja hommakerhojen osallistujana. Erikoisuutenani on kuitenkin se, että olen itse maahanmuuttajana, en siis ole kantaväestön edusjata.
Olen asunut Suomessa jo kohta 10 vuotta, ja viihtynyt täällä hyvin. Suomessa on hyvä olla, koska täällä on kehittynyt elintaso, ilmainen koulutus, paljon harrastusmahdollisuuksia, puhdas ja kaunis luonto, laadukas ruoka. Olen kiitollinen suomalaisille mahdollisuudesta saada elämääni uusi alku. Valitettavasti jotkut eivät tunnu arvostavan tätä kaikkea vaan annetaan mielellään ajaa ihmisten hyvinvointi alas. Koen velvollisuudekseni kiitollisuudesta saamastani vastaanotosta puolustaa suomalaisten ihmisten hyvinvointia heitä itseään ja tulevia sukupolvia varten. Aion myös tuoda esiin muillekin Suomen tulokkaille, että Suomeen ja suomalaisiin on suhtauduttava kunnioituksella, koska tavallisten ihmisten ansiostahan me täällä ollaan, tavallisten veronmaksajien, kansalaisten rakentamassa yhteiskunnassa. Te olette auttaneet minua elämäni vaikeina hetkinä, ja niinpä minäkin tulen seisomaan kanssanne rinnakkain puolustamassa meidän yhteisiä etujamme tässä maassa.
(http://)

mikkoR

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 674
  • Liked: 1217
  • uskonto pyhittää nai.. tytön iän
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #1 : 06.10.2012, 09:19:29 »
Peukku tälle.

Valitettavasti nostetta ei saa maahanmuuttaja taustasta koska ei ole varsinainen...

Onnea kampanjaan!
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

MW

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 906
  • Liked: 17307
  • Kiltti ja ystävällinen, mutta niin nuiva.
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #2 : 06.10.2012, 09:52:36 »
Artist formerly known as?

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 971
  • Liked: 12341
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Marko Parkkola

  • Vieras
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #4 : 06.10.2012, 10:01:22 »
Hyvä! Perussuomalaisia tarvitaan (myös) turuntautia selättämään.

Maria Lohela

  • Vieras
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #5 : 06.10.2012, 17:24:13 »
Hyvä, Kirill! Kirillillä on paljon omakohtaista tietoa ja kokemusta sekä myös ammatillista osaamista niistä asioista, joissa on paljon tekemistä sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Erityisesti mainittakoon maahanmuuttokysymykset sekä terveydenhoito.

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 839
  • Liked: 883
  • Jouko Lilja
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #6 : 06.10.2012, 17:30:03 »
Epäilemättä tarpeellinen voimavara Perussuomalaisten ryhmään. Tsemppiä! ;)
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Asemamies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 167
  • Liked: 78
  • Monikulttuurisuus löyhkää...
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #7 : 06.10.2012, 17:36:49 »
Kirilliä aion suositella kaikille tuttaville ja sukulaisille Turussa. Persujen kärkipään ehdokas ilman muuta.

guest8788

  • Vieras
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #8 : 06.10.2012, 18:05:39 »
Ääni ainakin minulta.

Turkulaine

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 358
  • Liked: 65
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #9 : 06.10.2012, 18:22:50 »
+1

Suosittelen kaikille. Paitsi kaikkea mitä on jo sanottu niin myös mukava ja hyvätapainen mies. Juuri sellaisia PS tarvitsee korjaamaan taannoisten imagotappioiden vahinkoa.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Simon Elo

  • Takinkääntäjä
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 873
  • Liked: 984
  • Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
    • Simon Elo
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #10 : 06.10.2012, 19:54:41 »
Suosittelen Kirilliä lämpimästi. Fiksu ja mahdollisesti aurinkoisin mies, jonka tunnen.

normi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 018
  • Liked: 2297
  • junttiälymystön etustaja
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #11 : 06.10.2012, 20:11:56 »
No voihan perkele!  :) , olisivatpa kaikki maahanmuuttajat kuten Kirill... ehdottomasti pitää tuo mies saada valtuustoon.
Äänestäisin, jos olisin turkulainen...
Impossible situations can become possible miracles

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 268
  • Liked: 7813
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #12 : 06.10.2012, 20:18:06 »
Heh, vaalimainosketju. Ei sen puoleen, itsekin jos olisin turkulainen niin saattaisin jopa harkita ap:n äänestämistä. Harmi vaan kun olen Vantaalla niin joutuu etsimään jonkun toisen ehdokkaan. PS:lle menee kuitenkin ääni.

Tapio Äyräväinen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 300
  • Liked: 629
  • Jumala armahtaa - minä en.
    • Tapio Arjo
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #13 : 06.10.2012, 21:06:43 »
Kirill on hyvä ystäväni ja tulee saamaan paljon ääniä omalta viiteryhmältään.

Reilumpaa, tasapuolisempaa ja fiksumpaa kaveria on Turun ehdokasryhmästä vaikea löytää.

Peukku Kirilille.

guest3656

  • Vieras
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #14 : 06.10.2012, 21:14:01 »
Kirill Kaupponen näyttäisi olevan juuri sellainen maahanmuuttaja, jonka soisin näkeväni Perussuomalaisten listoilla. Mies on tunnettu kotikaupungissaan ja usean paikallisen suosittelema. Junissa hätäisesti rekrytoidut, teini-ikäiset, järjestetyssä avioliitossa elävät kurdi-ehdokkaat puolestaan edustavat päinvastaista, harkitsematonta rekrytointia.

Tapio Äyräväinen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 300
  • Liked: 629
  • Jumala armahtaa - minä en.
    • Tapio Arjo
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #15 : 06.10.2012, 21:26:13 »
Heh, vaalimainosketju. Ei sen puoleen, itsekin jos olisin turkulainen niin saattaisin jopa harkita ap:n äänestämistä. Harmi vaan kun olen Vantaalla niin joutuu etsimään jonkun toisen ehdokkaan. PS:lle menee kuitenkin ääni.

Kun nyt kerran suosittelemaan ruvettiin, niin äärimmäisen nuiva ehdokas, sanoisin legenda jo eläessään, on tietysti Pauli Vahtera, joka on Vantaalla ehdokkaana. Kaikille hommailijoille sovelias ehdokas.

Paulilla on laaja kirjallinen tuotanto ja hän pitää suosittua blogia Iltalehdessä.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 788
  • Liked: 31674
  • Paetkoon ken voi
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #16 : 06.10.2012, 21:42:58 »
Jos olisi ollut P.V. ehdokkaana uudella maalla, olisin äänestänyt eduskuntavaaleissa. Missä muuten voi äänestää Timo Soinia???  ???

Johannes Nieminen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 693
  • Liked: 85
    • Nieminen.info
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #17 : 07.10.2012, 07:06:02 »
Pakko myös suositella, sillä Kirill on aivan loistava valinta. Osaa kritisoida ja myös ottaa kritiikkiä vastaan. Se onkin erittäin tärkeää politiikkassa.
Helsinkiläistynyt entinen Vantaan kaupunginvaltuutettu 2009-2017. Yksi Nuivan Vaalimanifestin allekirjoittajista.

tance

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 74
  • Liked: 16
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #18 : 07.10.2012, 10:36:39 »
Kiitos rohkaisevista kommenteistanne! Niinpä tosiaan, olen ollut jo monta vuotta erilaisissa tehtävissä hoito- ja sosiaalialalla. Lisäksi olen Turun seudun Inkeri-seuran varapuheenjohtaja ja yksi Suomalaisuuden Liiton Turun kerhon perustajajäsenistä. Suomalaisuuden vaaliminen ja sen tunnetuksi tekeminen muiden kansallisuuksien keskuudessa kuten heimotyö ovat lähellä sydäntäni. Minulle on hyvin tärkeää, että suomalaisuutta ei halvennettaisi tai loukattaisi suomalaisten omassa maassa.

Eksä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 207
  • Liked: 34
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #19 : 07.10.2012, 12:32:41 »
Tsemppiä vaalityöhön ja muuhunkin poliittiseen kädenvääntöön. En asustele Turun suunnalla, joten ääni menee paikalliselle mutta toivon sinulle kaikkea parasta.
Usko tai älä.

ttw

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 734
  • Liked: 11
  • Hompanzee
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #20 : 07.10.2012, 13:55:37 »
Kirill on hyvä ehdokas ja ehdottomasti suosittelen. Hyvin asiallinen järkimies. :)
Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 788
  • Liked: 31674
  • Paetkoon ken voi
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #21 : 07.10.2012, 15:56:08 »
Pitääpä suorittaa vaalipropagandaa parille turkulaiselle tuttavalleni.

Piaf: ropakanta lähetetty. Mikäs siinä, ylen komia priha http://vaalit.perussuomalaiset.fi/candidate.php?id=1430#Turku  :P

Toni Stenström

  • Nimellinen
  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 21
  • Liked: 1
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #22 : 11.10.2012, 20:12:45 »
Suosittelen itsekin kaikille turkulaisille Kaupposen äänestämistä, esimerkillinen maahanmuuttaja (tai virallisen termistön mukaan paluumuuttaja) jolla on taustansa puolesta varmasti paljon järkevää annettavaa päätöksentekoon. Yhdyn aiempiin mielipiteisiin siitä, että sosiaalialan työkokemus, venäläisen yhteiskunnan tuntemus ja kaikenlainen oma-aloitteisuus suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa on mainio sekoitus, minkä puolesta voidaan oikeasti puhua "moniosaajasta" : )

tance

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 74
  • Liked: 16
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #23 : 15.10.2012, 10:56:32 »
Vaalibannerini Homman etusivulle (http://)

hammerzeit

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 980
  • Liked: 70
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #24 : 18.10.2012, 13:15:04 »
Ainakin yksi ääni lähti täältä sinne.
A war is easily won if your enemy does not know he is fighting.

sunimh

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 633
  • Liked: 161
  • Epäilyttäviä taipumuksia omaava fundamentalisti
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #25 : 20.10.2012, 14:43:14 »
Ajattelin äänestää sinua, mutta sitä ennen olisi kiva tietää, onko sinulla jotain blogia, vaalisivua tms., mistä voisin käydä lukemassa mielipiteitäsi yhteenkootussa muodossa.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 268
  • Liked: 7813
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #26 : 20.10.2012, 15:26:31 »
Turusa huomasin, että SKS:llä on ylättävän laaja ehdokaslista, ei varmaan edes Helsingissä ole yhtä monta ehdokasta. Mäenpää kuitenkin lienee ainoa, jolla on läpimenomahdollisuuksia. Hänkään ei niin vahva ääniharava ole, että vetäisi toisen mukaan listalta valtuustoon.

Swen OF Sweden

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 226
  • Liked: 1687
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #27 : 20.10.2012, 16:20:36 »
Veikkaan Mäenpään "listan" äänimääräksi yhteensä 1273 kpl virhemarginaali 2 ja pual pualeen ja toiseen.

Suurimman äänipotin saa tietysti Suurhumanisti Mäenpää itse ja toisena tulee Soria Nyberg
3. Jerry Kvanström Joka muuten porukan fiksuin tyyppi!!!
Sorian miesystävälle"Irokeesi tukka tai joku ihme tukka muoti tyyppi" veikkaan 17 ääntä, joista puolet tulee Alepa bupista ja 3 ääntä Tina-Tuopista.

Jos veikkaukseni menee pahasti pieleen, niin lupaan syödä piispamunkin ilman hilloa!

tance

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 74
  • Liked: 16
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #28 : 21.10.2012, 01:16:25 »
Ajattelin äänestää sinua, mutta sitä ennen olisi kiva tietää, onko sinulla jotain blogia, vaalisivua tms., mistä voisin käydä lukemassa mielipiteitäsi yhteenkootussa muodossa.
Minulla on Facebookissa vaaliryhmä www.facebook.com/kaupponen ja se on avoin, eli voi lukea juttujani vaikkei ole rekisteröitynyt, ne näkyvät kaikille. Voit myös kysyä mistä tahansa, vastaan mielelläni, tai voimme jopa tavatakin.

Pottunenä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 295
  • Liked: 122
  • Onko Teilla liha HALAL?
Vs: Kirill Kaupponen Turun valtuustoon
« Vastaus #29 : 24.10.2012, 13:23:01 »
Kuinka monta ääntä Esa Taberman saa? Onko mahkuja läpipääsyyn?


Tagit: