Aselakeihn, ja kaikkiin lakeihin tulee lähivuosina ja ehkä vuosikymmeninäkin tiukennuksia, Valvonta ja kontrolli lisääntyy tuntemattoman ajan tuntemattomalle tasolle.
Itse sain elää 60 luvulla alkaneen ja 90 luvulla päättyneen liberalismin ja asioiden vapautumisen rennossa ja toivoa antavassa ilmapiirissä. Myös aselainsäädännössä. Siitä olen iloinen, mutta se myös luo synkkää kontrastia tämän heken kaikenkattavalle uuspuritaanisuudelle, holhoamiselle, valvonnalle ja sitä kautta jatkuvasti lisääntyvälle yksilön oikeuksien karsimiselle.
Edellä olevaan viitaten.
On kokonaan jäänyt USA:n perustajien perustelu oikeudesta omaan aseeseen puimatta. Kaikilla suomalaisilla foorumeilla. Kaikkina aikoina. Kannattaisi tutustua asiaan ennakkoluulottomasti.
Meillä kierrellään mainittua asiaa ehdottomsti, ja puhutaan siviiliaseiden kohdalla vain ja ainoastaan metsästyksestä, urheilukäytöstä ja rikollisesta käytöstä.
Olen henkilökohtaisesti puhunut pikään itsepuolustusoikeuden kirjaamisesta suomen lakiin, ja sen keskustelun virallispoliittiset kannanotot ovat vastaavasti kieroutuneita. Olleet koko II maailmansodan jälkeisen ajan.
Niin kauan kuin ei siviiliaseiden neljättä ulottuvuutta suostuta jonkin kansallisen trauman tms. vuoksi edes ottamaan poliittiseen keskusteluun asiatasolla, ei voida välttyä ketjun alussa mainitun kaltaisilta vääristymiltä laisäädännössäkään.
Asioista pitäisi aseidenkin ja niiden käytön osalta voida puhua ilman koodeja ja piilomerkityksiä. Poliisiviranomaisten (kenttä) on ollut helpointa keskustella asepoliitiikan kiemuroista ja vaikeinta poliittisten päättäjien kanssa. Myös kenttäkokokematon koreakoulutettu poliisijohto on pääsääntöisesti hukannut kosketuksensa reaalielämään. Paatero on asialinjoilla aika hyvin, koska ei ole puhdas virkabroileri, vaan on toiminut myös käytännön poliisityössä. Ministereistä en edes halua....
Itse henkilökohtaisesti miellän metsästyksen, urheilukäytön ja itsepuolustuskäytön tasavahvoiksi perusteiksi aseen hallussapitoon. Johtuen siitä, että olen miltei puolet elämästäni viettänyt valtiossa jossa laki toimii näin.