Kuuntelin englanninkielisen median uutisia Vantaan koulusurmasta ja kanadalainen CBC News käsitteli reilusti aseaihetta Youtube-kanavallaan:
Finland loves guns. Will a school shooting change that? | About That
Ihan ok sisällöllisesti ja tyylinä pohdiskeleva, joskin pari asiaa jäi häiritsemään.
Miksi haastateltava ollut Iain Overton otti "alkuperäiskansan metsästysperinteen" esille käsiteltäessä suomalaisten suhtautumista aseisiin. En oikein ymmärtänyt oliko tarkoitus sanoa että saamelaisilla on aseita poikkeuksellisen paljon nuppia kohti, vai että saamelaisten metsästäminen on parempaa metsästämistä, vai ihan jotain muuta. Tuntui lähinnä merkityksettömältä yksityiskohdalta nostaa esille.
Häiritsevämpi osuus oli selostajan vihjailu, jonka mukaan aselainsäädännön kiristäminen on vaikuttanut positiivisesti aseilla tapahtuneisiin kuolemaan johtaneisiin tapauksiin, ovatko ne nyt sitten tappoja, murhia vai mitälie. Käppyrässä stetsonista vedetty tarkastelujakso, ja kokonaisuudesta jää selvästi käsitys että luvanvaraisilla ja laittomilla suoritetut teot ovat samassa nipussa.
Enkä ottaisi tutkimusta kovinkaan vakavasti, jos yhtenä ongelmana mainitaan (suom. huom.) "luvallisten aseiden lukumäärän ja metsästäjätutkinnon suorittaneiden lukumäärän suuri erotus, joka johtaa helposti aseiden joutumiseen vääriin käsiin". Eli ehdotellaan että aseita joutuu hukkateille, koska niitä on lähteen mukaan n. 1,5M, kun taas tutkinnon suorittajia on 303 000.
Selostaja kun osasi kuitenkin ansiokkaasti jutun alussa kertoa eri laillisista käyttötarkoituksista, sekä sen että metsästettävä riista asettaa rajoituksia aseelle. Pelkästään nämä ynnäämällä pitäisi jo ymmärtää kysyä itseltään, onko tutkimus / lähde luotettava.
Itse olen ainakin kiinnostunut tietämään miksi tai miten aseita joutuisi helpommin vääriin käsiin pelkästään siitä syystä, että haulikolla linnustusta harrastanut kaveri hankkii myös kiväärin alkaessaan metsästämään myös riistaa.
https://gunviolence.eu/country/finland/