Kirjoittaja Aihe: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin  (Luettu 10737 kertaa)

K.K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 298
  • Liked: 554
  • Ääriagnostikko
Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin


(Ihmisen evoluutio)

Tuntuuko, että ihmiskunnan typeryys ja ahneus on vain lisääntymään päin? Syy voi olla evoluution, pohtii tuore ihmisen evoluutiota tarkastellut tutkimus.

Vastikään julkaistu Stanfordin yliopiston tutkijatohtorin Gerald Crabtreen artikkeli tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan ihmiskunta olisi muuttumassa vähemmän älykkääksi ja välittäisi aiempaa vähemmän kanssaihmisistä.

Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.

Syy tyhmistymiseen piilee siinä, ettei luonnonvalinta karsi enää ihmiskunnasta heikoimpia pois samalla tehokkuudella kuin vielä muutama tuhat vuotta sitten.

Maanviljely ja kaupungistuminen tarkoittaa Crabtreen mukaan sitä, että aiempaa vähemmän älykkäillä ihmisillä on mahdollisuus selvitä hengissä pariutumisikään.

Crabtreen arvion mukaan noin vuoteen 1000 ennen ajanlaskun alkua, eli 120 sukupolvea nykyihmisistä, vähintään kaksi tai kolme älykkyyttä alentavaa harmillista mutaatiota on periytynyt ihmiskunnan geeneissä.

Kun ennen kaupungistumista luonto piti brutaalilla tavalla ihmiskunnan älykkyyttä yllä ja karsi typeryyksiin sortuvat yksilöt pois, urbaaniksi yhtäkkiä muuttunut ihminen ei enää kohtaakaan samankaltaista valintaa.

Samalla metodilla rapistuu myös ihmiskunnan kyky myötätuntoon lajitovereitaan kohtaan. Kun ennen maanviljelyskulttuuria ihmisyhteisöjen yhteistyö oli oleellinen osa koko yhteisön selviämisen kannalta, nyt myös itsekkäät omaan napaan tuijottelijat selviävät urbaanissa ympäristössä aiempaa paremmin...]


Koko juttu: http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/55083-geenitutkijan-jaatava-miete-ihmisesta-tulossa-tyhma-ja-ahne-elain


Täysi komppaukseni tutkijatohtori Geraldin mietteille!Mitkä kulttuurit ja kulttuureissa mitkä yksilöt lisääntyvät nykyään eniten ja mitkä vähiten?
(Luulempa,että paljon kohua aiheuttaneessa Saul Schubakin lausunnossa: "Lapsilisät tukevat heikomman aineksen lisääntymistä" ajettiin takaa suunilleen samaa,mitä  tutkijatohtori Gerald edellä esittää..?)

« Viimeksi muokattu: 13.11.2012, 15:30:22 kirjoittanut K.K. »

Suomi2050

  • Vieras
Tärkein kohta:

Lainaus
Hyvä uutinen on se, että muutos on hidasta. Erittäin hidasta. Crabtree uskoo Eurekalertin mukaan, että ihmiskunta keksii tulevaisuudessa vastalääkkeen geenipooliamme vaivaavaan riesaan.

- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).

ekto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 860
  • Liked: 208
Sitten tyhmemmät jotka eivät jaksa lukea tutkimuksia voivat tutustua aiheeseen elokuvan keinoin:
http://www.youtube.com/watch?v=icmRCixQrx8

Lasse

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 328
  • Liked: 6713
  • Burn
Tärkein kohta:

Lainaus
Hyvä uutinen on se, että muutos on hidasta. Erittäin hidasta. Crabtree uskoo Eurekalertin mukaan, että ihmiskunta keksii tulevaisuudessa vastalääkkeen geenipooliamme vaivaavaan riesaan.

- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).

Deus ex Machina.
NOVUS ORDO HOMMARUM
”Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä."

Kupletin juoni

Marko M

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 016
  • Liked: 269
  • Nigga Amos

Vöyri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 903
  • Liked: 687
    • Botanist on Alp
(Luulempa,että paljon kohua aiheuttaneessa Saul Schubakin lausunnossa: "Lapsilisät tukevat heikomman aineksen lisääntymistä" ajettiin takaa suunilleen samaa,mitä  tutkijatohtori Gerald edellä esittää..?)

Varmastikin, joskin juuri tämän tulkinnan hän ryntäsi kieltämään kuin Pietari hiilivalkealla. Toisaalta tämän ajatuksen vastineeksi on sanottu, että kirjon lisääntyminen lisää myös kilpailua: aristokraattisessa nauriksenviljely-yhteisössä, jossa keski-ikä oli n. 30-40 vuotta, ei kauhean moni tyyppi menestynyt, ja ehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat. Evoluutio on kuitenkin avoin prosessi, emmekä voi etukäteen tietää mikä ominaisuus parhaiten toimii, eikä välttämättä ole suositeltavaa ruveta kauhean keskusjohtoisesti, lähes sosialistisesti tai kommunistisesti, suunnittelemaan rationaalisesti evoluutiotamme. Minulle ovat Hommassa isot pojat kertoneet, ettei ainakaan talouden alalla se ole kovin hyvin toiminut.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 428
  • Liked: 18308
  • Easter Worshipper
Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin


(Ihmisen evoluutio)

Tuntuuko, että ihmiskunnan typeryys ja ahneus on vain lisääntymään päin? Syy voi olla evoluution, pohtii tuore ihmisen evoluutiota tarkastellut tutkimus.

Vastikään julkaistu Stanfordin yliopiston tutkijatohtorin Gerald Crabtreen artikkeli tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan ihmiskunta olisi muuttumassa vähemmän älykkääksi ja välittäisi aiempaa vähemmän kanssaihmisistä.

Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.

Nämä on hauskoja nämä evoluutiouutiset, koska asia on monelle niin vaikeaa käsittää. Milloin kalat kasvattavat itselleen keuhkot tai jalat tai jotain muuta yhtä kornia uutisoidaan.

Tässäkin uutisessa pointti pitäisi olla tuolla Schubak:ilaisessa alemman luokan lisääntymisen tukemisessa ja älykkään luokan lisääntymismäärien laskussa. Kuitenkin tässä herkutellaan evoluution kehityksellä aivoissa tapahtuvien mutaatioiden kustannuksella.

Tuossakin kohtaa (lainaus artikkelista) herkutellaan näillä mutaatioilla:
Lainaus
Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Miten nuo aivoissa tapahtuvat mutaatiot siirtyvät seuraaville sukupolville? Sukusolut kun käsittääkseni eivät synny aivosoluista.

-i-
« Viimeksi muokattu: 14.11.2012, 12:36:14 kirjoittanut ikuturso »
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Zngr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 675
  • Liked: 114
  • Yhteiskunta-akselien välejä varjostava juopa
Kommunististä ihmiskehittelyä ehdittiin jo kokeilla. Homo Sovieticus ei ollut ylevä olento eikä usein muiden mieleen.
Minusta täällä on mukavaa. Istuskelemme, juttelemme ja juomme kahvia.
-Ali, Rinkeby

Every normal man must be tempted at times to spit on his hands, hoist the black flag, and begin to slit throats.
- H. L. Mencken

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 244
  • Liked: 20850

Miten nuo aivoissa tapahtuvat mutaatiot siirtyvät seuraaville sukupolville? Sukusolut kun käsittääkseni eivät synny aivosoluista.


No ei se ole evoluution kanssa niin pilkuntarkkaa... pääasia että kehitystä tapahtuu ja ominaisuuksia siirtyy.

punikkikeisari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 661
  • Liked: 91
  • Tyranny You Can Believe In!
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.
In koala we trust.

Ari-Lee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 30 582
  • Liked: 24301
  • Sarkasmoitunut työvoimapulareservi ♂Syyllinen‡
Mutaatiot kehittyvät puoluekokouksissa missä myös periytyminen tapahtuu.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä

Tragedian synty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 900
  • Liked: 3724
  • "Leb' wohl, du kühnes, herrliches Kind!"
    • Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään
Ihmiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskee koko ajan. Tärkein syy kylläkin on se, että heikoilla älynlahjoilla varustetut ihmiset elävät juuri siinä maanosassa, joka alhaisen kehitysasteensa vuoksi kärsii valtaisasta väestönkasvusta.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2012, 17:04:26 kirjoittanut Kalevan-poika »
Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään.
Utopian synty – tarina maailman optimoinnista.

tuomaankukko

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 209
  • Liked: 100
mitenniin tulossa?

guest8096

  • Vieras
mitenniin tulossa?

Flynn Effect:
http://en.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect
…että ihmisten keskimääräinen älykkyys olisi noussut viime vuosikymmenien aikana. Hollannissa noustiin 21 pistettä 30 vuodessa 1952-1982, eli 7 pistettä vuosikymmenessä. Selityksiä: koulutus, parempi ravinto, paremmat testiin osallistumistaidot, virikkeellisempi ympäristö, tartuntatautien väheneminen. Muutos on liian nopea geneettisesti selitettäväksi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect#Possible_end_of_progression
Sitten on huomattu, että älykkyyden nousu loppui 1990-luvun puolivälissä matemaattisen päättelyn testeissä. 2000-luku on pelkkää laskua. Koko ajanhan sitä tulee uutisia, että koululaisten menestys jossakin asiassa on muutamassa vuodessa huonontunut merkittävästi.

tietotyöläinen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 720
  • Liked: 329
  • Niska punottaa... se PUNOTTAA
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.

Kyllähän älyllä on ollut merkittävä rooli myös alkeellisemmissa oloissa. On pitänyt keksiä ja kehittää kaikenlaista: keihäs, kirves, tulenteko, suden kesyttäminen koiraksi, ryhmätyöskentely, ruoan säännöstely, liuta erilaisia jumalia...

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 777
  • Liked: 18557
Niinkutsutut hyvinvointiyhteiskunnat ovat väkisinkin geneettisen kehityspaineen nollaajia. Mitä varmemmin typerästi käyttäytyvä jengi pääsee lisääntymään, sitä vähemmän älykkyyttä kasvattavilla geeneillä on merkitystä. Toisaalta abstraktin ajattelin vaatimustaso on 100-200 vuodessa esimerkiksi suomalaisten kohdalla noussut huomattavasti - mutta miten on sellaisten kivikaudelta kiskaistujen maahanmuuttajien kohdalla, joilta ei koskaan odoteta muuta kuin etujen himoamisen ymmärtämistä?
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 466
  • Liked: 6959
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia

Syy tyhmistymiseen piilee siinä, ettei luonnonvalinta karsi enää ihmiskunnasta heikoimpia pois samalla tehokkuudella kuin vielä muutama tuhat vuotta sitten.

Tämän oivalsi ja ratkaisunkin ongelmaan kehitti muuan Francis Galton yli sata vuotta sitten.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa:

Haplotaxida

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 809
  • Liked: 776

Tässäkin uutisessa pointti pitäisi olla tuolla Schubak:ilaisessa alemman luokan lisääntymisen tukemisessa ja älykkään luokan lisääntymismäärien laskussa. Kuitenkin tässä herkutellaan evoluution kehityksellä aivoissa tapahtuvien mutaatioiden kustannuksella.

Crabtree näkenee ongelman vähän laajempana:

Lainaus
.. Metsästäjä-keräilijöiden elämä oli Crabtreen mukaan paljon haastavampaa kuin nykyihmisen elämä.

Metsästäjä-keräilijä, joka ei pystynyt kunnolla ratkaisemaan, kuinka löytää ravintoa tai suojaa, todennäköisesti kuoli jälkikasvuineen, kun taas nykyaikainen Wall Street -johtaja, joka tekee vastaavanlaisen erehdyksen, saakin selvän bonuksen ja tulee yhä houkuttelevammaksi parittelukumppaniksi, sanoo Crabtree. ..

- Tutkija väittää: Ihmisen älykkyys on laskenut jo tuhansien vuosien ajan (Tekniikka&Talous)

Soppaa sitten sekoittaa sekin, että toisaalta luonnonvalinta ei menneinä aikoina ole välttämättä yksiselitteisesti suosinut sellaisia geenien aiheuttamia ja myötävaikuttamia ominaisuuksia, jotka modernissa maailmassa suoranaiseksi älykkyydeksi ja voimavaraksi kenties koetaan:

Lainaus
.. Dan Eisenbergin johtama tutkimusryhmä selvitti Kenian paimentolaismiesten ravitsemustilanteen yhteyttä geenimuotoon, joka on jo aiemmin yhdistetty tarkkaavuushäiriöön. He huomasivat, että vaeltavissa paimentolaisheimoissa kyseisen geenin kantajat olivat keskimääräistä paremmin ravittuja. Paikalleen asettuneilla paimentolaisilla geeni taas ennusti hieman heikompaa ravitsemustilannetta.

Kyseinen geeni vaikuttaa aivojen dopamiiniviestintään ja liittyy impulsiiviseen, kärsimättömään ja uusia kokemuksia kaipaavaan luonnetyyppiin. Tällaiset ominaisuudet koetaan nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti koulussa usein häiriöksi. Ne voivat kuitenkin auttaa vaeltavia paimentolaisia puolustamaan karjaa tai löytämään ravintoa ja ovat ehkä hyödyttäneet myös esi-isiämme.

- ADHD voi olla hyödyksikin (Tiede, 10.06.2008)
Turhautuneisuutta tulee muutenkin, kun väkeä on paljon pienessä tilassa. Teemme parhaillaan kyselyä poliisilaitosten luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Eräs vastaaja sanoi, että tähän asti on menty tuurilla eteenpäin. Nyt sitten odotetaan, koska tuuri loppuu ja sattuu jotain vakavaa”, Suhonen sanoo.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 777
  • Liked: 18557
Jos "Wall Street -johtajat" siittäisivät jälkikasva kuin Tsingis-kaani ikään, tällä argumentaatiolinjalla olisi edes puolikas puolustus puolellaan. Taitaa vain olla niin, että nämä johtajat siittävät paljon vähemmän kuin aivottomat moni- tai sarja-avioiset, joille koko elämäntehtävä on olla siittäjä ja elintason tarjoaa valtio. Wall Street -johtajille jokainen lapsi on aivan helvetin kallis; aivottomille äijille jotka on opetettu vain juoksemaan tappinsa osoittamaan suuntaan ilmainen.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 168
  • Liked: 2407
Mites on yleensä älykkyyden arvostus? Milloin tullaan älykkyyden yliarvostamiseen? Meinaan, kulkeeko äly AINA aloitekyvyn kanssa rinnakkain? Mites selviytymisen kannalta vaikkapa nyt fyysinen vastustuskyky, henkinen ja ruumiillinen sitkeys ilman huippuälykkyyttä?

Lisäksi Suomi ja suomen kansa on pikku hiljaa katoamassa. Johtuuko se siitä, että kansa on älykkäämpi kuin koskaan, vai onko sittenkin vain tarpeeksi jengiä päässyt tekuun nykyaikana, kun aiemmin tekuja ja tietojenkäsittelyopin osastoja ei ollut tarpeeksi ja siten kokonaisälykkyys oli vain täysin hyödyntämättä? Humanisteja ja lakimiehiä en laske kansan laajuisen älykkyyden mittariksi, koska nämä tieteet ovat mielestäni eräänlaisia idioottitieteitä. Epäteknisen tieteen puolelle olen nimittäin itsekin joskus pyrkinyt.

Minä kallistun itse siihen, että mainitun teknisen tieteen pärjäämisen lisäksi esim. sosiaalinen älykkyys on maassamme edelleenkin vain pintaa. Taiteellinen älykkyys on kansan koon huomioiden päässyt hyvin esiin. Vaikkakin Alvar Aalto oli hurri ja Stefan Lindforskin ja moni muu Arabialla ja Iittalassa. Eero Aarnio ei kait ole hurri ja on hieno äijä.

Älykkyyttä monet voivat hehkuttaa, mutta maan kansan vaihtaminen ja oman maan alasajo on äärimmäisen typerää. Opportunistit voivat kuvitella siitä hyötyvänsä ja monet hyötyvätkin, mutta mielestäni opportunisti on lahjakas taktikko ilman sen suurempaa älykkyyttä.

Haplotaxida

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 809
  • Liked: 776
Jos "Wall Street -johtajat" siittäisivät jälkikasva kuin Tsingis-kaani ikään, tällä argumentaatiolinjalla olisi edes puolikas puolustus puolellaan.

Crabtreen heiton pointtina lienee se, ettei ihmisen "loistoon" johtanut menneiden aikojen luonnonvalinta koske modernissa yhteiskunnassa sen enempää Wall Street -johtajiakaan, koskettaen koko yhteiskuntaa luokkia katsomatta.
Turhautuneisuutta tulee muutenkin, kun väkeä on paljon pienessä tilassa. Teemme parhaillaan kyselyä poliisilaitosten luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Eräs vastaaja sanoi, että tähän asti on menty tuurilla eteenpäin. Nyt sitten odotetaan, koska tuuri loppuu ja sattuu jotain vakavaa”, Suhonen sanoo.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 466
  • Liked: 6959
  • Tiellä Rhodesiasta Zimbabween
    • Kirjoitelmia
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa:

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 988
  • Liked: 12382
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Lainaus
ehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat

Katolinen kirkko oli ottanut asiakseen serkusavioitumisen torjumisen, ja veikkaisin ihan näppituntumalta, että aristokraateilla oli yleensä puolisot selvästi kauempaa kuin tavan kyläläisillä.

"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

nurkkakuntalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 991
  • Liked: 298
  • Taikaseinä alas!
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.
Vastustan pakkosterilointeja (ja kuolemantuomiota, vaikka BNP kannattaa)
Ghettoutuminen parempi kuin assimilaatio. Paluumuutto parempi kuin ghettoutuminen.
Kotiutus kotoutuksen tilalle!
Eroa valtiosta

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 777
  • Liked: 18557
Lainaus
ehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat

Katolinen kirkko oli ottanut asiakseen serkusavioitumisen torjumisen, ja veikkaisin ihan näppituntumalta, että aristokraateilla oli yleensä puolisot selvästi kauempaa kuin tavan kyläläisillä.

Toisaalta kuninkaallisilla puolisot ovat olleet Euroopassa aivan liian läheltä. Muutaman maan hallitsijasuku on oikeasti kipannut heikkojen geenien takia, ja monesta nykyäänkin huhutaan. No, ilman mitään tällaisia harvainvallan rajoitteita samaan ovat pystyneet myös monet muslimit. Heille katolisen kirkon ajatus riittävän kaukaisesta sukulaisuudesta toimii suorastaan negatiivisena normina.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

nimetönkeskustelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 943
  • Liked: 1857
Aasiassa kaupunkien koko ja väestötiheys ovat olleet jo vuosituhannet paljon Eurooppaan korkeammalla. Siltikään siellä ei kukoista ahneus tai tyhmyys vaan päin vastoin. Mistähän se sitten johtuu. Onko paljon egoistejä ja idiootteja sisältäneet kansat jyrätty fiksujen altruistikansojen toimesta? Suurvallat ovat ainakin järjestään aina historiassa rappeutuneet ja romahtaneet.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 747
  • Liked: 13345
  • Kuka jos en minä
Aasiassa kaupunkien koko ja väestötiheys ovat olleet jo vuosituhannet paljon Eurooppaan korkeammalla. Siltikään siellä ei kukoista ahneus tai tyhmyys vaan päin vastoin. Mistähän se sitten johtuu. Onko paljon egoistejä ja idiootteja sisältäneet kansat jyrätty fiksujen altruistikansojen toimesta? Suurvallat ovat ainakin järjestään aina historiassa rappeutuneet ja romahtaneet.

Hyvä veikkaus riisinviljely. Vielä ennen kommunismia kiinassa/koreassa/japanissa pääelinkeino oli riisinviljely. Sitä suuremman riisisadon sai mitä useampi työntekijä oli tekemässä viljelyn eri vaiheita. Yksi ihminen tai perhe ei pystynyt tuottamaan edes omaksi ravinnokseen kylliksi riisiä, ja kokonaisten kylien yhteistoiminta oli pakon sanelemaa satoja vuosia.

Kommunistit kaatoivat sitten kaksi idän suurista valtioista täyteen kaaokseen, ja tähän yhdistetty teollistuminen jonka tuloksena riisinviljelyyn ei enää tarvita vastaavansuuruisia väkijoukkoja. Jännä katsoa mitä idän suurvalloista tulee kun enää yhteistoimintaa ei samalla tavalla tarvita. 
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

punikkikeisari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 661
  • Liked: 91
  • Tyranny You Can Believe In!
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.

Kyllähän älyllä on ollut merkittävä rooli myös alkeellisemmissa oloissa. On pitänyt keksiä ja kehittää kaikenlaista: keihäs, kirves, tulenteko, suden kesyttäminen koiraksi, ryhmätyöskentely, ruoan säännöstely, liuta erilaisia jumalia...

Tarkoitin lähinnä sitä, että menneisyydessä äly oli vain yksi osa toimivaa kokonaisuutta, eikä suinkaan se tärkein ominaisuus. Nykyään esimerkiksi likinäköisyys voidaan korjata silmälaseilla tai laserleikkauksella, eikä fyysisestä hitaudesta ja heikkoudesta ole haittaa istumatyötä tekeville ihmisille. Nykyaika on mahdollistanut älykkäiden mutta fyysisesti puutteellisten ihmisten selviytymisen ja lisääntymisen.
In koala we trust.

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 988
  • Liked: 12382
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.

No enpä usko. Tässä toimii regression to mean: samoin kuin fiksuimpien jälkeläiset ovat heitä lähempänä keskiarvoa, myös pahimpien väkivaltarikollisten jälkikasvu on heitä rauhallisempaa.

Jos rikollisuustaipumus olisi yhtä paljon periytyvää kuin ÄO, siis.
"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

Rafael K.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 638
  • Liked: 49
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.
Olen samaa mieltä: älykkyys lisääntyi vakaassa maatalousyhteiskunnassa, jossa kaupan ja hallinnon tehtävät tarjosivat älykkäille mahdollisuuden vaurastua ja lisääntyä muita enemmän. Tästä on kirjoittanut Gregory Clark teoksessaan A Farewell to Alms.

Metsästäjä-keräilijä-menneisyyden merkitys on Kevin MacDonaldin mukaan yhteisön toimintadynamiikassa:
Lainaus
Indeed, there are major contrasts in social organization between different culture areas.1 I have argued that a critical factor for understanding the origins of European culture is that Europeans are part of the North Eurasian and Circumpolar culture area.2 This culture area derives from hunter-gatherers adapted to cold, ecologically adverse climates. In such climates there is pressure for male provisioning of the family and a tendency toward monogamy, because the ecology did not support either polygyny or large groups for an evolutionarily significant period. These cultures are characterized by bilateral kinship relationships which recognize both the male and female lines, suggesting a more equal contribution for each sex, as would be expected under conditions of monogamy. There is also less emphasis on extended kinship relationships, and marriage tends to be exogamous, i.e., outside the kinship group. These cultural traits have produced the Western tendency toward individualism and the other accouterments of modernization—uniquely among the stratified societies of the world.

Pohjoisen individualistisen tai perhekeskeisen kulttuurin vastakohtana ovat kollektiiviset Lähi-Idän kulttuurit, joissa ei taisteltu ensisijaisesti luonnon voimia, vaan toisia ihmisiä vastaan eloonjäämisestä. Arabien serkusavioliitot ovat hyvä osoitus kollektivismista, oma ryhmä on ensisijainen.

Kollektivismi tuntuisi olevan kaupungeissa menestyksekkäämpi strategia, jos jätetään huomiotta muut tekijät. Asuinalueiden segregaatiolla saa suurkaupunkiinkin viihtyisiä, kotoisia alueita, joissa uskaltaa luottaa naapuriin. Siksi en ole niin varma, että "itsekkyys" geeniperimässä lisääntyisi, itsekkäät eivät ainakaan itsekseen lisäänny.

Tagit: