Suurin osa Pakistanin heimoalueilla asuvista ihmisistä ei ole terroristeja.
Suomalaisen vihervasemmistolaista roskaa edustavan monikulttuurimielikuvan vaalimisessa on helppo allekirjoittaa ylläoleva väite, paitsi että se ei pidä paikkaansa. Kysymys on siitä mitä me pidämme terroristina ja mitä joku toinen pitää terroristina.
Pakistanin heimoalueella naisilla ei ole oikeuksia kuten miehillä. He ovat tiukasti perheen valvonnan alaisina ja tarvittaessa, jos osittautuvat liian itsenäisiksi, perheen määrämä mieshenkilö tulee ja tarvittaessa väkivaltaa käytten laittaa naisen kuriin. Mielummin pelottelemalla kuin väkivallalla mutta tarvittaessa myös kättä pitempää löytyy vaikka sillä lyöminen ei yleisesti ole perheväkivaltatapauksena laajaa hyväksyntää. Onko kyseessä naisten terrorisointi?
Ensinnäkin, jos perheväkivalta lasketaan terrorismiksi, niin sitä suuremmalla syyllä Pakistanin heimoalueille matkustavien "vangitseminen pitkäksi aikaa", kuten Arto halusi, olisi niitä tehottomimpia keinoja taistella terrorismia vastaan Suomessa. Suomessa tuollaista naisiin kohdistuvaa "terrorismia" tapahtuu ihan tarpeeksi muiden kuin Pakistaniin matkustavien keskuudessa, jotta heihin puuttumisella olisi sen määrään mitään vaikutusta.
Toiseksi, vaikka käytettäisiin tuota sinun laveaa määritelmääsi terrorismille (jota ei varmasti kukaan missään suomalaisissa tiedustelu- tai poliisiorganisaatioissa käytä), niin siltikin väitteeni ("Suurin osa heimoalueella asuvista ei ole terroristeja") pätee. Noissa perheissä, joissa mies "terrorisoi" vaimoaan, on lisäksi vaimo ja usein lapsiakin. Lukumääräisesti se terroristimies on siis vähemmistönä ja väitteeni siis pätee. Ainoastaan, jos pystyt osoittamaan naisten ja lastenkin syyllistyvän terrorismiin, tuo esittämäni väite ei päde.
Elämysmatkailijoiden vaikeudet ovat osa matkailijan elämystä eivät mitään kansallisia velvollisuuksia. Saman pitäisi koskea myös valtiovallan palveluksessa olevia virkaelämysmatkailijoita. On kuitenkin havaittavissa ongelmia moraalin ja vastuun käsitteissä kun yksilön itsensä ottama vaarallinen valinta pitää maksattaa ja hoidattaa yhteiskunnalla eikä vakuutusyhtiöllä.
Tästä asiasta olen osin samaa mieltä, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen Arton "tehokkaan terrorismia vastaan toimimisen" kanssa. Vaikkapa Pakistanin heimoseudulle matkaavan elämysmatkailijan tulee minusta kantaa osaltaan vastuunsa omasta turvallisuudesta, eikä vain luottaa siihen, että jos käy paska nakki, niin Suomen valtio kyllä maksaa sieppaajien lunnaat, mutta tästä ei kyllä seuraa se, että tällaista matkailijaa pitäisi automaattisesti pitää terroristina, joka pitää panna pelkästään matkailunsa vuoksi vankilaan.