HOMMAN KESKUSTELU > Salonki

Kuinka kukaan saattaa kannattaa monikultturismia?

(1/95) > >>

Eino P. Keravalta:
Suomesta on viimeisen sukupolven aikana pyritty rakentamaan monikulttuurista yhteiskuntaa. Mutta miksi tätä halutaan tehdä, on vielä vuosikymmentenkin jälkeen selvittämättä. Ainakaan mitkään järkisyyt eivät puolla monikultturismia, koska jokaiselle avoimesti maailmaa katsovalle monikultturismin täydellinen epäonnistuminen on täysin selvä ja kiistämätön reaalimaailman fakta. Vaikka selkeitä, objektiivisia perusteita monikultturismi-ideologialle ei olekaan, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sille olisi syitä. Monta kertaa nämä syyt löytyvät ihmisen psykologiasta eivätkä niinkään mistään yhteiskunnallisista tarpeista. Poikkeuksena on vain yksi monikulttuuristamisen muoto, jota tavallisesti ei tiedosteta eikä juhlapuheissa mainita. Tähän palataan kirjoituksen loppupuolella. Seuraavassa pyrin jaottelemaan ja hahmottelemaan syitä monikulttuuristamiseen, josta tulen tuttavallisemmin käyttämään termiä "mokutus". Allaolevassa luettelossa esiintyvät mokutuksen lajit yleisimmästä harvinaisimpaan:

1. Trendimokutus

2. Ideologiamokutus

3. Opportunismimokutus

4. Destruktiomokutus

Jokainen mokutuksen laji saa seuraavassa lyhyen selityksen ja kuvauksen samassa järjestyksessä.

TRENDIMOKUTUS eli pintamokutus

Tämä on mokutuksen kaikkein banaalein muoto ja samalla yleisin. Trendimokutuksen harrastaja ei tavallisesti ole yhteiskunnallisesti tiedostava yksilö eikä hän ole vaivautunut ajattelemaan tai kyseenalaistamaan asioita: hän kannattaa mokutendenssejä, koska kokee kaikkien muidenkin niin tekevän, koska kokee sen olevan muodikasta tai koska kokee, että se erottaa hänet nk. juntista.

Trendimokuttajaan tarttuvat herkästi mediassa pyörivät, pinnalliset hokemat, kuten "emme voi eristäytyä", "onhan meillä varaa", "kansainvälisyys on tätä päivää" tai "ilman mamuja Suomi näivettyy". Trendimokuttaja kuulee tätä psyykkausta kaikkialta eikä hänellä ole aikaa, tarmoa tai intellektiä kyseenalaistaa kuulemaansa, vaan hän välittää samaa viestiä eteenpäin vaikuttaakseen ajan hermollaolevalta tai avarakatseiselta, mikä koetaan hyveenä.

Jo pelkkä sana "monikulttuurisuus" kuulostaa trendimokuttajasta hyvältä, koska koostuuhan se ensinnäkin "kulttuurista", mikä tarkoittaa monenlaisia mukavia asioita, kuten musiikkia, konsertteja, katukahviloita, kuvataidetta, traditioita, viinilasillista ja elokuvia. Kun tähän kaikkeen vielä liitetään etuliite "moni-", sen täytyy moninkertaistaa kaikki trendimokuttajan arvostamat kulttuurikokemukset - ainakin trendimokuttajan uskon mukaan.

Jos trendimokuttajan tajuntaan saa kulkemaan viestin, jonka mukaan monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia, ne johtuvat vain siitä, että monikulttuurisuus on Suomessa niin uusi asia, mutta muualla siitä nautitaan täysin siemauksin.

IDEOLOGIAMOKUTUS eli aatemokutus

Ideologiamokuttaja on jo harvinaisempi, vaikka heitäkin on Suomessa satojatuhansia. Ideologiamokuttaja on saattanut laajaltikin ajatella asioita ja tutustua yhteiskunnallisiin asioihin, mutta hänen päässään ei ole oivallusta monikulttuurisuuden olemuksesta, koska ideologiamokuttaja tulkitsee kaiken havaintoaineksensa marksilaisuudesta käsin. Kiteytettynä tämä tarkoittaa sitä, että vika ei ole milloinkaan yksilössä tai edes yksilöissä, vaan aina ympäröivässä yhteiskunnassa ja "systeemissä" ja että kaikki ihmiset ovat syntyjään samanlaisia ja samoilla kyvyillä varustettuja, mutta että ympäröivän yhteiskunnan riisto, tukahduttaminen tai vastavuoroisesti sen tarjoama hyväksyntä ja tuki aiheuttavat kaikki ihmisyksilöiden ja etnisten ryhmien väliset erot.

Ideologiamokuttajan mukaan kaikki ihmiset muuttuvat hyviksi ja hyödyllisiksi yhteisön jäseniksi, jos heille vain tarjotaan kyllin vastikkeetonta rakkautta ja rahaa. Se, että jotkut ihmiset tai ihmisryhmät eivät ole hyviä tai hyödyllisiä yhteisön jäseniä, johtuu siitä, että olemme torjuneet heidät tai jättäneet heidät vaikeuksiin. Ja vaikka emme olisikaan, emme kuitenkaan ole tarpeeksi jakaneet omasta hyvästämme. Marksilaisen ihmiskäsityksen omaavan mielestä siis rikollinen itse ei ole syypää tekemiinsä rikoksiin, vaan syypää olet sinä. Ja minä. Ja koko yhteiskunta.

Ideologiamokuttaja kannattaa globaalia kommunismia ja kaiken jakamista. Hänelle kaikki ihmiset ovat yhtä hyödyllisiä, paitsi tietenkin ne, jotka saavat jotain aikaan, koska he ovat riistäjiä ja vievät toisten rahat, resurssit ja tilaisuudet. Niinpä ideologiamokuttaja, vaikka sanoo tasa-arvoa kannattavansakin, vihaa kaikkia niitä ryhmiä, jotka ovat vaivojaan säästämättä ja itsekuria harjoittamalla saaneet asiansa hyvälle tolalle, sillä hän ei näe heitä esimerkillisinä ihmisinä, vaan rakenteellisia sortomekanismeja hyväksi käyttävinä, pahimmillaan rasistisina ihmisinä. Vastaavasti kaikki laiskat, rikolliset ja höntit ideologiamokuttaja näkee suurina sankareina, riiston ja sorron uhreina.

Jos ideologiamokuttajan tajuntaan saa kulkemaan viestin, että monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia, ne johtuvat vain siitä, että meillä on rasismia ja rakenteellista sortoa emmekä ole sijoittaneet tarpeeksi "kotouttamiseen".

OPPORTUMISMIMOKUTUS eli hyötymokutus

Tämä on älyllisesti toiseksi rehellisin mokutuksen muoto heti destruktiomokutuksen jälkeen. Opportunistimokuttaja on henkilö, jonka toimeentulo, ammatillinen ura tai akateeminen pätevyys riippuu monikultturismista. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa asuntosijoittaja, joka vuokraa asuntoja maahanmuuttajia asuttavalle taholle. Lisäksi tulevat kaikenmoiset yhteiskunnalliset parasiitit, kuten "tutkijat", "dosentit", monikulttuurisuuskoordinaattorit ja "monikulttuurisuusasiantuntijat". Puhdas opportunismimokuttaja saattaa tiedostaa valtavat monikulttuurisuuden ongelmat, mutta ne ovat hänestä yhdentekeviä, koska hänen oma uransa tai bisneksensä kohenee aina jokaista uutta maahantulevaa sandaaliparia kohden. Opportunismimokuttaja saattaa olla naiivi ja kuvitella, että poliitikot kyllä ajan oloon hoitavat nämä ongelmat, mutta vielä nyt on aika hyötyä tästä trendistä rahallisesti tai uran puitteissa: hän ei välttämättä ymmärrä olevansa osa ongelmaa, joka voi lopulta tuhota koko eurooppalaisen yhteiskunnan, sen vaurauden ja arvot.

Jos opportunistimokuttajan tajuntaan saa kulkemaan viestin, että monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia, ne johtuvat vain siitä, että juuri hän tai hänen toimialansa ei ole saanut tarpeeksi resursseja ratkaistakseen ongelmat. Tosin osa opportunistimokuttajista ei edes välitä ongelmista, koska he ovat sokaistuneet omasta poliittisesta tai akateemisesta vallastaan tai huumaantuneet oman bisneksensä kasvusta.

DESTRUKTIOMOKUTUS eli tuhomokutus

Tämä on kaikkein hämmästyttävin mokutuksen muoto eikä tästä yleensä edes puhuta. Jotkut jopa kokevat tästä puhumisen vaikeana ja kiellettynä. Destruktiomokuttaja poikkeaa kaikista edellisistä mokuttajatyypeistä sikäli, että hän on täysin tietoinen siitä, että monikultturismi on yhteiskunnallisesti erittäin haitallinen ja vaarallinen ideologia. Ja juuri siksi hän sitä kannattaakin. Sillä on niin, että maailmassa on toimijoita, joiden tavoitteena on sosiaalisen kaaoksen, väkivallan, rasismin, köyhyyden ja pelon luominen. Miksi kukaan haluaisi mitään näin sairasta? Koska luomalla ongelmia voidaan lisätä valvontaa ja kontrollia ja vähentää yksilönvapauksia, demokratiaa ja sananvapautta. Destruktiomokuttaja tajuaa, että ihmisten vapaa tahto ja demokratia ovat hänen tavoitteidensa tiellä. Siksi demokratia on tuhottava. Se voidaan tuhota juuri monikulttuurisuudella ja sen luomalla kaaoksella poikkeustiloineen ja kiristyvine lakeineen. Lisäksi kaavaan kuuluu keinotekoisten uhkien luominen. Näitä uhkia ovat "vihapuhe", "rasismi", nationalismi, "äärioikeistolaisuus" ja terrorismi. Näiden varjolla voidaan sananvapautta rajoittaa samoin kuin poliittiset oikeudet voidaan "rajata" vain tietylle taholle, hyödylliselle idiootille, joka edistää destruktiomokuttajan agendaa.

Vaikka destruktiomokuttajia esimerkiksi Suomessa on hyvin vähäinen määrä, vain korkeintaan joitakin kymmeniä ihmisiä, on heillä suuri poliittinen valta, johon on yhdistetty taloudellisten tekijöiden osittainen hallinta ja median melko pitkälle menevä kontrolli. Koska destruktiomokuttajien valta mediaan on huomattava, he voivat helposti kätkeä omat intentionsa ja naamioida oman agendansa "humaanisuuteen", "suvaitsevaisuuteen" ja "tasa-arvoon" ja kuorruttaa kaiken "välttämättömyydellä", "terrorismin vastaisella taistelulla", kansainvälisellä kehityksellä ja "vastuun jakamisella". Täytyy kuitenkin muistaa, että huolimatta mahdistaan monella yhteiskunnallisella alalla olisivat destruktiomokuttajat voimattomia, ellei heidän apunaan olisi miljoonapäistä hyödyllisten idioottien laumaa, joka koostuu yllämainituista muista mokuttajaryhmistä, joita destruktiomokuttaja puolestaan manipuloi ja yllyttää jakaen heille rahaa ja mediatilaa.

Huomattakoon myös, että edellämainittujen ideologiamokuttajien joukkoon kuuluu alalajina niinikään Länsimaiden tuhoa ajavia ja toivovia ryhmiä, mutta nämä eivät ole varsinaisia saatanallisia destruktiomokuttajia, koska edelliset pyrkivät demokratiaan tuhoamalla järjestäytyneen yhteiskunnan rakenteet, mutta jälkimmäinen haluaa tuhota demokratian mutta vahvistaa uuden rakenteen, joka tähtää totalitarismiin ja orwelliaaniseen helvettiin.

Jos destruktiomokuttajan tajuntaan saa kulkemaan viestin, että monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia, hän ilahtuu suuresti!

Keskustelua?

Jouko:
Eurohuuma on yhteinen nimittäjä noille kaikille mokuttajaryhmille. Se liittyy tietysti jo paljon puhuttuun globalisaatioon, intenationalismiin, uuteen maailmanjärjestykseen. Siinä kansalliset rajat ja ominaispiirteet hävitetään, jos siihen yleensä kyetään ilma valtavaa kaaosta koska vastarinta ihmisten mielissä nousee koko ajan.

Eino P. Keravalta:

--- Lainaus ---Eurohuuma on yhteinen nimittäjä noille kaikille mokuttajaryhmille.
--- Lainaus päättyy ---

Samaa mieltä, joskin hurjimmat visionäärit haaveilevat jo afrikkahuumasta..

Tosin itse en näe eurohuumaa syynä, vaan tarkoin harkittuna työkaluna, jolla tavoitellaan kansallisvaltioiden ja sitämyöden demokratian tuhoa.

Pikipoika:
Kirpeä analyysi ja varsin toimiva jaottelu. Kiitos Eikka!

Löytyisköhän noiden tuhomokuttajien joukosta ne kiivaimmat nettisensuroijat? Tuolle ryhmälle hyvin hallinnassa olevat tiedotusvälineet lienevät ensiarvoisen tärkeitä. Netin avoimuus muodostaa heille suuren uhan. Varsinkin nimimerkit.

Uuno Nuivanen:

--- Lainaus ---Keskustelua?
--- Lainaus päättyy ---

Eino, sä oot guru. (http://smileys.emoticonsonly.com/emoticons/b/bow_down_before_you-960.gif)

Luojan kiitos siitä, että et ole vihollisen puolella.  :)  Siellä voisit kyllä tienata..  :flowerhat: na.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta