Kirjoittaja Aihe: 2013-01-18 PS: Kehitysapu on karannut käsistä  (Luettu 34897 kertaa)

SuperSaatana

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 492
  • Liked: 683
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #210 : 23.01.2013, 00:09:40 »
Ihan mielenkiinnolla jäädään odottamaan miten paljon se saa mediassa huomiota.

Kyllä se ansaitsemaansa huomiota saa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012216587261_uu.shtml
Perussuomalaiset tyrmistyivät Terhon esityksistä
Täällä kun kokkarit ja nuorsuomalaiset taputtelevat toisiaan selkään, voisi luulla, että Homma olikin suomalaisten päähän potkimista varten. No, perussuomalaisten äänestäjät tuskin ovat samaa mieltä.

He tyrmistyivät siitä samasta syystä kuin ilmeisesti sinäkin, eli harhaanjohtavan tai vajaavaisen uutisoinnin vuoksi. Ruohonen-Lernel:

Lainaus
- Olen saanut tästä ohjelmasta valtavasti palautetta meidän jäseniltämme ja kannattajiltamme koko eilisen illan ja tämän aamun. Sähköposteja, puheluita ja tekstiviestejä. He ovat olleet tyrmistyneitä. Sen takia huomaan, ettei uutisoinnissa ole osuttu ihan asian ytimeen, Ruohonen-Lerner kertoo.

Tuosta nillityksestäsi päätellen sinä et ole (näiden muiden tyrmistyjien tapaan) vaivautunut edes katsomaan tuota lehdistötilaisuutta perusteluineen vaan perustat omat mielipiteesi pelkkiin median tarkoitushakuisiin referaatteihin sekä vielä enemmän omiin hysteerisiin kauhukuviisi.

Ole hyvä: http://www.youtube.com/watch?v=QBUM_ptd29c

JKN

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 488
  • Liked: 622
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #211 : 23.01.2013, 00:17:29 »
Ihan mielenkiinnolla jäädään odottamaan miten paljon se saa mediassa huomiota.

Kyllä se ansaitsemaansa huomiota saa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012216587261_uu.shtml
Perussuomalaiset tyrmistyivät Terhon esityksistä
Täällä kun kokkarit ja nuorsuomalaiset taputtelevat toisiaan selkään, voisi luulla, että Homma olikin suomalaisten päähän potkimista varten. No, perussuomalaisten äänestäjät tuskin ovat samaa mieltä.

Tämä on pieni askel talousliberaaleille, mutta valtava takapakki maahanmuuttokriittisyydelle. Homma on laskussa. Kiitoksia.

He tyrmistyivät siitä samasta syystä kuin ilmeisesti sinäkin, eli harhaanjohtavan tai vajaavaisen uutisoinnin vuoksi. Ruohonen-Lernel:

Lainaus
- Olen saanut tästä ohjelmasta valtavasti palautetta meidän jäseniltämme ja kannattajiltamme koko eilisen illan ja tämän aamun. Sähköposteja, puheluita ja tekstiviestejä. He ovat olleet tyrmistyneitä. Sen takia huomaan, ettei uutisoinnissa ole osuttu ihan asian ytimeen, Ruohonen-Lerner kertoo.

Tuosta nillityksestäsi päätellen sinä et ole (näiden muiden tyrmistyjien tapaan) vaivautunut edes katsomaan tuota lehdistötilaisuutta perusteluineen vaan perustat omat mielipiteesi pelkkiin median tarkoitushakuisiin referaatteihin sekä vielä enemmän omiin hysteerisiin kauhukuviisi.

Ole hyvä: http://www.youtube.com/watch?v=QBUM_ptd29c

Jatkan nillitystäni. 712 näyttökertaa. Enää 500 000 kertaa lisää niin viestihän on mennyt äänestäjille perille. Odotatteko todella 500 000 äänestäjän katsovan 50 minuuttia pitkän videon läpi saadakseen tietää mikä olikaan totuus? Sitä ennen kannatus sulaa kuin jäävuori, kun talousliberaalit ovat päässeet huseeramaan populistipuolueeseen.

« Viimeksi muokattu: 23.01.2013, 00:19:45 kirjoittanut JKN »

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 174
  • Liked: 7069
  • Sus siunatkoon
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #212 : 23.01.2013, 00:38:05 »
...seuraava on US Puheenvuorossa bloggaava ja kommentoiva persu Seppo Leskinen. Olen aiemmin merkinnyt hänet die-hard-soinilaiseksi ja The Puolueen jäseneksi eli olen pitänyt häntä menetettynä ja kehityskelvottomana sieluna, jolla ei tule olemaan omia näkemyksiä eikä varsinkaan poikkiteloin puoluejohtoon. Meinasin pudota tuolilta tämän nähdessäni Tuure Piittisen blogia silmäillessä.

Lainaus
Seppo Leskinen 22.1.2013 11:20

No ei tuo nyt ihan möläytystä sentään. Mielipiteitä ja esityksiä saa jokainen, Sampo Terhokin, esittää. Allaolevasta linkistä voi halutessaan jokainen kuunnella ja miettiä, että mitä on ne, joita ei hyväksyisi ja joihin kykenesi itse esittämään paremmat vaihtoehdot. Olkaapa hyvät!
http://www.youtube.com/watch?v=QBUM_ptd29c
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130616-perussuomalaisten-molaytykset-jatkuvat#comment-1954580
Lainaus
Tuure Piittinen 22.1.2013 11:29

Seppo, eikö mielessä käynyt missään kohtaa että Veikko Vennamo taisi pyörähtää haudassaan? Jonkinlainen kaadereiden mittelö taitaa kuitenkin olla luvassa koska Pirkkotätikin noin lämpeni.

 :o ja myöhemmin Tuuren kommentti, johon Sepon vastaus...
Lainaus
Tuure Piittinen 22.1.2013 11:39

On selvää että talouteen tarvitaan jonkinlaisia sopeutustoimia, mutta kun esityksessä puututaan esimerkiksi sairaiden etuihin ja jätetään todella suuret kalat rauhaan ei sitä voi pitää tasapainoisena.

En vieläkään ymmärrä, että miksi Perussuomalaisille ei sovi yhden promillen suuruinen transaktiovero joka perittäisiin kansainväliseltä rahaliikenteeltä. Sillä saataisiin rahaa maailman suurpääomalta poliitikkojen päätösvallan alle Suomen ja suomalaisten hyväksi käytettäväksi. Hallituskiimassako Perussuomalaiset kokoomusta peesaavat tässä(kin) asiassa?
Lainaus
Seppo Leskinen 22.1.2013 11:52

Sinä varmaan Tuure tiedät, että Terhon työryhmän esityksillä on pitkä tie edetäkseen lopulliseksi ja viralliseksi puolueohjelmaksi. Siksi mielestäni on aivan ennen aikaista markkinoida sitä täällä puolueen ohjelmaksi, kun se on vaan muutaman puolueaktiivin aikaan saama esitys ehkä tulevaksi ohjelmaksi. Tuollaiset esitykset etenevät tai eivät monen sihdin lävitse ennen puoluekokousta ja siellä käsittelyä ja mahdollisia äänestyksiä jne. Turhaa mölyä tyhjästä, mutta kun oikeita asioita mm. maamme velanoton pysäyttämiseksi ei täällä sosiaalisessa mediassa näytä keksittävän.
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130616-perussuomalaisten-molaytykset-jatkuvat#comment-1954663

 :o Ehkä olen vain väsynyt ja näen harhoja. Mannerlaatat taitaa nyt kuitenkin vähän liikkua.

Toistan toiston uhallakin, että Suomi on ajattu sellaiseen jamaan, josta ulospääsemiseen tarvitaan hyviä johtajia (Katainen ei ole sellainen) ja persuilla on edessään tilaisuus voittaa kansan luottamus. Tähän tarvitaan hyviä johtajia, ei vain yhtä, ja nyt kysymys on, onko Soini sellainen, johtaja, joka osaa johtaa eikä sanella ja manipuloida? Tämä on näytönpaikka.

Johtaja johtaa ja muut tekee työt mm. keskustelee ja yhteensovittaa näkemykset. Hyvä johtaja ei sanele eikä manipuloi, mutta valvoo että homma etenee ja tarvittaessa viheltää pelin poikki, jos valmista ei meinaa tulla määräajassa. Hyvä johtaja organisoi, roolittaa, omaa korvat kuunnella, käy kuuntelemassa ym. ym. Valitettavasti meillä ja maailmalla tällaiset johtajat ovat harvassa. Enemmistö johtajista on vain juonivia nilkkejä, joille asiakysymys on heidän näkemyksen ja egon vahvistaminen. Toivon ettei Soini ja PRL ole nilkkejä, mutta sellaiset merkit ovat jälleen ilmassa. IMHO.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8965
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #213 : 23.01.2013, 02:16:19 »
Yksi ihmeellinen piirre on tuo Veikko Vennamon esiinnostaminen. Hänen pitäisi nyt hirveästi pahoittaa mieltänsä oman puolueensa konkurssipesän osia sisältävän uuden puolueen keskustelun avauksista. Enemmän häntä haudassa luulisi kierittävän Posti-pekan; oman poikansa puheet. Hänhän oli äskettäin televisiossa haukkumassa persuja. Valtionyhtiön entisen toimitusjohtajan eläkepäivät kuluvat nyt Espanjassa golffia pelatessa ja sijoitustoimintaa harrastaessa. Kovin on kauas todellisen suomalaisen arjesta harhautunut. Isä Veikon luulisi rullaavan haudassaan kuin formulan moottorin.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Perttu Ahonen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 524
  • Liked: 3556
  • Difficile est satiram non scribere.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #214 : 23.01.2013, 03:04:54 »
Mielestäni Terhon & co http://www.youtube.com/watch?v=QBUM_ptd29c  on järkevää ja hyvin perusteltua vaihtoehtoa nykyiselle menolle.  Näitä tarvitaan ja toivon, että muutkin alkavat käydä rakentavaa keskustelua suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan haasteista ja vaihtoehdoista.

Goman

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 327
  • Liked: 1039
  • Sol lucet omnibus
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #215 : 23.01.2013, 07:22:47 »
Varsinkin Siilinjärven Jykä on julkisuudessa tämän tästäkin moittinut Soinin joukkoja ratkaisujen puutteesta. Moite ei ole aivan tyhjästä temmattu.

Soini ja PRL eivät ole talouden tervehdyttämisohjelmia lanseeranneet. Pikemminkin ovat olleet hissukseen ja ikäänkuin odottelisivat jotain ihmettä tapahtuvaksi.  Sitä ei tapahdu.

Nyt kun on selkeä ja järkevä talouden kuntoonsaattamisohjelma olemassa, niin sen tekijöitä kiitetään työntämällä puukkoa kylkeen. Huonoa on yhteispeli.

btw.  AY-liike, siinä vasta tumpeloiden joukko;  Tällä hetkellä heillä ei ole mitään muuta agendalla kuin kolmen päivän koulutus kampanja.  Koko järjestöpolitiikka on täysin halvaantunut tämän yhden kysymyksen ympärille. Kysymyksen, joka on täysin tyhjänpäiväinen ja toissijainen niiden suurten työelämäreformien rinnalla, joita tarvittaisiin työpaikkojen pelastamiseksi Suomeen.
Vaatimalla kolmea koulutuspäivää kaikille, oli siihen tarvetta tai ei , on täysin joutavaa ja turhaa puuhastelua.


Manneri

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #216 : 23.01.2013, 08:20:32 »
Jotenkin tässä alkaa jo pikku hiljaa toivoa, että persut hajoaisivat. Ei se asioiden hoitaminen sujuisi yhtään sen huonommin menisi kuin nytkään. Taikaseinäsiipi on liian vahva puolueen sisällä ja kuuluisalla "kentällä". Kuten jo aikaisemmin sanoin 5-6% puolue Terhon ja Halla-ahon johdolla olisi 100x toimivampi ratkaisu kuin nykyinen pakkoavioliitto näiden taikaseinäsiipiläisten kanssa.

Suomessa tosin ei muut kuin sosialistipuolueet pärjää, mutta pistää tämä kismittämään. En nimittäin haluaisi antaa enää yksissäkään vaaleissa tukeani näille vitun Lernereille. Äänestäjänä minulla ei ole enää houkuttelevaa vaihtoehtoa ja on todella ison harkinnan alla, että pitkä aikainen äänestysputkeni päättyy.

TheJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 943
  • Liked: 1195
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #217 : 23.01.2013, 08:23:12 »
Jotenkin tässä alkaa jo pikku hiljaa toivoa, että persut hajoaisivat. Ei se asioiden hoitaminen sujuisi yhtään sen huonommin menisi kuin nytkään. Taikaseinäsiipi on liian vahva puolueen sisällä ja kuuluisalla "kentällä". Kuten jo aikaisemmin sanoin 5-6% puolue Terhon ja Halla-ahon johdolla olisi 100x toimivampi ratkaisu kuin nykyinen pakkoavioliitto näiden taikaseinäsiipiläisten kanssa.

Suomessa tosin ei muut kuin sosialistipuolueet pärjää, mutta pistää tämä kismittämään. En nimittäin haluaisi antaa enää yksissäkään vaaleissa tukeani näille vitun Lernereille. Äänestäjänä minulla ei ole enää houkuttelevaa vaihtoehtoa ja on todella ison harkinnan alla, että pitkä aikainen äänestysputkeni päättyy.

Trolli tai typerä. 5-6% puoleet eivät tee tässä maassa yhtään mitään elleivät sano "jees" establishmentin päälinjoille. Ks. vaikkapa KD.

PS nimenomaan pitää pysyä kasassa ja luovia sisäiset sotkunsa kuosiin koska ainoa realistinen mahdollisuus kääntää tätä laivaa on suurimman puolueen asema - ja silloinkin on hyvin suuri riski että kaikki muut liittoutuvat kusemaan PS:n muroihin.

Raro

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 354
  • Liked: 281
  • Ennen oli hyvä.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #218 : 23.01.2013, 08:29:00 »
btw.  AY-liike, siinä vasta tumpeloiden joukko;  Tällä hetkellä heillä ei ole mitään muuta agendalla kuin kolmen päivän koulutus kampanja.  Koko järjestöpolitiikka on täysin halvaantunut tämän yhden kysymyksen ympärille. Kysymyksen, joka on täysin tyhjänpäiväinen ja toissijainen niiden suurten työelämäreformien rinnalla, joita tarvittaisiin työpaikkojen pelastamiseksi Suomeen.
Vaatimalla kolmea koulutuspäivää kaikille, oli siihen tarvetta tai ei , on täysin joutavaa ja turhaa puuhastelua.

Sori ot, mutta: Rinnakkaistodellisuudessa (sosialismissa) koulutusmäärä lyödään lukkoon kaikille etukäteen.

Reaalimaailmassa työnantaja kouluttaa palkollisiaan niin paljon kuin tarpeelliseksi näkee. Kukin voi perustelluilla ehdotuksilla vaikuttaa asiaan. Teknologiapuolella opiskellaan itse. Vapaa-ajalla seurataan alan uusia kuvioita. Katsotaan videoita bussimatkalla, luetaan blogeja jne. Näihin ei ole liiton miehillä mitään sanaa ja hyvä niin.
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie

Manneri

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #219 : 23.01.2013, 08:39:43 »
Jotenkin tässä alkaa jo pikku hiljaa toivoa, että persut hajoaisivat. Ei se asioiden hoitaminen sujuisi yhtään sen huonommin menisi kuin nytkään. Taikaseinäsiipi on liian vahva puolueen sisällä ja kuuluisalla "kentällä". Kuten jo aikaisemmin sanoin 5-6% puolue Terhon ja Halla-ahon johdolla olisi 100x toimivampi ratkaisu kuin nykyinen pakkoavioliitto näiden taikaseinäsiipiläisten kanssa.

Suomessa tosin ei muut kuin sosialistipuolueet pärjää, mutta pistää tämä kismittämään. En nimittäin haluaisi antaa enää yksissäkään vaaleissa tukeani näille vitun Lernereille. Äänestäjänä minulla ei ole enää houkuttelevaa vaihtoehtoa ja on todella ison harkinnan alla, että pitkä aikainen äänestysputkeni päättyy.

Trolli tai typerä. 5-6% puoleet eivät tee tässä maassa yhtään mitään elleivät sano "jees" establishmentin päälinjoille. Ks. vaikkapa KD.

PS nimenomaan pitää pysyä kasassa ja luovia sisäiset sotkunsa kuosiin koska ainoa realistinen mahdollisuus kääntää tätä laivaa on suurimman puolueen asema - ja silloinkin on hyvin suuri riski että kaikki muut liittoutuvat kusemaan PS:n muroihin.

En ole trolli. 5-6% olisi lähtötilanne.

Vasarahammer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 024
  • Liked: 2542
  • Ampuu puskasta
    • The hammer's gonna bring you down
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #220 : 23.01.2013, 09:57:09 »
Suomessa tosin ei muut kuin sosialistipuolueet pärjää, mutta pistää tämä kismittämään. En nimittäin haluaisi antaa enää yksissäkään vaaleissa tukeani näille vitun Lernereille. Äänestäjänä minulla ei ole enää houkuttelevaa vaihtoehtoa ja on todella ison harkinnan alla, että pitkä aikainen äänestysputkeni päättyy.

Olen pitänyt nimimerkki Manneria "puoluetoimiston miehenä". Ilmeisesti olen ollut väärässä.

En itse pidä "lernereistä" yhtään enempää kuin persujen vasemmistopopulismista taikaseinineen. Terhon esitysten saama vastanotto ei silti yllättänyt kuten ei sekään, että taikaseinäsiipi torjui sen suoralta kädeltä kommentoimatta esitysten sisältöä.

Suomessa varma tapa tuhota poliittinen tulevaisuus on tehdä järkeviä poliittisia aloitteita.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

AuggieWren

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 619
  • Liked: 1558
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #221 : 23.01.2013, 10:04:36 »
En itse pidä "lernereistä" yhtään enempää kuin persujen vasemmistopopulismista taikaseinineen. Terhon esitysten saama vastanotto ei silti yllättänyt kuten ei sekään, että taikaseinäsiipi torjui sen suoralta kädeltä kommentoimatta esitysten sisältöä.

Suomessa varma tapa tuhota poliittinen tulevaisuus on tehdä järkeviä poliittisia aloitteita.

Fakta kuitenkin on, että hyvin suuri osa persujen äänestäjäkunnasta hyötyy taikaseinästä tavalla tai toisella. Ei kai olisi ollut mitään estettä laajentaa säästöohjelmaehdotusta niin, että se on myös taikaseinäporukan hyväksyttävissä?

P.S. Jos järkevät poliittiset aloitteet tuhoavat poliittisen tulevaisuuden, niin persuilla ei pitäisi olla huolen häivää, ks. vaikka maaseutupoliittinen ohjelma.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 362
  • Liked: 11011
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #222 : 23.01.2013, 10:18:08 »
Vissiin tiedostavat piirit eivät ota kuuleviin korviinsa tätä.

Kyllä ne ottavat. Demareiden varapj Eero Vainiolta tuli samantien tiedote, jossa meuhkattiin mm. seuraavasti:

"Suomi on sitoutunut  kehitysyhteistyöhön. Se kuitenkin komeilee Perussuomalaisten leikkauslistan kärjessä."

Niin että jos jossain vaiheessa tehdään tyhmä päätös, sitä ei voi enää jälkikäteen muuttaa?  Onnetonta, onnetonta... 

Tyhmiä päätöksiä Suomessa on kyllä tehty paljon muitakin, mm. sitoutuminen kiintiöpakolaisten vastaanottoon,  maamiinoista luopuminen, hiilidioksidisopimukset,  yms. yms. yms.     Sosialistivaltion idealistis-sosialistista politiikkaa.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Klementti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 167
  • Liked: 29
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #223 : 23.01.2013, 10:33:32 »
Sampo Terhon raportti on ladattavissa kokoonaisuudessaan hänen sivuiltaan http://www.sampoterho.net/?page_id=17
Kannattaa tutustua oikeaan sisältöön.

elukka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 242
  • Liked: 584
  • Suur Lenin ta oli üllas, nii hoolitsev, tark, hea
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #224 : 23.01.2013, 10:45:27 »
Yksityisen terveydenhuollon kela-korvausten poisto. Erittäin kannatettava. Tuleva säästö voidaan siirtää terveyskeskuksiin ja palkata toinen lääkäri iltapäivystykseen. Tällä hetkellä saa jonottaa 5 tuntia päästäkseen lääkäriin akuutin sairauden/vamman hoitamiseksi.

Tuo särähti kovaa korvassa. Olen ollut arvauskeskuksessa 7-9 tuntisia sessioita odottamassa kelvotonta lääkäriä, jonka jälkiä on sitten paikattu seuraavana päivänä yksityisellä. Jos sosialismin hedelmän resurssit eivät riitä, voisi ruuhkanhuippuja paikata yksityisellä avulla.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 174
  • Liked: 7069
  • Sus siunatkoon
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #225 : 23.01.2013, 12:01:32 »
Julkiset paniikkiirtisanoutumiset ja caustien lietsonta osoittavat huonoa pelisilmää ja viestittävät puolueen hajaannusta. Isot kiistat pitää sopia selän takana. Median suuntaan ei pidä viestittää eriseuraisuutta, vaan markkinoida erimielisyydet normaaliin demokratiaan kuuluvina. En näe tässä tämän kummempaa.

Jos tässä ei ole sinulle "sen kummempaa", niin selitä nyt minulle rautalangasta, mitä sinä sopisit tästä "isosta kiistasta selän takana"?  Eli pitäisi sopia kabinetissa, saiko Sampo Terho ja hänen työryhmä sanoa kaiken sen mitä sanoi vai miten Persu-johdon hyväksyntä aiheesta keskustelulle olisi pitänyt saavuttaa, jotta Persut eivät olisi nyt "median edessä eriseuraisia" - taas?

Olethan pistänyt huomiolle, että Terhon työryhmässä oli Soinin mies Putkonen? Hän oli läsnä myös esittelytilaisuudessa. Eikö tällä menettelyllä Persu-johdon tuki ollut jo "sovittu selän takana"? Vai miten ihmeessä Terhon olisi pitänyt hyväksyttää ohjelmansa Soinilla ja PRL:lällä, ja tietysti "selän takana" visusti piilossa julkisuudelta koska muuten olisi "median suuntaan eriseuraisuutta"?

Onko tämä pelaaminen median kanssa, eli lopettaa istuminen pelisilmän päällä, kuten asian ilmaiset, todellakin välttämätöntä ja sitä rehellistä perussuomalaista politiikan tekemistä? Kyselen vain kun en ymmärrä joidenkin persujen ajatuksen jouksua. Ei tässä sen kummempaa.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 949
  • Liked: 94099
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #226 : 23.01.2013, 12:08:58 »
Olethan pistänyt huomiolle, että Terhon työryhmässä oli Soinin mies Putkonen? Hän oli läsnä myös esittelytilaisuudessa. Eikö tällä menettelyllä Persu-johdon tuki ollut jo "sovittu selän takana"? Vai miten ihmeessä Terhon olisi pitänyt hyväksyttää ohjelmansa Soinilla ja PRL:lällä, ja tietysti "selän takana" visusti piilossa julkisuudelta koska muuten olisi "median suuntaan eriseuraisuutta"?

Soinin syytti sekoilusta YLEn aamu-tv:ssä työryhmän koollekutsujaa, jollaiseksi toimittaja nimesi Putkosen. Soini ei ollut tietävinään, että kokoonkutsuja oli Putkonen. Hmm ... joko tässä taas mokailtiin, tai sitten Putkonen ei ole enää suosiossa?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

kp

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #227 : 23.01.2013, 12:48:04 »

Fakta kuitenkin on, että hyvin suuri osa persujen äänestäjäkunnasta hyötyy taikaseinästä tavalla tai toisella. Ei kai olisi ollut mitään estettä laajentaa säästöohjelmaehdotusta niin, että se on myös taikaseinäporukan hyväksyttävissä?


Onko?

Lainaus käyttäjältä: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/totuuspuntari-ovatko-perussuomalaisten-kannattajat-huono-osaisia-ja-syrjaytyneita
Tutkimustulosten mukaan perussuomalaiset ei missään tapauksessa ole syrjäytyneiden reppanoiden tai pienituloisten puolue. Perussuomalaisten ääniosuus on korkeimmillaan 50 000 - 70 000 euroa vuodessa tienaavien joukossa. Puolueen kannattajien suosikkiauto on Mercedes Benz.

Valtaosa perussuomalaisten kannattajista ei ole korkeasti koulutettuja: useimmiten he ovat perus- tai ammattikoulun käyneitä. Joukossa on silti perusduunareiden lisäksi paljon pienyrittäjiä, taksikuskeja ja kuntosalin pitäjiä.
[...]
 Tutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajat ovat työssäkäyviä 35-65 -vuotiaita miehiä, jotka ansaitsevat keskimäärin enemmän kuin keskustan ja sosiaalidemokraattien kannattajat.

Terhon ohjelma on ensimmäinen tasapainottamisohjelma joka on esitetty, jossa on mitään konkretiaa. Vyönkiristyksiä on jaettu tasaisesti kaikille (ehkä poislukien rikkain kymmenys). Kukaan köyhä ei kuollut Suomessa nälkään ennen kuin ruuan ALV laskettiin 17%:sta.

Kuinka saatanan vaikeaa Pirkolle ja Timolle on sanoa jotain sentyylistä kuin "Suomen velkaantumiskehitys on yksinkertaisesti saatava pysäytettyä. Silloin aivan jokaisen on oltava talkoissa mukana, kykynsä mukaan. Arvonlisävero on tehokkain tapa kerätä veroja laajalta pohjalta ja tätä kompensoimana ohjelmassa ohjattiin huomattavat summat juuri heikompiosaisten aseman kohentamiseen."

Mutta kun ei. Kun kentältä pari mummoa parahtaa niin Soini ja Lerner hyppäävät sätkyukkona. Kuinka helvetissä taikaseinäporukka ikinä tajuaa kuinka pihalla ne ovat, kun ne sanelevat ihan joka puolueen ohjelmat.

Rubiikinkuutio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 271
  • Liked: 2494
  • A fonte puro pura defluit aqua.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #228 : 23.01.2013, 12:58:36 »
Yksityisen terveydenhuollon kela-korvausten poisto. Erittäin kannatettava. Tuleva säästö voidaan siirtää terveyskeskuksiin ja palkata toinen lääkäri iltapäivystykseen. Tällä hetkellä saa jonottaa 5 tuntia päästäkseen lääkäriin akuutin sairauden/vamman hoitamiseksi.

Tuo särähti kovaa korvassa. Olen ollut arvauskeskuksessa 7-9 tuntisia sessioita odottamassa kelvotonta lääkäriä, jonka jälkiä on sitten paikattu seuraavana päivänä yksityisellä. Jos sosialismin hedelmän resurssit eivät riitä, voisi ruuhkanhuippuja paikata yksityisellä avulla.

Toinen ongelma on se, että yksityinen tulee tuolla nykyteon määrälläkin paljon halvemmaksi valtiolle kuin tuo sosialistinen jonotuskeskus. Jos edes pieni osa ykstyisenkäyttäjistä siirtyisi sosialistiseen järjestelmään, kun hinnat noisisivat niin säästöt katoaisivat olemattomiin kaikki kärsisivät tästä sosialismin kukkasesta.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8965
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #229 : 23.01.2013, 13:10:09 »
Fakta kuitenkin on, että hyvin suuri osa persujen äänestäjäkunnasta hyötyy taikaseinästä tavalla tai toisella.

Suomi on sosialistinen suunnitelmatalous. Täällä kaikki hyötyvät taikaseinästä. Ei ole mitään muuta tapaa saada rahaa kuin taikaseinä. Kaikki rahat imuroidaan ensin valtion kassaan ja jaetaan sieltä taikaseinän välityksellä "sosiaalisesti oikeudenmukaisin perustein" takaisin ihmisille.

Kukaan ei tietenkään ole valmis leikkaamaan omia etujaan - muiden etuja taas ollaan valmiita leikkaamaan rajattomasti. Kreikkalaisen katunäytelmän kautta mekin tulemme tarvittavat muutokset tekemään. Se on jo ihan selvä asia. Enää on mahdollisuus vaikuttaa siihen minkälaisen Suomen me sen jälkeen rakennamme. Ehdottaisin sini-valkoista.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 203
  • Liked: 8488
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #230 : 23.01.2013, 13:34:00 »
Ne tekevät sen itse (hajaannuksen) oli Hommassa aikanaan oikein vakiovitsi. Ja valitettavan totta.

http://joukokosonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130723-ylimielinen-saapasjalkainen-sampo-terho

Miksi ihmeessä yksi työryhmäraportti aiheuttaa puolueessa näin voimakkaan julkisen irtisanoutumisten ja muroihin kusemisen tarpeen? Eivätkö persut voi yksinkertaisesti keskustella asiasta rauhassa? Terhon paperissa oli varmasti kohtia, joita koko puolueen olisi syytä pohtia. Vaalit eivät ole ensi viikolla, joten aikaa on viilata,  käydä asiapitoista keskustelua ja muodostaa kannat, joilla puolue viedään vaaleihin. Mutta ei!  Onhan parempi huutaa: me hävitään tää peli!

Toi on kapitalisti, toi on itsevaltias, mä oon puheenjohtaja, koska teiän kokous oli laiton, minä ainakin irtisanoudun heti ja kaikesta, mun paikkaa ei haasteta koska mä oon vanhempi kansanedustaja...

Turha huudella vahvaa johtajaa, joka laittaa porukan kuriin. Varmaan kannattaisi jokaisen persujen jäsenen miettiä, miksi on mukana ja mitä aikoo saada puolueessa aikaan. Samalla voisi uhrata hetken sille ajatukselle, että toisen sanomisissa voi olla joku tolkku, eikä heti rynnätä usariin tai naamakirjaan huutamaan.

Omiin muroihin kuseminen on perussuomalainen geneettinen erityispiirre.

Selittäkää edes siinä lehdessänne jäsenille, että mielipiteitä voi ja kannattaa tuoda esille, mutta sen voi tehdä ilman itkuraivareita ja alatyylisiä ilmaisuja.

EDIT: Eikö vielä yhtään irtisanoutumista ole tullut, vaikka puolue on jakautumassa smpläisiin, saapasjalkasiin kapitalisteihin, ganjahörhöihin, irtisanotujiin jne? Nyt tarvittaisiin blogipläjäys, jossa mahdollisimman rivoin ja alatyylisin sanankääntein tuomittaisiin kansankielisesti. Samalla eduskuntaryhmästä ainakin parin tulisi irtisanoutua jyrkästi!

http://suorad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130717-kultaleijonia-paat-pilvessa-seka-irtopaita-k-18

Erinomainen päätös blogikirjoitukselle. Miettikää tuota persut.

Lainaus
Sillä se selkiää. Tulosten mukaan sitten kukin toimien. Osa joka tuntee asian kovaksi kyykytykseksi ja onnensa ratkaisevaksi kaventamiseksi voi muuttaa sitten Amsterdamiin tai muuttaa sieltä tänne. Ei se sen kummallisempaa ole. Kuitenkin keskustelu asian joka suunnalta ja kattavin tiedoin on pohja miltä ponnistetaan päätöksiin. Eiks je?



« Viimeksi muokattu: 23.01.2013, 14:02:41 kirjoittanut L. Brander »
Varautumisen suurvalta

Manneri

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #231 : 23.01.2013, 14:28:34 »


Olen pitänyt nimimerkki Manneria "puoluetoimiston miehenä". Ilmeisesti olen ollut väärässä.

En itse pidä "lernereistä" yhtään enempää kuin persujen vasemmistopopulismista taikaseinineen. Terhon esitysten saama vastanotto ei silti yllättänyt kuten ei sekään, että taikaseinäsiipi torjui sen suoralta kädeltä kommentoimatta esitysten sisältöä.


Puoluetoimistonkin mies suuttuu kun tarpeeksi perseillään. Vuodet 2009-2010 pystyi hyvällä omatunnolla puolustamaan puoluetta, mutta nyt ollaan menty pari isoa askelta muutamassa asiassa todella pahasti taaksepäin. Harmittaa myöntää, mutta minulla henkilökohtaisesti on usko jo loppunut tähän nykyiseen pelleilyyn.

Perussuomalaiset eivät ole osoittautumassa siksi vaihtoehdoksi mitä suurin osa meistä toivoi. Tuloksena on tullut keskustavasemmistolainen sirkus, jossa järjen äänet ovat todella pahasti paitsiossa ja vähemmistössä. Väitän edelleen, että 6% puolue johtonaan Terhon ja Halla-ahon kaltaisia ammattilaisia pystyisi huomattavasti parempaan tulokseen kuin tämä nykyinen 19% gallupkannatuksen omaava keskustavasemmistolainen sirkus. Kasvupotentiaalikin olisi valtava.

L. Brander

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 203
  • Liked: 8488
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #232 : 23.01.2013, 14:42:12 »


Puoluetoimistonkin mies suuttuu kun tarpeeksi perseillään. Vuodet 2009-2010 pystyi hyvällä omatunnolla puolustamaan puoluetta, mutta nyt ollaan menty pari isoa askelta muutamassa asiassa todella pahasti taaksepäin. Harmittaa myöntää, mutta minulla henkilökohtaisesti on usko jo loppunut tähän nykyiseen pelleilyyn.

Perussuomalaiset eivät ole osoittautumassa siksi vaihtoehdoksi mitä suurin osa meistä toivoi. Tuloksena on tullut keskustavasemmistolainen sirkus, jossa järjen äänet ovat todella pahasti paitsiossa ja vähemmistössä. Väitän edelleen, että 6% puolue johtonaan Terhon ja Halla-ahon kaltaisia ammattilaisia pystyisi huomattavasti parempaan tulokseen kuin tämä nykyinen 19% gallupkannatuksen omaava keskustavasemmistolainen sirkus. Kasvupotentiaalikin olisi valtava.

Valitettavasti persut eivät päässeet hallitukseen vaikuttamaan asioista edes vakuuttavalla vaalivoitollaan. Tiukka linja tukipaketteihin ja ulos neuvotteluista. Alle kymmen prossan "maahanmuuttokriittistä" puoluetta ei edes kutsuttaisi neuvotteluihin. Ja kuten tiedämme sekä olemme saaneet huomata ovat vaikutusmahdollisuudet valtakunnanpolitiikkaan olemattomat oppositiossa.

Nyt olisi hyvä, jos persut jaksaisivat purra tuppea ja löytää tärkeät yhteiset teemat, joilla lähteä vetämään kohti seuraavia vaaleja. Olet oikeassa, että keskustavasemmistolaisella sirkuksella, joka vielä maustetaan julkisella kiukuttelulla, ei saada mitään aikaiseksi.

Persuilla on historiallinen mahdollisuus lyödä kapula konsensusporsaiden rattaisiin. Irtisanoutumisilla, kansanedustajien provoiluilla ja toisten julkisella haukkumisella se ei tule onnistumaan.
Varautumisen suurvalta

Perttu Ahonen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 524
  • Liked: 3556
  • Difficile est satiram non scribere.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #233 : 23.01.2013, 14:53:56 »
Terhon työryhmän esitys ei ole mielestäni oikeistolainen eikä vasemmistolainen, se on edistyksellinen ja siinä on mukana niin yrittäjyyden tukeminen, opiskelemisen järkevöittäminen, kuin työllisyyden edistäminen.

Työllisyyden edistäminen ja työssäjaksaminen on perinteisesti työväenliikkeen kärkiasioita.

Yrittäjyyden tukeminen on perinteisesti oikeistolaisempaa ajattelua.

Koulutuksen järkeistäminen on poliittisesti neutraalia.

Edullinen energia on kaikkien etu, jopa vihreiden.  Jos vihreät haluavat maksaa energiastaan korkeampaa hintaa, niin eiköhän sellainen järjesty vihreille itselleen räätälöitynä viherverona.

Teollisuuden tuotantokohtainen ominaispäästö ja sen perusteella tehtävä hiilivero on kaikille reilua.

Kehitysapu ja sen järkeistäminen on poliittisesti neutraali aihe, eikä siten ole oikeistolaista eikä vasemmistolaista. Kehitysapu ei palvele suomenkansan hyvinvointia, joten se ei pitäisi kuulua valtion tehtäviin, vaan jokainen voi osallistua kehitysavun järjestämiseen omien kykyjen ja varojen mukaan. Kun kehitysapu on yksityisten tahojen varassa, niin uskon, että kehitysavun tulosten seuranta vahvistuu ja toimimattomat kehitysavun kohteet karsiutuvat pois = kehitysavulle vastinetta.

EU:n ja finanssijuotikkaiden rahoitus ei myöskään palvele suomenkansan etua ja hyvinvointia EU ja finanssijuotikkaiden rahoituksen järkeistäminen ei ole oikeistolaista, eikä vasemmistolaista - se on edistyksellistä ja palvelee suomalaisten etua.

Terhon työryhmän ideatuote aiheuttaa kenkutusta oikeistossa ja vasemmistossa juuri siksi, että siitä löytyy kompromissi jonka kaikki voivat hyväksyä suomenkansan etua ajatellen.  Tämä tosin edellyttää uudenlaista - edistyksellistä ajattelua ja kykyä joustaa omista eduista ja ajatella koko kansan etua pitkällä tähtäimellä.

Eli. Suomen ja suomenkansan tulevaisuuden kannalta on tärkeää unohtaa mustavalkoinen eturyhmä ajattelu ja asettaa kokonaisuus = suomenkansa ja sen hyvinvointi ainoaksi päämääräksi. 

Koska vanhat puolueet ovat eturyhmäpuolueita tarkoittaa tämä sitä, että heidän pitää miettiä omia toimintatapoja uusiksi - edistyksellisiksi - ja tämä muutosprosessi aiheuttaa muutosvastarintaa ja ahdistusta politiikkaa vanhanaikaisesti ajattelevissa ihmisissä.

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 064
  • Liked: 8965
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #234 : 23.01.2013, 15:16:57 »
Perinteinen suomalainen paskapolitiikan malli: Ennen julkistusta ei saa keskustella, koska se luo painetta ja haittaa työryhmän työskentelyä. Julkistuksen jälkeen ei saa keskustella, koska asiat on jo päätetty ja niiden kyseenalaistaminen antaa epäyhtenäisen kuvan. Näinhän se oli tehtävä Neuvostoliiton valvovan silmän alla. Sama meno vaan jatkuu ja jatkuu.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

EL SID

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #235 : 23.01.2013, 16:09:43 »
Tällainen teoreettisestikin varsin pitkälle koulutettu henkilö, jonka periaatteessa pitäisi tietää vastaus, jaksaa tuskailla seuraavan kysymyksen kanssa:

Miksi näyttää olevan käytännössä mahdotonta saada aikaan suurta kannatusta nauttiva oikeistolainen puolue, joka ajaa työtä tekevän ja yrittävän keskiluokan ja ylemmän keskiluokan etuja?

Toisaalta meillä on sosiaaliset jakopuolueet, joiden liki ainoat intressit keskiluokkaan ovat rahoituskeidas ja moralistinen paasaaminen, toisaalta meillä on suurpääoman (vero-)etuja ja halpatyöpiikayhteiskuntaa ajavia oikeistopuolueita, joiden intresseissä on voittojen yksityistäminen harvoille ja tappioiden sosialisoiminen monille.

Miten voi olla mahdollista, että kaikki puolueet kusevat lukumääräisesti suurimman ryhmän, eli keskiluokan kintuille, kun kyseisen ryhmän pitäisi olla se, jolla on kaikki yhteiskunnallinen valta jo lukumääränsäkin perusteella?

Alan käydä oman elinaikani puitteissa muutoksen suhteen epätoivoiseksi ja mieleen tulee, että muutoksen on pakko tulla, vaikka sitten siten, että rynnäkkökiväärin piippu kovassa kitalaessa kerrotaan tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä.

et ole ilmeisesti tullut koskaan ajatelleeksi, että monet meistä, suuren ja mahtavan kskilukan edustajista olemme itsekokeneet työttömyyden ja pätkätyöt ja niihin liittyvän turvattomuuden. Ihminen, jolla on kokemuksia työttömyydestä ja huonoista ajoista ei kovinkaan äkkiä ala ajamaan turvaverkkoa alas.

EL SID

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #236 : 23.01.2013, 16:10:54 »


Ei tuossa Tammelan torin yllä näytä vielä tänäänkään lentelevän sianporsaita.

sekö on nyt sitten minun vika?

msm

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 435
  • Liked: 319
  • huhuu
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #237 : 23.01.2013, 16:14:53 »
Terhon ehdotus on tervetullut keskustelunavaus, mutta kokonaisuudessaan se on vielä raakile eikä kovinkaan asiantuntevasti koostettu.

Hyvää analyysia hkanimelta. Muutamien muiden kirjoittajien kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että Soini-Lerner -sektori meni tässäkin asiassa möläyttämään aivan typerästi ja pelasi suoraan vastustajiensa pussiin.

Jos puoluetta verrattaisiin autotehtaaseen, niin Terhon ehdotuksen voisi nähdä jonkinlaisena messuilla esitettävänä konseptiautona, jonka ei ole välttämättä tarkoitus edes tulla ikinä tuotantoon. Se on kuitenkin hyvä osoitus siitä, että osataan ajatella uusilla tavoilla ja avata jopa kipeitä asioita keskusteluun. Osaava puoluejohto käyttäisi tätä fantastisena (pääsinpä käyttämään tätä sanaa!) voimavarana ja kertoisi äänestäjille, että vaikka tätä ei semmoisenaan tulekaan tuotantoon, niin vaihtoehtoja on ja me etsimme niitä ennakkoluulottomasti. Soini-Lernerin jatkuva irtisanoutuminen ja erottamispolitiikka viestii monille äänestäjille, että ei kannata äänestää, kun puolue kuitenkin kohta irtisanoutuu ehdokkaan ajatuksista tai erottaa eduskuntaryhmästä. Ehkä jossain toisessa puolueessa ollaan solidaarisempia?

Jos Perussuomalaiset pystyy tarjoamaan meille vaihtoehtoja, sillä on mahdollisuuksia menestyä. Ei sen tarvitse jatkossakaan olla kaikkien suomalaisten puolue, mutta sen tulisi olla vaihtoehto.

Kokoomus käytännössä hylkää puoluekokouksensa äänestystuloksen ja kannattaa edelleen virallisesti pakkoruotsia. Kokoomus erottaa liian radikaalit ajattelijat, ettei kukaan vain loukkaantuisi heikommaksi ainekseksi kutsumisesta. Vasemmistolle ei käy mikään, missä jouduttaisiin luopumaan saavutetuista eduista, joihin ei ole enää varaa.

Politiikkamme on jo täysin konsensuslukossa ja virallisen totuuden puolueita on jo tarpeeksi. Emme me tarvitse Perussuomalaisia räksyttämään oppositioon samalla tavalla, kuin millä kaikki vanhatkin puolueet omalla oppositiovuorollaan räksyttävät ja sitten vallassa ollessaan ajavat niitä samoja asioita, mistä oppositiossa räksyttivät. Jos Perussuomalaiset taantuu samanlaiseksi sosialidemokraattiseksi konsensuspuolueeksi kuin kaikki muutkin, miksi sitä enää äänestäisi kukaan, kun ei se kerran tarjoa mitään vaihtoehtoa?

EL SID

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #238 : 23.01.2013, 16:15:45 »
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288534010546.html

Ei vittu. Taikaseinäsiipi "sanoutuu irti" (hyi helvetti mikä termi, olen alkanut inhota sitä) Terhon työryhmän esityksestä. Taikaseinäsiiven kaksi johtajaa, joista olen koko ajan puhunut, eli Ruohonen-Lerner ja Pentti Kettunen. Näillä kahdella pellellä ja muutamalla muulla on aivan liikaa valtaa puolueessa.
Onkohan Ruohonen-Lehner tutustunut kunnolla ohjelmaan, esim. katsonut videon. Jos ei, niin ei pitäisi antaa lausuntoa.

Tässä hyvä Simon Elon blogi asiasta:
http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130639-sampo-terho-haluaa-pelastaa-suomalaisen-peruskansalaisen-tulevaisuuden

Lainaus
Sampo Terho haluaa pelastaa suomalaisen peruskansalaisen tulevaisuuden
22.1.2013 16:20 Simon Elo

    Raha
    Perussuomalaiset
    talous

27 kommenttia

    ilmoita asiaton viesti

Europarlamentaarikko Sampo Terho esittää useita konkreettisia ja välttämättömiä talouden sopeutustoimia. Kuten hän toteaa, valtion on ensisijaisesti huolehdittava turvallisuudesta eli niin sanotuista valtion yövartijatehtävistä ja hyvinvointipalveluista. Terho esittää seuraavia vuosittaisia sopeutustoimia:

 

* Kehitysapu eettiselle pohjalle: 1100 miljoonaa
* EU:n nettomaksajuus kuriin: n. 300 miljoonaa
* ALV-kantojen tarkistuksia: 1050 miljoonaa
* Muita verovähennysten poistoja: 435 miljoonaa
* Yksityisen terveydenhuollon KELA-korvausten poisto: 250 miljoonaa
* Ahvenanmaan tulonsiirtojen kohtuullistaminen: n. 200 miljoonaa
* Korkeakoulutuksen omavastuuosuus: 200 miljoonaa
* Suuryritysten yritystukien leikkaus: 100 miljoonaa
* Puoluetukien puolittaminen: 15 miljoonaa

 

Raportissa todetaan aivan oikein, että Suomi on Kreikan tiellä. Jokaisella kreikkalaisella on henkeä kohden laskettua valtionvelkaa yli 30 000 euroa, suomalaisella pian 16 000 euroa. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomen valtio on velkaa 117 miljardia euroa vuonna 2015. Siitä piisaa jokaista kansalaista kohden velkaa 22 000 euroa. Jos tätä samaa velkaantumisvauhtia jatketaan, Kreikkaa vastaava reilu 30 000 euroa per kansalainen saavutetaan vuosina 2019-2020 ilman, että huomioon otetaan eurotukipäätösten mahdollisia vaikutuksia.

Suomen kauppataseen vaje oli vuonna 2011 noin 3,6 miljardia euroa ja työllisyysaste 68,6 prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuntien lainakanta on 2,5 kertaistunut. Lyhyesti sanottuna Suomi ja sen kunnat elävät rankasti velaksi eikä tee riittävästi töitä.

Suomalaista politiikkaa vaivaa pysähtyneisyys. Kaikki johtavat poliitikot toistavat kuin mantrana, että Suomi on taloudellisesti kestämättömällä tiellä. Mitään todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan uskalleta esittää.

Sampo Terho, rohkea mies kun on luonteeltaan, teki ohjelmatyöryhmänsä kanssa konkreettisen keskustelunavauksen. Mikään ehdotus ei ole täydellinen eikä ohjelmaa ole sellaiseksi tarkoitettu. Toivon, että ohjelmaan suorastaan vastustaen suhtautuvat malttaisivat kuitenkin keskustella ehdotuksista, jotka on luotu Suomen kokonaisetua ajatellen.

Julkisen talouden alijäämä ei ratkea kosmeettisin toimin kuten makeisveroa korottamalla. Tärkeintä on, että valtion ydintoiminnoista kuten turvallisuudesta ja hyvinvointipalveluista ei jouduta tinkimään.

Valtiojohtoisen kehitysavun lakkauttaminen säästää 1,1 miljardia euroa. Perussuomalaiset Nuoret esittivät kehitysavun lakkauttamista jo lähes kaksi vuotta sitten. Kehitysapu voidaan minunkin puolestani siirtää kirkollisveron kaltaiseksi vapaaehtoiseksi maksuksi. Toteutan vapaaehtoista kehitysapua jo nyt.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaiset_nuoret_lakkauttaisivat_valtion_kehitysavun/5324765
Huvittavinta on että tällä hetkellä Suomi lainaa rahaa ulkopuolelta, jotta voi antaa lainarahan eteenpäin ulkopuolelle. Sama pätee tietysti tukipakettipäätöksiin.

Hakisin merkittäviä säästöjä myös muuttamalla Suomen virallisesti yksikieliseksi (ruotsilla virallisen vähemmistökielen asema) ja leikkaamalla humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista. Näiden ongelma on vain se, että niiden kustannuksista ei ole saatavilla mitään virallista tietoa. Siitä syystä niistä ei ole tarkkoja sopetuslukuja Terhon ohjelmassa, vaikka siinä esitetään esimerkiksi maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmää.

Valtion verotuloja voidaan lisätä merkittävästi yhtenäistämällä arvonlisäverokantoja sekä karsimalla verovähennyksiä.

Ruoan arvonlisävero nousisi siten nykyisestä 14 prosentista 17 prosenttiin eli vuoden 2009 tasolle.  Se laskettiin aiemmin ensin 17 prosentista 12 prosenttiin, sitten nostettiin kolmeentoista ja jälleen neljääntoista. Myöhemmin nostettiin kaksi kertaa yleistä arvonlisäveroa, mitä ei olisi tarvinnut tehdä, jos ruoan arvonlisäveroa ei olisi aikanaan harkitsemattomasti laskettu.

Ruoan alennetusta kannasta hyötyvät kotimaisen elinarviketeollisuuden ja vähävaraisten lisäksi keski- ja suurituloiset sekä ulkomaalainen elintarviketuotanto. Suora tuki vähävaraisille on selkeästi järkevämpi tapa tukea ruoan hankkimista.

Yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset jakaantuvat epätasaisesti alueen, sukupuolen ja tulojen mukaan. Vähävaraisilla ei ole mahdollisuuksia käyttää yksityisiä palveluita Kela-tuesta huolimatta. Yksityiset lääkäriasemat tekevät tuottoisaa liiketoimintaa, jota johdetaan pitkälti veroparatiiseista. Näiden korvausten poisto on perusteltua, kun halutaan turvata ydintoiminnot.

Keskustelua on herättänyt myös "esitys lukukausimaksuista", vaikka kyseessä on omavastuuosuus. Asiaa on syytä tarkentaa.

Terhon esityksessä jokainen yliopisto-opiskelija saisi erillisestä rahastosta annetun tulosidonnaiseksi lainaksi kutsutun rahan, jolla hän maksaisi lukukausimaksunsa. Näin mahdollisuuksien tasa-arvo säilyy täysin koskemattomana. Kymmenesosan opintokuluista kattava laina maksettaisiin takaisin vasta, kun mennään työelämään. Opiskelijoille ei tulisi mitään maksua.

Omavastuuosuus on ollut käytössä Australiassa vuodesta 1989 lähtien ja sovellettuna Iso-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa. Mallin kehittivät Nobel-palkitut taloustieteilijät Milton Friedman ja James Tobin. Malli karsii tehokkaasti muodollisia opiskelijoita. Tähän yhdistäisin Perussuomalaisten Nuorten periaateohjelmassa esitetyn opintotuen palkkiomallin ja tulorajojen poiston.
http://www.ps-nuoret.fi/wp-content/uploads/2012/06/PS_Nuoret_Periaateohjelma.pdf
Terho esittää myös yrittäjyyttä kannustavia verohelpotuksia, lääkkeiden alv-korotuksen kompensointia vähävaraisille ja työttömyysturvan korotusta, jotka maksaisivat yhteensä noin 500 miljoonaa euroa. Arvonlisäveromallisen liiketoiminnan alaraja nostettaisiin 8500 eurosta 35 000 euroon ja niin sanotun arvonlisäveron huojennusalueen katto nostettaisiin 22 500 eurosta 50 000 euroon.

Terhon sopeutusohjelmassa ei ole kyse varjobudjetista tai leikkauslistasta, vaan pitemmälle menevistä rakenteellisista ja pysyvistä uudistuksista. Kansantaloudellisesti vähäinen, mutta symbolisesti tärkeä (kuten tasavallan presidentin palkka-ale) on puoluetuen puolittaminen.

Olen kritisoinut kovalla kädellä Kreikan kaltaisten maiden taloudenhoitoa. Olisi epärehellistä ja moraalitonta, jos en oman lyhytaikaisen poliittisen etuni vuoksi vaatisi kestävää talouslinjaa myös Suomessa. Kreikka joutuu jo luopumaan ydintoiminnoistaan. Suomi ei saa joutua samaan kurimukseen, sillä hinnan maksavat tämän päivän nuoret. Ne poliitikot, jotka asiasta nyt päättävät, eivät ole velasta vastaamassa.

Kuten Toimi Kankaanniemi kirjoittaa, "toistaiseksi Suomi kulkee kohti tilannetta, jossa reippaat leikkaukset joudutaan tekemään pakon edessä (kuten 1991-93), ei suunnitelmallisesti ja vaikutuksia huolella harkiten."
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130602-terhon-ryhman-esitys-hyva-keskustelun-avaus
Olen kuntatasolla sitä mieltä, että Espoon menokurin on oltava tiukkaa. Varat on löydyttävä arkisiin peruspalveluihin. Varaa olisi poistaa terveyskeskusmaksut, kun talous on muutoin tasapainossa.

Järkevät taloudenpito ja vastuullisuus lähtevät meidän jokapäiväisistä päätöksistämme. Kuntavaaleissa lupasin maksaa kaiken kampanjaan saamani taloudellisen tuen täysimääräisesti takaisin tukijoilleni. Maksan tuon summan takaisin helmikuun loppuun mennessä, kun valtuustokausi on nyt alkanut.

Oy Suomi AB ei tuhlaa rahoja loputtomasta taikaseinästä, vaan juuri sinun kukkarostasi. Kestämätöntä talouslinjaa tehdään sinun rahoillasi. Jos Suomen korttitalo kaatuu, häviäjä ei ole eliitti, vaan peruskansalaiset, jotka lystin viime kädessä maksavat. Varakas voi aina siirtyä muille maille vierahille, vähävarainen on kotiseuturakas jo pakon sanelemana.

Kuten Sampo Terho raportissa toteaa, "verotus ilman vastinetta on moraalisesti tarkastellen varkautta".

kuten pohjanmaalla sanotahan "notta voi kristus!"

Sampo Terhosta pääsee eroon seuraavissa vaaleissa, mutta simon elo kuuluu kiipijöihin, jotka tarrautuvat joka vallanrippeeseen. Kuinka huono vaalitulos pitää olla, jotta simon elo vetäisi "omat johtopäätöksensä". Ei taida sellaista ollakaan....

EL SID

  • Vieras
Vs: 2013-01-21 Sampo Terho "eettistäisi" kehitysavun
« Vastaus #239 : 23.01.2013, 16:19:35 »
Ensin saadaan 20% kannatus työttömien ja syrjäytyneiden äänillä, ja sitten ihmetellään, kun työttömien päähän potkiminen ei otakaan tuulta alleen. Kokkarit on jo sitä varten.

Väittäisin, että suurin osa PSn äänestäjistä ei ole työttömiä ja syrjäytyneitä, vaan aivan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä...

Näin asia tutkitustikin on.
[/quote]



Ensin saadaan 20% kannatus työttömien ja syrjäytyneiden äänillä, ja sitten ihmetellään, kun työttömien päähän potkiminen ei otakaan tuulta alleen. Kokkarit on jo sitä varten.

Väittäisin, että suurin osa PSn äänestäjistä ei ole työttömiä ja syrjäytyneitä, vaan aivan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joille herrojen sekoilut alkaa riittämään.
eduskuntavaaleissa tuli huipputulos , samalal myös suomen äänestysprosentti nousi. Kuntavaaleissa syrjääntynein porukka jäi kotiin ja PSn kannatus jäi 12%, joten tuosta voit vetää aika suoran johtopäätöksen.

Politiikassa kannattaa oppia aika äkkiä nämä asiat. Jos Sampo Tervo nuorsuomalaisineen jatkaa naaman aukomista, saa Soini heittää hyvästit pääministerihaaveilleen.

Tagit: kehitysapu